Itse en varmastikaan koskaan tule avioeroa elämässäni kokemaan koska todennäköisyys että minä menisin naimisiin on samaa luokkaa kuin löytää hyvä merenrantatontti Sveitsistä.
Kuitenkin, ihan mielenkiinnosta kyselisin, että onko päätös erosta ollut kohdallanne pitkä prosessi vai onko se vaan yhtäkkiä valjennut, että eihän tämä toimi alkuunkaan? Siis, jos puhutaan sellaisesta avioliitosta jossa ei ole mitään väkivaltaa tai päihdeongelmaa niin missä vaiheessa on alkanut siintää ajatus erosta?
Entä oletteko ns pelanneet varman päälle eli ette ole eronneet ennen kuin olette löytäneet jonkun toisen?
Itselläni on kaveripiirissä muutama pari eronnut yhtäkkiä eikä kukaan ulkopuolinen ole huomannut etukäteen heidän välillään mitään jännitettä. No, kahden välinen asiahan tuo onkin.
Kuitenkin, ihan mielenkiinnosta kyselisin, että onko päätös erosta ollut kohdallanne pitkä prosessi vai onko se vaan yhtäkkiä valjennut, että eihän tämä toimi alkuunkaan? Siis, jos puhutaan sellaisesta avioliitosta jossa ei ole mitään väkivaltaa tai päihdeongelmaa niin missä vaiheessa on alkanut siintää ajatus erosta?
Entä oletteko ns pelanneet varman päälle eli ette ole eronneet ennen kuin olette löytäneet jonkun toisen?
Itselläni on kaveripiirissä muutama pari eronnut yhtäkkiä eikä kukaan ulkopuolinen ole huomannut etukäteen heidän välillään mitään jännitettä. No, kahden välinen asiahan tuo onkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
itse olen kokenut eron ja tunnen useita pareja jotka ovat myös eronneet,joten minulla on aika hyvä tieto paketti kysymykseesi.
Kun katsot tilastoihin,tai muistelet nuoruudessasi avioituneita ystäviäsi huomaat että aika harvalla on liitto vielä kymmenenkin vuoden jälkeen kasassa.
Itse laskin että tunnen pari kolme pariskuntaa jotka ovat vielä yhdessä,ja tunnen kymmeniä avioituneita aikojen takaa.
Suurin syy eroihin ilman tramaattista toista suhdetta,väkivaltaa tai alkoholi ongelmaa on kyllästyminen arkeen ja elämän muutoksen halu.
Aina parisuhteessa toinen jää heikkomalle jolle ero on kovempi paikka.
Varmaan päällimäinen syy on rakkauden sammuminen,jäljellä on vielä lähimmäisen rakkaus joka ei kaikissa tapauksissa riitä toiselle osapuolelle.
Parit elävät kuin sisko ja veli,pitävät kulisseja yllä ja esiintyvät aviopareina läheisilleen,useat jaksavat näin koko elämänsä mutta joku mullistus,riita saattaa aiheuttaa vyöryn jolla ero on helpompi ilmoittaa toiselle osapuolelle,tavallaan ei ole ollut rohkeutta ryhtyä toimeen aiemmin.
Kun rakkaus ja seksi liitosta katoaa,sitä pidättelee vain uskallus tehdä ratkaiseva siirto.
Kaikki tuo kyllä kuuluu jokaiseen pitkään avioliittoon ja siitäkin pääsee yli jos molemmilla on haluja tehdä kaikkensa asian eteen,mutta yleensä se on vaan liian vaikeaa.
Itselläni oli tilanne jossa rakkautemme hiipui,näin vaimossani seksuaalisesti vastenmielisen olennon,ja myös hän minussa.
Elimme 15vuotta kuin sisko ja veli kunnes vaimollani oli rohkeutta lähteä suhteesta pois,ja hänen rohkeuden avasi laivaristeily jolla hän huomasi kuinka haluaisi elämäänsä jatkaa.
Ja hyvä näin,molemmat löysimme itsellemme kumppanit jossa on oikeanlaista rakkautta.
ei välttämättä edes syytä ole. Se vain hiipuu....
Ja sitten hiipuu sen uuden suhteenkin kanssa...
Jos oli vaan se "surusuhde" vai miks sitä sanotaan?
Yleensä toiset liitot hiipuvat vielä nopeammin kuin ensimmäiset.
Olenpa minäkin lukenut tilastoja ja katsellut ympärilleni. Tunne lukuisia (lähemmäs sataa, jos sukulaisetkin lasketaan) pariskuntia myös parinkymmenen vuoden takaa. Kappas vaan, heistä ei ole kuin kaksi eronnut. Miten se on tilastollisesti mahdollista? Ei mitenkään... Mutta, ettei totuus unohtuisi: Viimeisen kymmenen vuoden aikaisista naapureista, tuttavien tuttavista yms. on eronnut ehkäpä tuollaiset 70% - ihan kahdenkin avioliittovuoden jälkeen - tai viimeistään siinä vaiheessa, kun nuorin lapsi täyttää 2v... Niiiiin surullista. Käsittääkseni nuo erot johtuivat kadotetusta nouruudesta (20+ isät ja toisinaan taas äiditkään eivät kestä vielä perhe-elämää..), menokengän vipatuksesta yms., jotka ovat ihan soviteltavissa perhe-elämään, jos vain tahtoa löytyy. Eikä sitä oikein löydy etenkään tuolta "kaikki-mulle-heti-tänne-nyt" -sukupolvelta. Kumppanilta halutaan enemmän kuin hänelle pystytään antamaan. Mitä sellaisesta suhtesta voisi tullakaan muuta kuin ero?
Miksi toisilta sitten sammuu rakkaus ja tahto rakastaa, seksi ja yhteisymmärrys? Olen sitä mieltä, että se on kappaleen "koskaan et muuttua saa" -vika ;)! Parisuhde on pelkkää muutosta ja niihin sopeutumista.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tässä nyky-yhteiskunnassa jopa suhteet ovat kertakäyttökamaa. Kun 'vanha' alkaa tylsistyttää, niin ei muuta kuin kiertoon vaan ja uusi tilalle. 'Vanhaa' ei viitsitä korjata vaan tilalle voi aina hankkia uuden. On paljon helpompaa rakastua kuin rakastaa.
Olen sen verran "vanhanaikainen" (?) ja näinkin vakavissa asioissa tosissani liikkeellä joten edellisen sukupolven tavoin en ihan pienestä eronnut. Liittoa kesti 20 vuotta ja viimeiset 7 vuotta tiesimme molemmat että todennäköisesti eroamme. Se tuttu syy lapset piti perheemme koossa niinkin pitkään.
En ymmärrä kommenttiasi "pelata varman päälle". Siitä saa sen käsityksen että parisuhde on ainoa oikea vaihtoehto. Taitaa olla niin että tämä(kin) asia on sukupuolisidonnainen eli mitä todennäköisimmin miehet ovat jo liiton aikana hakeneet sen seuraavan kun taas naiset alkavat elää omaa elämään erottuaan. Niin kävi myös minulle. Vannomatta paras mutta en aio avioitua enää (erosta kohta 3 vuotta) ja pidän erittäin epätodennäköisenä että muuttaisin jonkun kanssa kimppaan. Olen nyt seurustellut vajaan vuoden.
Kyllä sen ulkopuoliset huomaa jos pariskunta ei ole onnellinen eikä viihdy keskenään, niin sokea ei kukaan ole eikä kukaan niin hyvä näyttelijä.
Tuntuu että todellakin nykyään erotaan liian hepposin perustein ja liian äkkiä. Ei edes viitsitä tehdä parisuhteen eteen töitä. Vaihdetaan siippaa kuin paitaa. Olisin valmis säätämään lain että on asuttava yhdessä ainakin 5 vuotta lapsia tekemättä ja katsottava tilanne sitten uudelleen. ;)
Kirjoitit: "Olisin valmis säätämään lain että on asuttava yhdessä ainakin 5 vuotta lapsia tekemättä ja katsottava tilanne sitten uudelleen. ;)"
He he niin... Ja minkälainen sellainen laki olisi. On asuttava yhdessä vaikka mies hakkaa ja juo. On asuttava yhdessä vaikka mies raiskaa. On asuttava yhdessä vaikka vaimo pettää.
Vai sitten niin että laki säätää että "normaaleissa tapauksissa on asuttava yhdessä". Eh... millainen sitten se normaali liitto on?
On kyse ihmisen oikeudesta tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä. Sellaista ei voi lakien avulla estää. Tai tietenkin teoriassa voisi, mutta moraalisesti sellainen on aika kyseenalaista...
Meillä on jo Suomessa aikamoiset itsemurhatilastot. En usko että tuollaisella lakiehdotuksella saisi niitä numeroita laskuun...
Get real.
"On asuttava yhdessä vaikka mies hakkaa ja juo. On asuttava yhdessä vaikka mies raiskaa. On asuttava yhdessä vaikka vaimo pettää."
Ed. kirjoittaja varmaankin tarkoitti, että jos tuosta 5 vuodesta selviää kaikella KUNNIALLA - niin sitten palkinnoksi "saa" mennä naimisiin ja perustaa perheen :).
Kun se tuli puheeksi niin--- tuossa mainitsin, että 20 vuoden takaiset tuttavamme, ovat lähes kaikki vielä yhdessä. Ja kuinka ollakaan - heillä kaikilla taitaa olla erityisen pitkä "pohdinta-aika"--- Minä ja miehenikin olimme yhdessä 6 vuotta (joista viimeiset neljä asuimme yhdessä) ennen naimisiinmenoa ja lapsia. Onhan lähes itsestään selvää, että kuudessa vuodessa on kypsynyt ajatukselle perheestä paremmin kuin vuoden parin jälkeen.
Irma kirjoitti: "Kun se tuli puheeksi niin--- tuossa mainitsin, että 20 vuoden takaiset tuttavamme, ovat lähes kaikki vielä yhdessä. Ja kuinka ollakaan - heillä kaikilla taitaa olla erityisen pitkä "pohdinta-aika"--- Minä ja miehenikin olimme yhdessä 6 vuotta (joista viimeiset neljä asuimme yhdessä) ennen naimisiinmenoa ja lapsia. Onhan lähes itsestään selvää, että kuudessa vuodessa on kypsynyt ajatukselle perheestä paremmin kuin vuoden parin jälkeen."
Niin. Olin exäni kanssa yhdessä reilut 8 vuotta ennen kuin lapsia hankittiin. Ei se vain aina auta. Olisin kuollut siihen avioliittoon.
Laissa ei voi säätää ihmisen vapaasta valinnasta. Joskus ero on kaikille parempi vaihtoehto (tulevaisuutta katsoen), vaikka monet eivät sitä näe heti.
Miksi eroja pelätään? Ero itsessään ei ole traumaattinen, mutta ihmisten reaktiot luovat ihan tarpeellisen trauman. Juuri pelko on tappava.