Meidän avioliitto alkoi tututumisella ,jossa mielestäni mieheni oli aika vaisu. Tosin ujokin. Ei osoittanut mitään suuria tunteita oli vain sellainen hyvä. Viikonloppuisin matkusti usein vanhempiensa luo, jota minä ihmettelin ja olin vähän näreissäni. No minun tunteet olivat enemmän täynnä tulta ja tuppuraa. Jossain vaiheessa mieheni muutti luokseni. Oli hyvä olla , hellää jne. Syntyi lapset, mies oli hyvä isä ja on edelleen sitä.
Aika kului ja minä, jolla on vaativa raskas työ (olen se perinteisesti mies perheessä: palkka , status),ja josta en koskaan pyrkinyt korottamaan mieheäni ylemmäksi. Työ kuin työ. Niin sairastuin pahaan burnouttiin jouduin jopa sairaalaan. Tänä aikana mieheni tapasi kauempana asuvan naisen eräällä risteilyllä. Heillä kuulema heti oli sellainen ihastus jota mieheni ei ole koskaan kokenut. Se oli suurta rakkautta, kaksi elämäni onnellisinta vuotta jne. He puhuivat jatkuvasti puhelimessa mutta tapasivat vain parikymmentä kertaa. Mieheni ehdotti minulle jossain että sitä voisi vielä tässä iässä perustaa uuden perheen.
Nainen jäi kiinni (kahden lapsen äiti). Mieheni joutuikin toteamaan ,ettei nainen ollut halukas luopumaan perheestään vaan hyvin napakasti sanoi, että nyt se on loppu !
No ehkä pöääsen näine kirjoitusvirheineni asian pointtiin. Mieheni sanoo rakastaneensa minua ja yhä rakastaa. Hän on pohtinut sitä suurta rakkautta ns. idealisaationa ,jossa rakastuneet näkevät toisessa kaiken ihanana. Paritapaamisessa psykiatri sanoi, että rakastuminen on pelkästään aivoissa tapahtuvaa kemiallista reaktiota. Siis eri asia kuin tunteisiin liittyvä rakkaus.
Mitä mieltä olette, minua on jäänyt vaivaamaan tuo ,ihastuiko, rakastuiko mieheni koskaan minuun Tosin on han hän nyt viittäkymmentä käyvä mies eikä 26-vuotias kuin silloin.
Tuntui hirvittävän pahalta kuulla hänen kertovan tunteistaan sitä naista kohtaan kun oma suhteen alku oli niin vaisu. Todella mies on nyt suorastaan vähän nolokin niistä hehkutuksistaan.
Eikä niillä kai paljon muuten olisi väliä mutta
kertoisitteko omista kokemuksista ? Kyllä minä ymmärrän ne kielletynhedelmän maut sen muut jännityksenhaut.
Kirjoitin varmaan aika sekavasti tässä kiireessä mutta minua loukkasi myös suunnattomasti se, että hän alkoi suhtee juuri kunolisin tarvinnut tukea ja kävi jopa sairaalassa esittämässä hyvää puolisoa kun minä kiduin siellä syvässä masennuksessa. Eikä se suhde loppunut kun kuitenkin aika pian toivuin. Ajattelen tässä sitä, että eikö hän yksinkertaisesti kestänyt sitä,etten ollut tukena ja turvana?????
Anteeksi näitä kysymyksiä on niin monia. Mutta voisitteko vastata tuohon suhteen alkuun koskevaan kysymykseen onko se niin, että toisinaan hissunkissun toisinaan kuin pommi taivaalta?
Aika kului ja minä, jolla on vaativa raskas työ (olen se perinteisesti mies perheessä: palkka , status),ja josta en koskaan pyrkinyt korottamaan mieheäni ylemmäksi. Työ kuin työ. Niin sairastuin pahaan burnouttiin jouduin jopa sairaalaan. Tänä aikana mieheni tapasi kauempana asuvan naisen eräällä risteilyllä. Heillä kuulema heti oli sellainen ihastus jota mieheni ei ole koskaan kokenut. Se oli suurta rakkautta, kaksi elämäni onnellisinta vuotta jne. He puhuivat jatkuvasti puhelimessa mutta tapasivat vain parikymmentä kertaa. Mieheni ehdotti minulle jossain että sitä voisi vielä tässä iässä perustaa uuden perheen.
Nainen jäi kiinni (kahden lapsen äiti). Mieheni joutuikin toteamaan ,ettei nainen ollut halukas luopumaan perheestään vaan hyvin napakasti sanoi, että nyt se on loppu !
No ehkä pöääsen näine kirjoitusvirheineni asian pointtiin. Mieheni sanoo rakastaneensa minua ja yhä rakastaa. Hän on pohtinut sitä suurta rakkautta ns. idealisaationa ,jossa rakastuneet näkevät toisessa kaiken ihanana. Paritapaamisessa psykiatri sanoi, että rakastuminen on pelkästään aivoissa tapahtuvaa kemiallista reaktiota. Siis eri asia kuin tunteisiin liittyvä rakkaus.
Mitä mieltä olette, minua on jäänyt vaivaamaan tuo ,ihastuiko, rakastuiko mieheni koskaan minuun Tosin on han hän nyt viittäkymmentä käyvä mies eikä 26-vuotias kuin silloin.
Tuntui hirvittävän pahalta kuulla hänen kertovan tunteistaan sitä naista kohtaan kun oma suhteen alku oli niin vaisu. Todella mies on nyt suorastaan vähän nolokin niistä hehkutuksistaan.
Eikä niillä kai paljon muuten olisi väliä mutta
kertoisitteko omista kokemuksista ? Kyllä minä ymmärrän ne kielletynhedelmän maut sen muut jännityksenhaut.
Kirjoitin varmaan aika sekavasti tässä kiireessä mutta minua loukkasi myös suunnattomasti se, että hän alkoi suhtee juuri kunolisin tarvinnut tukea ja kävi jopa sairaalassa esittämässä hyvää puolisoa kun minä kiduin siellä syvässä masennuksessa. Eikä se suhde loppunut kun kuitenkin aika pian toivuin. Ajattelen tässä sitä, että eikö hän yksinkertaisesti kestänyt sitä,etten ollut tukena ja turvana?????
Anteeksi näitä kysymyksiä on niin monia. Mutta voisitteko vastata tuohon suhteen alkuun koskevaan kysymykseen onko se niin, että toisinaan hissunkissun toisinaan kuin pommi taivaalta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirjoitusvirheistä ja tekstin sekavuudesta sen verran, että aika hyvin sait asiat "paperille", vaikka elämäsi on kaikkea muuta kuin mallillaan.
Rakastuminen on eri asia kuin rakastaminen. Uskon, että teillä pariterapiassa (ymmärsinkö oikein, että olette käyneet sielä..?) tulee tämäkin asia jossain vaiheessa esiin. Rakastuminen, hullaantuminen, ihastuminen ovat kaikki asioita, jotka usein syntyvätt nopeasti, mutta jotka saattavat yhtä nopeasti kuollakin. Rakkaus vaatii yleensä vuosia. Rakkaus on myös siitä hassu asia, että oikean rakkauden huomaa siinä kohden, kun on se alamäki vaihe. Rakastuminen puoletaan tukeutuu niihin onnen ja onnistumisen hetkiin.
Sinua siis mietityttää, rakastuiko miehesi sinuun aikoinaan. En millään jaksa ja halua uskoa sitä, että mies kykenisi niin tunteettomaan elämään, että menee naimisiin ja perustaa perheen itselleen yhden tekevän ihmisen kanssa. Ja minusta olet erittäin oikeilla jäljillä siinä, että kyllä alle 3kymppinen ajattelee, kokee, suhtautuu asioihin erilailla kuin 5kymppinen. On totta sekin, että ihmiset reagoivat asioihin eritavoin ja näyttävät tunteitaan eritavoin. Olen itse ollut tekemisissä ihmisen kanssa, jonka luulin vihaavan minua. Aina tavatessamme hän ilkeili, pottuili siis surutta ja oli mitä epäkohtelian. Muutama kuukausi sitten hän oli pikku huppelissa kertonut ystävälleni olleensa ihastunut minuun jo pidemmän aikaa, mutta koska olen itse varattu, ei hän voinut mitään asialle tehdä. Mutta onko sillä parisuhteen kannalta mitään merkitystä, jos toinen serenadeja laulellen kertoo tunteistaan ja toinen osoittaan ne vaikka ostamalla sinulle kaupasta lempi suklaatasi? Eikö se päämärä ole parisuhteessa katsoa yhdessä samaan suuntaan, kunnioittaen erilaisuutta ja hyväksyen sekä omat että toisen puutteet?
Pommi tai hissunkissun. Tärkeämpää on se, miksi se tunne sitten kasvoi!
Ja nyt vilkaise ulos ja katso kuinka aurinko paistaa. Toivotan sinulle sitä samaa valoa ja lämpöä mieleen ja sydämeen.
Kiitos sinulle vaivannäöstäsi ja näkemyksistäsi sekä siitä, että et naljaillut kirjoitusvirheistä kuten monet, jotka niiden takia teilaavat koko asian.
Näyttäisi taas tulevan kaunis ja aurinkoinen päivä =)
Naljailusta hiukan..
Ihmiset menee henkilökohtaisuuksiin - kirjotusvirheiden ruotiminen, ulkonäön moittiminen jne. - kun asia on liian satuttava, ei hkä osata sanoa mitään, tai on puhtaasti tarve loukata. Ja täällähän se toimii loistavasti! Voit nimettömänä sanoa mitä huvittaa toiselle; kaiken sen, mitä et koskaan sanoisi kenellekään tuola reaalimaailmassa.
Muista näitä lukiessa myös se, että vain haavoitettu ihminen hyökkää. Tasapainoinen ja onnellinen ihminen osaa vaikeistakin asioista puhua asioiden nimillä, ei henkilökohtaisuuksiin menemällä. Tekstejä kannattaa lukea myös sillä silmällä, että sanoisiko kukaan kasvokkain tuntemattomalle tai edes tutulleen samalla tavalla. Kipu itsessä ja anonyymius mahdollistavat ilkeyden. Ihan näin sadistisia emme vielä ole live-elämässä - onneksi.
Jos näin yksioikoisesti kommentoin, niin minusta tuntuu että aluksi miehesi vain haki parisuhdetta "koska niin kuuluu olla".
Perhe, taloudellinen hyvinvointi ( vaikkakin vaimon tuoma ) jne. Sitten kun sinä sairaistuit niin hän pelästyi että mitäs nyt tekee kun pitäisi vastuuta kantaa, no sitten hän koki jonkin miehisen heräämisen kun tapasi tämän toisen.
Oletko koskaan miettinyt onko tunteesi häntä kohtaan hellyyttä vai sääliä ?
Itse olen vähän samallaisessa tilanteessa tosin selvyyttä toisesta naisesta ei ole, enkä oikeastaan sillä tiedolla mitään tekisikään, kun harkitsen eroa muutenin niin nahjuksesta, helpompi olisi elää lasten kanssa kuin vetää perässään toista aikuista.
Tseppiä !
asian ,jota olen pelännyt. Pomppasi sydän kurkkuun. Olenko antanut suuren osan elämästäni miehelle, joka ei rakasta minua? Tuntuu hirvittävän pahalta, jos näin on tekisi mieli ampua se äijä. No ei hän ihan nahjus sentään ole on tukemani saavuttanut ns. yhteiskunnallista asemaa. Nyt väittää aina rakastaneensa mutta mutta tiedät varmaan valehtelijaan on vaikoa uskoa , milloin puhuu totta milloin valehtelee.
En ole hänen kanssaan alkanut avioliittoa säälistä vaan rakkaudesta ja arvostanut häntä aidosti. Säälittävää hänessä on tuo petturuus.
että olen kaikkea muuta kuin vahva. Miehen pettäminen, tuo ajatus ,että olen yli 20vuotta elänyt liitossa saamatta hitustakaan rakkautta murtaa minut. Uskottomuus jo romahdutti itsetuntoni ja nyt taas kun uudelleen näitä syitä ja seurauksia kelaa alkaa tuntua että elämä ei ole elämisen arvoista. Enkö minä ole rakkauden arvoinen? En kai sitten. Miehen puheet on puheita teot hyvin vähäisiä. Siskoni mies sanoi silloin kun kuuli mieheni hehkutelleen rakkauttaan, että pitääkö se mennä vielä noinkin loukkaamaan. Olis pitänyt omana tietonaan. Ja nyt kun ajattelen , tosiaan, jos hän haluaa kanssani jatkaa miksi hän niin teki? Rehvasteliko?Sanoi perustelevansa, siis selittävänsä, jotta ymmärtäisin. Minä ammun itteni !!!!!!
Älä nyt itteäsi ammu, ammu mieluummin lasipurkkeja aidan päällä!
Tuo tuntuu varmasti kamalalta, olen todella pahoillani puolestasi, mutta koeta kuitenkin jaksaa. Ole vaan vihainen miehellesi, kyllä sinulla on siihen aihetta.
Halusin vaan sanoa tuohon, kun mietit, miksi miehesi kertoi sinulle rakastumisestaan, etten usko hänen tahtoneen loukata. Luulen, että olet hänelle ikään kuin paras ystävä, jolle hän ajattelemattomasti vuodatti senkin.
Ei miehesi olisi ollut kahtakymmentä vuotta kanssasi, jos ei sinua rakastaisi.
hän sanoi vastanneensa kunkysyin miksi??? Siis kysyin mkä johti tähän ?? Mikä oli huonosti liitossamme?? Hän käsitti yhä ,että täytyy vastata syytä miksipetti ,otta ymmärtäisin siis että ihana nainen, rakastuminen, ymmärrettiin niin toisiamme (oli kuulema myös samoja ongelmia perheissään, helppo arvata että juttua piisaa).
Kysyin , tarvitsiko sinunmielestä minun tietää miten ihana se nainen on sängyssä minuun verrattuna. Sanoin, että niin hirveän paljon tuskaa olisi jäänyt kokematta , jos et olisi niitä puhunut ja hän sanoi mutta sinähän kysyit miksi? Täydellinen kommunikaatiokatkos. Hän vain eli sellä omassa ihanuudessaan eikä ymmärtänyt, että halusin selvitellä parisuhdettamme. Täytyy tästä jatkaa. Ei muuten tunnu hyvältä olla miehensä kaveri ,joka kertoo panoreissuistaan sun muusta rakastumisistaan. Ei, en halua enkä suostu. Se hänenkin täytyy ymmärtää vai pitääkö kantapäänkautta mennä ja kertoa kuinka ihana rakastaja joku toinen mies on.
Kiitos lohdutuksesta,anteeksi tässä tahtoo olla vaan niin riekaleina.