Mitä tehdä? Tutustuttiin erään naisen kanssa toisiimme, opetellaan vasta tuntemaan toisiamme, emme vielä varsinaisesti ole liittoutuneet, vaikkakin näemme miltei joka päivä ja yö. Ongelma on että naisella on aika paljon ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Minulla taas ei ole, johtuu siitä että jouduin aloittamaan uuden elämän työn takia ja muuttamaan sen takia kauas pois. Lisäksi ero tuli samalla pitkästä suhteesta, joka oli jo muutenkin kuihduttanut tuttavapiirini. Eipä ole enää 25v iässä niin helppoa hankkia uusia kavereita, varsinkin jos on vielä tällainen perusjuro suomalainen.
No, asiaan... Ongelma on, että nainen puhuu jatkuvasti tyyliin "Jaanan kanssa sitä, Mervin kanssa tätä, Terhi on niin ihana, Outi tulee huomenna, Pekalla ja Minnalla on bileet, Päivin kanssa mukavaa, Noora ja mä ollaan bestikset, Sami oli niin kiva tänään töissä, Kaisa pyysi mua elokuviin, jne jne. Melkein joka päivä joku hänen kaveri pyytää johonkin. Tunnen välillä itseni hieman ulkopuoliseksi, koska hän piilottelee jotenkin minua kavereiltaan, tai sitten häpeää minua.
Minulla ei ole oikein minkäänlaista läheisverkostoa. Äiti tai iskä soittaa minulle kerran pari viikossa, veljen ja siskon kanssa nähdään kerran kuukaudessa. Sitten minulla on muutama "kaveri", joiden kanssa pidetään yhteyttä muutamia kertoja vuodessa! Tuntuu hassulta että pidän heitä kavereinani, mutta jotenkin se tuntuu vain itsestäänselvyydeltä, kun he ovat aina olleet. Toki on minulla töistä tuttuja, joiden kanssa jutellaan töissä niitänäitä, mutta vain töissä, ei vapaa-ajalla. Olen tietysti lievästi esittänyt naiselle, että oooonhan minulla kavereita. Erään luona käytiinkin, kun ei oltu nähty puoleen vuoteen. Kummatkaan ei oltu oikein perillä enää toisten kuvioista, ja ehkä nainenkin sen jotenkin huomasi. Kun kumpikin koko ajan kyseli toisen elämästä ja tyyliin, missä olitkaan töissä. Nyt nainen kyselee koko ajan, että voisinko käskeä kavereitani joskus kylään ja iltaa istumaan. Apuvaa, mitä teen, eihän minulla ole kavereita täällä. Toki minulla on ne muutama "kaveri" kaukana muualla Suomessa, mutta ei täällä stadissa. Kannattaako vain tunnustaa naiselle, että olen luuseri paska jolla ei ole kavereita enää. Koska esittäminenkään ei enää kauaa mene läpi. Vai pitääkö epätoivoisesti yrittää hankkia niitä. Ennen kavereita ei tarvinnut hankkia, ne vain tulivat itsestään. Mutta tässä iässä on jo suurempi kynnys "tunkeutua" toisten elämään. Kaikilla kun tuntuu jo olevan se "oma elämä", niin vaikea on yhtäkkiä ruveta jonkin kaveriksi. Kaikilla kaverit ovat yleensä jostain kouluajoilta tms. Eli mitä tehdä??????
Mutta minkäs teet, paremman työn perässä juoksee ahne, unohtaen sen miksi täällä yleensä eletään..
No, asiaan... Ongelma on, että nainen puhuu jatkuvasti tyyliin "Jaanan kanssa sitä, Mervin kanssa tätä, Terhi on niin ihana, Outi tulee huomenna, Pekalla ja Minnalla on bileet, Päivin kanssa mukavaa, Noora ja mä ollaan bestikset, Sami oli niin kiva tänään töissä, Kaisa pyysi mua elokuviin, jne jne. Melkein joka päivä joku hänen kaveri pyytää johonkin. Tunnen välillä itseni hieman ulkopuoliseksi, koska hän piilottelee jotenkin minua kavereiltaan, tai sitten häpeää minua.
Minulla ei ole oikein minkäänlaista läheisverkostoa. Äiti tai iskä soittaa minulle kerran pari viikossa, veljen ja siskon kanssa nähdään kerran kuukaudessa. Sitten minulla on muutama "kaveri", joiden kanssa pidetään yhteyttä muutamia kertoja vuodessa! Tuntuu hassulta että pidän heitä kavereinani, mutta jotenkin se tuntuu vain itsestäänselvyydeltä, kun he ovat aina olleet. Toki on minulla töistä tuttuja, joiden kanssa jutellaan töissä niitänäitä, mutta vain töissä, ei vapaa-ajalla. Olen tietysti lievästi esittänyt naiselle, että oooonhan minulla kavereita. Erään luona käytiinkin, kun ei oltu nähty puoleen vuoteen. Kummatkaan ei oltu oikein perillä enää toisten kuvioista, ja ehkä nainenkin sen jotenkin huomasi. Kun kumpikin koko ajan kyseli toisen elämästä ja tyyliin, missä olitkaan töissä. Nyt nainen kyselee koko ajan, että voisinko käskeä kavereitani joskus kylään ja iltaa istumaan. Apuvaa, mitä teen, eihän minulla ole kavereita täällä. Toki minulla on ne muutama "kaveri" kaukana muualla Suomessa, mutta ei täällä stadissa. Kannattaako vain tunnustaa naiselle, että olen luuseri paska jolla ei ole kavereita enää. Koska esittäminenkään ei enää kauaa mene läpi. Vai pitääkö epätoivoisesti yrittää hankkia niitä. Ennen kavereita ei tarvinnut hankkia, ne vain tulivat itsestään. Mutta tässä iässä on jo suurempi kynnys "tunkeutua" toisten elämään. Kaikilla kun tuntuu jo olevan se "oma elämä", niin vaikea on yhtäkkiä ruveta jonkin kaveriksi. Kaikilla kaverit ovat yleensä jostain kouluajoilta tms. Eli mitä tehdä??????
Mutta minkäs teet, paremman työn perässä juoksee ahne, unohtaen sen miksi täällä yleensä eletään..
Vastaukset 5
Vanhimmat
MOI!
On jokseenkin sama tilanne ja minä ainakin kerroin totuuden. Mitä sitä kiertelemään ja en minä itseäni ainakaan koe paskaksi ihmiseksi, vaikka ympärillä ei pyörikkään seurapiiriä. Jouduin myös muuttamaan kauas kotiseudulta, opiskelujen takia tosin.
Tossahan tavallaan ois mahollisuus saada niitä vapaa.ajan tuttavia sen tyttöystävän kavereista.
Siis tiivistettynä. Minä ainakin selittäisin tilanteen niinkuin se on. Toisaalta jos hän kertoilee ystävistään, eikö se voisi olla merkki jonkinlaisesta sinun ennalta tutustuttamisesta kaveripiiriin??
muita ihmisiä pönkittämään itsetuntoani. 99% siitä mitä hengaajat tekee porukoissaan on idioottimaista ja turhaa. Olen mieluummin se trendsetteri.
Noinhan sitä helposti käy.
Mitäpä sitä esittämään. Sanot vaan että kaverit on jääneet kuvioista.
Ihan tottahan sekin on, että vanhemmalla iällä on uusia suhteita hankalampi luoda. Tai kavereita kyllä saattaa saada, mutta ei sellaista samanlaista sidettä synny niin helposti.
Kerrot vaan rehellisesti, sillä mitä hyötyä moista asiaa on salailla? Ilmi se tulee kuitenkin. Ja jos nainen todella rakastaa, hän ymmärtää tilanteesi. Nykyäänhän monella on sama tilanne kuin sulla, on pakko lähteä työn perässä ja sosiaaliset verkostot jää jonnekin kauas. Kuitenkin verkostojen uudelleen luominen kestää aikansa, useita vuosia.
Yritä tutustua naisen ystäviin, varmasti hänkin osaa arvostaa tätä elettä. Miksette voisi viettää aikaa hänen tuttaviensa seurassa? Sehän kai on ihan normaali käytäntö.
Sama tilanne. Olen 27-vuotias nainen. Muutin pöndeltä kymmenisen vuotta sitten miehen perässä stadiin, ja ero tuli jossain vaiheessa. Ne kaverit, mitä sain täältä, jäi eron myötä, koska suurin osa oli yhteisiä tuttuja tai tunnettiin "pariskuntina".
Nyt olen uudessa suhteessa, eikä meillä kummallakaan ole oikeasti yhteisiä tuttuja pariskuntia. On vain työkaverit, joita ei juuri työn ulkopuolella tapailla. Sisaruksia nähdään joskus ja yritetään molemmat omilla tavoilla pitää yhteyttä lapsuudenkavereihin, joskus yhdessä ja joskus erikseen. Kaikki "turhat" kaverit on jääneet. Välillä ottaa päähän kun ollaan aina kahdestaan... Monella kaverilla on perheetkin, joten niiden ei ole helppo lähteä (tai ainakin se on syy). Me ei kaivata baari-iltoja, vaan ihan vaan olemista ja mukavaa tekemistä. Me ollaan varmaa niin tylsiä ja ärsyttäviä, ettei kukaan jaksa...