Pieni kertomus

Minä olen ollut kakkosnainen. Olin vapaa ja kohtasin tansseissa miehen, joka osasi tanssia. Hän oli selvinpäin, minä ystäväni kanssa naistentansseissa. Erittäin hyväkäytöksinen ja mukava. Ei komea, muttei rumakaan. Veimme yhdessä ystäväni kotiin ensin, sitten minä painuin koisaamaan. Erotessamme hän kysyi, josko lähtisin syömään seuraavana päivänä. Annoin numeroni ja hän laittoi viestin seuraavana päivänä. Tapasimme jolloin vasta huomasin hänen sormuksensa. Kysyin asiasta ja hän sanoi olevansa naimisissa. Meinasin lähteä samantien, mutta jäin jutustelemaan. Ensin haukuin ja sitten kuuntelin. Päihdyin ja humalluin osin juomista, osin seurasta. Taksille lähtiessämme sanoin, että koskaan en ole varattujen kanssa ollut ja koska huolisin hänet mukaani, niin hänellä ei ole sitten mitään varaa sanoa mitään mihinkään. Olin itse vapaa. Kovin oli samaa mieltä. Kemiaa oli ja kovasti.

Niinhän se meni, että kaksi seksinpersoa löysi toisensa. Mies oli koulutuksessa paikkakunnallani. Viikot kanssani, viikonloput kotona. Eikä ollut huono omatunto. Kun ei saa mitä haluaa, ottaa mitä saa.

Seksi oli upeaa ja sitä oli paljon. Harvassa on miehet, jotka osaavat ja uskaltavat naisen ottaa. Tutustuin hänen kavereihinsakin ja olimme usein tansseissa myös heidän kanssaan. Eivät kaverit olleet sen uskollisempia vaimoilleen ja tyttöystävilleen. Osa näistä kavereista oli vaimonkin tuttuja ja kävivät heillä kylässä. Tyttöystävineen. Yksi tyttöystävä pyöri samassa joukossa ja tiesi asioiden oikean laidan. Minua ei edes säälittänyt, koska mies oli mielestäni sellainen, että taisi se vaimokin tietää. Eikä tainnut olla puhdas pulmunen vaimokaan.

Jonkin verran sain olla terapeuttina kotiasioille, mutta kun sanoin, ettei kiinnosta, niin asettui. Kotihommat sai selvittää vaimonsa kanssa. En ollut rakastunut, mutta hän oli. Ihastunut syvästi ainakin. Toki pidin hänestä. Rakastuin seksiin. Liitto oli niin ja näin ja erosivatkin parin vuoden kuluttua. En usko, että minun takiani. Minulla ei ollut tarvetta miestä itselleni saada, koska tiikeri ei pääse karvoistaan. En koskaan ilmoittanut vaimolle, vaikka tiesin nimen ja työpaikan. Ainoa mikä olisi minua jarrutanut, olisi ollut heidän yhteiset lapsensa. Niitä ei ollut, koska mies ei voinut lapsia saada.

Kun koulutus loppui, jäi mieskin. Olisi halunnut jatkaa, mutta minä en.
3921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sait ainakin hyvää seksiä sen ajan. Minäkin olen ollu aikoinani kakkonen ja samallailla tapasin miehen kaverita ja vieläpä lähisukukin tiesi. Ja olin tavannut heidät myös useasti. Täytyy ainakin sanoa, että kyllä lähipiiri suojelee aika tehokkaasti pettäjämiestä. Työt vei meidät sit eripuolille maata.

Äänestä
  • Kyllä vain. Olipa yllätys tällainen kommentti. Kiitos. Sitä minäkin ihmettelen, miten lähipiiri pettäjää suojelee. Kuka ajattelee vaimoa? Tai nimenomaan niin ajattelevat suojelevansa parhaiten? Viestintuojakin joutuu sellaiseen pyöritykseen, että alta pois.

    Äänestä

  • sapiskan uhalla kirjoitti:

    Kyllä vain. Olipa yllätys tällainen kommentti. Kiitos. Sitä minäkin ihmettelen, miten lähipiiri pettäjää suojelee. Kuka ajattelee vaimoa? Tai nimenomaan niin ajattelevat suojelevansa parhaiten? Viestintuojakin joutuu sellaiseen pyöritykseen, että alta pois.

    "Sitä minäkin ihmettelen, miten lähipiiri pettäjää suojelee. Kuka ajattelee vaimoa? Tai nimenomaan niin ajattelevat suojelevansa parhaiten? "

    Minullakin on muutamia kavereita, jotka ovat pyöritelleet toisia naisia. Eipä niille halua mennä kertomaan minkälaiseen paskaan on kätensä iskenyt, eihän se minulle kuulu. Kaveriasiat ja rakkausasiat ovat kuitenkin erikseen, paska aviomies voi olla silti meikäläisen hyvä kaveri. Sääliksi kyllä käy.

    Kerran kaverin kanssa käräytettiin pettäjämies kun oli erehtynyt yrittämään minun tyttöystävääni (jolla muuten oli omakin avomies eli reilukerhosta päivää). Kerrottiin sille tyttöystävälle miehen seikkailuista, äijä lensi kuin lepääkeihäs kaaressa :)

    "Viestintuojakin joutuu sellaiseen pyöritykseen, että alta pois."

    Helposti menee välit vaimoon ja kaveriin eikä se vaimo ei edes välttämättä uskoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sapiskan uhalla kirjoitti:

Minä olen ollut kakkosnainen. Olin vapaa ja kohtasin tansseissa miehen, joka osasi tanssia. Hän oli selvinpäin, minä ystäväni kanssa naistentansseissa. Erittäin hyväkäytöksinen ja mukava. Ei komea, muttei rumakaan. Veimme yhdessä ystäväni kotiin ensin, sitten minä painuin koisaamaan. Erotessamme hän kysyi, josko lähtisin syömään seuraavana päivänä. Annoin numeroni ja hän laittoi viestin seuraavana päivänä. Tapasimme jolloin vasta huomasin hänen sormuksensa. Kysyin asiasta ja hän sanoi olevansa naimisissa. Meinasin lähteä samantien, mutta jäin jutustelemaan. Ensin haukuin ja sitten kuuntelin. Päihdyin ja humalluin osin juomista, osin seurasta. Taksille lähtiessämme sanoin, että koskaan en ole varattujen kanssa ollut ja koska huolisin hänet mukaani, niin hänellä ei ole sitten mitään varaa sanoa mitään mihinkään. Olin itse vapaa. Kovin oli samaa mieltä. Kemiaa oli ja kovasti.

Niinhän se meni, että kaksi seksinpersoa löysi toisensa. Mies oli koulutuksessa paikkakunnallani. Viikot kanssani, viikonloput kotona. Eikä ollut huono omatunto. Kun ei saa mitä haluaa, ottaa mitä saa.

Seksi oli upeaa ja sitä oli paljon. Harvassa on miehet, jotka osaavat ja uskaltavat naisen ottaa. Tutustuin hänen kavereihinsakin ja olimme usein tansseissa myös heidän kanssaan. Eivät kaverit olleet sen uskollisempia vaimoilleen ja tyttöystävilleen. Osa näistä kavereista oli vaimonkin tuttuja ja kävivät heillä kylässä. Tyttöystävineen. Yksi tyttöystävä pyöri samassa joukossa ja tiesi asioiden oikean laidan. Minua ei edes säälittänyt, koska mies oli mielestäni sellainen, että taisi se vaimokin tietää. Eikä tainnut olla puhdas pulmunen vaimokaan.

Jonkin verran sain olla terapeuttina kotiasioille, mutta kun sanoin, ettei kiinnosta, niin asettui. Kotihommat sai selvittää vaimonsa kanssa. En ollut rakastunut, mutta hän oli. Ihastunut syvästi ainakin. Toki pidin hänestä. Rakastuin seksiin. Liitto oli niin ja näin ja erosivatkin parin vuoden kuluttua. En usko, että minun takiani. Minulla ei ollut tarvetta miestä itselleni saada, koska tiikeri ei pääse karvoistaan. En koskaan ilmoittanut vaimolle, vaikka tiesin nimen ja työpaikan. Ainoa mikä olisi minua jarrutanut, olisi ollut heidän yhteiset lapsensa. Niitä ei ollut, koska mies ei voinut lapsia saada.

Kun koulutus loppui, jäi mieskin. Olisi halunnut jatkaa, mutta minä en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu