Olen ollut jo noin 1½ vuotta rakastunut yhteen mieheen. Mies on tuollainen ärsyttävä sitoutumiskyvytön pelurityyppi, joka tekeytyy kiireiseksi ja ties miksi että oikein juoksisin hänen perässään. No veti aikansa narussa mutta tänä keväänä sain tarpeekseni ja kun yx tapaaminen oli peruuntunut kaksi kertaa, päätin olla soittamatta hänelle ja tapaamatta enää koskaan.
No pysyin päätöksessäni, mutta olen ollut aivan alamaissa nämä 2 kk. Olen tavannut miehen pari kolme kertaa tänä aikana työn merkeissä mutta en muuten. Olen tehnyt kaikkeni, että unohtaisin mokoman, vaikka elämästä tuntui hävinneen mieli. Pikku hiljaa olen kuitenkin toipunut ja kuvittelin jo kaiken olevan loppu.
Kunnes tuo hyväkäs soitti ja oli kovin pahoillaan olevan kuuloinen ja sovimme taas tapaamisen. Taisin tehdä tyhmästi. En kuitenkaan aio ryhtyä mihinkään vaan pysytellä asialinjalla. Sydänparkani kumminkin roihahti taas liekkeihin. Tosi ärsyttävää. Mitä ihmettä nyt teen? Pitäisikö perua tuo tapaaminen?
Olen kuin narkomaani, joka tarvitsee tappavan annoksensa tietäen, ettei siitä mitään hyvää seuraa. Miehessä on monta sellaista piirrettä, jotka ovat erittäin harvinaisia ja siksi häneen niin rakastunut olenkin. Mutta riittääpä noita huonojakin puolia...
No pysyin päätöksessäni, mutta olen ollut aivan alamaissa nämä 2 kk. Olen tavannut miehen pari kolme kertaa tänä aikana työn merkeissä mutta en muuten. Olen tehnyt kaikkeni, että unohtaisin mokoman, vaikka elämästä tuntui hävinneen mieli. Pikku hiljaa olen kuitenkin toipunut ja kuvittelin jo kaiken olevan loppu.
Kunnes tuo hyväkäs soitti ja oli kovin pahoillaan olevan kuuloinen ja sovimme taas tapaamisen. Taisin tehdä tyhmästi. En kuitenkaan aio ryhtyä mihinkään vaan pysytellä asialinjalla. Sydänparkani kumminkin roihahti taas liekkeihin. Tosi ärsyttävää. Mitä ihmettä nyt teen? Pitäisikö perua tuo tapaaminen?
Olen kuin narkomaani, joka tarvitsee tappavan annoksensa tietäen, ettei siitä mitään hyvää seuraa. Miehessä on monta sellaista piirrettä, jotka ovat erittäin harvinaisia ja siksi häneen niin rakastunut olenkin. Mutta riittääpä noita huonojakin puolia...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Peru vaan! Mitä siinä itseäsi kidutat tunteiden vatvomisella, jos kerran tiedät ettei suhteesta tule kuitenkaan pidemmän päälle mitään kunnollista.
Missäpäin Suomea ko. henkilö vaikuttaa? Olen itse ollut samantyyppisessä tilanteessa jo yli neljä vuotta: tapailemme harvakseen, mies on persoonallinen ja hauska, peruu erittäin usein tapaamisensa (yli puolet luvatuista tapaamisista). Olen tosin jo "karaistunut" hänen käytökseensä, enkä enää edes oleta, että hän pitäisi lupauksiaan (enkä useimmiten edes suutu/kritisoi, jos hän peruu lupauksensa). Ainakin minun tapauksessani monet seikat viittaavat siihen, että ko. henkilö on oikeasti varattu toisella suunnalla ja hakeutuu minun seuraani silloin, kun sen "ykkösnaisen" kanssa on riitaa tms. Surullista, mutta totta ainakin minun kohdallani. :(
oli ihan samanlainen suhteemme alussa. Sain tarpeekseni tietyssä vaiheessa enkä pitänyt häneen yhteyttä. Kuukauden hän sitä kesti ja sitten hän rupesi, ihan pokkana, kyselemään kuulumisia ja ilmaantumaan samoihin baareihin. Olin niin rakastunut häneen että olin aivan riemuissani ja loppujen lopuksi seurustelimme yli vuoden. Tuo tauko muutti hänessä jotain.
Älä anna hänen leikkiä kanssasi. Voi kuitenkin olla, että hän on alkanut ikävöimään sinua oikeasti. Vanhin temppu kirjassahan on se, että antaa miehen jahdata...
Peru se tapaaminen. Siitä ei seuraa muuta kuin toipumisesi siirtyminen ja pahimmasa tapauksessa taas hetken onni, kunnes putoat taas korkealta ja lujaa. Joka kerta vaan sattuu enemmän.
Kesää omanarvontuntosi rippeet ja jatka eteenpäin. Harvoin ihminen oikeasti muuttuu, kunhan mittailee taas omaa viehätysvoimaansa.
Tiedän kokemuksesta.
Tsemppiä!
hyvin alkanutta kevättä ja tulevaa kesää tuollaisen otuksen kanssa, joka selkeästi leikittelee tunteillasi. Rikot vain itseäsi lisää. Jossain kohtaa se yliannostus sitten tulee, tavalla tai toisella, ja todennäköisesti sieltä miehen suunnalta. EI ole tosissaan kanssasi ja kuvioihin tulee joku 3's henkilö..
Kiitos vastauksista. Niin, todella typerää tämä taitaa olla, kun suhteellamme ei tietyistä syistä voi olla mitään tulevaisuutta. Silti on olemassa tämä irrationaalinen tunne, josta en millään tunne pääseväni eroon. Ehkäpä ainoa tie eteenpäin on ojanpohjan kautta, aivan kuin alkoholisteilla. No, se joka sanoi ensimmäisenä, että rakkaus on huumetta, on oivaltanut asian hyvin.
vain suremalla asian kunnolla, voit päästä surun yli. Jollet sitä tee, niin se tulee vielä eteen, etkä löydä todellista onnea. Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa! :-))
On aivan oikein, että edes muutama teistä naisista saa kokea, minkälaista meille miehille seurustelu ja sen sellainen on teidän naisten kanssa. Kertomuksesta näet kuulsi läpi, kuinka "pelimiehenne" käyttäytyy kuin tyypillinen nainen kaikkine "vikoineen".
tuollaisia miehiä riitä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään lapsellisesta ilkeilystä, mihin sinä mielestäni viittaat, vaan näistä iänikuisista lapsuudessa syntyneistä traumoista, jotka sitten ohjaavat ihmisen käytöstä myös aikuisena. Kun kerran oivaltaa, mistä tässä on kyse, on patologiset käyttäytymismallit helppo tunnistaa ja myös ymmärtää. Valitettavasti esimerkiksi sitoutumispelkoa on vaikea, jollei mahdoton muuksi muuttaa. Olen itsekin sitoutumispelkoinen, eikä tällaisilla kahden siotutumispelkoisen suhteilla tulevaisuutta ole. Joka sitoutumispelkoiseen ihmiseen rakastuu, ei itsekään uskalla sitoutua, kohde tietysti valitaan niin, että suhde on mahdoton. Aina ei tietenkään näin ole, mutta usein on.
Joka tapauksessa kyseessä ovat vaikeat perusturvallisuuteen liittyvät ongelmat eikä mikään lapsellinen temppuilu. Sinunkin on varmaan syytä miettiä tätä, eikä panna kaikkea vain kiukuttelun tai diivailun piikkiin. No, itse en ole mikään teini, vaan nelikymppinen nainen ja elämänkokemusta on jo kertynyt.