Siis,tulin raskaaksi 17 vuotiaana ihanalle avomiehelleni ja päätettiin että pidetään lapsi.
Nyt olen 22 vuotias ja olen kahden lapsen äiti ja oma äitini on raivostuttava.
häne ei hyväksynyt ekaa vauvaamme,vaan keskusteli päivät pitkät abortista ja että pilaan elämäni ym..onneksi muutettiin yhteen avomieheni kanssa ja äitini ei häirinnyt minua enää niin paljon,silti hän soitteli päivittäin ja kävi oven takana valittamassa sitä sun tätä,kun en enää asunut hänen kanssaan niin hän kävi aina meidän luona.
Joskus en edes päästänyt sisään vaan menin suihkuun ja olin hiljaa.
Nyt lapsemme ovat 4 vuotias poika ja kohta vuoden täyttävä tyttö
Nyt olen 22 vuotias ja olen kahden lapsen äiti ja oma äitini on raivostuttava.
häne ei hyväksynyt ekaa vauvaamme,vaan keskusteli päivät pitkät abortista ja että pilaan elämäni ym..onneksi muutettiin yhteen avomieheni kanssa ja äitini ei häirinnyt minua enää niin paljon,silti hän soitteli päivittäin ja kävi oven takana valittamassa sitä sun tätä,kun en enää asunut hänen kanssaan niin hän kävi aina meidän luona.
Joskus en edes päästänyt sisään vaan menin suihkuun ja olin hiljaa.
Nyt lapsemme ovat 4 vuotias poika ja kohta vuoden täyttävä tyttö
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko puhunut äitisi kanssa noista kertomastasi asioista??
Hänellä itsellään on varmaan joku ongelma, kenties katkera kun sinä olet selvinnyt elämässä paremmin kuin hän itse?
Pitää kenties vielä sinua lapsena eikä aikuisena naisena?
Mutta oli mitä oli...selvitä tilanne äitisi kanssa.
Kenties pelkäät välinne katkeavan kokonaan?
Mitä menetettävää siinä olisi?
Itse olen aikoinani katkaissut välini isääni. Tiedän, ei se ole sama kuin jos välit katkeaisi äitiin..äiti on sentään aina äiti!!
Mutta vaikeata aikaa se oli itsellänikin isäni takia, jälkikäteen en ymmärrä miksi oli niin vaikeata, mutta kun sen ratkaisun sitten kerran tein, niin päivääkään en ole katunut..päinvastoin helpottunut.
Isäni aiheutti niin paljon mielipahaa ja mielenrauha järkkyi jokaisen kontaktin jälkeen moniksi viikoiksi, että ihan itseni ja perheeni vuoksi hylkäsin isäni...olen jaksanut paremmin sen jälkeen...sillä kyllähän todella huono lapsi-vanhempi suhde syö todella kovasti ihmisen sisintä, sitä tuhlaa ihan mielettömästi energiaa asioiden pohtimiseen yms.
Mutta mutta...puhuhan nyt asioista/sun tunteistasi yms. äitisi kanssa...ehkäpä hän "järkiintyy" tai edes ajan kuluessa, mutta mitään muutostahan et tilanteeseen saa, jollet itse ota asioita esille.
Kyllä itsekin yritin isäni kanssa sovintoa, mutta kun ei niin ei...parempi näin, lapseni eivät ole koskaan nähneet isääni eivätkä tule näkemäänkään.
Aloin odottaa esikoista ollessani 17-vuotias.Olin seurustellut lapsen isän kanssa jo lähes vuoden ennen sitä. Ja naimisissa ollaan edelleen , yhteisiä vuosia takana yli 20. :)
Äitini ei hyväksynyt miestäni, eikä raskauttani.
Häpesi kuulemma silmät päästään, mutta ei tyrkyttänyt aborttiakaan, suoraan, vaan pelotteli, että "se sinun käyttämä flunssalääke varmasti aiheuttaa epämuodostumia...olisiko parasta keskeyttää..."
Eipä aiheutttanut.
Aikanaan äitini vauvasta kyllä tykkäs, mutta oli taas kauhuissaan, kun aikanaan aloin odottaa toista lastamme. Yksi olisi kuulemma riittänyt, toinen oli liikaa.
"Jako kahteen" on säilynyt näihin päiviin asti. Vanhemmasta lapsesta tykkää, mutta toisesta ei kovinkaan paljon.
Meidän avoiliitto on ollut hyvä ja turvallinen. Rakkautta on riittänyt ja kaikki on hyvin.
Olen vaan huomannut, että äitini oli ja on edelleen kateellinen minulle, koska olen onnistunut löytämään hyvän ja rakastavan miehen.
Se on jotain sellaista, mihin hän ei ole pystynyt eikä tule pystymään.Hän ei ollut kykenevä läheiseen ihmissuhteeseen isäni kanssa, eikä heidän eronsa jälkeen kenenkään muunkaan kanssa.
Sinun äitilläsi on varmaan samoin, hän ei kykene olemaan normaali kateutensa tai muun takia.
Mieti kannattaako sinun altistaa itsesi kokoajan haukkumisille äitisi taholta ja pahoittaa mielesi.
Jos äitisi ei ole kykenevä normaaliin kanssakäymiseen sinun ja perheesi kanssa, niin mikä on se syy, että sinun pitää yrittää olla kiltti hänelle? Ei mikään.Pahoitat turhaan mielesi.
Se, että joku on meidät synnyttänyt, ei tarkoita, että palkaksi siitä, hän saa lapsiaan kohdella kuinka mielivaltaisesti haluaa.
Ja vielä niin, että lasten pitää se hyväksyä.
Äitisi on kohdellut sinua ala-arvoisesti ja kumminkin hän luultavasti odottaa, että sinä olet riippuvainen hänestä ja siedät kaikki, mitä hän sanoo, tekee, tai tekemättä jättää,lopunikääsi.
Mitä luulet, olisiko elämäsi vaikeampaa ilman äitiä ja jatkuvaa erimielisyyttä?
Tuskin.
Ole onnellinen miehesi ja lastesi kanssa, älä anna äidin sekoittaa onnelista elämäänne.
ja osa jää asemalle.
Äitini on selvittänyt puolelle maailmalle, että ensimmäinen lapseni oli vahinko.
Nykyinenkään mies ei koskaan ole kelvannut, nyt vielä vähemmän, koska "kohtelee äitiäni niin törkeästi" - ilmoitti vaan vähän isommilla kirjaimilla, että meillä on sellainen hassu tapa, että vara-avaimilla ei kyläillä.
Vauvakin olisi tervetullut, tuloksena 2 ulkopuolista ja 2 keskenmenoa. 12 viikon keskenmenoon äitini ainoa kommentti oli, että "olipas hyvä".
Varmaan sinun(kin) äidilläsi on huonot muistot omasta parisuhteestaan ja sen takia koko ajan pelkää pahinta. Oletko ainoa lapsi ja äitisi vailla parempaa tekemistä:(
mä sain tytön 19 vuotiaana ja silloinen elämäntilanne ei tosin ollut mikään maailman paras jne...lapsen isän kanssa erottiin heti ja olinki yh.
äitini painosti koko raskauden ajan aborttiin ja pelotteli sen olevan pahasti vammainen kun olen käyttänyt alkoholia(en tiennyt silloij olevani raskaana)
ja itki monet kerrat puhelimessa kuinka teen virheen jos synnytän jne..
sitten kun tyttö syntyi niin äitini kiintyi siihen ihan liikaa!soitteli 2 krt päivässä kyläili kokoajan ja pyysi tyttöä hoitoon jatkuvasti!
sitten alkoikin jo määräillä meidän elämäämme,minulla siis tätä nykyään uusi mies.
ja sitäkään ei hyväksy.
ja haukkui minut huonoksi äidiksi...
kunnes kerran vain minulla napsahti päässä ja huusin pääpunaisena kaiken mitä olin sen 2 vuoden aikana pitänyt sisälläni...laitoin välit poikki koko sukuni kanssa kertaheitolla.
äitini välillä tekstailee ja kirjoittelee katkeruuksissaan kaikkee paskaa,mutta en välitä.
viimeiseksi laitettu viesti oli jotakuinkin näin(minulta):
"mua ei kiinnosta sun olemassa olos pätkän vertaa,ainoa mikä mua kiinnostaa on mun oma perhe.pyydän sua jättämään meidät nyt rauhaan,kiitos ja näkemiin"
että näin..
meillä äiti on ollut aina kamala tyranni ja iskä ollut pahasti tossun alla...
ja samallailla tyrannisoi minuakin.
mutta ei enää,ONNEKS :)
nykyään voin HYVIN!paljon paremmin kuin ennen.
kannata katkaista kokonaan, vaikka tilanne olisi mikä. Etäisyyttä kannattaa ottaa vaikeissa tapauksissa.
Jos välit panee kokonaan poikki niin jossain elämän vaiheessa tulee tilanne että haluat tavata äitisi jostain syystä. Tilanne on itsesi kannalta paljon kiusallisempi jos välit on kokonaan poikki.
Puhelinnumeron voi aina vaihtaa salaiseksi ettei äiti saa yhteyttä.
Kuule välejä ei! Nyt neuvot kyllä sellaista asiaa, josta et tunnu tietävän mitään. Etpä ole itse joutunut sellaisen tyranniäidin kynsiin, kun sanot ETTEI kannata välejä kokonaan katkaista! Olen kohta keski-ikäinen nainen ja tiedän tasan tarkkaan, että paras tapa lopettaa äidin aiheuttama JATKUVA pahan mielen tuottaminen = henkinen väkivalta on katkaista välit kokonaan. Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen äiti EI PARANE ja MUUTU KOSKAAN. PISTE. Kaikki te käykää sivuilla "narsistien uhrien tuki ry", moni asia valaistuu. Millaisia piru-äitejä ja -isiä maa päällään kantaakaan.
Elämässä ei sellaista tilannetta tulekaan, että tarvitsee paskamaista äitiä yhtään mihinkään. Äitiä, jolta EI KOSKAAN ole saanut todellista ja oikeaa tukea ja turvaa. Ei lapsena eikä aikuisena, pelkkää paskaa vaan niskaan, kerta toisensa jälkeen. Teeskentelyä ja näyttelemistä muiden edessä, aina silloin kun tarve vaatii. Ja todellisuus ja totuus on niin karmaiseva, että 100 ihmisestä ehkä 2 uskoo, kun kertoo. Kokemukset on niin hirvittäviä.
Ei äidiksi tulo muuta ihmistä paremmaksi ihmiseksi, jaloksi ja rakastavaksi. Miten se tapahtuisi?
Jos on tunneköyhä ja persoonallisuushäiriöinen, kuten sanot, niin ei lapsen saanti ole mikään lääke.
Onpahan vaan sitten ikioma ihminen, jota voi huoleti kohdella kuinka vaan, eikä se mihinkään siitä pääse.
Meitä on kolme lapsiparkaa, jotka kärsimme kummallisesta äidistämme yhä, vaikka olemme jo aikuisia kukin.
No, itse olen päättänyt katkaista välit, koska äidin puolelta ei ole KOSKAAN tulossa muuta kuin ikävyyksiä, pahaa mieltä ja syyllistämistä. Mitä sellaisella ihmissuhteella tekee.