Haluaisin kuulla pettäjiltä, minkälaisia tunteita teissä ensinnäkin herätti se, kun seuraavana aamuna tajuaa että mitä on tehnytkään sille omalle kullalle ja keskinäiselle luottamukselle? Miten pystyitte pitämään sisällänne asian, tuliko usein piinaava halu tunnustaa? Miten sen teitte vai ettekö vieläkään ole uskaltaneet?
Minulla olisi verrokiksi kaksi tarinaa. Itseäni petettiin ja mies itse tunnusti kysyttäessä, oli pahoillaan ja ei ollut helppoa kummallakaan. Asioista puhuttiin (koko suhteesta) ja siitä lähti molemmilla henkisen kasvun paikka. Vielä ollaan yhdessä ja molemmat ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Molemmat ymmärrettiin että halutaan tulla paremmiksi ihmisiksi ja olla yhdessä enää loukkaamatta toisiamme.
Ystäväni mies jäi puolisen vuotta sitten kiinni petttämisestä ja oli "kovin pahoillaan". Lupasi ettei koskaan enää tee niin ja yrittävät vielä yhdessä. Mies on ilmeisesti pettänyt entisiä kumppaneitaankin eli hänelle luontainen toimintatapa. Ystäväni ei ole varma, onko tämä päässyt toimintatavasta eroon (haluaako todella muuttaa itseään). Ystäväni on yrittänyt olla palaamatta pettämiseen riitojen yhteydessä (sekin on ylättävän vaikeaa, varsinkin jos asiaa ei olla perinjuurin käsitelty).
Mies oli kuulemma pettämisen jälkeen ollut niin hellää ja katuvaista, mutta nyttemmin käyttäytyy niin kuin halveksisi ystävääni koska tämä antoi anteeksi ja suostui jatkamaan yhdessä.
Onko tuo halveksiminen sitä omaa syyllisyyttä käännettynä puolisoon? Ei se, että antaa anteeksi puolisolleen tarkoita sitä, että olisi heikko ja ylitsekäveltävä, vaan ennemminkin se osoittaa merkittävää vahvuutta, jos kykenee käymään niin vaikean asian läpi ja antamaan anteeksi sille läheiselleen, jonka ei olisi koskaan kuulunut loukata niin pahasti omaa rakastaan. Se on raskas tie, eikä sen läpikäynyttä todellakaan tulisi halveksia.
Kyse on mielestäni ehkä siitä, että pettäjän oma olo helpottuu sillä, että toinen riehuu ja syyttää ja loukkaa takaisin. Silloin he ovat enemmän "samalla viivalla". Pettäjä tuntee saavansa ansionsa mukaan ja syyllisyys lievenee. Ehkä salaa toivoo että toinen jättäisi niin ei tarvitsisi itsekään tehdä sitä henkistä kasvamista. Pääsisi elämässä aina helpoimman kautta. Eräänlaista heikkoutta.
Mielestäni on kyllä surullista jos pettäminen ja sen jälkeinen elämä on valtapeliä, kumpi on tehnyt väärin ja kumpi on parempi ihminen jne. Pitäisi tietoisesti pysrkiä siihen, että pettäminen on ikävä juttu, mutta sattuessaan se on kasvun paikka MYÖS JA ERITYISESTI SILLE PETTÄJÄLLE. Ei mikään pikainen viikon pohdiskelu ja katumus vaan elämänmuutos.
Se, että pettäjä toivoo vain että petetty tavallaan antaa hänelle rangaistuksensa, on lapsellista vastuunpakoilua. Tehdään ensin helvetin väärin ja sitten odotetaan että kumppani rankaisee ja sitten kaikki on hyvin ja sovitettu. Ihan pikkulapsen toimintaa. Kertoo siitä ettei ole valmis parisuhteeseen, vaikkei sitä itselleen myöntäisikään.
Kertokaa jos olen väärässä. Petetyn kumppanin halveksunta jälkeenpäin ei varmaankaan ole harvinaista. Kertokaahan että mistä syistä te mahdollisesti tunnette/olette tunteneet niin...
Minulla olisi verrokiksi kaksi tarinaa. Itseäni petettiin ja mies itse tunnusti kysyttäessä, oli pahoillaan ja ei ollut helppoa kummallakaan. Asioista puhuttiin (koko suhteesta) ja siitä lähti molemmilla henkisen kasvun paikka. Vielä ollaan yhdessä ja molemmat ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Molemmat ymmärrettiin että halutaan tulla paremmiksi ihmisiksi ja olla yhdessä enää loukkaamatta toisiamme.
Ystäväni mies jäi puolisen vuotta sitten kiinni petttämisestä ja oli "kovin pahoillaan". Lupasi ettei koskaan enää tee niin ja yrittävät vielä yhdessä. Mies on ilmeisesti pettänyt entisiä kumppaneitaankin eli hänelle luontainen toimintatapa. Ystäväni ei ole varma, onko tämä päässyt toimintatavasta eroon (haluaako todella muuttaa itseään). Ystäväni on yrittänyt olla palaamatta pettämiseen riitojen yhteydessä (sekin on ylättävän vaikeaa, varsinkin jos asiaa ei olla perinjuurin käsitelty).
Mies oli kuulemma pettämisen jälkeen ollut niin hellää ja katuvaista, mutta nyttemmin käyttäytyy niin kuin halveksisi ystävääni koska tämä antoi anteeksi ja suostui jatkamaan yhdessä.
Onko tuo halveksiminen sitä omaa syyllisyyttä käännettynä puolisoon? Ei se, että antaa anteeksi puolisolleen tarkoita sitä, että olisi heikko ja ylitsekäveltävä, vaan ennemminkin se osoittaa merkittävää vahvuutta, jos kykenee käymään niin vaikean asian läpi ja antamaan anteeksi sille läheiselleen, jonka ei olisi koskaan kuulunut loukata niin pahasti omaa rakastaan. Se on raskas tie, eikä sen läpikäynyttä todellakaan tulisi halveksia.
Kyse on mielestäni ehkä siitä, että pettäjän oma olo helpottuu sillä, että toinen riehuu ja syyttää ja loukkaa takaisin. Silloin he ovat enemmän "samalla viivalla". Pettäjä tuntee saavansa ansionsa mukaan ja syyllisyys lievenee. Ehkä salaa toivoo että toinen jättäisi niin ei tarvitsisi itsekään tehdä sitä henkistä kasvamista. Pääsisi elämässä aina helpoimman kautta. Eräänlaista heikkoutta.
Mielestäni on kyllä surullista jos pettäminen ja sen jälkeinen elämä on valtapeliä, kumpi on tehnyt väärin ja kumpi on parempi ihminen jne. Pitäisi tietoisesti pysrkiä siihen, että pettäminen on ikävä juttu, mutta sattuessaan se on kasvun paikka MYÖS JA ERITYISESTI SILLE PETTÄJÄLLE. Ei mikään pikainen viikon pohdiskelu ja katumus vaan elämänmuutos.
Se, että pettäjä toivoo vain että petetty tavallaan antaa hänelle rangaistuksensa, on lapsellista vastuunpakoilua. Tehdään ensin helvetin väärin ja sitten odotetaan että kumppani rankaisee ja sitten kaikki on hyvin ja sovitettu. Ihan pikkulapsen toimintaa. Kertoo siitä ettei ole valmis parisuhteeseen, vaikkei sitä itselleen myöntäisikään.
Kertokaa jos olen väärässä. Petetyn kumppanin halveksunta jälkeenpäin ei varmaankaan ole harvinaista. Kertokaahan että mistä syistä te mahdollisesti tunnette/olette tunteneet niin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei näköjään kykene vastaamaan joten petettynä kirjoitan sitten.
Minun mieheni odottaa että minä huudan ja reuhaan, sitten käsken häntä tekemään sitä ja tätä ja asia olisi sillä kuitattu. Mitään ei tee omasta aloitteesta.
Kun sanoin pitää pyytää anteeksi hän pyysi heti anteeksi.
Kun sanoin että olisi kiva saada kukkia, osti viisi ruusua, sitten kun kukat rupsahti sanoin oispas kiva saada uudet kukat maljakkoon, sain taas uudet ruusut.
Sanoin että pitää halata joka päivä mies halaa, sanoin minulle pitää kertoa että rakastat sanoo sen jos muistutan, käsken soittamaan ja kirjoittamaan viestejä tekee sen.
Mutta ei mitään oma-aloitteisesti!
Kai hän kuvittelee että nuo on jokin rangaistus ja asia on kohta kuitattu, kun muistaa joka päivä tehdä vähän jokaista noista.
Pyh, turhauttaa
sama laulu, mutta niin että vaimoa pitää pyytää tekemään noi kaikki. ei mitään tee omasta aloitteesta.
että niinku jonkin verran rassaa. hän piti salarakasta n puol vuotta sitten, siitä narahti, ero vireillä, vannoi ettei ikinä enää sitä tee, lupasi huomioida, rakastaa, sanoin että se huomointi ym. pitää ottaa tavaksi eli jatkuvasti, pari kuuta jaksoi, nyt taas ollaan jäissä.
kait se sitten on tämän suhteen loppu? ei kait ihminen mitään tunteilleen voi. ei voi sanoa toiselle, että RAKASTA MINUA! jos se ei ite rakasta.
meillä tapahtui ihme, mies pyysi uudestaan anteeksi, ihan oma-aloitteisesti. Tuntui että tarkoittikin sitä. Ja muutenkin puhui tunteistaan ja siitä ettei ihan oikeasti ollut tajunnut kuinka paljon oli loukannut minua, ennen kuin sanoin eilen illalla että luulin hänen ennemmin vaikka leikkaavan kätensä tai jalkansa poikki kuin pettävän.
Olen siis toi 1. kommentoija.