Seurustelin hetken aikaa tossa erään naisen kanssa, mutta varsinaisiin sänkypuuhiin emmä vielä edenneet. Tavallaan homma jäi esileikkiasteelle ja kysymys oli siitä, että en ollut vielä valmis seksiin. Ja osaltaan myöskin se, että hänellä oli menneisyydestä huonoja kokemuksia ja ymmärsin, että hänkin halusi edetä rauhallisesti.
Noh, tämä nainen sitten ihmetteli positiivisessä mielessä, että miten joku mies voi olla noin hellä, sanoi ettei ole koskaan ketään niin hellää tavannut. Minä kun haluan antaa heti vaikutelman, etten ikimaailmassa loukkaisi naistani.
Sitten eräs kerta hän alkoi angstailemaan, ettei ansaitse minua ja muuttui kylmäksi. Ei juuri multa mitään kysellyt ja homma meni poikki. Juttelimme kyllä asiasta, että mikä oikeasti vaivaa, mutta väitti vaan, että olen liian hyvä hänelle.
Taisipa oikeassa ollakin, sillä pari viikkoa myöhemmin hän oli jo toisen kainalossa, liekö oli jo samaan aikaan kun ihaili hellyyttäni.
Hieman myöhemmin tämä mies käytti häntä hyväkseen ja nainen tuli tietysti mulle siitä itkemään, mutta eipä saanut lohtua pätkääkään. Nykyään ei olla enää missään väleissä.
Jos ei kiinnosta syystä tai toisesta, niin olis voinut kyllä ilmottaa asiasta vaikka tekstiviestistä. Ilmeisesti olis kai sitten pitänyt ottaa hänen isännän otteella, vaikka päinvastaisia puhuikin. Ilmeisesti vonkaava sika on sitten kuitenkin naisten mieleen, vaikka toisin väittävätkin ja "pihtaava" mies on jotain kamalaa, vaikka pihtailisi pitkälti naisen takia.
Noh, pitipähän vähän avautua, kun ei teistä naisista ota selvää :)

Vastaukset 19
Vanhimmat
se on elämän rikkaus ja vaikeus, että jokainen ihminen on yksilö.
Harmillisesti kävi, mutta turha sinun on liittyä massiiviseen katkerien kerhoon.
Tässä kun on ollu näitä naishuolia viime aikoina enemmänkin, niin kaikki tuntuu sitten pakkautuvan taas mieliin. Mutta eiköhän se tästä. Purkaminen helpottaa :)
ajatteli, ettei ansaitse sinua. Sori mutta kuulostat todella katkeralta ja pikkusieluiselta tyypiltä. Itse asiassa et ole kiinnostunut naisen hyvinvoinnista, vaan haluat kostaa naiselle torjutuksi tulemisesi aiemmin. Jos oikeasti välittäisit, olisit tukena nytkin. Toivottavasti ei tavata arkielämässä, mulla on nimittäin asenneongelma sunlaistesi kanssa.
Ja meikäläistäkö saa kohdella niin kun huvittaa ja pitäisi olla aina tukena? Eipä tuntunut olevan nainenkaan kovin kiinnostunut meikäläisestä, kun oli toisen kanssa heti säätämässä. Olivat tosiaan olleet sängyssä jo kahden viikon päästä.
kiinnostunut naisesta, vaan omasta egostasi. Itsetuntosi ei kestänut pakkeja.
pitäisi ottaa takaisin henkilöä, joka antaa hänelle pakit? Eikä pakit saanut saa antaa enää pakkeja? Missä on logiikkasi? =)
käyttäytymistään tuskin voi puolustella. Et kertonut oliko ko nainen kovin nuori? Heikkoa häneltä, että tulee vinkumaan sinulle, että mies jonka takia jätti sinut kuin nalli kalliolle, oliki ilkimys.
Siinä hän oli oikeassa ettei ansainnut sinua. Tsemppiä sinulle, kyllä se tästä homma etenee..
pitkällä tikullakaan. Mies, joka jättää naisen pulaan, on munaton vätys. Ja pönkittää omaa egoaan saamalla sadistista nautintoa saadessaan antaa pakkit periaatteella "vuoroin vieraissa". Ei aivan terve tapaus tämä ap.
aloittajan pitänyt mielestäsi sitten ottaa ko nainen avosylein takaisin? Lohduttaa ja auttaa "neitoa pulassa" vaikka nainen itse jätti aloittajan toisen miehen takia?!?
Ottaisitko itse ex.äsi takaisin ja lohduttaisit, vaikka olisi sinut jättänyt toisen takia?? Tuskin! En minä ainakaan ottaisi. En letkauttaisi korvianikaan ex.ääni päin..
Ja opetella näkemään asioita useammalta kuin yhdeltä, narsistiselta kannalta. Tyttöhän oli sanonut, ettei ansaitse miestä, ja otti sitten sen, jonka koki ansaitsevansa. Onko armo sinulle täysin vieras käsite? En sano, että miehen tulisi ottaa nainen takaisin, sehän on aivan kemioista kiinni, mutta "kostaminen" on todella lapsellista ja naurettavaa. Tässä tapauksessa ei liene alunperinkään ollut kyse rakkaudesta naiseen miehen puolelta, vaan jostain aivan muusta.
Jos kokee, ettei kelpaa, niin oikeuttaako se vaihtamaan miestä välittömästi? Jos on uusi mies punkassa jo 2 viikon päästä edellisen loppumisesta, niin mitähän se kertoo hänen tunteistaan meikäläistä kohtaan? En kelvannut hänelle, veikkaisin. Eikä kyse ole kostosta, vaan siitä, että en rupea pääksi jota voi potkia, kun siltä tuntuu ja olkapääksi, johon voi sitten päällään nojata, kun joku, jonka takia jätti minut, potkii häntä päähän.
Ja sen takia se tuntee huonommuutta sinua kohtaan. On olemassa oikeasti niin siipirikkoja ihmisiä, jotka ei ole koskaan kokeneet rakkautta. Ja sitten kun ne vähän sitä kokee, niinkuin ilmeisesti teidän tapauksessa kävi, ne lähtee käpälämäkeen koska ei kestä sitä tunnetta. En ymmärrä sinua, anteeksi nyt vaan. Olet kylmä ihminen.
siis onko tämmösiä naisia oikeasti olemassa jotka ajattelee noin...taitaa olla omakohtaista kokemusta. Tiedätkö, että tunneälykkyydellä tarkoitetaan monia eri asioita ja ne saattavat olla eri tasoilla ja toinen pystyy lukemaan ja toivottavasti (oikein)..Taidat ajatella monesti vain itseäsi..?
Ainakin nainen näytti sulle ettei ansaitse sua, olisit nyt tyytyväinen, eipä sun varmaankaan tarvi jäädä ton jälkeen haikailemaan perään?
Mikähän on syynä siihen, että miehestä tehdään aina se suurin syyllinen? Minä ainakin (miehenä) sain sen käsityksen, että nainen tuossa teki enemmän "väärin". Miksi siis nainen saa leikkiä miehen tunteilla, ja jos mies siitä vetää herneen nenään eikä enää huoli naista takaisin, kaikki on miehen syytä ja mies on tunteeton ja munaton?
MAAN PÄÄLLÄ EIPÄ PAHEMPAA LÖYDY%
444
Toimit aivan oikein. Vaikka aiemmat kirjoittajat ovatkin arvostelleet toimintaasi, minusta osoitit ihailtavaa jämäkkyyttä.
Vaikka olisitkin herrasmies ja välittävä, ei sinun todellakaan tarvitse "antaa päätäsi potkittavaksi". Täytyyhän sinun omatkin tunteesi ottaa huomioon.
Mutta katkerien kerhoon ei kannata liittyä. Sinulla oli harmillisen huonoa onnea, mutta mitä sitä menneitä kaivelemaan.
Ihan ekana tuli mieleen, että ehkäpä tosiaan olit ko naisen mielestä "ihan mukava ja hellä", mutta et tarpeeksi sytyttävä -niin se vaan joskus ikävä kyllä on..
Itse ainakin kaipaan mieheltä tietynlaista aikuista miehisyyttä ja jämäkkyyttä --ja sillä ei, muuten ole mitään tekemistä renttuilun tai huonon kohtelun kanssa -päinvastoin..
Ylikiltti ja ylihellä mies vaan ei sytytä tarpeeksi.. ja sitä on myös usein vaikea sanoa päin naamaa..
Sitäpä juuri toivoin, että olisi sanonut asiasta vaikka sitten tekstiviestillä, oli kyse sitten mistä tahansa. Ei olisi pitänyt olla kovin vaikeaa siten.
Mutta näin kävi ja se on mennyttä se. Eiköhän tää ollu tässä. Kiitokset kommenteista :)