Ongelmanani on oma isäni. Puolisoni on töissä joka päivä viikolla noin yhdeksään, mutta yrittää pitää viikonloput vapaina. Niinpä oma isukkini jaksaa siis soitella hänelle vapaapäivinä monen monta kertaa ja keksiä jotain töitä, joihin puolisoni sitten vastaan pullikoimatta menee. Yhteistä aikaa jää siis minimaalisesti ja isäni tasan tarkkaan tietää sen. Ongelmana ei kuitenkaan ainoastaan ole minun yksinäisyyteni, vaan meillä on aivan pieni vauva. Nytkin puolisollani oli kolme päivää vapaata vapun aikaan. Kappas, että hän joka päivä oli "auttamassa" isääni. Yhtenä päivänä kylläkin vain pari tuntia, mutta silti se harmittaa. Ei siis hetken rauhaa vain oman perheemme kesken. Ja ainahan olisi myös omassa kodissa tekemistä, mutta ne jäävät papan hommien alle. Että näin. Mitä mieltä tästä olette ja miten tilanteen saisi korjattua!? Onko tämä tuttu tilanne muillekin? Puhuminen ei enää oikein tunnu auttavan.
Mitä tehdä papalle?
Pampula
2746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä isäsi sen ymmärtää,mutta hän on yksinäinen.Olisiko hänellä kavereita?Ottakaa teille pariksi päiväksi lomalle.
Koska kyseessä on sinun isäsi, niin sinun asiasi on sanoa hänelle seuraavan kerran, että olette sopineet miehesi kanssa muuta. Sano myös että seuraavakin viikonloppu on täyteen buukattu teillä. Miehesi on vaikeampi nuorena raavaana miehenä kieltäytyä raihnaisen vanhuksen auttamisesta, varsinkin kun kyseessä on appiukko. Pistä isäsi järjestykseen, muuten sappesi kiehuu joku päivä yli ja tilanne kärjistyy.