Ollaan oltu opiskelukaverit erään ihmisen kanssa,me ei seurustella,ollaan vaan kaverit,ikäeroakin on,olen vanhempi monta vuotta.Sain tutkintoni tehtyä,tää kaveri tekee lopputöitään.
Ongelma on se,että mä olen koko kolme vuotta tsempannut ja kannustanut,kuunnellut tätä kaveria puhelimessa,ollaan viikottain kahviteltu,oltu ihan kavereita.Kaikki muut ihmiset hänen puheittensa mukaan vaihtaa suunnilleen kaistaa kun näkee hänet.Pääasiassa hän juttelee omia ongelmiaan,myös vähemmän tutuille.Tyyppinä erittäin traditionaalinen.Pukeutuu vanhan ajan muotiin ja käyttää sateenvarjoa,vaikka ei aina sataisikaan esim.talvella.Minua se ei haittaa,mutta kuvaan ihmistyyppiä.
Nyt ottaa päähän,kun mä olisin kerrankin tarvinnut edes vähän tukea,oli oma esitys,jota jännitin mielettömästi.Tää kaveri edellisenä iltana analysoi mut ihan pihalle,veti maton alta,valvoin edellisen yön omaa huonouttani,mutta onneksi mun paras ystävä tsemppas mut kuntoon ja sain homman tehtyä.
Tällä kaverilla on nyt depressiolääkitys päällä.Hänen äitinsä pommittaa minua puhelimella ja käskee minun mennä puhumaan kaverille ja sanoi,että toivoo,että minä parannan hänet.
Olen lähes päivittäin kuunnellut yömyöhään puhelimessa,vienyt kahville,mutta nyt alkaa voimat loppua.Elämä pyörii hänen ongelmiensa ympärillä,ja hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut minun asioistani.Lisäksi hän näyttää minulle usein selvästi,että kuulun alempaan ´kastiin`.Mitä teen?Minusta tuntuu,että en jaksa enää.En halua olla ystävä,joka hylkää toisen tällaisessa tilanteessa,mutta kun nyt ajattelen,niin tää on ollut koko ajan tätä.Alan itsekin masentua ja tunnen itseni huonoksi.Olenko hirveä ihminen,jos jatkan elämääni,ja otan etäisyyttä?
Ongelma on se,että mä olen koko kolme vuotta tsempannut ja kannustanut,kuunnellut tätä kaveria puhelimessa,ollaan viikottain kahviteltu,oltu ihan kavereita.Kaikki muut ihmiset hänen puheittensa mukaan vaihtaa suunnilleen kaistaa kun näkee hänet.Pääasiassa hän juttelee omia ongelmiaan,myös vähemmän tutuille.Tyyppinä erittäin traditionaalinen.Pukeutuu vanhan ajan muotiin ja käyttää sateenvarjoa,vaikka ei aina sataisikaan esim.talvella.Minua se ei haittaa,mutta kuvaan ihmistyyppiä.
Nyt ottaa päähän,kun mä olisin kerrankin tarvinnut edes vähän tukea,oli oma esitys,jota jännitin mielettömästi.Tää kaveri edellisenä iltana analysoi mut ihan pihalle,veti maton alta,valvoin edellisen yön omaa huonouttani,mutta onneksi mun paras ystävä tsemppas mut kuntoon ja sain homman tehtyä.
Tällä kaverilla on nyt depressiolääkitys päällä.Hänen äitinsä pommittaa minua puhelimella ja käskee minun mennä puhumaan kaverille ja sanoi,että toivoo,että minä parannan hänet.
Olen lähes päivittäin kuunnellut yömyöhään puhelimessa,vienyt kahville,mutta nyt alkaa voimat loppua.Elämä pyörii hänen ongelmiensa ympärillä,ja hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut minun asioistani.Lisäksi hän näyttää minulle usein selvästi,että kuulun alempaan ´kastiin`.Mitä teen?Minusta tuntuu,että en jaksa enää.En halua olla ystävä,joka hylkää toisen tällaisessa tilanteessa,mutta kun nyt ajattelen,niin tää on ollut koko ajan tätä.Alan itsekin masentua ja tunnen itseni huonoksi.Olenko hirveä ihminen,jos jatkan elämääni,ja otan etäisyyttä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
siinä kaikki. On oikeudenmukaista myös ystävällesi, että jätät hänet, kukaan ei kaipaa tekopyhää "kaveria", joka vain ottaa kunnian ns. hyvänä ihmisenä ja kuuntelijana olemisesta, kun tosiasiassa ei sitä ole, vaan haluaa vain pyhimyksen sädekehän päänsä päälle. Näin.
Niin,olet varmasti oikeassa,on oikein hänelle että jatkan elämääni.Oli ihan lapsellista kirjoittaa tänne,mutta ajattelin purkaa mieltäni,koska olen tälle kaverille puhunut siitä,kun hänen mielestään kaikki syy on aina muissa ihmisissä,että niin ei ole,ja että minulta loppuu voimat myös.Minusta on epäoikeudenmukaista että hänen äitinsä vierittää vastuun minulle,samaan aikaan kun minulla on omia ongelmia,vakavia sellaisia.
Olet oikeassa siinä,että minun omassa päässä on alun alkaen ollut jo vikaa,kun olen antanut tilanteen mennä tähän pisteeseen,koska me emme ole ystäviä,vaan olen tavallaan hänen terapeuttinsa.Minulla on paljon muita ystäviä,joiden kanssa vuorollaan valitamme toisillemme,joskus joku kantaa minua,minä puolestani vuorollani jotakin,se on ystävyyttä.Kyllä ystävä kestää,ja jaksaa.Olet oikeassa,minä en ole hänen ystävänsä,eikä hän ole minun.Olen ottanut terapeutin roolin jo alussa,ja se on minun vikani ja minun vastuullani.Kiitos kommentistasi,antoi ajattelemisen aihetta,siksi juuri kirjoitin,että saan näkökulmia.
jos et tuollaista jaksa, mutta sano hänelle suoraan syyt miksi "jätät". ehkä hän ymmärtää tai sitten ei... Ainakin olet yrittänyt.
Vaikka tuo kirjoituksesi voisi herättää hänet...
Kiitos vastauksestasi ja myötätunnostasi,koska olen tosi surullinen että näin kävi.Yritin selittää hänen äidilleen,että en jaksa enempää,minun resurssit ei riitä,tarvin hyvää energiaa omiin asioihini ja omiin ongelmiini.Hän käyttäytyi niin,että vika on minussa.Autoin minkä jaksoin ja lähdin yömyöhään puhumaan kaverille hänen äitinsä pyynnöstä,tottakai halusin auttaa,mutta kun minun pitäisi tehdä sama koko ajan,niin ei ole voimia.