Olen aika vaikean asian edessä... Olemme seurustelleet mieheni kanssa neljä vuotta ja siitä kolmisen vuotta asuneet yhdessä.. Lasta olemme yrittäneet aluksi vuoden ja sitten pidimme hieman taukoa ja sitten yritimme puolisen vuotta ja nyt on tärpännyt... Mutta.. Miten kertoa tästä miehelleni?
Hän on ollut koko yhdessäolo ajan mukava, ihana, hellä ja sellainen jokaisen äidin unelmävävy... Itsekkin olen ollut lähestulkoon onnellinen, jos ei laske mukaan baarireissuja kavereiden kanssa. (Jossa mieheni on tälläkin hetkellä) Kuukausi sitten mieheni sanoi, että on todella poikki, masentaa,ei huvita mikään jne.. Meni usein päiviäkin, että emme puhuneet toisillemme mitään.. Yöt nukuimme yhdessä, mutta ei mitään fyysistä kontaktia... Itse olen yrittänyt keskustella asioista mutta mitään tulosta ei synny.. Molemmille varmaankin vain paha mieli... Nyt olemme jopa puhuneet erosta... Koska molemmille tämä aika on ollut todella raskasta sekä fyysisesti että henkisesti.. Itselleni tämä on vielä kaikista vaikeinta, koska tiedän, että me olemme vihdoin ja viimein saaneet sitä perheenlisäystä mitä olemme toivoneet, tai siis minä sitä nyt varmaan enää toivon.. Mutta kuitenkin.. En uskalla ottaa raskautta esille.. Koska jos mieheni on lähdössä niin en halua, että se jää vain lapsen takia..
Vaikeinta on se, että en luota enää kehenkään ihmiseen niin paljon, että uskaltaisin sanoa mitä meidän perheelle aivan oikeasti kuuluu.. Raskauden salaan niin kauan kuin on mahdollista, koska pelkään että mieheni saa sen tietää jotain kautta.. Toisaalta, jos päätämmekin ettemme eroa niin tuntuu sekin pahalta ettei lapsen isä ole saanut olla mukana raskauden alusta asti.
Mikään vaihoehto ei tunnu nyt hyvältä.. Jos saisin aivan itse päättää, niin muuttaisin pois koko kaupungista ja jatkaisin elämään jossain muualla lapsen kanssa.. Tälläisiä ajatuksia lauantai iltana..
Hän on ollut koko yhdessäolo ajan mukava, ihana, hellä ja sellainen jokaisen äidin unelmävävy... Itsekkin olen ollut lähestulkoon onnellinen, jos ei laske mukaan baarireissuja kavereiden kanssa. (Jossa mieheni on tälläkin hetkellä) Kuukausi sitten mieheni sanoi, että on todella poikki, masentaa,ei huvita mikään jne.. Meni usein päiviäkin, että emme puhuneet toisillemme mitään.. Yöt nukuimme yhdessä, mutta ei mitään fyysistä kontaktia... Itse olen yrittänyt keskustella asioista mutta mitään tulosta ei synny.. Molemmille varmaankin vain paha mieli... Nyt olemme jopa puhuneet erosta... Koska molemmille tämä aika on ollut todella raskasta sekä fyysisesti että henkisesti.. Itselleni tämä on vielä kaikista vaikeinta, koska tiedän, että me olemme vihdoin ja viimein saaneet sitä perheenlisäystä mitä olemme toivoneet, tai siis minä sitä nyt varmaan enää toivon.. Mutta kuitenkin.. En uskalla ottaa raskautta esille.. Koska jos mieheni on lähdössä niin en halua, että se jää vain lapsen takia..
Vaikeinta on se, että en luota enää kehenkään ihmiseen niin paljon, että uskaltaisin sanoa mitä meidän perheelle aivan oikeasti kuuluu.. Raskauden salaan niin kauan kuin on mahdollista, koska pelkään että mieheni saa sen tietää jotain kautta.. Toisaalta, jos päätämmekin ettemme eroa niin tuntuu sekin pahalta ettei lapsen isä ole saanut olla mukana raskauden alusta asti.
Mikään vaihoehto ei tunnu nyt hyvältä.. Jos saisin aivan itse päättää, niin muuttaisin pois koko kaupungista ja jatkaisin elämään jossain muualla lapsen kanssa.. Tälläisiä ajatuksia lauantai iltana..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on ehdottomasti kaikissa tapauksissa ainoa oikea ratkaisu. Tietää saa kumminkin pian, ja pahoittaa mielensä kun et ole kertonut. Näin riippumatta eroatteko ja jatkatteko yhdessä.
Oletko ajatellut jos hakisitte puolueettoman terapeutin apua esim. perheasiainneuvottelukeskuksesta? On ainakin sitten yritetty eikä tarvitse myöhemmin jossitella. Ja jos miehesi oikeasti on masentunut...
Sun täytyy kertoa sille! Se voi olla vaikka masentunut sen takia, ettei ole pystynyt saamaan sua raskaaksi. Tieto tulevasta lapsesta saattaisi tehdä siihen niin suuren vaikutuksen, että masennus katoaa. Kerro sille! Hän on lapsen isä ja on oikeus tietää. Kuvitteleppa tilanne toisin päin. Sinäkin varmaan haluaisit tietää.
sekin puoli, että vaikka lapsen vanhemmat eroavat, niin molemmilla on silti oma suhde lapseen. Sinulla ei ole oikeutta pimittää lasta isältään! Eli vaikka te ehkä eroatte, niin lapsi pysyy ja isällä on oikeus ja velvollisuus olla lapsensa elämässä.
Kerroin miehelleni että saamme vihdoin ja viimein sen lapsen mistä olemme molemmat kauan haavailleet.. hän ei todellakaan tykännyt asiasta.. haluaisi kuulemma lapselle molemmat vanhemmat ketkä rakastaisivat toisiaan ja pystyisivät antamaan rakkautta lapselleen... Mutta.. Nyt on ainakin kerrottu.. Tietää ainakin missä mennää... Erosta ei tällä kertaa puhunut mitään... Mutta... Päivä kerrallaa eteenpäin... Lapsi kasvaa kuitenkin sisälläni ja en toivo muuta kuin kaikkea hyvää tulevalle lapselleni..
Toivotan kovasti onnea sinulle! Toivottavasti asiat järjestyisivät hyvin. Teille on ainakin tulossa kauan kaivattu lapsi! :) Hyvää kevään jatkoa!
Lasta et koskaan tule katumaan.