Minulla on ollut suhde naimisissa olevaan mieheen. Kaikki alkoi 6 vuotta sitten, kesti noin vuoden, sitten oli taukoa pari vuotta, sitten taas taukoa kunnes lähiaikoina oli pientä juttua. Todennäköisesti en ole ainoa, jonka kanssa mies pettää vaimoaan. Nyt luultavasti kaikki on ohi väliltämme, mutta olen yhä enenevässä määrin tuntenut syyllisyyttä. Tiedän miehen vaimon tietäneen jotain meistä. Haluaisinkin puhua hänen kanssaan ja pyytää anteeksi ja sanoa, että kaikki on ohi. Onko tämä järkevää vai ei? Haluaisin hänen voivan olla varma siitä, että en enää sotke heidän kuvioitaan. En ole ikinä tavannut tätä naista, mutta tietysti tällaisissa tapauksissa se kolmas ihminen on aina läsnä, vaikkakin näkymättömästi. Asia ei ole näin simppeli mutten tähän nyt voi pistää enempää, mutta kuitenkin, kannatan totuutta ja haluan puhdistaa ilmaa. Minä ehkä kunnioittaisin ihmistä, joka kertoisi minulle totuuden, jos mieheni olisi pettänyt. Vaikka aluksi tuntuisikin kauhealta. Tämä nainen varmasti elää hirveässä epätietoisuudessa, kuka se toinen on, koska alkoi jne., helpottaisi ehkä tietää. Mitä sanotte?
kerronko vaimolle
purkkihiiri
323492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mielestäni teet viisaasti jos et millään lailla sekoita enempää tuon perheen elämää, vaan poistut kohteliaasti takavasemmalle.Vaimon ei tarvitse sinusta tietää, etenkin jos suhteesi toisen mieheen on jo ohi.Jätä mahdollinen jälkipyykki tuon miehen omaksi tehtäväksi.Siis unohda ja katsele jatkossa muita kuin varattuja toisten omia miehiä.
Oma mielipiteeni on, että tuossa tilanteessa kyllä kannattaisi kertoa..
Ei välttämättä kannata esittäytyä vaimolle ja kertoa että "moi, olen se nainen jonka kanssa miehes petti sua monta vuotta" vaan esimerkiksi lähettää vaan puhelimella anteeksipyyntöviesti tai soittaa tjv.
tietysti se sattuu vaimoa. mutta siitä huolimatta, ainakin hän tietäisi minkälaisen miehen kanssa seurustelee! minusta olisi kohtuutonta jättää kertomatta.
turha myöskään jättää miehen harteille asiaa "se on miehen vastuulla kertoa" koska jos mies on sellainen taliaivo että menee pettämään ja vielä noin KAUAN jatkaa sitä, niin ei varmasti kerro yhtään mitään, tai jos kertookin niin luultavasti vähättelee juttua.
tuossa tilanteessa kyllä vaimon pitäisi päättää haluaako hän olla tuollaisen miehen kanssa. tuo liittyy paljonkin hänen elämäänsä ja todellakin KUULUU hänelle eli kyllä pitäisi kertoa.
Mun neuvoni on, että älä missään nimessä mene hämmentämään toisten ihmisten elämää. Saatat saada paljon tuhoa ja pahaa mieltä aikaiseksi. Miehen ja hänen vaimonsa asiat eivät kuulu sinulle. Mies kantaa itse vastuunsa omista teoistaan ja kertoo vaimolleen jos katsoo parhaaksi. Se alue on muilta pyhää.
sinua harmittaa kun et saanut miestä koskaan itsellesi ja menet "muka ystävällisesti" pyytämään anteeksi..LUULET naisen tienneen sinusta..mitäs jos ei tiennytkään? Mitäs sitten tapahtuu? Olet vahingoniloinen kun saat tuhoa aikaiseksi?
Et vaikuta kovin vilpittömältä...
tarkoitit tuon varmaan alkuperäiskirjoittajalle, etkä mulle. Vai?
se oli alkuperäiskirjoittajalle...
Juuri näin minäkin ajattelin. Haluat "muka hyvää", mutta oikeasti haluat kostaa ja rangaista viatonta, jonka takia sinä loppujen lopuksi niin paljon kärsit.
Tutki omia motiivejasi asian suhteen ja niele nyt vaan itse keittämäsi soppa. Syyllisyys on terve tunne tuon jälkeen, mitä olet tehnyt. Syyllisyydenkin kestää, jos päättää ettei enää koskaan enää ns. huoraa.
pari vuotta sitten olin tilanteessa, jossa minulla oli suhde erääseen naimisissa olevaan naiseen. Heillä oli lapsensaantiongelmia. Itse olin eroamassa (ja nyt olenkin jo eronnut). Suhde kesti vain muutaman kuukauden, mutta olimme petihommissa usein. Olisin halunnut vakavoittaa suhdettamme, mutta nainen veti yhtäkkiä jyrkät pakit koko hommasta. Kertoi olevansa mll:n lapsettomuushoidossa (oli kyllä kertonut jo aikaisemmin), ja että nyt oli tärpännyt. Tiesin, että en ole ainoa tuon naisen "kakkosista".
Äkillisten pakkien jälkeen tunsin tulleeni todella petetyksi. Arvelen, että tuo nainen haki vain siittäjää lapselleen tuotakin kautta. Se selittäisi paljon koko kuviota. Harkitsin pitkään (ainakin vuoden verran) että olisin jollakin tavoin kertonut hänen miehelleen jutusta. Mulla oli tiedossa niin paljon yksityiskohtia naisen touhuista, että olisin pystynyt järjestämään hänet tosi kuseen. Olin sentään käynyt heidän kotonaankin ja viettänyt siellä yhden yön. Olisin takuulla pystynyt hajoittamaan heidän suhteensa. Tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että asia ei kuulu minulle. Nainen ei enää halunnut pitää minuun yhteyttä, ja toimi motiivein joita en tunne. En tiedä onko heillä nyt lapsi (tosin toivon ettei se ole minun), mutta toivon että on ja toivon että he ovat onnellinen perhe.
Ps. Olen kertonut tämän mulle tapahtuneen jutun täällä aiemminkin joskus pari kuukautta sitten. Joku ehkä muistaa.
Mulla ei oo tarkoitus aiheuttaa lisäongelmia tälle pariskunnalle, vaikka niitä eittämättä kai syntyisi jos menisin kertomaan, ei mitään kuseen saattamisia. En halua tuhota niiden elämää. Tavallaan tunnen olevani samassa veneessä tämän vaimon kanssa, sillä se mies on 99%:lla varmuudella psykopaatti. Me olemme molemmat sen huijaamia. Myönnetään, uteliaisuuttakin on, siinä että millainen se vaimo on, mutta haluaisin puhua hänelle kuin nainen naiselle, keskustella, mutta lienee kai sitten tämmöisessä tilanteessa mahdotonta. Tuskin vaimo on valmis jakamaan kanssani mitään tai ehkei edes usko minua! Mutta kyllä hän nimeni ja olemassaoloni tietää, se ei ole pelkkä luulo.
Et voi yhteydenotollasi parantaa mitenkään kenenkään tilannetta, joten ota vaan peili eteesi ja tunnista että motiiveinasi on oma ripittäytymisen ja anteeksisaamisen tarpeesi ja sitten vielä uteliaisuus ja ehkä kaiken kukkuraksi kostonhimo (miestä kohtaan). Eli aika monta melko itsekästä motiivia.
Yritä nyt vaan elää itses kanssa ja anna sen perheen jo olla.
kuten minäkin tunsin palavaa halua jutella tuolle miehelle (jonka nimen, ammatin, työnkuvan, ulkonäön ja jopa harrastukset tunnen tarkkaan) "kuin mies miehelle". Pitkään koin, että se olisi jopa velvollisuuteni. Vaikka itse olinkin se (tai yksi niistä) joka petti häntä hänen vaimonsa kanssa, tunsin silti jo suhteen aikana ja varsinkin sen jälkeen suurta sympatiaa ja säliä tuota miestä kohtaan. Kaikin puolin kelpo mies. Selvästikin vastuuntuntoinen ja kunnollinen, huolehtiva ja välittävä sekä sitoutunut vaimoonsa ja heidän yhteiseen yritykseensä mm. saada lapsia.
Naista pidin aiva kammottavana tapauksena. En ymmärrä, miten hän saattoi (tai saattaa edelleen, en tiedä) elää noin.
Sanot, että mies on mielestäsi 99% varmmudella psykopaatti. Niinkö? Millä perusteilla? Onko tuo nainenkin, josta kerroin, milestäsi psykopaatti? Ja entä miten uskoisit sen partantavan tilannetta, jos menisit juttelemaan ex-pettäjäsi vaimon kanssa? Kenen hyöty se lopulta olisi - vai olisiko kenenkään?
Et todellakaan tunnu vilpittömältä ja kun tutkit asian taustaa niin huomaat sen kyllä itsekkin. Ei ole sinulle kuuluvaa aluetta se, mitä sen miehen kotona tapahtuu ja tunnetaan, se on aluetta, joka ei sinulle toisena naisena kuulu. Tyydy siihen. Mies on jättänyt nyt sinut, valinnut vaimonsa ja kenties jonkun muun sinun tilallesi pettämiskumppaniksi, joten miksi kostaa vaimolle??? häpeä, käsittääkseni olet aikuinen ihminen, hommaa kuule itsellesi elämä.
Hauskaa vappua vaikkapa seksikaupan kautta jos et muualta kuin naimisissa olevilta miehiltä seksiä saa.
SILLE VAIMOLLE!!!
TOTUUDEN! ÄLÄ MIETI MITÄ JOTKUT SANOO VAAN TEE SE JA KERRO VAIMOLLE...IHAN EHDOTTOMASTI!!! JA JUST NYT!!! PAREMPI MITÄ NOPEAMMIN.
tää caps-lock huutaja me taidetaankin valitettavasti tuntea jo entuudestaan. Hänen moraalinsa on se Ainoa Oikea tässä universumissa. ;)
Mä luulen et kyseessä on joku vitsi!! Eihän nyt kukaan tosissaan kai tollasia ehdottele.
Ainakin varmaan ihan turhaa odottaa anteeksiantoa. Pahimmassa tapauksessa saat hankalan vihamiehen. Eli... Kertoisin, jos voisin tehdä sen henkilöllisyyttäni paljastamatta, mutta en missään tapauksessa niin, että kertoisin vaimolle, kuka olen.
Eikö olisi pelkurimaista kertoa ilmoittamatta kuka on? En välitä, vaikka hän vihaisi minua lopun ikäänsä, se on ymmärrettävää, se ei ole tärkeää vaan se, että tämä vaikuttaa kyllä muidenkin elämään kuin vain heidän perheensä, jos tulee ilmi. Minusta fiksumpaa olisi kasvokkain puhua asiasta, ei esim. jotain nimetöntä kirjettä, joka vain säikäyttäisi ja aiheuttaisi epäilyjä, tuskin vaimo meinaan edes uskoisi asiaa.
Saan kyllä seksiä muiltakin kuin varatuilta, tilanne ei ollut yksinkertainen, kun tämä alkoi, ja jos en ole ainoa miehen "toinen nainen", kyseessä on aika karu juttu. Ehkä siis joku toinen foorumi olisi oikea paikka ottaa asia esille, ei suoraan vaimolle. Tämä on vaikeaa. Psykopatiaan olen tutustunut sen verran, että voin sanoa miehen täyttävän monia kriteereitä. No, tässä nyt tulikin moneen linkkiin vastauksia.
Juuri tuota yhtä sanaa sinun pitäisi nyt miettiä pitkään ja hartaasti. Oikeasti, tosi pitkään ja tosi hartaasti. Mikään kiirehän sinulla ei ole asian kanssa. Nyt olet selvästikin lähtenyt purkamaan asiaa omien itsekkäiden tarkoitusperiesi kautta, vaikka koetatkin selittää sitä itsellesi jonkinlaisella "naissolidaarisuudella" tms.
Miksi sinun pitäisi tuossa tilanteessa mennä sörkkimään toisten elämää, joka ei millään tavalla kuulu sinulle? Miksi?
Psykologiaan jonnin verran opiskelujeni vuoksi jo tutustuneena kuulostaa musta tuo sinun ajatuskulkusi vahvasti siltä, että alitajuisesti (jos ei tietoisestikin) sinulla on kova halu päästä sisään tuon miehen elämään. Et sinä mitään synninpäästöä itsellesi hae tai yritä solidaarisuutta vaimolle osoittaa, haluat vain osaksi perhettä, johon tuolla miehellä oli järkeä olla sinua päästämättä. Vaikka mies olisi millainen psykopaatti maallikon mielestä ja vaikka hän pettäisi vaimoaan jokaisen vastaantulijan kanssa, se on hänen ja hänen vaimonsa välinen asia. Sinulle ei ole eikä tule paikkaa heidän perheessään, niin katkeraa kuin se ehkä sinun onkin myöntää.
se kyllä taitaa olla niin, että itsekin vaimona kallistuisin tuohon autuaaseen tietämättömyyteen. Se on nimittäin niin, ettei sitä voi koskaan tietää miten rankasti kukin tuon jutun ottaa... mutta kevyesti tuskin kukaan. Voihan se olla niinkin, että mies joutui hakemaan muuta viihdykettä katkoakseen sinua kohtaan tuntemansa tunteet. Ei siis olisi mikään psykopaatti sarjapettäjä, vaan onneton mies joka yrittää saada oman tunne-elämänsä balanssiin. Ehkä kaukaa haettua, mutta niin on elämäkin joskus kummallista.
En kyllä oikein usko että vaimo kunnioittaisi sinua rehellisyydestäsi, vaan päinvastoin. Ja ihan kaikkea ei ole tarve kuulla, kun teot ja tarkoitukset eivät ole pettämisessä sama asia.
itse olen vaiennut monet vuodet tietäen erään miehen joka on pettänyt vaimoaan vaikka, vihkivalassa vannoi!
Olen vain sivusta seurannut-
koska vaimon on oikeus, oman elämänsä takia, tietää totuus.
...et auta vaimon tilannetta yhtään! Koitat vaan puhdistaa omaatuntoasi sillä soitolla. Kun olet jo tähän asti toiminut itsekkäästi niin pitäisitkö hieman taukoa siinä asiassa? Syö se soppa minkä olet keittänytkin. Bon appetit.
Aloituksessasi ja vastauksissasi on hiukan ristiriitaa.
Kumpi on totta?
Ja sitten ihan uteliaisuuttani kysyn, että miksi se omatunto alkoi vaivaamaan vasta sen jälkeen, kun kaikki sinun ja varatun miehen väliltä on ohi? Ja miksi nyt - edelleen kun suhde on loppu - pitäisi vaimon saada tietää?
Nyt kuulostaa siltä, että sinä et saanut sitä mitä halusit ja ajattelit kaataa omat paskat fiilarit muiden niskaan.
Viimeinen ihminen, jolta olisin halunnut mieheni pettämisestä tietää, on toinen nainen. Mielestäni tuollaisia juttuja voi kertoa lähinnä ystävät tai mieluiten pettäjä itse. Voit tietysti ottaa mieheen yhteyttä ja kertoa, että aiot kertoa vaimolle ja siten painostaa miehen kertomaan. Jos kerrot sen itse, kyseessä lienee vain kosto. Olet varmaan vaimon suhteen samalla tavoin utelias kuin vaimot kakkosta kohtaan. Haluat tietää, miten vaimo reagoi ja hieman kostaa, koska mies sinut jätti.
koska parempi miehen jäädä kiinni ennenku tavasta tulee pysyvä.
Jos aina onnistuu salailemaan niin homma vaan jatkuu.
Loppu peleissä, vaikka kyseessä olisi kosto, niin olisiko se väärin?
Mielestäni mies kyllä ansaitsisikin selkäsaunan :P kuten jokainen pettäjä (anteeksi nyt vain).
Mutta kannattaisi miettiä, kuka tuosta kakkosen kostosta eniten kärsii. Todennäköisesti petetty vaimo eikä pettäjämies.
vaimohan kärsii kyllä ihan aiheesta. ehkäpä hän tajuaisi näin ollen hankkiutua miehestä eroon? todennäköistä nimittäin on, että jossain vaiheessa kaikki tulee ilmi. ja siinä vaiheessa miehellä on ollut jo 10 uutta kumppania. sattuuko se silloin enemmän?
eikä mieskään varmasti ota opikseen ellei asia tule ilmi. en tiedä ottaako vaikka tulisi, mutta ainakin vaimo voisi päättää mitä itse tekee kun tietäisi totuuden.
Tuskin helpottaisi tietää. Tieto lisää tuskaa. Asian toisen eteen täräyttäminen noin vain ei liene kovin fiksua ja järkevää. Meillä kaikilla on oma tie kuljettavana.
Kun ette nyt millään ymmärrä, että en halua kostoa kellekään! Jos haluaisin, niin kosto kai kohdistuisi mieheen, minun ymmärtääkseni, jos vaimolle kerron. En todellakaan enää halua tätä miestä itselleni, olen nyt nähnyt mikä hän oikeasti on, joten ei ole kyse siitä, että väenvängällä haluaisin osaksi perhettä. Eikö kellään ole enää uskoa vilpittömyyteen?? Miksi teistä niin moni luulee minun hautovan kostoa eikä olevan vilpittömästi pahoillaan? Minulla myös on vastuu tässä asiassa, ei pelkästään sillä miehellä, joka pakoilee vastuutaan perheessään sekä kiertelee totuutta. Olinhan kolmas osapuoli. Vastuunottoa ei mielestäni ole se, että hiipii hiljaa takavasemmalle ja antaa vaimon jäädä spekuloimaan, kun mies selittelee ja valehtelee minkä ehtii ja pelehtii muidenkin kanssa. Miksi heidän perheensä rauha (jota ei tietojeni mukaan ole muutenkaan aina ollut miehen käytöksen vuoksi) olisi tärkeämpi kuin minun mielenrauhani? Ehkä odotan liikaa siltä, miten nainen reagoisi minuun, mutta en voi jättää asiaa näin. Minusta silti henk.koht. tapaaminen, jos se nyt onnistuu edes, on parempi kuin hämärä soitto tai viesti kasvottomalta naiselta. Minä en itse ainakaan haluaisi saada pelkkää puhelua tai viestiä. Minusta se olisi kauheampaa kuin kohtaaminen. Kiitos NoFace tuesta ja muutkin!