Pakko saada ulkopuolisten mielipiteitä ja
neuvoa tilanteessani.
8v tulee kesäkuussa täyteen josta 2 naimisissa.
Suhteemme eteni alussa nopeasti ja meillä jäi
tutustuminen toisiimme myöhemmin.2kk seurustelelimme,muutimme sitten yhteen ja kun tuli puolivuotta yhessä oltua huomasin odottavani
lasta.
Alku meni riidellessä ja mieheni kävi myös fyysisiesti ja henkisesti päälleni.Usein olin lähdössämutta joku sai minut jäämään kumminkin.
meillä oli tasaantunut elämä kun toinen lapsemme
ilmoitti tulostaan.Sen jälkeen mieheni muuttu.Epäilin pettämistä ja jopa sain varmaa vihiä mutta mieheni kielsi kaiken ja tyhmänä
uskoin mutta épäilys ei kadonnut mihinkään.
Hän halusi lapsia ja olisi pitänyt alkaa tekemään lisää.Hänen halustaan menin naimisiin,tosin eka yrityksen jälkeen peruin kun
paniikki iski.Naimisiin menon jälkeen suhteemme muuttui riitelyksi.
Minä olin paska,v..pää,huora ja kaikkea siltäväliltä.Yritin korjailla suhdetta lapsia laittamalla hoitoon,vuokrasin mökkejä että saataisiin laatuaikaa.Hetken meni hyvin aina
mutta hän ei tehnyt suhteen eteen mitään.
Meillä on myös yhteinen harrastus missä hän arvosteli ja alensi minua etten osaa enkä tiedä mitään.
Vuosi sitten harrastuksemme hallituksen kokouksessa minut valittiin varapuheenjohtajaksi.joka oli miehelleni liikaa.
Samana iltana mies jäi rysän päältä kiinni hyvän
ystäväni kanssa,meidän omassa kodissa.Hommasin
asunnon ja mieheni itki ja rukoili että jäisin.
Mies muuttui täysin.Puhui ongelmistaan,antoi mun
puhua suuttumatta ja käytös muuttui.Annoin
vielä mahdollisuuden.Annoin itselleni aikarajan
tähän kevääseen että jos ei oikeasti muutu niin
ei jaksa kauaa leikkiä sellaista mitä se ei ole.
Muutuin myös itse.Tutkin mitä minussa on vikana ja
mikä käyttäytyminen ärsyttää toista.
Helmikuussa kaiiki näytti hyvältä ja menin lankaan ja ostimme talon.mies tehnyt remonttia.
haukkuu ja arvostelee.Yritinpuhua että jos
apua haluaa ei auta huutaa vaan neuvoa mitä voin
tehä.Eilen asia repesi käsiin ja mieheni syytti minua että hänellä ei ole kavereita kun eivät voi
sietää minua,ennen oli.Tätä en tiennyt.Veti vanhoja asioita ja omia mokia taas vieretti päällleni,kun hänessähän vika ei ole vaan minussa.
Olen vain umpikujassa.Toinen puoli käskee
lähteä toinen jumittaa.Ystävilleni en voi puhua
koska mieheni on heistä hyvä.He eivät usko että
mieheni käytös voi olla silmänlumetta ja pitäisi
lapsien takia yrittää.
Haluan hirveästi läheisyyttä,haleja,kauniita sanoja ja valitettavasti seksiä,olen sanonut
miehellenikin että olen avioliitossa ja elän puutteessa.Ehkä olen normaalia aktiivisempi tai mieheni normaalia haluttomampi?
En vain tiedä miten pääsen tästä tilanteesta ulos.
neuvoa tilanteessani.
8v tulee kesäkuussa täyteen josta 2 naimisissa.
Suhteemme eteni alussa nopeasti ja meillä jäi
tutustuminen toisiimme myöhemmin.2kk seurustelelimme,muutimme sitten yhteen ja kun tuli puolivuotta yhessä oltua huomasin odottavani
lasta.
Alku meni riidellessä ja mieheni kävi myös fyysisiesti ja henkisesti päälleni.Usein olin lähdössämutta joku sai minut jäämään kumminkin.
meillä oli tasaantunut elämä kun toinen lapsemme
ilmoitti tulostaan.Sen jälkeen mieheni muuttu.Epäilin pettämistä ja jopa sain varmaa vihiä mutta mieheni kielsi kaiken ja tyhmänä
uskoin mutta épäilys ei kadonnut mihinkään.
Hän halusi lapsia ja olisi pitänyt alkaa tekemään lisää.Hänen halustaan menin naimisiin,tosin eka yrityksen jälkeen peruin kun
paniikki iski.Naimisiin menon jälkeen suhteemme muuttui riitelyksi.
Minä olin paska,v..pää,huora ja kaikkea siltäväliltä.Yritin korjailla suhdetta lapsia laittamalla hoitoon,vuokrasin mökkejä että saataisiin laatuaikaa.Hetken meni hyvin aina
mutta hän ei tehnyt suhteen eteen mitään.
Meillä on myös yhteinen harrastus missä hän arvosteli ja alensi minua etten osaa enkä tiedä mitään.
Vuosi sitten harrastuksemme hallituksen kokouksessa minut valittiin varapuheenjohtajaksi.joka oli miehelleni liikaa.
Samana iltana mies jäi rysän päältä kiinni hyvän
ystäväni kanssa,meidän omassa kodissa.Hommasin
asunnon ja mieheni itki ja rukoili että jäisin.
Mies muuttui täysin.Puhui ongelmistaan,antoi mun
puhua suuttumatta ja käytös muuttui.Annoin
vielä mahdollisuuden.Annoin itselleni aikarajan
tähän kevääseen että jos ei oikeasti muutu niin
ei jaksa kauaa leikkiä sellaista mitä se ei ole.
Muutuin myös itse.Tutkin mitä minussa on vikana ja
mikä käyttäytyminen ärsyttää toista.
Helmikuussa kaiiki näytti hyvältä ja menin lankaan ja ostimme talon.mies tehnyt remonttia.
haukkuu ja arvostelee.Yritinpuhua että jos
apua haluaa ei auta huutaa vaan neuvoa mitä voin
tehä.Eilen asia repesi käsiin ja mieheni syytti minua että hänellä ei ole kavereita kun eivät voi
sietää minua,ennen oli.Tätä en tiennyt.Veti vanhoja asioita ja omia mokia taas vieretti päällleni,kun hänessähän vika ei ole vaan minussa.
Olen vain umpikujassa.Toinen puoli käskee
lähteä toinen jumittaa.Ystävilleni en voi puhua
koska mieheni on heistä hyvä.He eivät usko että
mieheni käytös voi olla silmänlumetta ja pitäisi
lapsien takia yrittää.
Haluan hirveästi läheisyyttä,haleja,kauniita sanoja ja valitettavasti seksiä,olen sanonut
miehellenikin että olen avioliitossa ja elän puutteessa.Ehkä olen normaalia aktiivisempi tai mieheni normaalia haluttomampi?
En vain tiedä miten pääsen tästä tilanteesta ulos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nimittäin oma tilanteeni on melkein täysin samalainen.Vaikeaa!
kirjoittamasi uudelleen..sieltä löydät taas keinon kuinka selvitä :) Sillä ei kukaan muu päätä sun asioista kuin sä itte. Voimii :)
samoin minä elin 26v. Lapset kasvatin aikuiseksi. kerroin hänelle hyvissä ajoin, että jos hän ei toden totta muutu ,niin lähden. lupaukset, hän rikkoi tuhansia kertoja.mminä olin päättänyt lapsien tähden kestää ja olla hyvä esimerkki heille äitinä,vaikka tiesin, että lapset ovat huomaneet ,kui vaikeata minulla oli. nyt olen ollut melkein vuoden erossa miehestäni, tämän aikana ,hän on luvannut toiset tuhatkertaa muuttua,mut nyt ei oo mikään pakko uskoa, eikä pilata loppu eläämäääni hänen ns. sairaanloisen käyttäytymisiensä takia.voin vain kysyä itseltäni oliko mieheni sen arvoinen ja suku, et uhrasin elämäni sellaiselle.nuo asiat mitä nyt käyt läpi on hyvin tuttua minulle, eikä niitä voi kukaan muu tajuta . neuvoa en osaa, kuin sen ,että älä ole niin sinisilmäinen kuin mä. ukko ei tapojansa muuta ,vaan sun on tehtävä iso askel parenpaan elämään. miehiä riittää.sydän on riekaleena ,mut kyl tämä tästä.
Kannattaako uhrata itsesi ja lapsesi? Kerron sinulle kokemuksesta että LÄHDE SUHTEESTA! Elämä on muutenkin lyhyt eikä sen pitäisi olla koko ajan kuin kivireen vetämistä perässään. Kysy itseltäsi: Ansaitsenko tämän kohtelun? Millaisen kuvan lapset saavat minusta/miesmalli? Onko muunlaistakin elämää olemassa? Onko tämä oikein?
Olin ex-mieheni kanssa 12 vuotta. Verbaalinen väkivalta alkoi pikkuhiljaa ettei asiaa enää osannut noteerata. Siitä tuli tapa jota kuunteli jo sujuvasti. Sitten oli jo seksuaalinen ja henkinen väkivalta ja viimeiseksi sitten jo revittiin tukasta,lyötiin jne. Pienet lapset näkivät ja joutuivat tulemaan apuun. En olisi selviytynyt ilman että sain apua ulkopuolisilta. En uskaltanut puhua kellekkään ja kuvittelin aina että olen syypää mieheni käytökseen. Sitten turvakotiin ja vuoden pakoreissu ja mielenterveystoimisto ja lääkettä naamaan...ja vieläkin käyn terapiassa traumojen takia mitä kaikki se sairas elämä jätti jälkeensä. Yksi ihminen voi sairastuttaa koko perheen! Vieläkin asiat ovat kesken exän kanssa mutta olen nyt avoliitossa IHANAN miehen kanssa!!! En tiennytkään että sellaisia miehiä on olemassakaan. Miehiä jotka kohtelevat puolisoaan hyvin, ei tarvitse pelätä, eivät pakota esim seksiin jne. Hyvät naiset ja kanssasisaret ÄLKÄÄ HYVÄKSYKÖ ETTÄ TEITÄ KOHDELLAAN KUIN LATTIARÄTTIÄ JOHON PYYHITÄÄN JALAT MENNEN TULLEN!!!!!!!!!! Olkaa rohkeita ja pyytäkää apua esim. perheneuvolasta! ETTE OLE ANSAINNEET HUONOA KOHTELUA, OLETTE ANSAINNEET IHMISMÄISEN KOHTELUN! USKOKAA TAI ÄLKÄÄ, TE SELVIÄTTE JA OLETTE VAHVOJA!!!!!!!!!!