Päihittää Suomen esikatselut. Toinen osa tuli juuri, siinä myös Lordi. Pohjoismainen raati arvioi viisuja. Lordista tykkäsi muut Pohjoismaat kovasti (4 - 5 pistettä), Suomen Thomas antoi kolmosen. Olen Thomasin kanssa samoilla linjoilla, huipputyyppi muuten, samoin kuin muutkin raatilaiset!
FST:n esikatselu
huippuhyvä
6764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta se biisi on musiikillisesti autotallibänditasoa. Onko niin, että kappaleen heikkous pitää piilottaa maskien taa? Tekeekö sitten pyrotekniikka, jota varten pitää jo kansalta kerätä rahaa, siitä paremman? Minusta ei tee. Ihmettelen suuresti, jos toiselle kierrokselle pääsee.
Kun näin Lordin videon (taas kerran) se tuntuu kerta kerran jälkeen aina vaan huonommalta. Ja en muuten ole kukkahattutäti.
Kuvottavaa on aika oikea sana.
No eivät tosiaan oo!
Lordin video on ainut joka erottuu kunnolla joukosta,muut ovat aika mieleenpainumattomia.
Kappaleen heikkoushan on mielipidekysymys, joista on suht vaikea väitellä. Minun mielestäni se on loistava kappale.
Parempi näin kuin piilottaa kappaleen heikkous lähes alastomien naisten esittelyn taakse. Monien maiden logiikalla huonosta biisistä tulee hyvä, kun videossa vilautellaan hieman.
Tarkoitatko sitä Ruotsin tv:n ennakkokatselua jota esitetään myös Suomessa?
Jopa Helsingin Sanomien toimittaja kehui sitä esikatselua.
Onhan mikä tahansa raati parempi kuin nuorten naisten ja alaikäisten tyttöjen kikattelu, jota Suomen esikatselu oli.
Tämä yhteispohjosimainen raati ruotii kappaleita asiallisesti vapunpäivänä klo 15:25 ja tiistaina klo 22.
Mutta kappaleet on samoja, eikä se kappaleita muuta.