voisko auttaa?

tästä voisi päästä alkuun:

http://miessakit.forum.emedia.fi/viewtopic.php?t=15&start=0
"Lapsiin kohdistuva pahoinpitely numeroina:

Vuosittain Suomessa 200-300 lasta saa vaikean vamman, jonka epäillään syntyneen pahoinpitelyn tuloksena. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 70 alle kouluikäiseen lapseen kohdistunutta pahoinpitelytapausta. Vuosittain Suomessa kuolee 10-15 lasta väkivallan seurauksena (luku sisältää itsemurhat).

Vuosina 1970-1994 Suomessa menehtyi 292 lasta perheen sisäisen väkivallan uhrina (Vanamo ym. 2001).Johtava kuolinsyy lasten pahoinpitelyssä on Shaken baby –oireyhtymä, joka syntyy ravistelemalla vauvaa. On arvioitu, että kaikista lasten luunmurtumista 25 % ja palovammoista 10 % aiheutuu pahoinpitelystä”



"LAPSEEN KOHDISTUVA VÄKIVALTA

Kuopio 08.11.2002 Kari Karkola,
lääninoikeuslääkäri, dos.

Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta:

lapsi ---------------------tekijä

lapsen ikä------ äiti-------isä--------muu

alle 1 v-------- 73 %------- 23 %-------4 %

1- 4 v --------- 63 %------- 29 %-------8 %

5-14 v --------- 41 % -------53 % ------6 %



ja



http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/lastenturva/raportti.htm

5. LAPSIIN KOHDISTUVASTA VÄKIVALLASTA

Lapsen surmaamista on tavattu lähes kaikissa kulttuureissa. Etenkin pienen vauvan surmaaminen on useissa kulttuureissa ollut hyväksyttyä ja sille on ollut olosuhteisiin nähden siinä kulttuurissa ymmärrettävänä pidetyt syynsä. Tavallisimmat syyt ovat olleet vaikeudet saada ravinto ja muut elämän välttämättömyydet riittämään kaikille syntyville lapsille. Muita syitä ovat olleet syntyneen lapsen vammaisuus tai epävarmuus syntyneen lapsen isyydestä. Myös insestinen syntyperä on voinut olla syynä (Daly ja Wilson 1988).

Kanadassa tutkittiin vuosina 1974 – 1983 tehdyt selvitetyt alaikäisen surmat. 367 tapauksessa lapsen biologinen vanhempi oli surmannut tai osallistunut lapsen surmaamiseen. Lähes puolet uhreista oli alle vuoden ikäisiä. Äitejä, jotka surmasivat yli vuoden ikäisen lapsen oli 95. Heistä joka kuudes teki myös itsemurhan. Viisitoista äitiä surmasi useamman kuin yhden lapsistaan, heistä joka kolmas teki myös itsemurhan, kun taas alle vuoden ikäisen lapsen surmanneilla äideillä itsemurha oli harvinainen (alle 3 %). Tutkijat arvioivat, että psykologisessa mielessä surmanneet äidit olivat eri tilanteessa kuin vanhemman lapsen surmanneet. Vauvan surmaaminen liittyi selviytymisongelmiin, joiden keskellä äiti kuitenkin halusi elää, kun taas vanhemman lapsen surmaaminen liittyi usein tilanteeseen, jossa äiti halusi säästää lapsensa omalta kohtaloltaan – ja oman itsemurhansa seurauksilta (Daly ja Wilson 1988). Samassa aineistossa 35 % lapsen surmanneista äideistä oli poliisitilastoinnin mukaan mielenterveydeltään häiriintynyt (mentally ill or retarded), kun taas yli vuoden ikäisen lapsen surmanneista 58 %.

Alle 1-vuotiaan lapsen surmanneista isistä 10 % ja yli vuoden ikäisen surmanneista 43 % teki itsemurhan. Miehillä itsemurha oli tavallisempi alaikäisen kuin aikuisen lapsen surmaamisen jälkeen, kun taas äideillä täysi-ikäisensä lapsen surmaamiseen liittyi aina itsemurha. Merkittävin ero miesten ja naisten tekemissä surmissa tässä kanadalaisessa tutkimuksessa oli, että vain miehet surmasivat sekä puolison että lapsia, kun taas naisen tekemään lapsen surmaan ei yhdessäkään tapauksessa liittynyt puolison surmaamista (Daly ja Wilson 1988).

Edellä olevasta voi päätellä, että vastasyntyneen surmaaminen poikkeaa monella tavoin vanhemman lapsen surmaamisesta. Toisaalta voidaan myös erotella vastasyntyneen surmaamisessa erilaisia ryhmiä, kuten yksin asuvat äidit, rikollisen taustan omaavat äidit tai psykoottiset äidit. Suomalaisen lapsensurmia koskevan pro gradu -tutkimuksen mukaan kaikki vastasyntyneen toivotun lapsensa surmanneet äidit olivat mielentilatutkimusaineiston perusteella psykoottisia. Tutkimus erotteli lapsen surman kolmeen ryhmään, joista ensimmäistä kuvaa lapsen saamisen toive, lapsen aktiivinen surmaaminen, syyllisyydentunteet ja myöhemmät suisidaaliset ajatukset. Toista ryhmää kuvaavat taloudelliset vaikeudet, muutto vanhempien luota, työttömyys, aiemmat abortit, aiemmin syntyneiden lasten huostaanotot, rikokset ja alkoholi. Kolmatta ryhmää kuvaavat mm. epäkypsyys, heikko suhde lapsen isään, aiempienkin raskauksien salaaminen (Collander 2002).

Nykyisin osataan valtakunnallisen itsemurhaprojektin jälkeen aiempaa paremmin tunnistaa itsemurhavaara. Sen sijaan väkivallan vaaran tunnistamisen, itsemurhavaaraan liittyvän väkivallan vaaran sekä naisten tekemän väkivallan uhan kohdalla on tunnistamisessa kehitettävää (Eronen, Markku, Vanhan Vaasan sairaala, henkilökoht. tiedonanto).

Suomessa tehdään vuosittain noin 140 murhaa, tappoa tai surmaa, näiden lisäksi noin 30 kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä sekä keskimäärin yksi lapsensurma vuodessa (Kivivuori ja Aromaa). Tahallisen väkivallan seurauksena kuolleiden lasten määrä on vähentynyt viimeisen 50 vuoden aikana.

Mikäli otetaan huomioon ikäluokkien pieneneminen ja suhteutetaan väkivallan seurauksena kuolleiden määrä ikäryhmän 100 000 henkeä kohti, ovat alle 1-vuotiaiden kuolemat vähentyneet 1950-luvulta lähtien noin 30 – 40 % joka vuosikymmenellä edellisen tasosta ja siten 1950-luvun tasosta (16,8) alle kuudesosaan 1990-luvulla (2,6). Vastaava riski 1 – 4-vuotiailla putosi 1950-luvun tasosta (1,3) jo 1960-luvulla nykyiselle tasolle (0,8). Seuraavan ikäryhmän (5 – 9-vuotiaat) riski oli 1950-luvulla 0,9 ja on pudonnut siitä alle puoleen (0,4). 10 – 14-vuotiaiden riski oli pienimmillään 1970-luvulla ja on siitä noussut lähes 1950-luvun tasolle (Kivivuori ja Aromaa). Näissä luvuissa (samoin kuin alla olevassa taulukossa) on kuitenkin mukana myös perheen ulkopuolisten aiheuttama väkivalta.

Surmattujen alaikäisten määrät absoluuttisina lukuina

ikäryhmä

1950-luku


1990-luku
alle 1-vuotiaat

149


16
1 – 4-vuotiaat

48


19
5 – 9-vuotiaat

42


12
10 – 14-vuotiaat

25


18

(Lähde: Kivivuori, Janne, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, henkilökoht. tiedonanto)

Toisessa uudessa tutkimuksessa on eriteltynä väkivallan seurauksena kuolleet uhrin ja tekijän välisen suhteen mukaan (Hurtta 2002). Vuosina 1995 – 2001 kuoli perheenjäsenen surmaamana 12 alle vuoden ikäistä lasta, heistä yhdeksän äidin surmaamana, kolme isän surmaamana. Kaikkiaan 36 alle 15-vuotiasta kuoli tutkittuna aikana lähisuhdeväkivallan seurauksena. Vauvojen osuus oli kolmannes alle 15-vuotiaista uhreista. Isä surmasi tyttärensä 12 tapauksessa ja poikansa 14 tapauksessa. Äiti surmasi 8 tapauksessa tyttärensä ja 6 tapauksessa poikansa. Kun näistä vähennetään alle 1-vuotiaat, jää vanhemman surmaamien 1 – 14-vuotiaiden määräksi 28 lasta, mikä on seitsemän vuoden jaksolla keskimäärin neljä lasta vuodessa.

Lähisuhdeväkivaltakuolemiin liittyy varsin usein tekijä itsemurha. Hurtan aineistossa joka viides perheenjäsenen surmannut oli tehnyt itsemurhan. Kivivuoren (1999) mukaan kaikista henkirikoksen tehneistä joka kahdeskymmenes surmasi itsensä teon jälkeen. Hurtan tutkimus ei selvitä lapsensa surmanneiden itsemurhien määrää erikseen, mutta määrä lienee korkea.