Tahtoo

Eli siis hyvät miehet ja asiasta kokemusta omaavat naiset. Kertokaa mulle, miksi miehille on niin helvetin vaikeaa päästä yli ja unohtaa edellistä suhdetta. Ei niinkään sitä ihmistä, lähinnä sitä tilannetta mihin se on päättynyt. Tällä hetkellä kaveri ketä tapailen, on ollut hyvän aikaa sinkkuna, muutamia vuosia, eikä nyt uskalla (?) heittäytyä suhteeseen täysillä, koska pelkää, että kaikki tapahtuu uudelleen. Muutakaan selitystä en keksi. Tunteiden näyttäminen muutenkin kuin vaivalloisesti sanottu lause olisi mukavaa, sekä ajan viettäminen yhdessä muulloin kuin viikonloppuisin kuuluu mielestäni parisuhteeseen, ihan tuoreeseenkiin sellaiseen. Kaipaan niin sitä tunnetta olla rakastunut ja ihastunut, niin että sydän ei meinaa pysyä paikallaan, mutta tällä hetkellä on todella vaikea näyttää minunkaan mitään tunteita kun tulee aika yksipuolinen olo. Alkuun ajattelin että ihanaa, nyt saa halailla ja olla, ihan vaan käydä kävelyillä ja jutella asioista, tiedättehän, se tunne että tahtoisi olla toisen kanssa koko ajan (no, ei nyt aivan 24/7 mutta usein). Kaveri vaikutti alkuun todelliselta unelmamieheltä, jolle oli helppo puhua. On näköä, kokoa ja kykyä. Nyt hän on kuin vetääntynyt kuoreen, ottanut takapakkia, enkä todellakaan ole ehdotellut mitään yhteenmuuttoa tms. Useampana iltana olen itkeskellyt kun ei ole mennytkään suunnitelmien mukaan (tiedän, säälittävää), mutta eihän tämä näin voi olla. Jos on ihastunut ja rakastunut, täytyyhän sen näkyä, täytyyhän se voida osoittaa toiselle ja saa myös odottaa että toinen osoittaa sen myös. Nyt vain kovetan itseni pikku hiljaa tällä käytöksellä. Hän ei voi ymmärtää miksi tämä on niin tärkeää mulle. Useampi ystäväni on sanonut että heivaa se mies, jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, mutta tiedän että sitä kiinnostaa, mutta en sitä, kuinka kauan jaksan odottaa että hän alkaisi toimia kuten muutkin vastarakastuneet, olisi onnellinen siitä että ollaan löydetty toisemme. Ei se riitä että sanoo että kiinnostaa ja on ihastunut, kyllä se pitää pystyä osoittamaan käytöksellään. Mutta ei..
Kannattaako odottaa? Mitä voisin tälle asialle tehdä, puhuminen tuskin enää auttaa (ollaan siis keskusteltu aiheesta muutamaan otteeseen) enkä missään nimessä, todellakaan halua lähteä kiristämään tai painostamaan kaveria uhkailemalla että laitan hänet vaihtoon, koska sitähän hän pelkää. Enkä sitä halua.
6568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan ensiksi tartun tuohon lauseeseesi " alkaa toimia kuten muutkin vastarakastuneet.."
Et ihan oikeasti voi käynnistää sitä kenessäkään ihmisessä joka ei niin tunne. Ihastunut kun voi olla, mutta jos jokin syvempi tunne puuttuu, niin eihän sitä silloin voi kutsua rakkaudeksi, saatikka ihminen tuntea oloaan vastarakastuneeksi.
Tämä on juuri sellainen vastaus mitä et kaipaisi, tiedän sen. Mutta ihan ensimmäinen ajatus minulla oli luettuani viestisi, että älä tee YHTÄÄN mitään. Anna kundille aikaa nyt miettiä ja olla. Sano vaikka että annat hänelle nyt tilaa, koska hän vaikuttaa niin epävarmalta. Ja sitten kanssa annat sitä tilaa, eli et soittele koko ajan ja tekstaile. Elät ihan omaa elämääsi ja annat hänen tulla luoksesi ihan omaan tahtiin. Jos alat painostaa, niin kundi voi etääntyä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ja pahimmassa tapauksessa löytää jonkun muun vähemmän hankalan tilalle. Sellaisen joka ei vaadi niin paljon.

Ikävä tilanne, voi kun osaisin sanoa jotain lohduttavaa. Itse olin kerran samassa tilanteessa ja katselin menoa aikani, kunnes vetäydyin itse pois kokonaan. Meni puoli vuotta ja mies sitten itki perääni. Noh, kaikki päättyi nyt neljän vuoden avoliiton jälkeen kuitenkin, joten en tiedä ovatko neuvoni sittenkään mistään kotoisin.

Mutta pointtini on jokatapauksessa se, että jos olet jo koittanut keskustella rauhallisesti ja toinen on ihan sulkeutunut ja sellainen "emmätiiä" niin otat itsellesi ja teille miettimisaikaa. Se tuntuu kurjalta, mutta pakottamalla et saa ketään itseesi rakastumaan. Ja vaikuttaa siltä että teistä toinen on rakastuneempi kuin toinen. halaus ja voimia sinulle.

Äänestä
  • Itse asiassa toimin nykyään hyvin pitkälle niin, etten itse ota häneen yhteyttä juuri ollenkaan, soittelemme päivittäin, se on tapana, mutta alun innostuneisuudesta olen muuttunut juurikin tuohon "hänen tahtiinsa", eli en painosta, enkä näytä hänelle suurintakaan osaa tunteistani etten pelästytä. Mutta itseä repii se ettei voi sanoa ja olla juuri sellainen kun yleensä on koska ei hänkään ole. Sanoo kyllä suoraan että on kiinnostunut ja näin, mutta sanat ja teot ovat aivan ristiriidassa. Elämme kumpikin omaa elämäämme, tavallaan vaikuttaa tämä suhde enemmänkin tapailulta kuin seurustelulta.

    Äänestä

  • vastauksia kirjoitti:

    Itse asiassa toimin nykyään hyvin pitkälle niin, etten itse ota häneen yhteyttä juuri ollenkaan, soittelemme päivittäin, se on tapana, mutta alun innostuneisuudesta olen muuttunut juurikin tuohon "hänen tahtiinsa", eli en painosta, enkä näytä hänelle suurintakaan osaa tunteistani etten pelästytä. Mutta itseä repii se ettei voi sanoa ja olla juuri sellainen kun yleensä on koska ei hänkään ole. Sanoo kyllä suoraan että on kiinnostunut ja näin, mutta sanat ja teot ovat aivan ristiriidassa. Elämme kumpikin omaa elämäämme, tavallaan vaikuttaa tämä suhde enemmänkin tapailulta kuin seurustelulta.

    tajuaisivat uskoa ennemmin miehen tekoja kuin sanoja.

    Äänestä

Et kertonut kauanko olette seurustelleet/tapailleet? Kauanko miehesi seurusteli exän kanssa? Kumpi jätti kumman aikanaan? Oliko kuvioissa pettämistä? Onko ollut kuinka paljon exään yhteydessä? Miten osoittaa välittämisen ja tykkäämisen/ ihastuneisuuden sinua kohtaan?
Rakastuneen ihmisen näkee silmistä. Jos olet hänelle tärkeä niin hänen luulisi olevan kohta aktiivisempi yhteydenottaja, jos kerran tilanne on jo nyt tuo. Jos et ole niin tärkeä, tai ihastus on jo hiipumaan päin hänen puoleltaan niin silloin tilanne jatkuu noin ja se sopii hänelle.
Pakko sanoa, että ystäväsi ovat osittain oikeassa. Katsele itsekin jo vähän muualle koska voi olla että mies on jo katsellut.

Äänestä

on sellasia että ne ei hevin tunteitaan näytä.ja jotkut ei pääse yli vanhoista suhteista varsinkin jos heidät on jätetty. eti uus mies joka osaa sulle näyttää tunteensa eikä elä menneissä

Äänestä

Enpä tiedä miksi ihmiset ripustautuu niin kovasti näihin menneisiin juttuihin että ikäviä asioita pitää sitten ikään kuin "perinteenä" jatkaa tai kostaa uudelle kumppanille tulevaisuudessa. Itselleenhän siinä hallaa vaan tekee, jos ei kykene ymmärtämään että eteenpäin elämä menee ja sen mukaan eletään ja menneistä pitää oppia eikä pitää sitä ohjenuorana.

Miehille tämä menneiden käsitteleminen ja unohtaminen on erityisen vaikeaa, en tiedä miksi. Olen muutamaan otteeseen käynyt näitä samoja otteluita ja viimeisimmässä suhteessa puolenvuoden jälkeen ollaan nyt vasta päästy siihen tilanteeseen että alkaa vaikuttaa jotta miehen päästä on saatu haamut karkotettua. Kärsivällisyyttä on pitänyt opetella, ja pitkää pinnaa.

Helppoa se ei ole, ja joskus se turhauttaa mutta joskus vaivannäkö kannattaa ja on kaiken sen arvoista. Ja siinä olet kyllä viisas kun sanoit:"enkä missään nimessä, todellakaan halua lähteä kiristämään tai painostamaan kaveria uhkailemalla että laitan hänet vaihtoon"

Juuri näin. Uhkailemalla et taatusti pääse kuin nopeammin takaisin sinkkuelämään.

Jos koet että uusi kumppanisi on vähänkään kaiken sen vaivan arvoinen, niin jaksat puhua ja kertoa mitä fiiliksiä sinulla on ja mistä ne tulevat. JA muista aina myös kertoa että miten niitä voisitte YHDESSÄ saada käsiteltyä. Miten kumppanisi voisi auttaa sinua, vaikka joillakin pienillä teoilla. Puhu rakentavaan sävyyn, äläkä syyllistä jos kumppani ei ensinmäisellä kerralla heti tajua asian ydintä. Kokeile muutaman kerran uudelleen, kyllä ne ajatuksesi vähitellen löytävät tiensä sinne toisenkin ihmisen aatoksiin.

Ja muista olla niin kuin olet; jos lupaat niin pidä lupaus, näytä että olet juuri niin rehellinen ja luotettava kuin sanot olevasi. Jaksa kertoa uudelle kumppanillesi että haluat nähdä vaivaa ja tehdä töitä tämän suhteen eteen ja toivot että hänkin tekee. Edes sen vähän mitä voi tai kykenee. Päivä kerrallaan.

Joskus hitaasti etenemisestä on todella hyötyä, tällaisessa nopeatempoisessa elämänrytmissä kaikki vain pitäisi aina saada heti, kuin pikaruokalan kassalta hampurilaisateria. Sitä jotenkin tottuu ajatukseen että kaiken pitää tapahtua tässä ja nyt ja hetipaikalla, vaikka niinhän se ei ihmisten välisissä suhteissa koskaan mene. Ystävyyskin tarvii kehittyäkseen aikaa, koulunkäynti, lapsen syntymä.

Miksei sitten parisuhteelle aaneta aikaa rauhassa kasvaa ja kehityä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastauksia! kirjoitti:

Eli siis hyvät miehet ja asiasta kokemusta omaavat naiset. Kertokaa mulle, miksi miehille on niin helvetin vaikeaa päästä yli ja unohtaa edellistä suhdetta. Ei niinkään sitä ihmistä, lähinnä sitä tilannetta mihin se on päättynyt. Tällä hetkellä kaveri ketä tapailen, on ollut hyvän aikaa sinkkuna, muutamia vuosia, eikä nyt uskalla (?) heittäytyä suhteeseen täysillä, koska pelkää, että kaikki tapahtuu uudelleen. Muutakaan selitystä en keksi. Tunteiden näyttäminen muutenkin kuin vaivalloisesti sanottu lause olisi mukavaa, sekä ajan viettäminen yhdessä muulloin kuin viikonloppuisin kuuluu mielestäni parisuhteeseen, ihan tuoreeseenkiin sellaiseen. Kaipaan niin sitä tunnetta olla rakastunut ja ihastunut, niin että sydän ei meinaa pysyä paikallaan, mutta tällä hetkellä on todella vaikea näyttää minunkaan mitään tunteita kun tulee aika yksipuolinen olo. Alkuun ajattelin että ihanaa, nyt saa halailla ja olla, ihan vaan käydä kävelyillä ja jutella asioista, tiedättehän, se tunne että tahtoisi olla toisen kanssa koko ajan (no, ei nyt aivan 24/7 mutta usein). Kaveri vaikutti alkuun todelliselta unelmamieheltä, jolle oli helppo puhua. On näköä, kokoa ja kykyä. Nyt hän on kuin vetääntynyt kuoreen, ottanut takapakkia, enkä todellakaan ole ehdotellut mitään yhteenmuuttoa tms. Useampana iltana olen itkeskellyt kun ei ole mennytkään suunnitelmien mukaan (tiedän, säälittävää), mutta eihän tämä näin voi olla. Jos on ihastunut ja rakastunut, täytyyhän sen näkyä, täytyyhän se voida osoittaa toiselle ja saa myös odottaa että toinen osoittaa sen myös. Nyt vain kovetan itseni pikku hiljaa tällä käytöksellä. Hän ei voi ymmärtää miksi tämä on niin tärkeää mulle. Useampi ystäväni on sanonut että heivaa se mies, jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, mutta tiedän että sitä kiinnostaa, mutta en sitä, kuinka kauan jaksan odottaa että hän alkaisi toimia kuten muutkin vastarakastuneet, olisi onnellinen siitä että ollaan löydetty toisemme. Ei se riitä että sanoo että kiinnostaa ja on ihastunut, kyllä se pitää pystyä osoittamaan käytöksellään. Mutta ei..
Kannattaako odottaa? Mitä voisin tälle asialle tehdä, puhuminen tuskin enää auttaa (ollaan siis keskusteltu aiheesta muutamaan otteeseen) enkä missään nimessä, todellakaan halua lähteä kiristämään tai painostamaan kaveria uhkailemalla että laitan hänet vaihtoon, koska sitähän hän pelkää. Enkä sitä halua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu