Elatusmaksut

Te keillä on elatusmaksuvelvollisuus niin minkälaisissa summissa yleensä liikutaan? Tietysti asiahan on yksityiskohtainen ja sovitaan maksukyvyn mukaan jokin summa minkä mies suostuu maksamaan mutta noin suurin piirtein kuinka paljon avioeron läpikäynyt mies joutuu kuukaudessa maksamaan elatusmaksuja/lapsi?
175200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

no...siinä se on 200eskoa/KK sellaisella keskituloisella avioeron läpikäyneellä kaverilla.

Äänestä

Elatusmaksuunhan ei ole olemassa mitään lakia, että kuinka suuri se pitäisi olla. Tai minimi tietenkin on. Muuten ei ole olemassa mitään lakia että noin paljon pitää maksaa, jos on tuollaiset tulot. Muistaakseni yksi kriteeri on, että lapsen elämän pitää jatkua taloudellisesti samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Itse maksan 2 lapsesta 330€ kuussa ja tulot on 4000€ kk.

Äänestä

voin kertoa meidän järjestelystä.
Mies maksaa 400 euroa/kk, kahdesta lapsesta.
Lisäksi osallistuu lasten harrastus-, vaate-, lääkäri ja lääkekuluihin, esimerkiksi.
Ja mitä nyt hankintoja yleensä eteen tulee.
Viimeksi ostimme nuoremmalle uuden pyörän, maksettiin puoliksi.
Ja kaikkihan on kirjattu ylös lastensuojelussa asioita sovittaessa. Pyrkimys nimenomaan siihen, että lasten elintaso säilyy.
Mies hyvätuloinen.

Äänestä
  • Avainsanat taisivat tulla viimeisenä: "Mies hyvätuloinen" Sekö sai aikanaan haarat aukenemaan? ;-)

    Äänestä

  • avainsana kirjoitti:

    Avainsanat taisivat tulla viimeisenä: "Mies hyvätuloinen" Sekö sai aikanaan haarat aukenemaan? ;-)

    Miksi ihmeessä valitsit sanamuotosi noin?? Vain loukataksesi kirjoittajaa, vai? Mistä tiedät, mitä hän on kokenut elämässään ja lisäät pahaa oloa kakkapää-jutuillasi. Hävytön!

    Äänestä

  • avainsana kirjoitti:

    Avainsanat taisivat tulla viimeisenä: "Mies hyvätuloinen" Sekö sai aikanaan haarat aukenemaan? ;-)

    mun haarat sai nimenomaan aukenemaa se, että mies oli miljonääri, väärällä etumerkillä varustettu vain, eli velkaa. En välitä rahasta vaan rakkaudesta. Velka maksettin yhdessä pois, mitään en ottanut kun läksin, lapset "jaettiin"ja niiden parasta ajatellaan koko ajan.Elatusmaksua saan kahdesta teinilapsesta yht. 120 euroo/kk.Yksi lapsi isällä,nuorin.En jaksa tapella.Pärjään itsekin vaikka työttömyys uhkaa. Vaikeaa on ollut ja apua haen taivaanisältä,on ollut pakko, mutta tärkeintä on että lapset ovat onnellisia, eli näkevät ettei kumpikaan vanhemmista "kärsi".Tärkeintä elämässä on rakkaus ei raha.

    Äänestä

  • per lapsi, eli 700 euroa kuukaudessa puolet yhdessä sovituista harrastusmaksuista. Lapset ovat kyenneet säilyttämään entisen elintasonsa, minäkin olen, exällä ja hänen uudella panollaan sen sijaan vähän tiukempaa.

    Äänestä

  • maru kirjoitti:

    Miksi ihmeessä valitsit sanamuotosi noin?? Vain loukataksesi kirjoittajaa, vai? Mistä tiedät, mitä hän on kokenut elämässään ja lisäät pahaa oloa kakkapää-jutuillasi. Hävytön!

    ei typeryyksien kirjoittaja todellakaan voi tietää mitä ihminen voi joutua kokemaan/kestämään elonsa aikana. Kokemusta on , ikävä kyllä. Liian paljon elämääni liittynyt surua. En vaivaudu edes kommentoimaan "hävyttömälle".
    Vaan niin se on, vastoinkäymiset, kriisit, menetykset koettuaan ja niistä selvittyään, voi tuntea olevansa vahva ja itsenäinen ihminen.
    Jospa se onnen aika vielä koittaa...

    Äänestä

  • erikoinen tapaus kirjoitti:

    mun haarat sai nimenomaan aukenemaa se, että mies oli miljonääri, väärällä etumerkillä varustettu vain, eli velkaa. En välitä rahasta vaan rakkaudesta. Velka maksettin yhdessä pois, mitään en ottanut kun läksin, lapset "jaettiin"ja niiden parasta ajatellaan koko ajan.Elatusmaksua saan kahdesta teinilapsesta yht. 120 euroo/kk.Yksi lapsi isällä,nuorin.En jaksa tapella.Pärjään itsekin vaikka työttömyys uhkaa. Vaikeaa on ollut ja apua haen taivaanisältä,on ollut pakko, mutta tärkeintä on että lapset ovat onnellisia, eli näkevät ettei kumpikaan vanhemmista "kärsi".Tärkeintä elämässä on rakkaus ei raha.

    Ex-vaimolleni rakkautta tärkeämpää on raha. Oli jo avioliiton aikana. Ja nimenomaan niin päin, että minä tein sitä, hän eli siivellä, omasta tahdostaan osa-aikatyössä. Hänen kannustuksestaan ja vaatimuksistaan hakeuduin hyvätuloiseen työhön, joka tosin verotti myös aikaani eli jouduin matkustelemaan ja paljon. Eli en ollut kotona suoriutumassa osuudestani kotitöissä. Siitä johtui vuosia jatkunut marmatus, joka minun kohdallani johti eroon. Ja sitä myötä elatusmaksuihin.

    Lapsille oli jo hankittu kalliit harrastukset, jotka jäivät mun niskoille yksin. Lisäksi maksan molemmista lapsista yhteensä 600 euroa/kk. Tähän summaan exä oli päätynyt ja kun olimme lastenvalvojalla neuvottelemassa yhteishuoltosopimuksesta, tuo lastenvalvoja puolsi exää maksun suuruudessa, koska exä oli niin pienituloinen. Enempää töitä hän ei halunnut tehdä.

    Yhteishuolto loppui kun tapasin naisen, ja exä kielsi lapsia tapaamasta minua meidän uudessa kodissamme. Toisin sanoen, ensin sen kielsi exä, sen jälkeen lapset kertoivat tuon "oman" kantansa asiassa. Ja siinä olikin taas elatusmaksun korotuksen paikka. En suostunut maksamaan yhtään enempää, vaikka lapset eivät enää joka toinen viikonlopuu luokseni tullutkaan. Exä uhosi lakimiehillä ja käräjäoikeudella, ja kuulinkin että oli ottanut yhteyttä johonkin lakimieheen tms., mutta siihen sitten loppuikin mankuminen. Eli arvelen maksavani huikeasti lapsista enemmän kuin olisi kohtuullista. Harrastuksiin kuluvat summat ovat useita satoja kk:ssa. En minä konkkaan mene, lapset ovat tärkeämpiä, mutta millaisen maailmankuvan lapset äidiltään saavat... rahan ahneutta yksistään, rakkaus on jokin taruissa elävä myytti. Nimittäin rahaa lapset minultakin pyytävät, mutta tapaamisten kanssa on vähän niin ja näin, ts. he kyllä suostuvat tapaamaan jossain kahvilassa minut, mutta pikaisesti vain saadakseen hiukan käteistä, tai käydään ostamassa jotain kallista mihin äidillä ei ole varaa. Vanhempi on jo täysi-ikäinen, mutta opiskelee ja asuu äitinsä luona. Hän haaveilee omilleen muuttamista, ja se olisi minulle helpotus, että voisin antaa rahat suoraan lapselle, ei exälle, joka tuntuu matkustelevan kohtalaisen paljon tuloihinsa nähden.

    Olisi kertakaikkiaan loistavaa, jos lasten perus-elatustarpeesta tehtäisi jokin kartoitus. Huomioiden eri ikävaiheet ja asuinpaikkakunta. Harrastukset käsiteltäisi erillisinä asioina.

    Äänestä

  • sande kirjoitti:

    ei typeryyksien kirjoittaja todellakaan voi tietää mitä ihminen voi joutua kokemaan/kestämään elonsa aikana. Kokemusta on , ikävä kyllä. Liian paljon elämääni liittynyt surua. En vaivaudu edes kommentoimaan "hävyttömälle".
    Vaan niin se on, vastoinkäymiset, kriisit, menetykset koettuaan ja niistä selvittyään, voi tuntea olevansa vahva ja itsenäinen ihminen.
    Jospa se onnen aika vielä koittaa...

    Usko vaan sande, että kyllä onni vielä vastaan tulee. Pienistä palasista elämän asioista. Ihan arkipäiväisistäkin. Pidä silmäsi ja mielesi avoinna, katsele aurinkoon. Olet oikeassa siinä, että vastoinkäymisistä selvittyään, ihminen on tavallaan taas vahvempi. Pidä huolta itsestäsi, äläkä korvaasi lopauta noille hävyttömille, jotka kuvittelevat olevansa kaiken yläpuolella.

    ja kyllä mun mieli onkin jo hyvin keväinen, siis aurinkoinen ja kesää odottava.
    Ja arkipäivästähän ne parhaat ilot irtoaa, oikeassa olet.
    Oikein hyvää kevättä ja tulevaa kesää sulle.
    Toivottavasti läheisesi osaavat arvostaa sinua, olet hyväsydäminen ihminen.

    Äänestä

  • ei tietoa kirjoitti:

    Ex-vaimolleni rakkautta tärkeämpää on raha. Oli jo avioliiton aikana. Ja nimenomaan niin päin, että minä tein sitä, hän eli siivellä, omasta tahdostaan osa-aikatyössä. Hänen kannustuksestaan ja vaatimuksistaan hakeuduin hyvätuloiseen työhön, joka tosin verotti myös aikaani eli jouduin matkustelemaan ja paljon. Eli en ollut kotona suoriutumassa osuudestani kotitöissä. Siitä johtui vuosia jatkunut marmatus, joka minun kohdallani johti eroon. Ja sitä myötä elatusmaksuihin.

    Lapsille oli jo hankittu kalliit harrastukset, jotka jäivät mun niskoille yksin. Lisäksi maksan molemmista lapsista yhteensä 600 euroa/kk. Tähän summaan exä oli päätynyt ja kun olimme lastenvalvojalla neuvottelemassa yhteishuoltosopimuksesta, tuo lastenvalvoja puolsi exää maksun suuruudessa, koska exä oli niin pienituloinen. Enempää töitä hän ei halunnut tehdä.

    Yhteishuolto loppui kun tapasin naisen, ja exä kielsi lapsia tapaamasta minua meidän uudessa kodissamme. Toisin sanoen, ensin sen kielsi exä, sen jälkeen lapset kertoivat tuon "oman" kantansa asiassa. Ja siinä olikin taas elatusmaksun korotuksen paikka. En suostunut maksamaan yhtään enempää, vaikka lapset eivät enää joka toinen viikonlopuu luokseni tullutkaan. Exä uhosi lakimiehillä ja käräjäoikeudella, ja kuulinkin että oli ottanut yhteyttä johonkin lakimieheen tms., mutta siihen sitten loppuikin mankuminen. Eli arvelen maksavani huikeasti lapsista enemmän kuin olisi kohtuullista. Harrastuksiin kuluvat summat ovat useita satoja kk:ssa. En minä konkkaan mene, lapset ovat tärkeämpiä, mutta millaisen maailmankuvan lapset äidiltään saavat... rahan ahneutta yksistään, rakkaus on jokin taruissa elävä myytti. Nimittäin rahaa lapset minultakin pyytävät, mutta tapaamisten kanssa on vähän niin ja näin, ts. he kyllä suostuvat tapaamaan jossain kahvilassa minut, mutta pikaisesti vain saadakseen hiukan käteistä, tai käydään ostamassa jotain kallista mihin äidillä ei ole varaa. Vanhempi on jo täysi-ikäinen, mutta opiskelee ja asuu äitinsä luona. Hän haaveilee omilleen muuttamista, ja se olisi minulle helpotus, että voisin antaa rahat suoraan lapselle, ei exälle, joka tuntuu matkustelevan kohtalaisen paljon tuloihinsa nähden.

    Olisi kertakaikkiaan loistavaa, jos lasten perus-elatustarpeesta tehtäisi jokin kartoitus. Huomioiden eri ikävaiheet ja asuinpaikkakunta. Harrastukset käsiteltäisi erillisinä asioina.

    Meille ainakin sanottiin sosiaalitoimistosta että yleinen summa on 120 e/kk. Miehen tulot 20 000/vuosi, velkaa 20 000 jäljellä ja minun tulot 1400/kk, uskokaa vain...Mieheni maksaa minulle yht. 120 e/kk kahdesta teinitytöstä. Hänelle jäi pienin lapsi, joka ei kuluta vielä mitään.
    Sosiaaliviranomaisilta saa tiedon mikä on summa minkä ihminen tarvitsee elääkseen ja se meille juuri jää per nenu MUTTA lapseni eivät harrasta mitään mikä maksaa, ei ole varaa. Ratsastamaan vien halvimpaan paikkaan 7e/h kerran kahdessa viikossa, muuhun ei ole varaa. Isänsä luona ollessaan saavat valita joko sipsipussin tai karkkipussin, ei molempia, ei pizzoille, elokuviin, ei ehei, on mukamas niin köyhä. Ei tartte ihmetellä miksi erosin. Minä ostan sitten karkkia kun sieltä tulevat ja mankuvat. Saavat edes sitä. Kyllähän se niin on, että kyllä lapsiin rahaa saa menemään ja osaavat vaatia vaikka mitä. Minä annan rakkautta, avoimet ovet kaikille heidän ystäville, lasketaan yhdessä patjoilla portaita alas, ilmainen tivoli.Meillä on tupa täynnä sellaisia lapsia, yhdellä alkoholistivanhemmat, toisella samoin, yhden vanhemmat tekevät vain työtä eivät koskaan ole kotona.
    Sanoin sosiaalitoimistossa siitä kun mies ei vie mihinkään lapsia mikä maksaisi, nainen sanoi ettei tarvitsekaan.
    Eli kyllä nykyajan lapset ovat todellakin joko a tai b-luokan kansalasia, mutta kummat sitten ovat loppupeleissä onnellisempia. Tiedän vastauksen, ne jotka ovat saaneet olla tyytyväisten vanhempien ja ihmisten ympäröimänä, joilla on aikaa ja aitoa välittämistä. Jotka katsovat lastaan tai toisen lasta lempeällä katseella, joka viestittää että rakastan ja välitän sinusta.Se vain korvataan nykyään monesti rahalla. On tietysti niitä "onnekkaita", jotka saavat kaiken rahaa ja rakkautta, olen ajatellut että heistä sitten kasvaa aikuisena toivottavasti niitä, jotka jaksavat hoitaa ja pitää huolta huonompiosaisista, toivottavasti.

    Äänestä

Mie en mittään maksa kun ee oo rahhaa.Tulot ovat minipalakka, metästelen ja kalastelen.
Paistinkalat saatan vietä kyllä.
Saapi se nainen jotakin kunnasta.

Äänestä

10 % bruttopalkasta

Äänestä
  • Ei ole, oli joskus.

    Ajattelepa ihan itse ... tuo kaavahan ei lähde mitenkään lapsen elatuksen tarpeesta. Se ei myöskään ota huomioon lähivanhemman kykyä osallistua lapsen elatukseen.

    Olkoonkin helppo tapa laskea, ei luojan kiitos oikeuskäytäntö enää ... toimi paremminkin kuin "sakkona" etävanhemmalle.

    Äänestä

I VAIHE - määrä

Homma lähtee siitä, että määritetään lapsen / lasten elatuksen tarve. Ei helppo harjoitus, etenkin kun elarit sovitaan yleensä siihen asti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Totta, murrosikäisen menot 4 vuotiasta suuremmat … mutta päivähoitomaksuja ei ole – jälleen yksilöllistä (suuretko ao. maksut, vai onko lainkaan). Toisaalta, usein etävanhempi ”sponssaa” elareiden ulkopuolelta aikuistuvaa lastaan ja tämän menoja. Lasten elatuksen tarve voidaan määrittää ainakin kolmella tavalla, ja ainakin yhdellä väärällä:

a) Lasketaan omien tenavien todelliset kulut (paras etenkin jos esim. kroonisia sairauksia tms.). Jos joku tarvii ”elareiden laskukonetta" ja ymmärtää Excel ohjelma aika hyvin, niin laittaa mailia [email protected]

b) Jos laiskottaa niin yksi vakiintunut standardi tuntuu olevan 450 e/kk per lapsi (tutkimus muistaakseni kolmihenkisen perheen lapsen "kustannukset" tasattuna 18 vuodelle etelä Suomessa). Siitä vähennetään lapsilisä ja esim. "sossun" prosentit (sovelletaan toimeentulotuen määrittämisessä useampi-lapsisessa perheessä, ks. http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B64 9-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf)

350 + 350 x 0,95 + 350 x 0,90 = 998 ekee (eli 998/3 = 333 e/kk keskiarvona per lapsi)

Siitä voidaan keskustella, pitääkö äidin saama yh-lisä ottaa huomioon lapsen eduksi (vähentää ao. summalla tuota 450 euroa) vai huomioida äidin tulona (koska lakkaa jos äiti solmii uuden parisuhteen).

c) Vanhentunut "rangaistusluonteinen" tapa laskea elarit olivat 10% etävanhemman BRUTTO tuloista -- siihen ei minusta ketään elatusvelvollisen pitäisi velvoittaa, mutta tahtoessaan toki niin voi sopia … olkoonkin ettei tuo ”kaava” mitenkään lähde lapsen tarpeista, vaan etävanhemman toimentulosta (jonka vaikutettava kyllä elatuksen jakamiseen).

II VAIHE - jako

Kun yhteinen käsitys saatu lapsen elatuksen tarpeesta, sitä aletaan jakamaan vanhempien kesken. Vanhempien maksukyky yleensä lasketaan nettotulojen suhteena. JOSKUS se antaa epäoikeudenmukaisen tuleman … jos vaikka hyvätuloinen elatusvelvollinen on joutunut velipojan valuuttalainan takaajana suuriin lyhennyksiin, ei nettotulot anna käsitystä mikä hänen maksukyky pakollisten menojen jälkeen. Toisaalta, oikeudessa viimeistään tuomari huomaa jos elatusvelvollinen heikkoon maksukyynsä vedoten vaatii pieniä elareita, ja on esim. ”kikkaillut” kulut kovin suuriksi, vaikka tehnyt edellisellä viikolla asuntolainansa maksuohjelman ”vuodessa veks”-malliseksi.

Mielestäni on kohtuullista että elareista vähennetään tapaamisten aikana syntyviä kuluja (eli ruoka) ... mutta niiden laskemisen ei pitäisi olla vaikeata. Tapaamisen muita kuluja voidaan jakaa vaikka tapaamissopimuksessa (etä vastaa ”viemisestä”, lähi ”palautuksesta”).

Yleensä ei suositella ”könttämaksua” elareista (eli sekoitetaan vanhempien ositus ja lasten elatus), mikä ei tietenkään estä vanhempia näin sopimasta. Tämän summan määrittäminen jos mikä kahden sovussa eroavan aikuisen asia, yksikään tuomioistuin Suomessa ei tällaista ratkaisua tee.

Minimi elareille voi olla nolla euroa. Ajattelepa äitiä joka Nokian tiedotusjohtaja ja optio-ohjelmassa, isä sekatyömies. Tulee ero, yli 12 vuotiaat tyttäret haluavat jäädä äidille ... et kai kuvittele että yksikään lastenvalvoja suosittaisi tai tuomari määräisi 120 elareita per naama isälle??? Kysymys vanhempien maksukyvystä osallistua lasten elatukseen (jotain 0 ja 100% välillä, mutta EI yli). Mutta, JOS elarit tässä esimerkissä jostain syystä kuitenkin vahvistettu 120 euroon, eikä etä niitä pysty maksamaan … niin ”ilman tarveharkintaa” lain mukaan veronmaksajien se lähivanhemmalle tilitettävä!

III VAIHE - vahvistaminen

Lasta koskevat sopimukset (elatus-, tapaamis-, ja huoltajuussopimus) voidaan vahvistaa jo erohakemuksessa. Edellyttää tietenkin että ao. sopimukset osataan ja tahdotaan tehdä ko. vaiheessa. Tai myöhemmin lastenvalvojalla, muitakin keinoja voi olla. Vahvistaminen ei ole pakollista, mutta elareiden osalta lähivanhemman (ja lapsen) etu, tapaamisten osalta etävanhemman etu (ja lapsen).

Lastenvalvoja tai ”kunta” ei määrää elareita, vaan vahvistaa tai auttaa vanhempia pääsemään sopuun (ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin lastenvalvojankin vahvistama sopimus kiertää oikeuden kautta ”byrokratian rattaissa)). Ellei sopua synny niin sitten käräjille, missä elarit lähes poikkeuksetta laihaa sopua huonommat (toinen kokee maksavansa liikaa, toinen ettei saa tarpeeksi) ... joten kympeistä ei kannata mennä tuomarin eteen.

”nollas” VAIHE – lapsen etu

Tällä kai olisi pitänyt aloittaa. Surullisen usein elari-keskusteluissa niiden kohde unohdetaan … oma lapsi. Toisaalla joskus vaaditaan tai määrätään kohtuuttomia elareita jotka katkeroittavat etävanhemman ja tekevät tapaamiset joskus hyvinkin askeettisiksi isän yksiössä. Tai elatusvelvollinen pinnaa maksuista, tai pimittää tuloja mitkä vaikuttaisivat hänen oikeudenmukaiseen osuuteensa. Tai, elareita ei käytetä siihen mihin kuuluu – lapseen, ja elatusvelvollinen ostaa lapselle uudet kengät tapaamisellaan kun ei vanhoilla voi enää kulkea, maksettuaan myös elarit. Vastaavia muita ikäviä esimerkkejä varmasti osataan keksiä tai kertoa.

Äänestä

Noista elatusmaksuista saa asiaa tutkiva työryhmä
sepustuksensa valmiiksi tämän kuun lopussa.

Mielenkiintoista on nähdä millaiseen kuseen käräjäoikeudet joutuvat kun ovat langettaneet joko liian suuria tai pieniä (harvinaisempaa) elatusmaksuja etenkin miehille.

Hyvää työvuotta käräjäoikeuksille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Josseri kirjoitti:

Te keillä on elatusmaksuvelvollisuus niin minkälaisissa summissa yleensä liikutaan? Tietysti asiahan on yksityiskohtainen ja sovitaan maksukyvyn mukaan jokin summa minkä mies suostuu maksamaan mutta noin suurin piirtein kuinka paljon avioeron läpikäynyt mies joutuu kuukaudessa maksamaan elatusmaksuja/lapsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu