Olemme käyneet terapiassa päihdeongelman ja väkivallan vuoksi pari kuukautta. Mies on lopettanut juomisen ja lyömisen. Tänään tuli tilanne, jossa hän oli menettää hermot ja huomasi yhtäkkiä itse, kun oli uhkaavasti tulossa kohti ja pysähtyi. Hän alkoi itkeä ja halasi minua! Säikähti siis itsekin reaktiotaan ja perääntyi. Olin aivan äimän käkenä! Hän ei halua enää satuttaa minua :) asiat voi parantua siis, mutta vain terapialla. Mustasukkaisuutta on silti ja mökötystä paljonkin, mutta onneksi pystymme puhumaan asiat selviksi aina lopulta.
Jotain positiivista
nyrkki&hella
101016
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
varten ja niin kauan on toivoa kuin on elämääkin.
Sydäntä lämmittää toivosi ja positiivisuutesi. Toivo ja unelmathan ne ovat niitä, jotka kantavat, vaikka olis kaulaa myöten savessa.
Muistathan kuitenkin Sinä ja muistuta miestäsikin, että aika uskomattoman moni asia elämässä on päätös- ja tahtoasia!!!! ....niin lyöminen kuin lyömättömyyskin, niin rakkaus ja anteeksiantaminen kuin toisaalle suuntaaminenkin.
Hyvää vappua teille molemmille ja hyvää elämää "huomiselle".
Ihan mielenkiinnosta kysäisen onko Sinulla koskaan käynyt mielessä se, että jos esimerkiksi jättäisit tämän tyypin ja eläisit itsenäisesti tai uuden, tasapainoisen kumppanin kanssa, niin Sinä voisit elämässäsi tehdä kaikkea jännää sillä ajalla mikä menee terapioissa ja istunnoissa käymiseen tämän nykyisen kanssa sekä tilanteen seuraamiseen ja parannuksen toivomiseen?
Minusta ei olisi kyllä suoraan sanoen tuollaiseen suhteeseen, mieluummin harrastaisi jotain kivaa kumppanin kanssa, että olisi muitakin muistoja kuin yhteiset terapiakäynnit ja väkivaltaisuudesta pois edistyminen.
Päätyvätkö hoivaajatyypit useammin jäämään suhteeseen ihmisen kanssa joka vaatii jatkuvaa terapiaa pystyäkseen toimimaan parisuhteessa ilman viinaa ja lyömistä?
ärsyttävää. siinä malliesimerkki nykyajasta: heti vaan vaihtoon. veikkaan että sulla ei kovin pitkiä suhteita ole, vai olenko väärässä?
olen ollut saman kumppanin kanssa 15 vuotta.
Mutta nykyajasta huolimatta, tai olkoon mikä aika tahansa, niin laittaisin "heti vaihtoon" jos alkaisi käymään päälle. Tai pitäisi jotenkin pelätä omassa kodissa.
Läheinen ystäväni pahoinpideltiin vakavasti vuosia sitten hänen avokumppaninsa toimesta. Hänkään ei halunnut luovuttaa,rakasti paljon miestä, ja oli parempia aikoja jotka varmasti antoivat toivoa.
Joskus mietin hänen elämäänsä. Niin paljon hukkaan mennyttä hyvää elämää väkivaltaisen miehen vierellä, toivomista ja muuta. Ja lopuksi vammautuminen ja mielenterveyden lopullinen järkkyminen.
Olisitpa tuntenut hänet ennen kuin hän tapasi tämän miehen.
Ja näkisitpä hänet nyt.
Olisiko hänen elämänsä voinut olla toisenlainen?
Mitä mieltä olet?
Siis jos hän olisi laittanut "heti vaan vaihtoon".
Kerrot miehesi tilanteesta kuinka hän on lopettanut lyömisen ja juomisen. Hyvä, erinomainen asia.
Kuvailet tarkasti hänen reaktioitaan (alkoi itkeä, halasi,säikähti,perääntyi,hän ei halua enää satuttaa minua,jne.)
Väkivaltaisten miesten käytös toistaa kaavamaisuudessaan samoja ennalta-arvattavia asioita, terapialla tai ilman. Siksi olisikin kiinnostavampaa kuulla
Miten sinä itse voit?
Miten sinä olet jaksellut?
Mun ex-ukko yrittää vieläkin syyttää kaikkia muita,paitsi itseään. Ei koskaan ole hänen syytään mikään, aina vain muitten.
Nyt rohkaistuin niin paljon, että kun hän soitti, sanoin suorat sanat. Uskokaa, kyllä helpotti! Oli paljon helpompaa heti puhua ja olla sen jälkeen, kun olin avannut sanaisen arkkuni. Aiemmin olin vain kuunnellut, mutta en ollut uskaltanut sanoa mitään. Tälläkertaa en antanut itselleni periksi , enkä antanut hänelle tilaisuutta sanoa-ei se ole minun syyni vaan- Useimmat asiat kun oikeasti olivat hänen "syytään" jos nyt syyllinen pitää nimetä.
(ei fyysistä väkivaltaa koskaan, vain henkistä)
Aina kaikki puhuivat "kyllä se muuttu,,,"läpläp, kukaan ei koskaan kysynyt mun muuttumisesta, mun voinneista yhtään mitään.
"kuinka sä niiiiin ihanan miehen jätit" oli kommentit. Justjoo.
Mutta nyt helpotti kun sain sanottua ja nyt tiedän, ettei hän enää ikinä soita mulle ja syyttele kaikkia muita paitsi itseään.
Juuri tuota olen useasti ihmetellyt! Siis että miestä paapotaan ja kannustetaan kun se alkaa oppimaan ihmisten tavoille eli käyttäytymään niin kuin muutkin!
Mutta tosi harva hoksaa kysyä siltä parisuhdeväkivallan uhrilta että mites sä muuten jaksat?
Sehän siinä apua tarttis ja vähän nopeasti!
Miten kätevästi sitä usein mennään selittelemään sen väkivallantekijän selän taakse kun ei tiedetä mistä on kysymys. Se on epäsuoraa syyllistämistä että vaaditaan vielä uhrin tukevan väkivallantekijää uuteen alkuun. Aivan kammottava ajatuksena mutta silti näin tapahtuu tälläkin hetkellä että yleinen mielipide painostaa ettei "Jussia saa nyt jättää yksin" vaan sille on hommattava apua.
Mielipide pitäs muuttua siihen suuntaan että uhri veke ja vähän nopeasti!
Turvakodista esimerkiksi ei saisi päästää enää koskaan takaísin väkivaltaisiin olosuhteisiin!
No tältä alkuperäiseltä nyrkki&hella-kirjoittajaltakin kysyttiin, vaan eipä ole vastausta tullut.
Sitä jos tottuu vaan toisen puolesta ja toisen kannalta ajattelemaan niin kyllä oma elämä unohtuu.
Joidenkin elämän sisällöksi on muodostunut esimerkiksi tämä palsta, jonne jo tutuksi käyneellä nimimerkillä heitellään kuulumisia (muka kannustaakseen muita) kuinka se tilanne kehittyy ja onko mies käynyt viime aikoina päälle vai onko "oppinut tavoille".
Että se siinä on surullista että antaa koko elämänsä huomaamattaan parisuhdeväkivalta-asioille ja niiden läpikäymiselle. Että onko se sitten sitä normaalia ja hyvää elämää. Onko se sen arvoista?
Mulle kuuluu tosi huonoa henkisesti. Paras ystäväni sanoi juuri eilen, että en ole näyttänyt onnelliselta puoleen vuoteen. Yllätyin. Nyt menen tekemään abortin ja mies yrittää kääntää päätä kovasti(eilen 6 tuntia höynäystä tyyliin pidä se lapsi). Mitä enemmän hän höynäsi, sitä nopeammin olin menossa aborttiin. Minulla on paha olla hänen seurassaan. Ahdistaa, sillä hänen elämässään ei ole muuta, kuin minä. Minulla on ystäviä, harrastuksia ja omat lapseni, joita tapaan säännöllisesti. Hän ei voi edes mennä omien lastensa luo, kun ei uskalla jättää minua yksin viikonlopuksi.
Toivon ja uskon että pärjäät hyvin vielä ja saat hyvän tulevaisuuden kaiken kokemasi jälkeen.
Niin sain minäkin ja nyt elämä maistuu, koska ei tarvitse olla koko ajan huolissaan vaan voi elää ihan normaalia elämää niin kuin muutkin. Pysy lujana - se todellakin kannattaa.