Tämä juttu kuuluu nyt selvästi tälle palstalle, koska tietyistä syistä täällä vierailen ja olen joutunut huomaamaan, kuinka paljon täällä meitä suominaisia haukutaan. Kerronpa tämän päivän kulusta ja tulevista tapahtumista, jos se jotakin auttaisi jotain ymmärtämään.
Aamulla minä (suomalainen nainen) ja mieheni (suomalainen mies) heräsimme. Suukottelimme ja sitten minä nousin ensin keittämään kahvit. Katoin aamiaisen pöytään ja herätin hellästi suukotellen mieheni. Söimme ja joimme ja menimme vielä peiton alle vähän kuhertelemaan enne mieheni töihin lähtöä. Pian lähdin myös minä.
Päivän aikana postittelimme meiliä, ja mies valitti kurkkukipua. Ahaa, ajattelin, hän tarvitsee viskiryypyn, ja kävin ostamassa tullessani viskipullon (olen osa-aikatyössä, pääsin jo klo 12 pois). Hän pitää siitä paljon.
Lapsi lähtee tänään leffailtaan kavereilleen, joten olen jo päättänyt pukea illalla hepenet ylleni ja hierontaöljy odottaa makuuhuoneen yöpöydän laatikossa. Pullo on korkeintaan puolillaan, sitä on käytetty niin paljon.
Nythän on perjantai. Laitan mieheni mieliruokaa eli makkaraa ja salaattia. Voimme syödä minun mieliruokaani huomenna, koska hän laittaa sitä mielellään (kevyttä itämaistyyppistä).
Teemme kaiken mahdollisen yhdessä, mutta mies saa mennä milloin haluaa emmekä ole toisistamme mustasukkaisia. Myös minä saan mennä, kun haluan. Jos haluan...jos hän haluaa. Joskus haluammekin.
Kumpikin.
Sain juuri ihanan ruusukimpun mieheltäni. Kiitin siitä suukoin ja halauksin. Kuulisittepa ne murinat, kun häntä hellin ja rapsuttelen ihan television katselun lomassa.
Emmekä ole ainoita.
Jos meille tulisi ero, tiedän, että mieheni ei syyttäisi siitä kaikkia suomalaisia naisia vaan ainoastaan itseään ja minua; samoin kuin itse tekisin. Molemmilla meillä on takana yksi todella huono suhde. Suomalaisen kanssa siis.
Luuleeko joku oikeasti, että onnen avaimet löytyvät jonkun ihmisen kansallisuudesta sen enmpää kuin epäonnenkaan? Sillehän on nimikin, siis tälle ajattelutavalle, mutta en nyt viitsi mainita sitä.
Aamulla minä (suomalainen nainen) ja mieheni (suomalainen mies) heräsimme. Suukottelimme ja sitten minä nousin ensin keittämään kahvit. Katoin aamiaisen pöytään ja herätin hellästi suukotellen mieheni. Söimme ja joimme ja menimme vielä peiton alle vähän kuhertelemaan enne mieheni töihin lähtöä. Pian lähdin myös minä.
Päivän aikana postittelimme meiliä, ja mies valitti kurkkukipua. Ahaa, ajattelin, hän tarvitsee viskiryypyn, ja kävin ostamassa tullessani viskipullon (olen osa-aikatyössä, pääsin jo klo 12 pois). Hän pitää siitä paljon.
Lapsi lähtee tänään leffailtaan kavereilleen, joten olen jo päättänyt pukea illalla hepenet ylleni ja hierontaöljy odottaa makuuhuoneen yöpöydän laatikossa. Pullo on korkeintaan puolillaan, sitä on käytetty niin paljon.
Nythän on perjantai. Laitan mieheni mieliruokaa eli makkaraa ja salaattia. Voimme syödä minun mieliruokaani huomenna, koska hän laittaa sitä mielellään (kevyttä itämaistyyppistä).
Teemme kaiken mahdollisen yhdessä, mutta mies saa mennä milloin haluaa emmekä ole toisistamme mustasukkaisia. Myös minä saan mennä, kun haluan. Jos haluan...jos hän haluaa. Joskus haluammekin.
Kumpikin.
Sain juuri ihanan ruusukimpun mieheltäni. Kiitin siitä suukoin ja halauksin. Kuulisittepa ne murinat, kun häntä hellin ja rapsuttelen ihan television katselun lomassa.
Emmekä ole ainoita.
Jos meille tulisi ero, tiedän, että mieheni ei syyttäisi siitä kaikkia suomalaisia naisia vaan ainoastaan itseään ja minua; samoin kuin itse tekisin. Molemmilla meillä on takana yksi todella huono suhde. Suomalaisen kanssa siis.
Luuleeko joku oikeasti, että onnen avaimet löytyvät jonkun ihmisen kansallisuudesta sen enmpää kuin epäonnenkaan? Sillehän on nimikin, siis tälle ajattelutavalle, mutta en nyt viitsi mainita sitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei oo monikulttuurinen suhde tuo. väärä palsta. itku tuli.
jos olisi suomalaisia tappelevia kotkia niin olisi monigylddyyrisuhde eli kaks erilaista ihmista mut tollanen joka on niinku jees ni ei kuulu talle palstalle
Toi oli hieno viesti. Niin, kukin löytää onnensa mistä löytää.