Miksi ihmiset eivät voi olla rehellisä ja kertoa mitä pään sisällä liikkuu!?
Seurustelin lähes 3 vuotta erään henkilön kanssa ja viime syksynä päätettiin melko yhteisesti että pidetään taukoa. Mitään radikaalia syytä ei ollut. Molemmat halusivat vaan miettiä elämäänsä ja olla yksin jonkun aikaa. Vaikka itse taukoa ehdotin olin surun murtama jonkin aikaa.
No talvi kului erillään ja aloin jo unohtaa hänet. Suunnittelin innokkaasti tulevaisuuttani; opintoja toisella puolella suomea yms. Ja sitten tapahtui sekin noin 6kk eron jälkeen että löysin baarista tosi mukavan ihmisen jonka kanssa juttelin, suutelin yms koko illan. Oloni oli onnellinen ja vapautunut vaikka en tätä ihmistä enää tavannutkaa.
Noin viikko myöhemmin eksäni halusi tavata ja menin viettämään iltaa hänen luokseen. Joimme söimme ja juttelimme koko illan. Hän kertoi jatkuvasti kuinka ikävä hänellä oli ollut ja kuinka kaunis olen ja blaa blaa blaa... Kaikki meni siis hyvin. Tuon illan jälkeen vanhat tunteet nousi pintaan tosi vahvasti ja lähetin seuraavana iltana änelle tekstarin jossa kiitin illasta. Vastaus oli tosi lyhyt ja tyly. Hänestä ei kuulunut pariin päivään mitään ja päätin (stupid me) soittaa hänelle. Hän oli kylmä ja etäinen ja lopetti puhelun pikaisesti. Sanoi kuitenkin haluavansa vielä tässä jossain vaiheessa tavata...
Nyt vituttaa! Mulla on kova ikävä ja samalla olen tosi vihainen. Millä oikeudella hän tulee repimään vanhat haavat auki just kun olin alkamassa pääsemään elämässä eteenpäin?! Ja sitten käyttäytyy vielä noin epämääräisesti... Olen nyt vaan tosi väsynyt ja ärtynyt. Älkää ihmiset leikkikö toistenne tunteilla =(

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ite oon kokenut sen, että aloin tapailemaan erästä miestä ja rakastuin. Kuitenkin kävi niin, että tän miehen exä, joka oli häntä aikoinaan pettänyt ja sitten vielä jättänyt yhtäkkiä halusikin tän tyypin. Ja tällä miehellä oli vielä tunteita tätä naista kohtaan, joten sovittiin yhdessä että meidän juttu on nyt ohi, vaikka en olisi halunnutkaan sitä, mutta mielestäni se oli sillä hetkellä hyvä päätös. Ymmärsin kyllä miestä, koska tunteista on vaikea päästä eroon, vaikka itseäni sattuikin. Mies oli exänsä kanssa pari kuukautta kunnes tämä taas petti häntä ja jätti kylmästi. Ja kävi siis niin, että nyt tällä tyypillä ei ole ketään. Hän on soitellut mulle, mutta vaikka kuinka onkin tätä miestä ikävä, niin en haluaisi nähdä. Pelottaa, että jos toi exä saa taas siitä otteen ja siinä on sitten taas ihmisten elämä sekaisin. Ja tää mies on tosi herkkä ja vähän nai'vikin ihmissuhdeasioissa. Käy vain sääliksi ja ärsyttää tollaset onnenonkijat niin kuin toi sen exä on.
Niin ja olen nähnyt joitakin valokuvia siitä ajasta jolloin mies oli ollut onnellisen tietämätön exänsä toisesta puolesta ja kuvissa on ihanasti hymyilevä mies. Ja seuraavissa kuvissa on laihtunut ja masentuneen näköinen, petetty mies. Ihmisten tunteiden kanssa leikittely on julmaa!!
kannattanut jättää menemättä kokonaan eksäsi luokse. onneksi sentään et antanut pesää vaikka se olikin varmaan suunnitelmissa...