Erosin noin puoli vuotta sitten pitkästä liitosta. Itse en eroa halunnut vaan olisin yrittänyt korjata ongelmiamme ja syksy ja talvi olivat vaikeaa aikaa.
Minulle jäi koira ja koen, että siitä on ollut suuri apu erosta selviytymisessä. Aina kotiin tullessa on koira iloisena ovella vastassa, ei tarvi tulla kokonaan tyhjään kotiin.
Koira vaatii hoitoa ja säännöllistä lenkkeilyä mikä vie ajatuksia pois omasta kurjasta olosta eikä jää sinne neljän seinän sisälle murehtimaan kun on pakko lähteä ihmisten ilmoille.
Koira kiintyy isäntäänsä ja antaa tunteen, että edes joku välittää, että on edes jollekkin tärkeä.
Ja koiran "rakkaus" ei lopu, se on aina uskollinen isännälleen/emännälleen.
Varmasti mennyt talvi olisi ollut huomattavasti rankempi ilman koiraani.
Onko muilla eronneilla vastaavia kokemuksia?
Minulle jäi koira ja koen, että siitä on ollut suuri apu erosta selviytymisessä. Aina kotiin tullessa on koira iloisena ovella vastassa, ei tarvi tulla kokonaan tyhjään kotiin.
Koira vaatii hoitoa ja säännöllistä lenkkeilyä mikä vie ajatuksia pois omasta kurjasta olosta eikä jää sinne neljän seinän sisälle murehtimaan kun on pakko lähteä ihmisten ilmoille.
Koira kiintyy isäntäänsä ja antaa tunteen, että edes joku välittää, että on edes jollekkin tärkeä.
Ja koiran "rakkaus" ei lopu, se on aina uskollinen isännälleen/emännälleen.
Varmasti mennyt talvi olisi ollut huomattavasti rankempi ilman koiraani.
Onko muilla eronneilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Erosin jo 80-luvulla ja silloinen nyt jo edesmennyt koirani oli minulle suuri tuki ja turva.
Juttelin sille asioista, joita en halunnut muille kertoa. Sen silittely ja lähellä olo antoi lohtua.
Aina ollessani surullinen se vaistosi sen, tuli viereen ja laittoi päänsä polvelleni. Katsoi suurilla silmillään kuin kertoakseen, että oli siinä jos kaipaisin lohtua.
Olimme parhaat ystävykset koko sen elämän ajan, melkein 15 vuotta.
suosikkijulkkikseni telkkarista ja suosikkiartistini, ja tein heistä mielikuvituskavereita. Toinen keino oli höpistä vähän laidasta laitaan kaikennäköistä jonninjoutavaa täällä netissä. Kokemuksesta voin sanoa että ihan suht hyvin toimi, en tosin suosittele kertomaan kenellekään tästä metodista, saattaisi piipaa-auto kurvaista pihaan tuossa tuokiossa. Vain omaperäisille omantienkulkijoille. :)
Kun mies yllättäen lähti niin yhteinen koiramme jäi minulle.No, minulle koira on ollut myös läheisin "terapeutti" näinä vaikeina aikoina. Se pakottaa minut nousemaan aamulla ylös ja käymään ulkona. Se tulee viereeni ja on huolestunut, kun itken. Öisinkin minulla on sentään saman peiton alla inhimillinen ja lämmin olento: koirani. Ilman koiraa olisin luultavasti paljon surullisempi.
????
olen kanssasi samaa mieltä. Minulla tilannekin lähes sama, ainoa ehkä tuo pitkä liitto, meillä kun liittoa takana vasta kolme vuotta (yhteiseloa kylläkin paljon pidempään). Mieheni halusta eroamme, en saanut mitään mahdollisuutta pelastaa liittomme.
Onneksi minulle jää kaksi koiraamme, jotka jaksavat minua ilahduttaa ja ne "pakottavat" lähtemään ulos lenkille. Olen kyllä huomannut että ulkoilu (ja auringonpaiste) tekee hyvää mielialalle.
Ja nuo koirat todella osaavat lohduttaa... tulevat viereen ja painavat pään syliini.
Minulle jäi kissa ja koira, minunhan ne ovat. Ne lohduttavat, niiden takia jaksan nousta joka aamu ylös. Ulos tulee koiran kanssa lähdettyä, liikuttua ihmisten ilmoilla. Ne lohduttavat, eivät arvostele. Ovat lähellä. Rakkaita.
enkä ole eronnutkaan, mutta tullut petetyksi ja siten loukatuksi, epävarmaksi tulevaisuudesta, naiseudestani, kaikesta, mikä aiemmin on ollut lähes itsestään selvää. Mikään ei parisuhteessa ole enää itsestäänselvyys.
Koiran paikalla voi olla mitä vaan, joka pitää elämän koossa. Se voi olla vaikkapa jokapäiväinen kaupassakäynti, työmatka, harrastus, mitä vaan, mikä on jonkinlainen todiste pysyvyydestä, johon haluaa ja voi luottaa.
En olisi koskaan voinut uskoa, että elämä miehen kanssa, jonka olen tuntenut 28v., voi joskus johtaa tähän...
Koira se minutkin liikkeellä piti - ja hyvä kun pitikin :)
Koiran kanssa tarvoin itkien eteenpäin vaikka millaisessa lumituiskussa silloin kun eroahdistus oli alkuun pahimmillaan. Mutta eteenpäin kuitenkin. Oli se lähellä, että reilu puolen vuoden ikäinen pentukin olisi päässyt silloin sänkyyn kainalooni. Minut jättänyt mies vastusti koiraa ottaessamme, että koira ei sitten tule sänkyyn ja empä minäkään sitä sinne halunnut karvastamaan, hiekoittamaan ja muutenkaan sotkemaan ;) Vähän hymyilyttää kun mies siellä uuden naisensa kanssa jakaa sänkynsä myös kolmen (!) koiran kanssa!. Nyt on ihan hyvä olo siitä, että koira pysyi lattialla, eipä tarvitse seuraavia kymmentä vuotta sitten nukkua koirankarvoissa. Mutta tosiaan, korvaamaton lohtu ja päivänpaiste tuollainen iloinen hännänheiluttaja on! Loistava lenkkikaveri, jolle ei tarvitse edes puhua, kun siltä tuntuu (tai kääntäen, lenkkikaveri joka joutuu kuulemaan ne pahimmat vi***ukset aina joskus). Ja liikunta tekee hyvää, saa mielen pirteäksi kun juosta pinkaisee keskelle keväältä tuoksuvaa metsää!
Surullinen näky, kun itkevät koira ja omistaja tarpoivat...
minulla, vaimo ehti ennen eroa "opettaa" koiran sänkyyn ja itse en olisi sitä sinne halunnut.
Siinä jalkopäässä se aina nukkuu ja onhan se toisaalta mukavakin siinä "jalanlämmittimenä". Karvaa tuosta onneksi ei paljoa lähde. Lakana tietty menee pesuun tavallista useammin.
Koiran olemassaolo tekee ihmiselle hyvää oli sitten eronnut tai ei. Uskon, että koira on pelastanut monta ihmistä kiperistä tilanteista, vaikka ihminen ei sitä välttämättä edes itse ole tiedostanut. Sanotaanhan, että jo 10 minuuttia koiran (tai muun eläimen) silitystä laskee verenpainetta.
Hyvää vappua sinulle ja koirallesi!
koiran kanssa harrastamisesta. Lapset jo sen verran isoja etteivät äitiä kaipaa ja minulla on hirveän paljon "omaa aikaa". Ja sen vietän tyystin koiraharrastuksen parissa. Kun on oikein vaikeata niin mikäpä se piristää kun lähteä hakumetsään mukavien ihmisten kanssa touhuamaan illaksi tai sitten ihan omin päin koiran kanssa luontoon. Siellä voi itsekseen ajatella syntyjä syviä. Itselläni on luonnosta ja ulkoilmasta tullut melkeinpä pakkomielle - ulos koiran kanssa vaikka pieniä kiviä sataisi :)
Jos minulla ei olisi koiraa, todennäköisesti olisin jo vuosia ollut jonkinasteisella masennuslääkityksellä.
petetty ja jätetty niin monta kertaa että usko ihmisiin on mennyt,omat kissat a koira uskottuina ystävinä pitävät kiinni elämässä.Voin vain kuvitella miten kamalan yksinäistä on eronneilla ja muita suruja kohdanneilla, joilla ei ole tukena ja ystävänä pieniä tai isoja karvatassuja, kuuntelevia lohduttajia, joiden pehmoiseen turkkiin on silitelty monet pettymykset,ihmisten pahat sanat ja loukkaukset,kyyneleet vuodatettu hiljaisuudessa kunnes lohduttaja pukkaisee tassulla tai kuonolla, tuo lempilelun ja koettaa muutenkin piristää..voimia kaikille!
Koira aistii ihmisen surun; se on uskomatonta, miten koira käyttäytyy ihan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, kun huomaa emännän tai isännän olevan allapäin. Noina hetkinä ymmärtää, että ihmisellä ja eläimellä on paljon yhteistä.
Tosi mukava viesti. Hienoa, että koirasi on ollut sinulle lohtuna. Koiran osoittama kintymys on niin vilpitöntä, hieman kuin pikkulapsen mutta sillä erotuksella, että koira ei vanhetessaan muutu epämiellyttäväksi olennoksi, mikä ei ole ollenkaan päivänselvä asia lasten kohdalla.
vastanneille. En siis ole ainoa "hurahtanut".
Nauttikaamme uskollisten karvaisten ystäviemme seurasta ja olkaamme niille hyviä isäntiä/emäntiä.
Kyllä koirasta on terapeutiksi. Koiran eduksi, sehän saa yhtäkkiä enemmän huomiota kuin aiemmin. Vaikka hyvin olisi hoidettu jo ennen eroakin. KOira tosin varmaan kaipaa myös entistä toista isäntäänsä, ja hyvä olisikin jos ero tapahtuisi sen verran sopuisasti että toisellakin olisi mahdollista tavata lemmikkiä joskus. Itse en voisi koskaan luopua koirasta, mutta meidän erossa toinen osapuoli taas ei voinut sitä pitää. Minun onnekseni. Ja meidän onneksi myös exä tapaa koiraa joskus.
Mulle kävi hyvä tuuri sitten pari vuotta myöhemmin kun tapasin uuden kumppanin. Ei tarvinnut pohtia miten se (se=mies, hän=koira ;) ) suhtautuu koiraan, kun kaikki meni niin luontevasti etten edes ehtinyt ajatella koko asiaa. Koira oli ja on edelleen luonteva osa elämäämme, miehen lellikki ja kaveri.
Olen myös valitettavasti nähnyt, että koira joutuu paitsioon kun uusi sulho tai morsian kandi on joko allerginen tai ei vain pidä koirista. Tai kissoista, riippuen vähän mikä kenelläkin lemmikkinä on. Kaikki huomio kohdistuu uuteen kumppaniin ja lemmikki hyljätään, joko täysin tai osin. Silloin on paras luopua lemmikistä, jos ei pysty antamaani sille sitä mitä tarvitsee. Luopuminen on kova paikka. Sekä ihmiselle että eläimelle. Siksi lemmikin asema pitäisi muistaa myös silloin kun uusi kumppani ei lemmikkiä siedä. Kumpi on tärkeämpi... vaikea paikka.
Minulle oli päivänselvää etten olisi koskaan tullut toimeen miehen kanssa joka ei koirasta välitä, tai ei osaa sen kanssa elää. Vaikka se on minun koirani, siitä tulee myös miehen perheenjäsen ja on vähintään kohtuullista että mieskin osallistuu sen hoitoon edes jossain määrin. Pakko ei ole, mutta sekin on nähty että jos uusi kumppani ei elukoista välitä ja elukka saa edelleen hyvää huomiota, tilanne johtaa eroon ennemmin tai myöhemmin. Toisaalta vaakakupissa painaa myös, että ottaako kumppaniksi sitten kenet-tahansa joka koirista välittää....
Itse en edes halunnut uutta suhdetta, mutta niin vain kävi. Kerrankin elämässä jokin meni täydellisesti :)
... auttoi miutakin selviämään erosta... meillä oli koira ja se jäi erossa ex:lle... otin itelleni samanlaisen ja se sai minut sillo liikkeelle... muuten oisin varmaan jäänyt sohvalle löhöilemään.. sitte tapailin viime vuoden puolella yhtä miestä.. joka ei voinut hyväksyä koiraani osana miun elämää... sai mies mennä vaik oliki kiva... nyt oon tapaillu kans miestä... mut hyväksyy koiran osana miun elämää... ulkoiluttaa.. ainoo mis ei sillo oo koirus kun hän on luonani on sänky yöllä... koira silloin eteisessä boksissaan.. oppi sen aika noopeesti vaik on jo 5v... kyll koirasta on eron aikana ollu iso apu..