Vauvamme syntyy lokakuussa, ja koko raskausajan mieheni vanhemmat ovat suhtautuneet esikoiseemme todella skeptisesti ja ikävästi. Kertoessamme raskausuutisen miehen vanhemmat eivät edes onnitelleet, vaan totesivat, että he eivät kauheasti yllättyneet: ovat nimittäin tottuneet, että vauvoja tulee. Tämän lisäksi he halusivat tietää, oliko vauva vahinko vai tarkoitus.
Mitä tahansa sanon vauvasta, niin heti kaikki on käännettävä päälaelleen tai intettävä vastaan. Nyt mulla on raskausviikkoja 15, ja pahoitellessani yöllisiä "vessakolisteluja" anoppi väitti kiven kovaan vastaan, ettei lisääntynyt virtsaamistarve voi johtua raskaudesta.
Viikonloppuna appiukko löi viimeisen niitin, kun totesi pelkäävänsä, kuinka meidän kasvatuksemme käy. Ajattelemme ja suunnittelemme liikaa vauvaa hänen mielestänsä. Herra isä, keskustelimme lapsista vaan ihan yleensä ottaen: en maininnut kertaakaan, että minun lapseni tulee sitten tekemään niin ja näin. Terve lapsi on meille tärkein asia, ja vähemmän tervekin on tervetullut!
Mieheni soitti muutama päivä sitten vanhemmillensa (puhui isänsä kanssa) palautepuhelun heidän käyttäytymisestään ja suhtautumisestaan minua kohtaan. Mieheni totesi, että tällä hetkellä hänen vaimonsa tarvitsee enemmän tukea kuin näljäilyä. Muistutti siis hyvistä käytöstavoista. Eikös ollutkin miehen työ?
Ymmärrätte varmasti, että lapsestani en tule sanomaan heille enää sanaakaan elleivät itse kysy. Taitaa mennä tapaamisetkin vähän kortille.
Mitä tahansa sanon vauvasta, niin heti kaikki on käännettävä päälaelleen tai intettävä vastaan. Nyt mulla on raskausviikkoja 15, ja pahoitellessani yöllisiä "vessakolisteluja" anoppi väitti kiven kovaan vastaan, ettei lisääntynyt virtsaamistarve voi johtua raskaudesta.
Viikonloppuna appiukko löi viimeisen niitin, kun totesi pelkäävänsä, kuinka meidän kasvatuksemme käy. Ajattelemme ja suunnittelemme liikaa vauvaa hänen mielestänsä. Herra isä, keskustelimme lapsista vaan ihan yleensä ottaen: en maininnut kertaakaan, että minun lapseni tulee sitten tekemään niin ja näin. Terve lapsi on meille tärkein asia, ja vähemmän tervekin on tervetullut!
Mieheni soitti muutama päivä sitten vanhemmillensa (puhui isänsä kanssa) palautepuhelun heidän käyttäytymisestään ja suhtautumisestaan minua kohtaan. Mieheni totesi, että tällä hetkellä hänen vaimonsa tarvitsee enemmän tukea kuin näljäilyä. Muistutti siis hyvistä käytöstavoista. Eikös ollutkin miehen työ?
Ymmärrätte varmasti, että lapsestani en tule sanomaan heille enää sanaakaan elleivät itse kysy. Taitaa mennä tapaamisetkin vähän kortille.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Onnellista odotusta vaan teille! : )
Kuulostaisi olevan vanha peikko Pelko, joka siellä appivanhempien töksäytysten takana haamuilee. Pelkäävät tyypilliseen suomalaiseen tapaan sitä jotakin pahinta ja etenkin kun ovat vanhempia, eivät pelkkiä ystäviä tai tuttavia. Iso elämänmuutoshan se lapsen tulo on, joten ennakkoluuloja ja kuvitelmia varmaan tulevilla isovanhemmilla riittää, mutta kyllä ne siitä hälvenee kun he näkevät, että kaikki on ihan ok ja te pärjäätte. Jos ovat viisaita ja rohkeita, tulevat pyytämään vielä anteeksikin epäilyksiään selviytymisenne suhteen, sitten kun ylpeys antaa myöden.
Keskittykää te kaksi vaan tukemaan toisianne älkääkä antako vanhempien ennakkoluulojen mennä nahkanne alle.
Voi kun tulisivatkin pahoittelemaan käytöstään. Valitettavasti "kiitos", "onnea" tai "anteeksi" eivät kuulu heidän sanavarastoonsa. Ja sitten he naureskelevat minulle, kun pidän käytöstapojen opettamista kasvatuksen kulmakivenä.
Toisaalta, eikös se ole aika ikävää, että täytyy pelätä koko ajan. Suosittelen, että he kuitenkin suuntaisivat pelkoenergiansa vaikkapa kolmanteen maailmansotaan tai lintuinfluenssaan. Kyllä sitä paitsi minuakin joskus pelottaa, onko vauvalla kaikki hyvin. Ehkäpä heidän pelkonsa todellakin häviää, jos heitä nyt edes kiinnostaa nähdä tätä vauvaa...
Kiitokset myötätunnosta!
että sait näinkin helposti syyn hylätä appivanhemmat, mieti asiaa kuitenkin vielä uudestaan. Jokainen joka yhdenkin lapsen on kasvattanut, tietää vallan hyvin ettei mitään voi suunnitella etukäteen. Jokainen lapsi on yksilö ja saman perheen sisälläkin jokaista joutuu käsittelemään eri tavalla, lapsen luonteen ja persoonan mukaan. Lisänä siihen mahdolliset sairaudet. Et kerro ikääsi, voisiko olla että olette hieman nuoria vanhemmiksi? Uusi asiahan se heillekin oli, joten anna ajan kulua, että ehtivät sopeutua. Ota myös huomioon että raskaus- ja imetysaikana mielentilasi on huomattavasti herkempi kuin normaalisti.
No siellähän joku anoppi puhuu niin että vaahto lentää suusta. Juuri sinun kaltaistesi kommenttien takia aion pysyä appivanhemmista erossa. Minusta on luonnollista, että äitiyteen valmistautuessani ajattelen paljon lastani. Suunnittelu kuuluu siihen - kenelle teen pahaa ajatellessani lastani jo etukäteen?
Minä tiedän erityislapsiin erikoistuneena kasvatus- ja opetusalan henkilönä, että terve lapsi ei ole itsestään selvyys. Vaikka lapsellani selviäisi kehitysvamma jo sikiövaiheessa, niin aborttia en tekisi. Meille on todellakin tärkeintä, että lapsi on terve. Mutta heikompikin yksilö meille mahtuu. Joten siitä sinun on minulle turhaa esitelmöidä.
Tiedän myös kehoni ja luonteeni ainakin yhtä hyvin kuin sinä. Älä siis tule kertomaan minulle, mitä kehossani tapahtuu. Tiedän olevani itsekin herkkä tällä hetkellä. Senpä takia en kaipaa ylimääräistä elämän tosiasioiden muistuttelua tai inhottavia vihjauksia. Enemmän hyödyn tässä tilanteessa kannustamisesta.
Ja kun minä tässä suunnittelen, niin eikös se ole entistä mukavampaa, jos saan vammaisen lapsen, jonka kanssa ei voi tehdä mitään. Sitten voitte taputtaa käsiänne eturivissä ja naureskella, kuinka taas besserwisser-opettaja sai turpiinsa. Sinä brassailet, kuinka tiedät paljon äitiydestä.
Toisen asemaan asettuminen on yksi tärkeimmistä vanhemman ja kasvattajan ominaisuuksista - sitä et ole kaikesta päätellen oppinut menestyksekkäistä äitivuosistasi huolimatta! Muista, että sinunkaan lapsesi eivät ole itsestäänselvyyksiä. Jos menetät lapsesi esimerkiksi tsunamissa, niin sitten voit kuunnella, kuinka et koskaan voi tietää, miltä tuntuu rakastaa: ethän koskaan kokenut isovanhemmuuden iloa!
PINNASSA nuo tunteesi. Kuinka ihmeessä sait tuosta kommentistani vuodatettua noin paljon, että ihan suu vaahdossa. Karkoitat kyllä tuolla tyylillä läheltäsi muitakin kuin vain appivanhempasi. Koitahan nyt rauhoittua, pahalla en ensinnäkään sanonut vaan yritin saada ajattelemaan, monet eivät heti ymmärrä, kuinka paljon he ovat herkistyneet. Ja syyllisiä ovat sitten kaikki muut, vaikka siinä yrittäisi olla miten päin.
Kun sinä tiedät, että olen herkistynyt, niin voisitko puhua sitten jostakin muusta kuin tulevan lapseni mahdollisista sairauksista. Se ei hyödytä minua mitenkään - edes yksi positiivinen sana olisi kiva kuulla appivanhemmilta elämän tosiasioiden lisäksi.
Kiitos asiantuntevasta luonneanalyysista: minä tulen ihmisten kanssa toimeen. Näsäviisastelijoiden ja maanrakoon polkijoiden kanssa minun ei tarvitse kuitenkaan asioida, jos ei ole pakko. Sinäkin varmasti valitset ystäväsi aivan itse.
Minun tunteeni ovat pinnassa, mutta kuinka sinä puhut ihmisille? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
siis mieleeni ei edes juolahtanut tuo kehitysvammaisuus????? Puhuin aivan normaaleista lasten sairasteluista, kuinka pystyit kehittämään tuon jutun noin vääristyneeksi.
Tiedän, myös vauvojen tavallisista sairauksista. En ajatellut esim. viedä vauvaani uimaan, jos hän huuta kipeitä korviansa yötä päivää. Sitten eletään kipeiden korvien ehdoilla. Yllättävän moni on kuitenkin päässyt lapsensa kanssa vauvauintiin.
saattavat "herätä" isovanhemmuuteen ehkä vasta lapsesi synnyttyä. Tarkoitukseni oli, että antaisit heille aikaa, etkä katkaisisi välejäsi kokonaan. Omakin anoppini suhtautui hyvin rauhallisesti odotukseeni, kyseli kyllä vointini muttei muuten hirveästi udellut. Kun hän sitten tuli synnytyslaitokselle katsomaan lastamme, tunnisti pojan heti, koska oli aivan isänsä näköinen. Parempaa isoäitiä saa hakea, hän on hoitanut hommansa kiitettävästi, vaikka heräsikin vasta lapsen synnyttyä.
Meillä miehen äiti itki monta viikkoa tätä meidän lastamme..olemmehan seurustelleet vasta 2 vuotta, eihän minulla ole edes koulutusta, olen ollut vaan töissä ja voi ei, eihän meillä ole edes vakituista työpaikkaa.Ja entäs kun tappelemme "koko ajan"..(kuulemma)anoppi on monta viikkoa järkyttynyt ja mies puolusteli asiaa koska "se oli niin iso järkytys ja sen ensimmäinen lapsenlapsi".Entäs minä?Ei tämä helppoa ole minullekkaan..varsinkaan kun toinen soittelee ja itkee että "ethän sinä vaan jää poikani elätettäväksi vaan lähdet opiskelemaan ja töihin"..just..ja kehtasipa anoppi vielä epäillä (kun vahinko kävi pillereistä huolimatta) etten minä vaan tehnyt tätä tahallani..jättänyt tahallani pilleriä ottamatta jnejne..ja viimeksi kun näimme, kerroin kätilön hauskasta letkautuksesta ultran päätteeki, että "tervetuloa parin vuoden päästä uudelleen ultraan", niin voi sitä mäkätystä "ei, sinä opiskelet ensin, ei, ihan oikeesti, ei toista lasta"..en ole sanonut mitään takaisin pitkään aikaan vaikka mieli on tehnytkin..MEIDÄN ELÄMÄ, MEIDÄN PÄÄTÖKSET, MEIDÄN LAPSET!
Tässähän poikaystäväsi pääsee miehuuskokeeseen: kenen tunteet merkitsevät eniten, raskaana olevan puolison vai äidin. Häntä pystyyn: äläkä mene sinne appivanhempiesi luokse. Sinä tarvitset nyt kannustusta etkä polkemista.
Etkö selviä arjesta ilman anoppia?
Miten otat hänet mukaan kaikkeen elämässäsi? Asutteko samassa yksiössä?
Pitääkö meidän todellakin uskoa, että anoppisi voihkii seuravaa lasta, kun ensimmäinenkään ei ole vielä syntyt?
Onkohan kaikki nyt ihan noin?
ihminen ymmärtää, ettei ihan koko maailma pyöri tulevan lapsesi ja sinun napasi ympärillä. Minkälaiset suhteenne olivat aikaisemmin? Jos et aikaisemminkaan ole ollut pidetty miniä, ei lapsi sitä miksikään muuta. Vähän tulee sellainen olo, että SINÄ tiedät kaiken ja SINÄ olet aina oikeassa. Jos olisit miniäni, saisit olla ihan rauhassa omien höpinöittesi kanssa.
Kuulostaa siltä, ettet ole itse onnistunut saamaan yhtään lasta. Varmaan noin nuivan tyypin munasarjat näivettyvätkin ennen pitkää.
Eihän tuo ketjun aloittaja mitenkään liikaa tuonut esille lastaan. Joten kommentit siitä voisi unohtaa. Ja monet appivanhemmat ovat niitä ****päitä, että niistä voi mainita. Ainakin mulla oli.
Eihän omasta lapsesta sais kuvitella ja jne. Ja kyllä ne appivanhemmat sit kun lapsi syntyy muuttaa mieltään. Mut miksi äidin pitäisi lapsen syntymän jälkeen enää muuttaa mieltään ja laskea nämä aivan ylimääräiset häärääjät eli appivanhemmat itsensä ja uuden lapsen lähelle?
Minä sanon neuvoksi kaikille, perhe on sinä ja mies/nainen ja kenties lapset. Muut voi jättää pois....jos he käyttäyvät epäasiallisesti kumpaa tahansa kohtaa tai syntyvää lasta. Näin saadaan perhe toimimaan, koska kaikki esim lähiomaiset eivät todennäköisesti kuulu tähän ryhmään, ja jos kuuluu...ne voi unohtaa.
Onnellinen parisuhde eikä perhe kaipaa mitään tuollaista.
Kiitos Magda!
Olen aivan samaa mieltä siitä, ettei minun tarvitse kuunnella törkeyksiä 9 kuukautta. Ja sitten kun isovanhemmat armossaan kypsyvät ajatukseen, niin minun pitäisi olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisi joskus terapeuttista, että minä saisin kiukutella niin paljon kuin tykkään, ja appivanhempien tulisi vain kuunnella. Miksei kukaan ole ehdottanut tällaista ratkaisua? ;)
Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että viisas vaikenee. Niinpä minäkin ajattelin pysyä ihan kotinurkissani kesän, enkä änkeä appivanhempien mökille samaan aikaan heidän kanssa. Eihän sitä tiedä, kuinka iso masuni ärsyttää ja järkyttää vanhoja ihmisiä. Ajattelin myös, että jos suvusta tarjotaan jotakin tavaraa, niin näytän punaista valoa. Eipähän tule tunnetta kiitollisuudenvelasta. Kuten sanoin, omat vanhempani ovat todella positiivisia. Varsinkin hieman vähäpuheinen ja varauksellinen isänikin on hyvin optimistinen, ja kertoi, että häntä voitaisiin sitten kutsua ukiksi.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Pysytään vahvoina! :)
appivanhempiesi mökille samaan aikaan. Mitä ihmeen asiaa sinulla heidän mökilleen on silloinkaan kun he eivät ole paikalla? Miksi käyttäisit heidän omaisuuttaan kun ei kerran seurakaan kelpaa. Aikamoinen pakkaus. Ilmeisesti tässäkin tapauksessa on kuitenkin raha kyseessä. Kuka onnellisena odottavana tarvitsee "tukea". Ihmistä tuetaan kun on vastoinkäymisiä tai menetyksiä.
Anteeksi, kirjoitin väärin. En siis aio ängetä tänä kesänä appivanhempieni mökille lainkaan. Tosin harmittaa mieheni puolesta, sillä hän haluaisi olla mökillä minun kanssani. Ja kuten kirjoitin johonkin vastaukseen, en aio ottaa myöskään suvusta tulevia lahjuksia vastaan. Käyttäytyköön ensin ja sitten voin harkita sopua. Kuten useimmista vastauksista huomaat, ihmiset ovat yleisesti sitä mieltä, että minua on kohdeltu huonosti.
puhuvat ihan omaa kieltään, kertovat sinusta aika paljon ihmisenä. Kyllä, minulla on kolme lasta, sekä yksi miniä. Ilmeisesti kuitenkin olet kotoisin aivan eri yhteiskuntaluokasta kuin miniäni. Millään muulla en oikein osaa selittää, tökeröäkin kielenkäyttöäsi. Ikävä kyllä, ymmärrän appivanhempiasi aina vain paremmin, mitä enemmän annat noita kommenttejasi.
Voi sua ressukkaa; ihmisarvosi on siis toimivissa munasarjoissasi.
Luin rivien välistä, että syytät minua ko. kommentista. Minä (alkuperäinen) en sitä valitettavasti kirjoittanut, sillä minulla on nimimerkki - vain yhdelle ihmiselle vastasin "nimimerkittömään tyyliin". Minä en syyttäisi muita lapsettomuudesta, sillä ensinnäkään oma lapsi ei ollut meilläkään itsestään selvyys. Tämän lisäksi olen saanut kuulla aivan tarpeeksi "et voi tietää lapsettomana mitään elämästä" -kommentteja, joten en halua olla yhtä ajattelematon.
Tässä yksi pöllö sinkku,jolla ei ole miestä,ei anoppia,ei lasta,ja joka ei ymmärrä sinun kommenttiasi.Vaikka kuinka päin ajattelisin,niin ei odottavalle äidille,ihmiselle yleensäkään,saa laukoa suustaan loukkaavia kommentteja,niitähän tämän ketjun aloittajan appivanhemmat viljelee.Vaikka edustan itse sinkkunaisena yksinäisten ihmisten ryhmää,joka ei tajua mistään mitään,niin sen verran tajuan,että odottavalla äidillä on ihan tarpeeksi huolta omasta terveydestään,lapsesta puhumattakaan.Tuollaisia loukkaavia kommentteja ei tarvita.Ei odottavan äidin tehtävä ole miellyttää appivanhempia,tai kantaa ja hyysätä heidän pelkotilojaan.Tuollaisista kommenteista saattaa olla jopa haittaa odotuksessa.Oma synpatiani on täysin ketjun aloittajan puolella.Lapsen saaminen ei ole itsestään selvyys,se on ihme!Se on elämän suurin ja kallisarvoisin asia.Sitä ei saa kukaan pilata.Sitä pitää varjella,suojella,odottavaa äitiä pitää kannustaa ja antaa huolenpitoa joka taholta.
Maailmaan on syntynyt miljaardeja lapsia ja syntyy edelleenkin.
Joku tykkää, joku ei.
Pääasia on kuitenkin, että omat vanhemmat tykkäävät. Siis lapsesta.
Anoppi ja appi ovat toisen osapuolen vanhempia, mutta heidän lapsensa on jo aikuinen.
Appi ja anoppi eivät ehkä enää ole niin hirveän kiinnostuneita jälkikasvunsa asioista, ja varsinkaan ei heille ehkä ollenkaan ole iso ihme, että terve nuoripari odottaa lasta.
Ehkäpä suhtautuvat suorataaan itsestään selvästi asiaan. Suurempi ihme olisi, jos heille itselleen alkaisi vielä jälkikasvua syntyä.
Suurin osa ihmisistä ottaa asiansa rauhallisesti ja turhia hötkyilemättä. Siihen kuuluvat myös lastenlapset. Suku kasvaa, hyvä.
Tsemppiä aloittajalle! Appivanhempasi puuttuvat liikaa,käyttäytyvät huonosti,ei tommosia asioita sanota toiselle!Onneksi miehesi tukee sinua.Voimia!
Juuri tätä halusin kertoakin, että olen pohjimmiltani iloinen siitä, että mieheni tukee minua. Toivottavasti et joudu itse kohtaamaan ja kuulemaan näin ikäviä asioita, minkä kohteeksi minä olen joutunut. Kiitos sulle rohkaisusta!
Olen monta kertaa ollut ihan täynnä tällä palstalla miniöitten, varsinkin anoppia, moittiviin kirjoituksiin. Itse olen ihan todella yrittänyt aina tehdä parhaani, että tulisimme mahdollisimman hyvin toimeen poikani perheen kanssa.
Kyllä sinun appivanhempasi kuitenkin käyttäytyvät epäystävällisesti teitä kohtaan. Vaikka heillä olisi minkälaisia pelkoja, niin eihän niitä nyt sovi tuoda esille, kun nuoret vanhemmat ovat intoa ja odotusta täynnä vauvan syntymästä.
Minulla on vain kaksi lastenlasta ja olisin ikionnellinen, jos tulisi lisää. Toki tiedän, ettei lastenkasvatus ole niitä helpoimpia tehtäviä. Olenhan itsekin ollut siinä mukana jo lähes 7 vuotta. Esim. kirjoitettuani tämän, lähdemme jälleen kerran hoitamaan korvatulehduksesta toipuvaa lasta ja koska toinen on kotona, ei toinenkaan halua mennä hoitoon. Tällainen on meille nykyisin, kun hoitopäiviä on harvoin, hauskaa vaihtelua. Jäisimme monesta paitsi, jos heitä ei olisi. Illalla tyttö soitti, että voisimmeko me mennä tänään ostamaan heille Hong KOngista ilmapallot. Sinne me menemme ja teemme jotain muuta hauskaa samalla matkalla. Siinähän me vanhatkin tulemme vapputunnelmaan. Yritän vaan sanoa, että kyllä lastenlapset ovat isovanhemmille suuri ilo. Jos appivanhemmillasi on kuitenkin jo ennestään monta lastenlasta, niin se voisi olla yksi syy siihen, etteivät he ole kamalan innostuneita. Tiedän sen ystävästäni, jolla on 13 lastenlasta ja yksi jo seuraavassakin sukupolvessa. Ei hän silti koskaan ole käyttäytynyt appivanhempiesi tavoin, päinvastoin. Ihmettelen myös anoppisi kommenttia yöllisistä vessakäynneistä. Pitäisihän hänen tietää, että ne ovat tosiasoita.
Toivon teille kuitenkin onnellista odotusta, tervettä lasta, mahdollisimman helppoa synnytystä ja yleensäkin kaikkea hyvää.
Voi kiitos sinulle ihana, empaattinen ja viisas nainen. Toivottavasti miniäsi osaa arvostaa sinua, ja varmasti hän niin tekeekin.
Mielestäni on outoa, minkä vuoksi vauvasta iloitseminen on kiellettyä. Esimerkiksi minulle nämä tulevaisuuden näkymät antavat valtavasti voimia, sillä vielä ennen vauvan syntymää minun pitäisi viimeistellä toinen tutkintoni, selvitä taloudellisista paineista jne. Odotan jo oikeasti syyskuuta ja ensimmäistä äitiyspäivärahaa, jonka onnistuin saamaan vuoden 2004 tulojen perusteella. Juuri tällä hetkellä minulla ei ole varaa edes äitiyshousuihin!
Minunkin isovanhemmillani molemmilta puolilta on valtavasti lastenlapsia. Kuitenkin he noudattavat / noudattivat tasapuolisuuden periaatetta, ja olen varma, että olemme heille kaikki yhtä rakkaita. Omat vanhempani onneksi odottavat tätä pikkuista jo kovasti. Ei hössöttäen, mutta aidosti mukana eläen ja kannustaen.
Aurinkoista kevättä ja riemullisia hetkiä ihanien lastenlastesi ja parissa. Sinä olet onnesi ansainnut!
Lastenlapset eivät ole ilo kaikille isovanhemmille. Oma anoppini onnitteli meitä aikanaan vauvauutisen kuultuaan "Ei kai vaan taas???" Surunvalittelut esitettiin meillä, isompien sisarusten kuullen! Kyllä sieppasi anopin törkeä käytös! Anopin huoli on turha. Hoidamme lapsemme omin voimin, anopin ja apen ei tarvitse laittaa tikkua ristiin.
Mikähän siinä on, että kun isovanhemmat kuulevat vauvauutiset, he kommentoivat ja esittävät asian eteenpäin, ihan niin kuin HE joutuisivat ne vauvatkin hoitamaan? Meillä isovanhempien ei ole tarvinnut osallistua mihinkään, joten anopin huoli jaksamisesta on aivan turha.
Olisiko nin, että anoppeja moittivissa kirjoituksissa anoppi on suututtanut vauvaa odottavan miniän töykeillä ja asiattomilla kommenteillaan? Pitääkö anoppi itseään korvaamattomana vauvan- ja lapsenhoitajana? Pitäisikö kunnon miniän ja pojan kysyä ennen lasten saamista anopinkin mielipide asiaan?
on joka lähtöön. Mahdotontahan on aina tietää, kuka kenetkin, on mistäkin syystä suututtanut.
Tuskinpa kukaan anoppi nyt sentään odottaa nuorenparin kysyvän häneltä lupaa lastenhankintaan.
Minun on joka tapauksessa vaikea ymmärtää sellaisia appivanhempia, jotka eivät ole iloisia kuullessaan syntyvästä vauvasta.
Pari läheistä ystävääni esim. surivat poikansa ja tyttärensä perheen puolesta, koska tiesivät, ettei lasta normaalikonstein saa. Eivät he tietenkään siitä nuorille mitään puhuneet, koska tiesivät muutenkin kuinka tuskallinen asia oli. Kun sitten vuosien raskaitten tutkimusten ja hoitojen jälkeen, toinen pari sai yhden ja toinen kolme tyttöä, ei isoäitien riemuilla ollut rajoja. Tietenkin he iloitsivat asiasta mummon näkökantilta, mutta kaikkein eniten, ja todella vilpittömästi, he iloitsivat tulevien vanhempien puolesta. Kummallakin isoäidillä nim. oli jo ennestään neljä lastenlasta.
En pysty sanomaan kenenkään muun kohdalta, kuinka korvaamattomina lastenhoitajina anopit itseään pitävät. Minä mieheni kanssa, sekä miniän vanhemmat, olemme kuitenkin usean vuoden aikana enemmän, tai vähemmän säännöllisesti hoitaneet vuorotellen kahta lastenlastamme. Kukaan meistä ei ole ollut korvaamaton, mutta rakastavina isovanhempina, uskallan sanoa, arvokas apu.
Appivanhemmillasi ei ole mitään syytä kohdella sinua yliolkaisesti.
Valmistelet toista tutkintoasi raskauden loppupuolella, taloudellisten vaikeuksien paineessa. Se on raskasta.
Olen iloinen, että sait äitiyspäivärahan työssäolovuotesi perusteella. Miniälleni kävi nim. samoin. Kun vielä toinen lapsi syntyi seuraavana vuonna, äitiyspäiväraha maksettiin, muistaakseni, samojen tulojen mukaan.
Iloitse ja puhu vapaasti vauvasta sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella.
Sinä pidät varmasti lapsista tosissasi, koska olet sellaiselle alalle kouluttautunutkin. Minä en aikoinani tiennyt lapsista oikeastaan mitään. Olin uraihminen, joka olisin varmasti vieläkin, kolmeakymppiä lähestyessäni, siirtänyt lastensaantia, ellei biologinen kello olisi tikittänyt. Vaikka iloitsinkin lapsen tulosta, en ikinä olisi käsittänyt sitä rakkauden määrää, mitä tunsin, katsoessani pientä, avutonta, minusta täysin riippuvaista vauvaa, tytärtäni.
Omat vanhempasi varmasti ostaisivat, onnellisina tulevasta vauvasta, sinulle ne äitiyshousut, jos tietäisivät tarkkaan tilanteesi. Anna heidän auttaa sen verran.
Hyvää vapunpäivän jatkoa ja onnea myös opinnoillesi.
Kummitteleeko siellä taka-alalla kuitenkin raha? Ei ole varaa ostaa äityshousuja? Tuotako appesi tarkoitti, ihmetellessään millä kasvatatte lapsen? Todellakin, millä puupennillä, jos ei ole varaa edes vaatteisiin? Lapsi nielee kumman paljon rahaa. Olisiko tuon toivomasi tuen pitänytkin olla rahallista?
Ai sinä taas? Olet sairas ihminen, kun kehtaat ilkeillä tuollaisista asioista. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä vinoilemaan, jos toisella on taloudellisia ongelmia. Jos opintotuki tulee 4. päivä, niin ei ole kumma jos rahat ovat loppukuusta finaalissa. Olet ilkeyteen sairastunut ihminen! Ihmettelen edelleen, miksi haluat joka asiassa minua vastaan hyökätä. Ja varmasti toteat taas, että "En mä ole tänne ennen kirjoitellut."
ei lue että miniöille saa antaa vain positiivista palautetta, sekä anopeille vain negatiivista. Vähemmänkin ilkeä ihminen muuttuu tosi ilkeäksi lukiessaan näitä narinoita. Eli olen appesi kanssa yhtä sairas kun ihmettelen millä rahoitat lapsellesi ihmisarvoisen elämän. Minunkin lapseni opiskelevat ja käyvät samaan aikaan töissä, tienaavat sen verran etteivät edes tukia saa, pystyvät kuitenkin rahoittamaan oman elämänsä. Vähän on tullut sellainen olo, ettei sinua ole hyväksytty alunpitäenkään koko sukuun ja purat nyt katkeruuttasi täällä. No, se sinulle suotakoon, kaippa se aika ankealta tuntuukin.
Olet aivan oikeassa. En ole kokenut missään vaiheessa itseäni tervetulleeksi sukuun. Parhaani olen tehnyt, mennyt uusien ihmisten pariin avoimin mielin, hoitanut aina tuliaiset anoppilaan mennessämme, osallistunut kotitöihin yms. Koska tulen yleensä toimeen ihmisten kanssa työssä, opinnoissani ja vapaa-ajalla, tottakai se ihmetyttää, miksi en ole tervetullut mieheni kotiin. Mieheni perustelee vanhempiensa käyttäytymistä yleisellä sosiaalisella kyvyttömyydellä ja empatian puutteella. Silti se tuntuu minusta pahalta.
Kuka on sanonut, että appeni kauhistelee rahatilannetta? Älä tee omia johtopäätöksiä ja esitä niitä totena. Opintotuki maksetaan 4. päivä joka kuukausi, eikö se ole luonnollista, että rahat voivat olla vähissä loppukuusta? Kesätyö kyllä korjaa tilanteen.
Miksi pyytäisin appivanhempiani rahoittamaan minun vaatehankintojani, sillä he tukevat jo poikansa asuntotiliä. Minulle on esitetty vaatimus allekirjoittaa avioehto appivanhempieni taholta, ja tein sen mukisematta. Moni olisi voinut vetää herneen nenään jo siitäkin. En siis ymmärrä, miksen voi kulkea pari viikkoa housunnappi auki, jos jossakin vaiheessa voin kuitenkin hankkia itse itselleni housut.
Mitenkäs muuten teidän taloudessa on hoidettu talous silloin kun olet ollut kotona lasten kanssa? Toivottavasti et ole mennyt elämään miehesi tai appivanhempiesi siivellä, kun siitä niin paljon muille paasaat.
Lyö vaan vielä kovempaa! Sanasi sattuvat, mutta minä puolustan itseäni. Miltä sinusta tuntuisi, jos omalla tyttärelläsi olisi paha ja toivoton olo raskaana? Miten haluaisit häntä kohdeltavan? Ole onnellinen siitä, että lapsesi ovat osanneet järjestää elämänsä hienosti. Muista, että heilläkin voi kuitenkin olla joskus vastoinkäymisiä, joista et vielä tänä päivänä tiedä. Nöyryyttä!
Älä sinä kultapieni välitä tuon ilkeän ihmisen puheista! Sinusta tulee varmasti hyvä ja rakastava äiti. Olet fiksu, kun haluat valmistella tutkinnon ennen vauvaa ja elää vaikka sitten housunnappi auki vähän aikaa. Sinulla on vuosikymmeniä aikaa tehdä työtä. Huippujuttu, että saat äitiyspäivärahaa parempien tulojesi perusteella sitten syksyllä.
Minun tyttäreni ja hänen miehensä saivat esikoislapsensa silloin, kun he vielä molemmat opiskelivat. Tiukkaa oli rahallisesti, ja joskus se rasitti liittoa. Kuitenkin keskinäinen kiintymys ja halu puolustaa ja tukea toista auttoi vastamäessä. Toivotaan yhdessä, että tappelukaveriksesi pyrkivän naisen lapset jatkavat elämäänsä yhtä järkevästi kuin tähänkin asti. Sinulla on onnea, kun tiedät, että omat vanhempasi hyväksyvät sinut vähävaraisempana ja voimattomampanakin! Halauksia sinulle ja suukkoja masullesi!
Appivanhemmatko puuttuivat teidän avioehtoon. Uskomatonta ja hyödytöntäkin, kun avioehtoja voi myös muuttaa ja tehdä uusia.
Kuitenkin, kun vauvan saatte, niin kaikki nuo appivanhempien kotkotukset ovat täysin toisarvoisia. Saatpa nähdä.
pistää suhteet kiville. Noh, onnea vaan, jos pystyt asian kanssa elämään. Miestäsi vähän säälittää, kaipa tuokin aikanaan tajuaa kuka käskee ja miten..Tottakai miehen kuuulu puolustaa siippaansa, jos häntä kohtaan käyttäydytään huonosti. Vähän ihmetyttää kuitenkin tuo myöhäinen herääminen, eikö olisi voinut nousta puolustamaan HETI kun tilanne oli päällä, ehkä kohtelukin olisi muuttunut, tai sitten ei. Pitikö sinun mahdollisesti aivopestä miehesi tuohon puheluun, kun ei kerran heti suutaan saanut auki. Kehutaan miehen työllä vasta sitten kun se tulee ihan hänestä itsestään, eikä painostuksesta.
Kyllä, näin ajattelin tehdä. Miksi kuunnella törkeyksiä, jos voin paremmin kannustavien ja ystävällisten ihmisten seurassa. Jokaisen elämässä tulee ristiriitatilanteita. Tuolloin on kuitenkin oleellista, kuinka asiasi ilmoitat: on eri asia antaa asiallista kritiikkiä kuin näljäillä.
Ja jos en ole vielä maininnut, appivanhempani ovat päästäneet sammakoita suustaan jo vuosien ajan. Kun kihlauduimme, appivanhempani kertoivat, kuinka he pitävät kihlausta turhana. Avioituessamme saimme tarkistuspuheluita, joko avioehto on hoidettu. Lisäksi he ovat kehottaneet miestäni ostamaan talon yksinään: minua ei mainittu sanallakaan. Vaan siinä vaiheessa kun syntymättömän lapseni elämä poljetaan lokaan, en enää katsele sormieni läpi.
Mieheni ei ole aina ollut kuulolla, kun ikävyyksiä lauotaan. Tämän lisäksi hänellä on pitkä kokemus vanhemmistaan, ja hän on tottunut heidän kommunikointityyliinsä. Näin ollen hän ei välttämättä huomaa, että joku asia voi loukata minua. Minua ei voi kuitenkaan pakottaa sopeutumaan aina vanhusten tavoille, vaan hekin voivat vielä oppia, kuinka minulle puhutaan. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että siippaansa täytyy puolustaa. Avioliittomme voi puhelun jälkeen huomattavasti paremmin, ja mieheni on pitänyt yhteyttä vanhempiinsa entiseen malliin.
Ja jos isovanhempia ei meidän lapsemme edes kiinnosta - puheista päätellen - miksi kiduttaisin heitä kertomalla vauvasta yhtään mitään. Luulen, että tekemäni ratkaisu antaa molemmille osapuolille hyvää miettimisaikaa. Seison päätökseni takana, sillä kuka muu lasta voi puolustaa kuin hänen oma äitinsä. Oikein hyvää vappuaattoa!
Voi että harmittaa sinun puolesta.Ei ollut mullakaan alussa helppoa,mutta siihen ei auttanut mikään muu,kuin ottaa etäisyyttä anopista.Nyt menee jo useimmiten ihan kivasti.Voin kokemuksesta sanoa,että varmasti on pakko käydä yöllä vessassa raskausaikana,ainakin useimpien meistä!!!Älä anna periksi,vaan yritä pysyä rauhallisena ja nauti raskausajasta.Kyllä ne isovanhemmat "normalisoituu",kun lapsi syntyy.Onnea ja voimia Sinulle! :)
Onko tämä ensimmäinen lapsenlapsi?
Isovanhemmat ovat uuden tilanteen edessä. Oudon tilanteen.
Mitä he odottavat tapahtuvaksi? Mitä he luulevat itse joutuvansa kokemaan? Mitä he pelkäävät?
Ilmeisesti heille pitää antaa rauha ja osottaa, että heidän elämänsä ei muutu piirun vertaa tulokkaan takia.
Jos he eivät lapsenlasta jaksa katsoa puhumattakaan mistään hoitoon liittyvästä, niin mitään velvollisuuksia heillä ei olekaan.
Heidän tulee tajuta, että voivat elää oman elämänsä justiinsa kuten tähänkin asti.
Anna siis aikaa, pysy poissa, älä edes puhelimessa puhu raskaudesta. Kysykööt itse, jos haluavat jostain syystä sittenkin olla ajan tasalla.
Ei suinkaan ole ensimmäinen lapsenlapsi. Kuten he itsekin mainitsivat, he ovat jo tottuneet että vauvoja tulee ja menee. Asumme eri kaupungeissa jo nyt, ja todennäköisesti muutamme jossakin vaiheessa eri puolelle Suomea. Eli lastenhoitovelvoite ei ainakaan pitäisi olla pelon aiheena. Mutta jos elämässä vallitsee yleinen haista paska -asenne, niin mitäpä minä itseäni tuon tyrkylle.
En myöskään ymmärrä, miksi minun täytyisi odotella heidän valmiustilaansa. Törkeydet eivät helposti unohdu mielestäni. Eli miksi olisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut siinä vaiheessa, kun he katsovat olevansa valmiita ystävällisyyteen. Kyllä he ovat jo ensimmäisen niitin lyöneet suhteessa omaan lapsenlapseensa.
On todella raukkamaista anopilta mollata raskaana olevaa naista, vaikka jokainen anoppi tietää varsin hyvin kuinka herkässä tilassa odottaja silloin on muutenkin.
Eikös tässäkin paista hieman kateus anopilta nuorta&näpsäkkää miniää kohtaan..?! Sellaisia ne anopit ovat.
On teillä kommentit. Varsinkin sinulla kiukkuliina. Osaatteko ollenkaan ajatella, että anopitkin on joskus olllet nuoria ja "näpsäköitä". Moni anoppikin on tänä päivänä ihan hyvässä kunnossa ja hyvän näköinen. Itse en todellakaan kadehdi 20kymppisiä tyttöjä. Muistan tarkalleen minkälainen olin silloin, enkä siihen haluaisi palata. En sano että kaikki tuon ikäiset aivon aivottomia ovat, mutta tätä palstaa seuratessa, iso osa, ikävä kyllä. Mieluummin vähän ryppyjä ja tämä elämänkokemus, kuin "näpsäkkä" olemus ja tyhmät teot. Muistakaa toki, että tekin olette jonain päivänä anoppeja, aika kuluu lasten kanssa yllättävän nopeasti. Ja sinä kiukkuliina, kaikki asiat eivät liity kateuteen, vaikka itse oletkin rahasta kateellinen.
Näpsäkkä voi tarkoittaa muutakin kuin ulkoista olemusta. Näpsäkkä voi olla itsenäinen, reipas ja elämästään nauttiva henkilö, ja monelle elämän katkeroittamalle anopille se on liikaa.
Mielestäni sinä harrastat naurettavaa ikärasismia. En voisi kuvitella, että minun äitini käyttäisi aikaansa haukkumalla nuoria ihmisiä tällaisilla palstoilla: hän ymmärtää, että elämänkokemusta ei voi ostaa kaupasta. Sillä on siis turha brassailla. Ja vaikuttaa siltä, että esimerkiksi sinun tapauksessasi elämä ei ole sinua jalostanut - katkeroittanut ainoastaan.
näitä kommentteja voisikaan kutsua, kuin jonkulaiseksi rasismiksi. Tytön äiti on kaikin puolin täydellinen (miniän mielestä) anopit sitten ovatkin jotain aivan muuta. Riittää kun saavuttaa pisteen missä pojan äitiä voi kutsua anopiksi, se riittää.
Miksi et käytä nimimerkkiä? Olet osallistunut tähän keskusteluun 5-10 viestillä, tyylisi kyllä tunnistaa, mutta omaa nimeäsi et käytä. Miten olisi vaikkapa "anoppien puolesta"? Kuten huomaat, tällä palstalla muutkin anopit ymmärtävät, mikä minua suututtaa.
Sinä kai puolustaisit ja ymmärtäisit anoppiani, vaikka hän tekisi murhan. Minun on vaikeaa uskoa, ettei sinullakin ole kotipuolessa miniäongelmia. Tuskin muuten riekkuisit näillä palstoilla. Ja ei, minunkaan äitini ei kävisi näillä palstoilla moittimassa nuoria ja elämäänsä aloittelevia ihmisiä elämänkokemuksen puutteesta. Minkäs sitä ihminen iälleen voi - asenteilleen voi paljonkin.
Jos sinun miniäsuhteesi ja anoppisuhteesi on kunnossa, niin miksi suotta kiusaat itseäsi lukemalla meidän "kitisijä-miniöiden" juttuja?
tänne eksyin. Ei, minulla ei ole miniää, ei vielä. Jouduin kyllä, aivan kuin ystävättäreni, pysähtymään ja miettimään näitä asioita, kun kommentteja lueskelin. Minulla on anoppi, kenen kanssa tulen hyvin toimeen. Nuorempana, ajatuksissa kyllä olin eri mieltä joistakin asioista, mutta osasin pitää suuni kiinni, välit kunnossa ja tehdä kuitenkin niin kuin itse parhaaksi katsoin. Kun nyt jälkeenpäin asioita ajattelen, olisin halutessani saanut montakin sukuriitaa aikaiseksi jos olisin tarpeeksi pikkumaiseksi heittäytynyt. Olen kuitenkin ollut aina sitä mieltä, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä, myös anopillani, erilaisuudestaan huolimatta. Juuri tuo pikkumaisuus ja pilkkujen halkominen näissä kommenteissa eniten ärsyttää. Eläkää ja antakaa muidenkin elää. Mieheni ei aikoinaan arvostanut vanhempiaan nimeksikään ja vasta minun vaikutuksestani hän "pehmeni" näitä kohtaan. Nyt appivanhempani ovat iäkkäitä ja appi sairastaa, joten huolehdimme heistä yhdessä. Mieheni arvostaa minua hyvin paljon, juuri tuon suvaitsevaisuuden takia. Voisin hyvin kuvitella, mitä hän minusta nyt ajattelisi, jos olisin aikoinani syrjinyt hänen vanhempiaan, ei varmasti kunnioittaisi kovin paljon tällä hetkellä. Tarkoitan, että katsoisitte hieman nenäänne pidemmälle, kaiken mitä taakseen jättää, sen myös löytää edestään. En todellakaan ole kirjoittanut tänne niin montaa kommenttia kuin väitit, joten et ihan kaikkea tiedä.
Mitä anopin kohteluun tulee, niin useimmilla kuitenkin on sellainen mies, joka seisoo vaimonsa rinnalla silloin kun anoppi mollaa. "Vinkistä" joutui ehkä olosuhteiden pakosta sietämään anopin kommentteja ja pitämään omien sanojensa mukaan suunsa kiinni, jos pelkona on ollut, että mies katkeroituu äitinsä puolesta vanhempana. Minä olen sitä mieltä, että miehen on viimekädessä hoidettava homma himaan niin, ettei miniä jää yksin. Minustakin tulee varmaan joskus anoppi. Tulee olemaan vaikeeta pitää suunsa varsinkin mitä lapsenlapsien hoitoon tulee. Olenhan onnistunut, kuten kaikki anopit, lastenkasvatuksessa niin maan mainiosti kun miniäkin kerran tulokseen rakastuu. Olen joka tapauksessa täysin vakuuttunut, että pojat pistävät minut ruotuun, jos sotkeudun heidän perheasioihinsa, ja hyvä niin.
tuon kommenttini. Minua ei ensinnäkään ikinä "mollattu", minut hyväksyttiin heti perheeseen. Jokaisella on asioista omat näkemyksensä, ja niitä olen vanhempien ihmisten seurassa tottunut jo ennen anoppianikin kunnioittamaan. Tottakai lastenhoidossakin oli eroavaisuuksi, olihan aikakin eri. En "sietänyt" mitään, itsetuntoni kesti nuo "ohjaukset" vallan hyvin, ilmeisesti olin sitten tyhmä kun en niistä osannut loukkaantua ja nostaa meteliä. Miestäni minun ei ole tarvinnut koskaan ohjeistaa moittimaan vanhempiaan, päinvastoin, olen hillinnyt häntä kommenteissaan. Niin tai näin, minusta on mukavampi elää appivanhemien kanssa jotka pitävät minusta ja kehuvat minua, sekä rakastavat ja ihailevat lapsiamme. Kukin tavallaan, minusta sovussa on miellyttävämpi elää.
Hyvä huomio Einstein! Oletko koskaan ajatellut, ettei tässä kukaan riitele yksinään? Minäkin puolustan sopua ja rauhaa, ja minustakin on mukavaa kun minusta ja lapsestamme pidetään. Kaikilla ei vain näin ole, esimerkiksi minulla. Kyllä se vetää suupielet alaspäin, kun syntymätön lapsikin pitää polkea maan rakoon. Ja sinä kuitenkin sovun puolustajana ymmärrät ja puolustat appivanhempieni käyttäytymistä!
sen kummemmin sinun appivanhempiasi, enhän tiedä kaikkea. Tunnut vain ihmeen kärkkäältä. Ihmetyttää tuo heidän suhtautumisensa sinua kohtaan, paljonko siitä on itseaiheutettua. Kun lukee kommenttejasi, jos samaan tapaan latelet heillekkin, niin kieltämättä tulee mieleen että suorastaan "hypit nenille". Osa kommenteista on ihan omaa luokkaansa, etkä hyväksy toisia näkökantoja, itselleni en toivoisi samankaltaista miniää. Jos sellaisen kuitenkin saisin, pitäisin jälleen kerran mölyt mahassani, en jaksaisi moista kinaamista, miniäni saisi olla rauhassa. Kuten en jaksa tätäkään, joten toivotan hyvää kesää ja onnellista odotusta.
Aivan, tuollaisen kuvan sain minäkin luettuani tämän viestiketjun. Aika usein kannattaa katsoa itseäänkin peiliin. Ja voihan olla, että tuollaiset asiat juontavat kauempaa.. you never know..
Jos aloittaja on viisas nainen, tuleva äiti, hän ei nyt kärkkäile liikaa, pysyy taka-alalla ja seuraa tilannetta. Toisaalta taas, jos on jotain omallatunnolla asiallehan kannattaa sitten tehdä jotain, mennä jossain asiassa, mitä tässä ei ole kerrottu ehkä, puolitiehen vastaan. Koska tuollainen riitely jo tässä vaiheessa vaikeuttaa kyllä aviomiehen asemaa ja myrkyttää ihmissuhteita.
Itselläni on mukava anoppi, olen hänen kanssaan monesta asiasta eri mieltä, samoin hän minun kanssani. Mutta ei se estä meitä kunnioittamasta toinen toisiamme.
Eikös olekin kivaa argumentoida omaan tekstiin? Varohan ettei ykköspersoona ja kakkospersoona mene sekaisin.
Valitettavasti arvailusi meni ihan pieleen, enpäs ole aikoihin vieraillut tällä palstalla enkä kommentoinut, oli ensimmäinen kommenttini ja ihan ainokainen ja omani. Onhan se kai mahdollista, että ihmiset ajattelevat samallakin tavalla, kun lukevat kommentteja. Oikeastaan parhaan kuvan saakin, kun lukee pitkän ketjun kerralla, tulee jonkinlainen kokonaiskuva kommentoijista. Ja tällainen tuli tästä, toki ainahan on mahdollista, että se ei tee oikeutta jollekulle ja on vääränkinlainen.
:)) mutta hyvä yritys..
Esikoiseni syntymästä on pian 20 v, mutta silti muistan loukkaavina anopin kommentit ja suhtautumisen. Ei hän pahaa tarkoittanut ja oli vaan huolissaan ja toivoi, että kaikki menisi hyvin. Mutta se kaikki tuli ulos jotenkin nurinperin ja minua loukkaavina sammakoina.
Järki sanoi, että mitäs tuosta - antaa kommentoida. Mutta tunteitaan ei voi määrätä, ja se kaikki tuntui pahalta.
Jos minun mieheni olisi sanonut vanhemmilleen, että emme kuuntele tuollaista ikävää puhetta ja kauhistelua, niin se olisi ollut minulle arvokas asia ja tuki. Sinun miehesi on tämän tehnyt, joten upea juttu. Välejähän ei tarvitse katkaista. Palautteen voi antaa asiallisesti ja rauhallisesti. Jos se ei auta ja mieltä pahoittavat puheet jatkuvat, niin suosittelen pientä "fyysistä ja henkistä" välimatkaa.
Meillä on nykyään se linja, että yritetään välttää kaikkia "kuumia" keskustelunaiheita. Ei mennä ollenkaan kovin henk. koht. tasolle. Puhutaan mieluummin ilmoista ja naapureista kuin omista valinnoista ja ratkaisuista. Vähemmän sanomista ja vääntöä ja enemmän sopua ja yhteydenpitoa.
Sanon nyt sinulle sen, mitä olisin toivonut kuulevani anopiltani. "Hieno uutinen. Voi ONNEA teille. Teillä on edessä iso ja ihana urakka. Te selviätte siitä kyllä. Jos tarvitsette apua, niin sanokaa. Autamme jos voimme ja pystymme."
Tässä se taas tuli. Apua odotetaan ja tarvitaan, mutta "lähelle" ei kuitenkaan päästettäisi.
Kait sen noinkin voi käsittää jos haluaa. Mutta tässä tulee lisää taustatietoa:
Apua ei odotettu, eikä sen varaan laskettu mitään. Anoppi ilmoitti jo odotusaikana moneen kertaan, että hän ei sitten toisten kakaroita hoida. Ja että kukin hoitakoon itse kersansa. No me ajateltiin, että asia selvä. Ihan OK, ei tarvitse hoitaa ja että hyvä kun tiedetään hänen kantansa.
Sitten tultiin vaiheeseen, että joskus tarvittiin hoitoa. Häntä ei tietenkään kysytty, kun asia oli niin selväksi tehty ja vielä aika painavin sanoin.
Hoito järjestettiin muulla tavoin, mutta eipä ollut hyvä se. Syyllistettiin äitiä, että jättää lapsensa (siis vain hetkeksi). Ja syyllistettiin siitä, että häntä ei tarvittu ja tiedusteltu.
Melkoista tasapainoilua elämä hänen kanssaan.