il divo

Sattuiko kukaan olemaan eilen 25.4. Hartwall-areenalla katsomassa IL Divon konserttia. Minä olin ja harmmittamaan jäi miksi monitoreista ei näytetty lähikuvia laulajista. Uskon, että varmaan moni muukin olisi halunnut nähdä kuka siellä edessä milloinkin laulaa. Kovin tarkkana sai olla, että näki kuka oli lauluvuorossa, mutta ei hajuakaan kasvoista. Harmi... niin komeat miehet olisi ollut mukava nähdä lähikuvassakin, tunnelma olisi ollut aivan toinen.
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin ja aivan upeasti lauloivat, mutta vaikka olin aika hyvällä paikalla, jos vertaa kauimmaisiin, en silti nähnyt heitä.
Olin ilman muuta olettanut, että niin isolle alueelle näytetään monitorilla, koska eihän heitä voinut nähdä, kuin eturivistä.
Vaikka meninkin ennen kaikkea kuuntelemaan heitä, olisin siihen hintaan minäkin mielelläni nähnyt kuka kulloinkin laulaa.
No, upea elämys oli silti ja onnistuin sentään syksyllä tilaamaan meille liput, jotka myytiin loppuun heti alkuunsa.
Kylmiä väreitä menee vieläkin. :)

Äänestä

perse reikä!

Äänestä
  • Persereikä on yhdyssana, tollo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pupu kirjoitti:

Sattuiko kukaan olemaan eilen 25.4. Hartwall-areenalla katsomassa IL Divon konserttia. Minä olin ja harmmittamaan jäi miksi monitoreista ei näytetty lähikuvia laulajista. Uskon, että varmaan moni muukin olisi halunnut nähdä kuka siellä edessä milloinkin laulaa. Kovin tarkkana sai olla, että näki kuka oli lauluvuorossa, mutta ei hajuakaan kasvoista. Harmi... niin komeat miehet olisi ollut mukava nähdä lähikuvassakin, tunnelma olisi ollut aivan toinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu