Mistä johtuu, että vaikka pyydetään paljon ulos treffeille ja seuraa löytyisi paikasta kuin paikasta minusta jotenkin tuntuu, että miehet eivät kuitenkaan varsinaisesti ihastu oikein kunnon vanhanaikaisella tavalla?
En tiedä, että on kyseessä vain oma tunne, että asia olisi niin sillä tavata kyllä haluttaisiin ja seurani tuntuu siis sinänsä kelpaavan yhdelle jos toiselle. Vai voiko naisessa olla jokin sellainen piirre, että miehet haluavat valloittaa, mutta eivät kuitenkaan yritä sitten ihan kympillä? Niin, että oikein huomaisi, että tuohan on ihastunut oikein kunnolla.
Itse olen ollut vain kerran elämässäni todella ihastunut, silti voisin kuvitella tutustuvani, jotta jollain tavallahan sitä täytyy koittaa kehittyä, mikäli se ihastuksien ihastus ei ole kiinnostunut..
En tiedä, että on kyseessä vain oma tunne, että asia olisi niin sillä tavata kyllä haluttaisiin ja seurani tuntuu siis sinänsä kelpaavan yhdelle jos toiselle. Vai voiko naisessa olla jokin sellainen piirre, että miehet haluavat valloittaa, mutta eivät kuitenkaan yritä sitten ihan kympillä? Niin, että oikein huomaisi, että tuohan on ihastunut oikein kunnolla.
Itse olen ollut vain kerran elämässäni todella ihastunut, silti voisin kuvitella tutustuvani, jotta jollain tavallahan sitä täytyy koittaa kehittyä, mikäli se ihastuksien ihastus ei ole kiinnostunut..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se voi johtua siitä, että tapailet niin paljon miehiä. Ei sellaiseen kukaan ehdi kunnolla ihastua.
tapaile. Kun en yleensä lähde treffeille..
Olen sellainen vähän vanhanaikainen siinä mielessä, että otan miehet oikeasti siinä mielessä tosissani, että pidän miehiä tuntevina ihmisinä enkä niinkään vain ihastumiseen kykeneväisinä yksilöinä. Ystäviä miehinä kyllä on, mutta se ei ole tapailua. Tunteissani olen vilpitön ja vain yhteen siis todella ollut ihastunut. Kun kuitenkin oletan, että hän ei vastaa tunteisiini niin kyllähän sitä sitten täytyy koittaa alkaa antamaan mahdollisuuksia myös muille miehille jossain vaiheessa. Ihan tosin varovaisesti.
Eli voisiko olla muita syitä?
Tapaile jotain vähän pidempään ja yhtä kerrallaan, niin se ihastuskin saattaa syttyä helpommin. Ainakaan itse en ihastu keneenkään, ellen yhtään häntä tunne. Pelkkä ulkonäkö ei kanna kovin pitkälle.
juttu, että pelkät kuoret eivät oikeastaan vain kiinnosta. Ihminen itsessään. Eikä kyllä tulisi mieleenikään tapailla useampaa samaan aikaan. Voi tietysti olla myös niin, että haen vääriä merkkejä ja yritän jotenkin hakea vastausta siihen ihastumis kysymykseen jotenkin hassusti tai liian aikaisin, ettei tulisi sydän suruja. Vaikka ensin pitäisi vain tutustua ja katsoa mitä tapahtuupi
Susta ei vaan olla pidemmällä tähtäimellä kiinnostuneita. Kestä se kuin nainen!!
ole mitään järkeä tyytä osaansa ajatellen, että musta ei olla pidemmän päälle kiinnostuneita.. Täytyyhän asialle voida tehdä jotain. Siksi täältä kysyin neuvoa. Eikä siinä mitään kestämistä ole sinänsä. En ole sellainen helppo heitukka, mutta tulen helposti juttuun miesten kanssa. Tosin aloin juuri miettimään, että ehkä en ole oikeastaan antanut itse tarpeeksi mahdollisuuksia.
passiivinen. Kun sinä vielä jahkailet, on moni muu nainen jo ehtinyt valloittaa miehen. Nopeus on valttia miesmarkkinoilla!
täytynee siis tiivistää tahtia :)
En vain ole kovin nopea ja jotenkin vähän ajattelen, että asiat menee omalla painollaan ainakin osittain. Voi kyllä tosiaan olla, että nyky maailmassa naiset toimivat jotenkin tehokkaammin miesten pään menoksi. On kuitenkin vähän vaikeata muuttaa käytöstään asiassa, mikäli ei ole kovin nopea. Ja osaavathan miehetkin toimia. Tosin luulen, että tosiaan nykyisin naiset melkein ovat aktiivisempia.
Kiitos vinkistä :)
siis jos ei ole nopea, loppuvat sinunkaltaiset urokset, voi ei kiitos