Missä vaiheessa pitäisi ymmärtää lopettaa suhde? Mies on aivan toinen muiden ihmisten seurassa ja saa aina ihmetellä mikä kotiin tullessa muuttuu? Aina saa pelätä mitä seuraavaksi,että onko sanonut taas jotain väärin hänen mielestään. Pyyhkeitä tulee aina jos ei heti niin ennemmin tai myöhemmin kuitenkin, se on saletti. Kaikki yhteiset tekemiset on minun kontolla ja nekin yleensä teilataan, kun ei itse keksi niin ei käy minunkaan ehdotukset. Esteitä löytyy aina. Hänen asiansa eivät kuulu minulle, olen syy ettei hänellä ole kavereita ym. ym. Hänestä kun on tuo läträys kaiken a ja o, minä en pidä sitä niinkään tärkeänä, kun olen sen "hauskuuden" nähnyt lapsena ja mieheni osalta. OLISI aivan IHANAA jos olisi joku jonka kanssa harrastaa yhdessä, tanssia , retkeillä, tehdä ruokaa, KESKUSTELLA,olla vain kahdestaan ja ei tarvitsisi pelätä, että kaikki ajatukset, ehdotukset aina mollataan.Tämä liitto on kyllä tehnyt sen että jos tulee ero, niin en kyllä uskalla enää aloittaa uutta suhdetta, haaveilla aina voin, mutta riskinsä kaikella ja pelko on kova opettaja.Voiko olla MIES vaikka ei harrasta kaljoittelua tai kunnon ryyppäämistä? Vaikuttaako se jotenkin miehisyyteen jos ei vedä lärvejä ainakin kerran viikossa tai silloin tällöin? Raittiusko epämiehekästä?
MIES???
onko onnea?
121175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Just niinkuin meilläkin. Saan usein valituksia sanomisistani ja käytöksestäni. Mieheni mielestä olen karkoittanut kaikki hänen kaverinsa. Vaikka mielestäni hän itse vaan on voinut vaikuttaa kaverisuhteisiinsa. Hän ei mielestäni edes oikein halua, että meillä käy ketään. Eipä silti, ei enää käykään. Myös kaljottelu ja välillä myös väkevät ovat joka viikkoisia tapoja. Eikä tämä juominen rajoitu välttämättä edes viikonloppuihin. Aina, kun on jokin pitempi juhlapyhä, niin silloinhan voi ottaa useampana iltana. Ja tietenkin aamulla täytyy olla vähintään pari kaljaa loivennusta. Joskus on juonut myös illasta seuraavaan iltaan. Tansseihin ei ole koskaan saanut häntä lähtemään selvinpäin. Hän on juonut salaa lähtiessämme jonnekin ja väittänyt ottaneensa vain muutaman kaljan. Joskus on käynyt niin, että tansseihin päästyämme hän ei ole tahtonut pysyä edes kunnolla pystyssä.
Kaiken muun lisäksi hän myös valehtelee paljon. Minun mittani onkin alkanut pikkuhiljaa täytyymään. Olen todella alkanut miettimään, että miksi annan toisen ihmisen kohdella itseäni noin. Mistähän saisi kunnon keskusteluapua ongelmaan. Olen käynyt yksin seurakunnan parisuhdeneuvojalla, mutta tuntuu etten ole sieltä saanut varsinaisesti mitään neuvoa tai jonkinlaista järkeä asioihin. Itse olen yksinäni yrittänyt pähkäillä eri vaihtoehtoja. Tuntuu kohta siltä, että voisin olla yksin onnellisempi.
joka uskaltaa olla ja elää ilman alkoholia sekä verbaalista alistamista! Löysin hänet, enkä koskaan tahtoisi luopua :)
Jos miehenä saan sanoa, niin tuollainen alkoholin kanssa läträäminen ja kumppanin syyllistäminen kaikesta on erittäin huonoja merkkejä. Järkevintä olisi, jos tekisitte miehellenne selväksi, mitä TE haluatte suhteeltanne ja kuuntelisitte mitä mies haluaa suhteeltanne. Sitten teette kovasti töitä sen suhteen eteen- tai eroatte. Ei nyt käynyt teksteistänne selville, onko teillä lapsia, mutta voin kertoa itse samankaltaisessa suhteessa kasvaneena lapsena, että eniten te teette vahinkoa sille lapselle kuin toisillenne/itsellenne. Miettikää tarkkaan mitä tahdotte elämästänne, koska tämä on kuitenkin se ainoa, joka teille annetaan.
Rauhaa.
Jos olet periaatteellinen ihminen, eli aiot pysyä avioliittolupauksissasi vastamäessäkin, annan sinulle muutaman neuvon.
1. Älä puutu miehesi juomiseen, älä edes puhu siitä, sillä sellainen ei auta mitään, ehkä vain pahentaa ja mutkistaa asiaa, mutta järjestele toki omaa ja lastesi elämää sellaiseksi, ettei miehesi alkoholinkäyttö vaikuta teihin.
2. Ostakaa tai vuokratkaa kotikaupungistanne pieni halpa yksiö, sinne patja ja pyykkikone. Sovi miehesi kanssa (hänen sanojaan lainaten), etteivät miehesi alkoholinkäyttötavat kuulu sinulle. Lupaa, ettet puutu niihin enää koskaan millään muotoa, jos miehesi samalla lupaa, etteivät hänen juopottelunsa todellakaan kuulu eivätkä näy sinulle millään muotoa. Kotiin on lupa tulla vain selvinpäin (promilleraja 0) ja oksennusvaatteet puhdistettuina. Jos puolisosi juo itsensä pohjille, anna mennä. Älä pelkää, äläkä odota, Luoja hoitaa kyllä omansa.
3. Luovu pariskunta-ajattelusta. Älä sovi koko perheen yhteisiä menoja, matkoja tai kyläreissuja. Voit tehdä ja sopia paljon asioita ystäväperheiden ja sukulaisten kanssa ajatellen aina ja poikkeuksetta, että vain sinä ja lapset olette yksi paketti. Miehesi ei kuulu sopimuksiisi ja suunnitelmiisi. Vasta lähdön hetkellä voit toki kertoa miehellesi suunnitelmistasi ja kysyä, haluaako hänkin lähteä mukaan. Tulee sitten, jos tulee. Anna hänelle mahdollisuus osallistua perheen elämään, mutta älä anele äläkä suunnittele häntä mukaan.
4. Koska joudut omassa avioliitossasi elämään yksinhuoltajaelämää, sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä siitä, ettet halua tai jaksa ottaa puolisosi parisuhdetarpeita huomioon. Sellaiset tasa-arvoisten rakastavaisten haaveet voi paketoida kauniiseen ja vahvaan pakettiin varaston hyllylle. Ei omia haaveitaan eikä puolisonkaan haaveita kannata kaatopaikalle kantaa. On kuitenkin parempi antaa niiden olla koskemattomina kuin hämmennellä niitä liikaa - etteivät ne menisi lopullisesti rikki.
5. Odottele ja ihmettele, anna vuosien vieriä ja iloitse niistä asioista, mitä sinulla on. Elämä voi tuoda tullessaan tervehtymisen ihmeen tai olla tuomatta. Voi olla, että miehesi ajautuu kokonaan luotasi pois, älä kuitenkaan pelkää. Luoja huolehtii kyllä sinustakin. Ota asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Älä liikaa takerru mihinkään. Sinusta kasvaa vielä upea, hieno, ehkä väsynytkin, mutta hymyilevä vanha nainen, jollaisia kaikki rakastavat.
Niin pääset vähimmällä.
Ei ole ihme että miehet ottavat ja haikailevat aasialaisten naisten perään.
Tämä "alistu akka" aika yksioikoinen neuvo!Miten niin pääsee helpommalla jos on hiljaa alkaa ukkoa ärsyttää kun ei puhu ja kun puhuu niin sekin ärsyttää!Ja kun ottavat aasialaisen naisen niin jo alkaa hänkin näkemään ja oppimaan maan tavat joten kannattaa pysyä suomalaisissa ja opetella kohtelemaan kunnolla eikä vain tuijotella sitä omaa karvaista napaansa.Mitä pahaa on halaamisessa ja sillä että näyttää tykkäävänsä siitä jonka kanssa on ollut jo vuosia? ja vaikka halaisi yleisellä paikalla! Siinä se menee pieleen , että miehet odottaa aina jotain erikoista puolisolta vaikka eivät siihen itse pysty.Pienet hetket kunniaan!
Mies voi olla mies ilman lotraamistakin,tai oikeastaan se onkin vasta tosi mies joka kestää elää ilman kännäilyjä!
Miehillä on vaan sellainen paha tapa keski-ikää lähestyessä että sisäänpäin kääntyneisyys helpottaa kun haetaan sitä nuoruuden hyvää vibaa vetämällä nuppi turvoksiin.
Tavallaan siitä tulee paha tapa jolla kuvittelee saavansa helpotusta edes hetkeksi.
Asialla on toinenkin nimitys,pelkuruus.
Ei uskalleta kohdata asioita normaalisti,ja lasketaan päiviä jolloin saa terapiaa vetämällä aivot sekaisin.
Jotkut miehet huomaavat itsekkin kännäämisen olevan vain pahentava asia ja lopettavat,tai terveys syyt pakottavat lopettamaan.
Kun on kymmeniä vuosia turruttanut aivonsa viikottain alkaa homma käydä entistä raskaammaksi,on hermot kireällä ja muututaan itsekkääksi,pahinta on se ettei ymmärretä että viinasta ei palauduta kuten nuorena.
Vanha sanonta on että juoppo on juoppo vaikka voissa paistaisi pitää kyllä paikkaansa,vain harvat jaksavat lopettaa dokaamisen.
Suosittelen sinulle kylmästi miehesi jättämistä.
Kerrot hänelle suoraan niin että hän sen todella ymmärtää,joko pullo tai sinä.
Älä pilaa elämääsi juopon varjossa,vaikka niinhän miehesi haluasi.
Teet palveluksen itsellesi,lapsillesi ja miehellesi.
juttusi näytti kun jossain maustehyllyssä pystyssä oleva kyhäelmä ja
näyttää kohta kaatuvan läjään!
Mä halaan kyl mun muijaa joká päivä jja panen kans !
Jos toinen ei tajuu asiaa ..
itse dokaan kerran kuussa yhdessä avopuolisoni kanssa !Hyvin menee ..
Ei mene teillä hyvin nyt ,yritä keskestella!
Mutta vaikuttaa nuijalta tyypiltä?
eli ei voi auttaa ?
UUsi suhde?
Katsellessanne itsellenne valavasti otettavaa elämänkumppania niin ymmärtäkää kertasanomisella TÄMÄ:
JOS todellakin HALUATTE kumppaninne kanssa, kuten tämä alkuperäinen kirjoittajakin, "harrastaa yhdessä, tanssia retkeillä tehdä ruokaa, keskustella,jne"
niin te ETTE valitse miestä joka läträä viinan kanssa.
No voi! jos kaikki olisikin noin yksinkertaista ihmiset eivät eroaisi! Juomisen voi lopettaa ja sen voi myös aloittaa! Tuskin on takeita siitä, että jos tuleva puoliso ei juo kun on alettu seurustelemaan, ettei tuo koskaan sitä aloittaisi. On näitä nähty ja se ei tarkoita että olisi kyse vain miehen juomisesta!