laulutunnit...

Mieli tekisi mennä yksityiseen lauluopetukseen.
Mutta hirvittää niin kovin että vielä en ole uskaltanut. Pelkään nimittäin sitä että joku kuuntelee minua ja arvioi.Mitä niillä tunneilla aluksi tehdään? Onko pakko heti uskaltaa?
Vai antaako opettaja aikaa tottua? Laulutausta mulla kyllä on, esiintyäkin uskallan yksin.
86245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rohkeasti vain, laulutunnilla esiinnyt halutessasi vain opettajalle. Joskin toki esiintymisen harjoittelu kuuluu myös lauluopintoihin, jopa ihan oikealle yleisölle.

Aluksi tunneilla haetaan laulamisen periaatteita, ts. opettelet löytämään oman luonnollisen ja kestävän tavan käyttää ääntäsi. Tähän voi mennä aikaa jopa vuosia. Kannattaa silti käydä välillä vaikkapa jollakin toisella opettajalla, heillä kun on tapana puhua asioista niin kuin he itse asian ovat oppineet.

Muista aina: Keveys ennen kaikkea!

Äänestä
  • "Keveys ennen kaikkea" -kommentti tulee helposti tulkituksi väärin. Sanonpa ettei se tarkoita sitä, että hiljaa laulellaan ja tehdään varovaisesti vuotoisella äänellä kurkulla inisten. Tietenkään ei saa puskea ilmanpaineella ääntä väkisin ulos, mutta ujoilla alkavilla laulajilla tätä ongelmaa harvoin on.

    Äänestä

  • ei liikaa... kirjoitti:

    "Keveys ennen kaikkea" -kommentti tulee helposti tulkituksi väärin. Sanonpa ettei se tarkoita sitä, että hiljaa laulellaan ja tehdään varovaisesti vuotoisella äänellä kurkulla inisten. Tietenkään ei saa puskea ilmanpaineella ääntä väkisin ulos, mutta ujoilla alkavilla laulajilla tätä ongelmaa harvoin on.

    On totta että liika varovaisuus ei tarkoita keveyttä. Tarkoitin keveydellä sitä ettei ala ns. puskemaan ääntä ulos, vaan pyrkii heti aluksi löytämään luonnollisen rennon tavan laulaa. Tämä voi tuntua aluksi hämmentävältä kun on monta paikkaa johon pitää keskittyä.

    Itse tappelin alavatsan/pallean rentouttamisen kanssa pitkään vääränlaisen alkuopin takia. Opettajani painotti kenties liikaa oikean (pää)soinnin merkitystä. Hengitystekniikka on tärkeä osa laulamista, mutta kuitenkin kyse siinäkin on tuntemuksista jotka ohjaa oikeanlaisen rentouden löytämisessä.

    Kaiken kaikkiaan minusta parasta antia lauluopinnoissa harrastajatasolla on löytää uusia asoita itsestään ja kehittää niitä edelleen. Ja koskaanhan ei valmiiksi tule!

    Äänestä

No täälä pohjanmaalla päin ainaki ku pyrkii laulutunneille ihan musiikkiopistoon niin joutuu laulukokeeseen, koska pitää olla sävelkorvaa ja osata laulaa. ja sit pitää olla vähintään 16 vuotias että tulee valituks. tunneilla harjotellaan perusjuttuja ja niitä asioita mitä oppilas haluaa. ja tietty se lysti maksaa aika kivasti...

Äänestä

Kiitos vastanneille. Osaan laulaa ja olen musikaalinen. Enkä harkitse mitään ammattilaisuraa tms...tarvitsen vain opetusta ja vahvistusta nyk harrasuksen tueksi.Saako muuten tunteja kun esim tuon musiikkiopiston systeemien kautta?

Äänestä
  • Yksityisiä musiikkikoulujakin on olemassa. Jostain yritysoppaasta varmaan löytyy. :)

    Äänestä

  • Monet musiikkioppilaitosten laulunopettajat antavat myös yksityistunteja. Musiikkiopistolla voi myös olla vapaaosasto, jossa ei ole paineita tutkinnoista ja kurssimateriaaleista. Lukukausimaksut ovat korkeammat vapaaosastolla.

    Äänestä

  • Mistäpäin maailmaa olet??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haituva kirjoitti:

Mieli tekisi mennä yksityiseen lauluopetukseen.
Mutta hirvittää niin kovin että vielä en ole uskaltanut. Pelkään nimittäin sitä että joku kuuntelee minua ja arvioi.Mitä niillä tunneilla aluksi tehdään? Onko pakko heti uskaltaa?
Vai antaako opettaja aikaa tottua? Laulutausta mulla kyllä on, esiintyäkin uskallan yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu