The Island - Ajatuksia herättävä elokuva

Katsoinpa tuossa iltana eräänä scifi-elokuvan The Island. No, elokuvan alkuasetelma lupasi paljon, mutta sisälsi ehkä hivenen liikaa toimintaa - sitä actionia - minun makuuni. Kuitenkin rainaa katsellessa heräsi ajatuksia mieleen, lähinnä jehovantodistajuuteen liittyen.

Tuossa pohjustukseksi muutaman linkin takaa poimittuja lainauksia elokuvan arvosteluista:


http://www.yle.fi/ylex/index.php?id=6392

"Tarinan alkuasetelma on vallan viehkeä: maapallo on mystiseksi jäävän tartunnan saastuttama, mutta eristetyssä laitoksessa, tiukasti kontrolloiduissa olosuhteissa elää joukko valkoisiin verkkareihin pukeutuneita ihmisiä. Bilettäminen (ilman viinaa) ja erilaiset pelit ovat sallittuja, mutta liian lähelle ei vastakkaista sukupuolta saa mennä. Toivo paremmasta elää, kun eräänlaisen lottoarvonnan voittajat pääsevät epidemiavapaalle Saarelle, lekottelemaan loppuelämäkseen biitsille."


http://www.mesta.net/leffat/arvostelut/?aid=896

"Ewan McGregorin ja Scarlett Johanssonin näyttelemät kloonit viettävät elämää avovankilan ja sairaalan yhdistelmältä tuntuvassa turvapaikassa. Heidän elintoimintoja sekä tunne-elämän ailahduksia tarkkaillaan herkeämättä. Robottiääni kertoo heti jos aamukusessa on jotain vikaa.

Klooneille uskotellaan, että he ovat selvinneet turvaan ulkopuolisen maailman saasteilta. Elämä maan pinnalla olisi mahdotonta.

On onni, että he ovat selvinneet elossa, heille valehdellaan. Älyllisessä kehityksessä 15-vuotiaan tasolle jääneiden kloonien annetaan myös ymmärtää, että on olemassa paratiisisaari. Vapaasta ja ennen kaikkea saasteettomasta elämästä pääsevät nauttimaan vain onnekkaimmat, lottovoittajat."


http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/ij/island.htm

"Saari on ainoa saastumaton paikka lähitulevaisuuden Maassa. Globaalista katastrofista selviytyneet asuvat eristetyissä ja steriileissä pilvenpiirtäjissä. Päivät kuluvat rutiinien parissa. Onnekkaat lottovoittajat pääsevät muuttamaan Saarelle."


Tosiaan, en ollenkaan ihmettelisi, jos jehovantodistajuus olisi tuollainen täysin suljettu yhteisö vaikkapa sadan vuoden kuluttua (Brooklynin Bethel taitaa jo päästä aika lähelle "The Islandin" pilvenpiirtäjän valvottuja olosuhteita). Tosin kasvu olisi tietenkin rajallista, mutta ehkä siinä vaiheessa Vartiotorniseurakin ripustaa ne kirkonkellot vartiotorniinsa ja niitä soitellen houkuttelee väkeä yhteyteensä tai jollain muulla konstilla vetää "paratiisisaaresta" kiinnostuneita luokseen. Vai livahdetaanko kenties maanalaisia tunneleita pitkin salaa ulos "maailmaan" jäseniä värväämään?

Herättihän tuo paljon muitakin ajatuksia ja ajatusleikkejä mieleeni, mutta tuossa nyt pari näin alkajaisiksi.
3407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vertailu. Itse elokuva ei minulla aiheuttannut rinnastuksia jehovalaisuuteen, kaipa olen siis päässyt hyvin irti jehovalaisista rippeistä takaraivossani. Itse elokuva on katsomisen arvoinen kieltämättä.

Äänestä
  • Minä rinnastin elokuvassa näkyvän tiedon pimittämisen ja 'lapsenuskon' eli klooneille oli pienestä pitäen opetettu tietty totuudenvastainen käsitys ulkopuolisestta maailmasta koska se oli tarpeellista laitoksen johdon busineksen kannalta. Kloonit uskoivat tuohon koska heillä ei ollut mitään juuri mitään syytä epäillä kertomusta eikä heillä ollut mahdollisuutta tarkistaa sitä.

    Jos yksittäiset julistajat tietäisivät vaikkapa päätoimiston lakiosaston toimet, ja kuinka paljon järjestö on maksanut korvauksia eri tahoille jne. niin heitä saattaisi olla vaikeampi pitää kuuliaisena "Jehovan näkyvälle järjestölle".

    Äänestä

  • UPDATE_7573615 kirjoitti:

    Minä rinnastin elokuvassa näkyvän tiedon pimittämisen ja 'lapsenuskon' eli klooneille oli pienestä pitäen opetettu tietty totuudenvastainen käsitys ulkopuolisestta maailmasta koska se oli tarpeellista laitoksen johdon busineksen kannalta. Kloonit uskoivat tuohon koska heillä ei ollut mitään juuri mitään syytä epäillä kertomusta eikä heillä ollut mahdollisuutta tarkistaa sitä.

    Jos yksittäiset julistajat tietäisivät vaikkapa päätoimiston lakiosaston toimet, ja kuinka paljon järjestö on maksanut korvauksia eri tahoille jne. niin heitä saattaisi olla vaikeampi pitää kuuliaisena "Jehovan näkyvälle järjestölle".

    Jälleen hyvää tekstiä, kiitos=) Jeppulat voisivat myös funtsia sitä t-o-d-e-l-l-i-s-t-a tilannettaan näiden kautta.

    Hauskaa vappua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mlkvst kirjoitti:

Katsoinpa tuossa iltana eräänä scifi-elokuvan The Island. No, elokuvan alkuasetelma lupasi paljon, mutta sisälsi ehkä hivenen liikaa toimintaa - sitä actionia - minun makuuni. Kuitenkin rainaa katsellessa heräsi ajatuksia mieleen, lähinnä jehovantodistajuuteen liittyen.

Tuossa pohjustukseksi muutaman linkin takaa poimittuja lainauksia elokuvan arvosteluista:


http://www.yle.fi/ylex/index.php?id=6392

"Tarinan alkuasetelma on vallan viehkeä: maapallo on mystiseksi jäävän tartunnan saastuttama, mutta eristetyssä laitoksessa, tiukasti kontrolloiduissa olosuhteissa elää joukko valkoisiin verkkareihin pukeutuneita ihmisiä. Bilettäminen (ilman viinaa) ja erilaiset pelit ovat sallittuja, mutta liian lähelle ei vastakkaista sukupuolta saa mennä. Toivo paremmasta elää, kun eräänlaisen lottoarvonnan voittajat pääsevät epidemiavapaalle Saarelle, lekottelemaan loppuelämäkseen biitsille."


http://www.mesta.net/leffat/arvostelut/?aid=896

"Ewan McGregorin ja Scarlett Johanssonin näyttelemät kloonit viettävät elämää avovankilan ja sairaalan yhdistelmältä tuntuvassa turvapaikassa. Heidän elintoimintoja sekä tunne-elämän ailahduksia tarkkaillaan herkeämättä. Robottiääni kertoo heti jos aamukusessa on jotain vikaa.

Klooneille uskotellaan, että he ovat selvinneet turvaan ulkopuolisen maailman saasteilta. Elämä maan pinnalla olisi mahdotonta.

On onni, että he ovat selvinneet elossa, heille valehdellaan. Älyllisessä kehityksessä 15-vuotiaan tasolle jääneiden kloonien annetaan myös ymmärtää, että on olemassa paratiisisaari. Vapaasta ja ennen kaikkea saasteettomasta elämästä pääsevät nauttimaan vain onnekkaimmat, lottovoittajat."


http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/ij/island.htm

"Saari on ainoa saastumaton paikka lähitulevaisuuden Maassa. Globaalista katastrofista selviytyneet asuvat eristetyissä ja steriileissä pilvenpiirtäjissä. Päivät kuluvat rutiinien parissa. Onnekkaat lottovoittajat pääsevät muuttamaan Saarelle."


Tosiaan, en ollenkaan ihmettelisi, jos jehovantodistajuus olisi tuollainen täysin suljettu yhteisö vaikkapa sadan vuoden kuluttua (Brooklynin Bethel taitaa jo päästä aika lähelle "The Islandin" pilvenpiirtäjän valvottuja olosuhteita). Tosin kasvu olisi tietenkin rajallista, mutta ehkä siinä vaiheessa Vartiotorniseurakin ripustaa ne kirkonkellot vartiotorniinsa ja niitä soitellen houkuttelee väkeä yhteyteensä tai jollain muulla konstilla vetää "paratiisisaaresta" kiinnostuneita luokseen. Vai livahdetaanko kenties maanalaisia tunneleita pitkin salaa ulos "maailmaan" jäseniä värväämään?

Herättihän tuo paljon muitakin ajatuksia ja ajatusleikkejä mieleeni, mutta tuossa nyt pari näin alkajaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu