ongelmani on tämä, olemme avomieheni kanssa miettineet usein eroa, olemme seurustelleet vajaa kolme vuotta ja poikamme on nyt 1,5vuotta. tuntuu ettemme tee enää mitään muuta kuin riitelemme 90% yhdessä vietetystä ajasta. kun olen kaksin lapsen kanssa meillä on mukavaa mutta kun olemme koko perhe yhdessä menen jotenkin täysin lukkoon, itsen monta kertaa viikossa ja usein vielä lapsenikin näkee tämän, tuntuu pahalta kun toinen katsoo ymmällään. kaverit ja suku toivoisi meidän olevan yhdessä mutta minusta tuntuu että jonain päivänä hajoan jos joudun vielä kauan leikkimään onnellista vaikken sitä ole. meillä on molemmilla hyvät työpaikat ja mieheni osallistuu aktiivisesti lapsen hoitoon. meidän kahden suhde taas on väljähtynyt täysin. mieheni ei anna minulle juuri lainkaan läheisyyttä ja seksiäkin saa ruikuttaa ja sitten on taas sotatila käynnissä. olen aivan rikki, mitä tehdä? vinkkejä, toivottavasti ei liian sekaista tekstiä.
ero vai ei?
yhdessä?
113023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kun asia on nyt niin että äitylinä näytät myös perhearvoja lapsellesi ei kai elämä voi riitaa olla jos kumppanisi on tosiaan sitoutunut sinuun ja on lapsesi isäkin mitä varten pitää seksiäkin ruikuttaa ei varmaan ole tosi tunteet pelissä.suku ja kamut ei saa vaikuttaa tämmösiin asioihin vaan oma sydän ja tunteet sekä lapsesi paras päivänä jonakin vanhempana hän kuitenkin tajuaa etteivät vanhemmat toisiaan rakastaneet
yleensä vain luen tämän palstan, mutta nyt oli pakko kirjoittaa koska aiemmat kommentit vähän epäreiluja..
Jos olet onneton niin älä ihmeessä jatka moista liittoa. Ulkoisesti teillä menee hyvin ja kaikki sujuu, mutta jos puolisoilla ei ole mitään yhteistä kuin riidat niin paha on jatkaa. tosin pahinta on se kun ei ole edes riideltävää..
Miehesi aiheuttaa jotakin painetta vai miksi menet lukkoon? Auttaisiko jos kävisit juttelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa tilanteesta tai menisitte yhdessä parisuhdeneuvontaan tms. Esim seurakunnilla on neuvontaa ja viikonloppuja joista monelel on ollut apua suuntaan tai toiseen, muuten taitaa olla yksityisen puolen asioita.. Jos kuitenkin riitelette niin jollakin tasolla toisella on väliä, ehkä? Riidan syyt pitää saada käsiteltyä pois päiväjärjestyksestä tavalla tai toisella jotta arkeen kuuluu muutakin. Nyt arjen sujumisen esteenä on jotakin joka ei ole ollenkaan varsinaisten riitojen aihe vaan syy riitelyyn? Läheisyys puuttuu ja se jo on paha mille tahansa suhteelle, mutta tyypillistä pienten lasten vanhemmille. Seksi on luonnollinen osa toimivaa parisuhdetta ja teillä se puuttuu, toisaalta mieshän käyttää valtaa kun saa sinut pyytämään ja hallitsee tilannetta..
Meillä on hyvin samankaltainen tilanne. Lapsen syntymän jälkeen (lapsi 9kk) ollaan jatkuvasti riidelty. Yhteinen aika, suhteen hoitaminen, hellyys, romantiikka ovat kokonaan unohtuneet. Tilalla on kaunaa ja katkeruutta. Olen miettinyt eroa välillä päivittäin, välillä on parempia hetkiä. Yritän vielä sinnitellä, sillä en tahtoisi erota. Tiedän että tämä tilanne johtuu lapsen tulon aiheuttamasta stressistä ja miehen työstressistä. Pienten lasten vanhemman eroavat herkästi (en yhtään ihmettele). En halua kuitenkaan olla mukana tuossa tilastossa. Lapseni ansaitsee äidin ja isän ja ehyen onnellisen perheen. Aion tehdä kaikkeni sen eteen.
Jos veisit lapsen viikonlopuks hoitoon sukulaisille tai jotaa... Teet ukkos lemppariruokaa, katat kivasti ja siivoat huushollin. Ei tarvi olla tiptop vaan pahimmat.. Käyt vaiks kampaajalla piristämäs itteä ja piristäähän se varmaan miestäkin. Vietätte vaan mukavassa ympäristössä kahdenkesken aikaa! Kyl se seksi tulee ku on tullakseen, ei siitä kauheesti kande puhua jos tulee vaa ukolle paineit ni ei ainakaa anna. Nykyään niin moni eroaa helposti.
kuulosti jotenkin että oisit masentunu? (itket monta kertaa viikos...) Käy juttelees jollekin ammatti-ihmiselle ja touhua asioita joista todella tykkäät!!!
sinulle.
väsymys, masennus ja riitely voi muodostaa helposti tiukan noidankehän, jossa ei enää tiedä mikä johtuu mistäkin. saattaa käydä niin ettei enää tunnista itseään, saatikka sitä toista.
aikalisä..
yhteinen viikonloppu oli hyvä idea, ehkä voisitte löytää toisistanne sen mihin rakastuitte.
Juuri tuota mistä kerroit, minä pelkään.
Olen jättänyt juuri pillerit ja "haaveilen" yhteisestä lapsesta avopuolisoni kanssa, mutta pelkään lapsen syntymän ja mahd. jo raskauden tekevän yhteiselämästämme kaaoksen. Ja riitojen keitaan.
Emme riitele paljoa nyt, mutta entä tulevaisuudessa?
Tiedän, että hän auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa, koska kotitöitä hän tekee jo nyt.
Mutta välillä minä tunnen itseni "panopuuksi", eli seksiä harrastetaan silloin kun hän haluaa.. (toki yleensä haluan myös itsekin tällöin) mutta jos minä haluan, se on hänelle todella iso kynnys. Ehkä siksi, etten laukea helposti, enkä ilman omaa apua. En osaa sanoa, mutta välillä ottaa päähän.
Olemme puhuneet asiasta paljon ja juuri tämä minun saamattomuus/hänen riittämättömyys on ollut ongelmana.
Ei siis riitä, että minä nautin, vaan minun pitäisi myös saada. Vaikkei se minusta ole mikään mittari. Minä nautin kyllä seksistä, vaikken saakaan.. mutta jotenkin tämä tuntuu olevan miehille kynnyskysymys
Ehkä teidän vain pitäisi jutella ja olla "naputtamatta" pikkuasioista ja keskittyä siihen oleelliseen, mikä saa koko elämän tuntumaan tuskalliselta.( loppujen lopuksi voi olla joku ihan pikkuasia, mutta joka rassaa ja vaikuttaa koko elämään, niin että koko ajan vaan riidellään kun toinen on läsnä.. myös tämä seksittömyys aiheuttaa tällaista ainakin meillä) Myös yhteinen ilta tai viikonloppu hyvän ruoan ja jutustelun merkeissä auttaa.
Toivon todella, että teidän suhteenne ei kaadu ja ettei meidänkään sitten tulevaisuudessa.
Sinulle ero vain ei!
Eroa ihmeessä jos sinusta siltä tuntuu, ethän voi olla miehesi kanssa yhdessä vain jos sukusi ja ystäväsi niin toivoo. Onnellisella äidillä on tyytyväinen lapsi, lapsesi nimittäin vaistoaa sen että kotona ei ole kaikki kunnossa ja hän kärsii jos äiti on aina surullinen ja itkee. Varmaan pärjäät yksinkin lapsesi kanssa ja pnhan sinulla ystäviä ja sukulaisia tukena.
Lapsesi voi olla myös miehesi luona välistä.
Tällainen ratkaisu muuten useasti parantaa vaälit kokonaan ja voittehan sitten katsoa parisuhdettanne uudelleen ja yrittää olla jäleen yhdessä.
Suhde saattaa toimia paljon paremmin pienen eron jälkeen.
Toivotan sulle jaksamista ja mukavaa kasän alkua
oon kans sitä mieltä et yrittäisitte vielä! Just joku yhteinen v.loppu ihan vaan kahestaan ja muistelette vanhoja hyviä aikoja ja tutkailette toisianne ja mietitte mihin rakastuitte toisissanne,että voiko se läheisyys ja toisen huomioon ottaminen olla kaikki lopussa vai jaksaisitteko tsempata toinen toistanne elämässä eteenpäin! Jaksamista!!! Kyllä se elämä pian taas hymyilee!!
pari terapiaa enkä mitään seurakunnan,vaikka niihinkin mahtuu varmaan hyviä joukkoon,mut yksityiset ovat tehokkaampia ja jo pari kolme kertaa tekee kummia.Itse olin ensin kovasti vastaan moista mut totesin tosi hyväksi.hyvä terapeutti asettaa sekä sinulle että puolisollesi kysymyksiä joita itsekin mielellään välttää ajattelemasta ja ihan oikeasti aukaisee monia lukkoja ja vääriä ajatus malleja.kokeilkaa ihmeessä,jäin usein miettimään itse itsessäni asioita terapian jälkeen..tyyliin en ole tullut ajatelleeksi.jos pouliso ei ensin lähde mene eka kertaa yksin,todista että olet tosissasi.joskus terapeuttikin on sitä mieltä et ero ei ole huono vaihtoehto,mut terapia kannattaa silti,oppii itsestäänasioita.
Olin vaimoni (14 v. aviossa) kanssa pari iltaa sitten yhdessä viettämässä iltaa. Puolivälissä iltaa hän vetäytyi juttelemaan kahden kesken erään pöytäseuraamme kuuluvan ~tutun miehen kanssa (mies kysyi minulta lupaa jutella vaimoni kanssa ja pelkäämättä mitään taka-ajatuksia tietenkin suostuin!). He juttelivat tunnin verran jonka jälkeen jatkoin vaimon kanssa iltaa kahdestaan (normaalisti).
Eilen illalla sanoin vaimolleni, että hän on käyttäytynyt jotenkin omituisesti. Hän vain kysyi millä tavalla? Sanoin vain että olet jotenkin erilainen. Tänä iltana otin saman asian puheeksi ja kerroin että tunsin mustasukkaisuutta kun hän puhui miehen kanssa silloin illalla, samalla sanoin epäileväni että he ovat olleet puheyhteydessä illan jälkeen. Järkytyksekseni vaimoni myönsi miehen soittaneen pari kertaa kahden päivän sisällä ja että hän on ihastunut mieheen.
Vaimoni on usein ottanut puheeksi, että olemmeko liian erilaisia olemaan yhdessä. Nyt tuntuu että tämä mies vastasi hänen näkemystään "unelma"-miehestä.