Typerä

Kuvittelee edelleen, että olisin kiinnostunut jostain koulutuksesta, joka on jäänyt taakse 16-vuotta sitten.
9801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joista on jo 10 vuotta aikaa! Mitä suoritin ja miksi jäi kesken jne... Olin aika hämmentynyt, koska en enää edes muistanut että olin edes ollut ko. kursseilla. Mutta työkkärissäpä muistivat ja tiesivät ja nyt 10 vuotta myöhemmin ne asiat palaavat vainoamaan :-O Paljon vähemmän heitä kiinnostivat uudet tuoreemmat suoritetut tutkinnot, kurssit ja työkokemukset.

Äänestä
  • Johonkin koulutukseen 1999-2001. Tarjosivat lusmuilupaikkaa työkköäristä taikka mielisairaalaa.
    En mä sit enää jaksanu kun törtöt ajoi mut sängynpohjalle.
    Mulla oli pimppi mielessä ja nyt ne suunittelee mulle sitä pimppiä. Saa se pimppi jollakin toisellakin ollla. Mulla kun on se vastakappale synnynäisenä. Määä en jaksa.

    Äänestä

En ole ainoa jolle on käynyt näin. Kävin jotain tietotekniikan kursseja 90-luvun alussa. Tällä vuosituhannella valmistuin liiketalouden tradenomiksi. Työvoimaneuvoja olikin päättänyt, että minä olen tietotekniikan tradenomi. Ihmettelin, kun minulle tuli pariin vaativiin tietotekniikan paikkoihin osa-aikalisäehdotuksia. Silloin kävin työkkärissä tarkistamassa, että miten minulle tällaista, kun ei ole ammattitaitoa. Työvoimaneuvoja oli sitten vielä sitä mieltä, että ihan hyvin voin 1993 huvikseni hoitovapaan aikana suoritetulla C-kielen perusteet kurssilla mennä ohjelmoijan paikkaan, kielenä oli joku minulle ihan outo. Piti rautalangasta vääntää, että se ei ole sama asia että kieli kuin kieli eikä perusteet ihan edes riitä, kysyin että laitatteko ihmisen, joka osaa suomea ruotsia ja englantia kääntämään jotain venäjää, kun kerta jotain kieliä osaa. Virkalija suuttui. Asia meni lautakuntaan, mutta onneksi siellä oli täyspäistä porukkaa ja osasin selostaa, ettei minulla ole minkäänlaista koulutusta tai osaamista siihen paikkaan ja laitoin tuon saman esimerkin.

Äänestä
  • jos olet joskus opiskellut C:tä, niin se on kyllä tosi hyvä pohja oppia mikä tahansa ohjelmointikieli. Olisit ainakin käynyt kattomassa paikkaa, kyllä ne olisi varmaan siellä sanonut jos olet kyvytön oppimaan uutta.

    Äänestä

  • 1969 valmistuneena koneinssinä ilmoittauduin muutama vuosi sitten työkkäriin.
    Pähkäiltiin syvällisesti mahdollisuuksia.
    Minulla on varsin monipuolinen työkokemus ja täydennyskoulutus mutta kaikki ATK:n liittyvä siitä puuttuu täydellisesti. Ei edes exelin alkeista ollut hajuakaan enkä ollut koskenut laitteen näppäimistöön.
    Siis: Haluaisin jotain ATK-koulutusta. En pystynyt yksilöimään mitä.

    Seuraavan kerran kun päivitimme tietojani oli siellä: HAKEE ATK-ALAN TÖITÄ!!!!
    Asennukseen, hitsaukseen, tuotantopäällikön askareisiin, ostoon, TSU:n, laatujärjestelmiin, kustannusstandardeihin ym. minulla oli valmiudet mutta perkele: Hakee ATK-töitä.

    Äänestä

  • kattomassa paikkoja? kirjoitti:

    jos olet joskus opiskellut C:tä, niin se on kyllä tosi hyvä pohja oppia mikä tahansa ohjelmointikieli. Olisit ainakin käynyt kattomassa paikkaa, kyllä ne olisi varmaan siellä sanonut jos olet kyvytön oppimaan uutta.

    Olen opiskellut C:tä, en sanonut osaavani sitäkään :). En tosiaan osaa tai osannut kuin jotain ihan pieniä yksinkertaisia arvotaan lottonumerot juttuja. Sain arvosanaksi muistaakseni kakkosen (skaala 1-5).

    Äänestä

  • ei millään kirjoitti:

    Olen opiskellut C:tä, en sanonut osaavani sitäkään :). En tosiaan osaa tai osannut kuin jotain ihan pieniä yksinkertaisia arvotaan lottonumerot juttuja. Sain arvosanaksi muistaakseni kakkosen (skaala 1-5).

    itsekin aikoinaan kotona opettelin kun oli kavereita jotka sitä osasi, varmaan jos kurssia olisi ollut, vuoden edestä (opettelin n. kuukauden joku kesä kun yläasteella olin, sitten löytyi muuta tekemistä)
    - ei sillä mitään yhtäläisyyttä enää ole nykyisiin kieliin, tai no, on, muttei sillä töitä tietenkään saa

    Äänestä

  • pientä kirjoitti:

    1969 valmistuneena koneinssinä ilmoittauduin muutama vuosi sitten työkkäriin.
    Pähkäiltiin syvällisesti mahdollisuuksia.
    Minulla on varsin monipuolinen työkokemus ja täydennyskoulutus mutta kaikki ATK:n liittyvä siitä puuttuu täydellisesti. Ei edes exelin alkeista ollut hajuakaan enkä ollut koskenut laitteen näppäimistöön.
    Siis: Haluaisin jotain ATK-koulutusta. En pystynyt yksilöimään mitä.

    Seuraavan kerran kun päivitimme tietojani oli siellä: HAKEE ATK-ALAN TÖITÄ!!!!
    Asennukseen, hitsaukseen, tuotantopäällikön askareisiin, ostoon, TSU:n, laatujärjestelmiin, kustannusstandardeihin ym. minulla oli valmiudet mutta perkele: Hakee ATK-töitä.

    Munkin kohdalla ekaa koulua ovat katsoneet monella kertaa kun siellä käynyt. Sitä joka ei kiinnostanut ja vaihdoin, ehdin käydä kuukauden, sitten olla kuukauden työttä, sitten toisessa koulussa. Joka kerta sitten selittämään pitkällisesti että mitäs sen jälkeen tehnyt kun siitä alkavat puhumaan. Mutta mitäpä hyötyä siitä olisi "Harmittaakos nyt kun koulu jäi kesken" jne. vaan kyselevät vaikka juuri olisi kymmenen minuuttia selittänyt elämänvaiheitaan (jopa samalle virkailijalle jolle ne jo aiemmin ehtinyt selittää.)
    Varmaan näkyy ekana siellä koneena ensimmäinen eikä viimeisin koulutus (tai työpaikka) ja niillä ei kapasiteetti riitä käsittelemään niitä muita enää.

    Äänestä

  • Nokia ja Microsoft ja Suomen valtio ei ymmärrä mitä eroa on viihteellä, työnteolla, pelillä, työttömyydellä ja opiskelulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työkkäri kirjoitti:

Kuvittelee edelleen, että olisin kiinnostunut jostain koulutuksesta, joka on jäänyt taakse 16-vuotta sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu