on se ihminen tyhmä. Kuukausi pari sitten kirjoittelin tänne että ahdistaa kun ukko repii hiuksista että mitä tekisin.No, ukko oli jäähyllä ja oltiin erossa mutta palattiin kuitenkin yhteen. No eilen, vappukrapuloissaan, ukko tokasi aamulla kun puhuttiin edellisestä illasta että onhan ne ihan muhkeet ja olisi mukava puristella niitä. Kyse oli siis yhden naisen tisseistä. Suutahdin tietenkin asiasta ja kiukuttelin aikani. Lähdettiin sitten käymään mieheni kotona ja matkalla ukolla meni hermot kun kuuntelimme anna ericksonia.No, levy lensi riitelyn jälkeen pihalle ja minä poistuin autosta ja lähdin kävelemään. Puolen tunnin päästä ukko tuli takaisin ja lähdimme asunnollemme. no päivä meni hyvin ja mukavasti. Kävimme torilla syömässä jäätelöt yms. Eilen illalla mainitsin taas sen tissitytön ja ukko suuttui.Raahasi minut sohvalta tietokoneelle.Huusimme toisillemme ja yhtäkkiä ukko ottaa imurin varren ja lätkäisee sillä käteen.Ensimmäistä kertaa jäi jäljet.olen ihan hukassa.Ukko sano että kun hermot menee kun olen niin kylmä häntä kohtaan..juu-u, ja kehtaa kysyä syytä. Kai minun pitäisi yrittää ja olla lämpimämpi häntä kohtaan, mutta eipä taida olla järkeä---
Eilen...ahdistaa..
miimunen
122239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei todellakaan ole järkeä. Tuo on silkkaa väkivaltaa. Mitä sitä katsot. Jätä se mies
Luultavasti aivan oikein sinulle, soitat turpaasi joka asiasta, siihen vielä juntti ja väkivaltainen ukko, hyvä hyvä.
Ja kun joskus pääset eroon hänestä otat uuden samanmoisen, jolle räkytät samanlailla ja taas tulee turpiin, erona vain , että siinä on pari lasta edellisestä suhteesta kärsimässä.
Tätä porukkaa olen nähnyt työssäni liian kanssa, aina sama kaava, menkää hoitoon ennenkuin tulee vakavampia vammoja.
Että mitä juttua! Olisi todella yhteiskunnan etu jos vaihtaisit työpaikkaa..onko pienessä mielessäsi koskaan käynyt, että saatat olla väärällä alalla..tai oikeestaa tommosen asenteen omistavaa ihmistä ei kyllä tarvita millään alalla! Melkoisen pimee oot ku tollasia tuut tänne kirjotteleen.. toivottavasti ei tartte törmätä suhun "tosielämässä"!
Mitäpä noita vanhoja suomalaisia perinteitä rikkomaan... kaikki vaan juomaan viinaa ja loukkaamaan toisia henkisesti ja ruumillisesti.
Siinäpä sitä oikeaa asennetta, vai sääliäkkö pitäisi
moista tilannetta?
Taidat olla vähän outo ihminen.Se, että ukko käy käsiksi ei tarvitse aina isoa syytä.Pidä nuo mielipiteesi omanasi, minua ei ainakaan haluta kuunnella tuollaista kun ukko on samanlainen kuin sinä.Ehkä ala on väärä?
Älä nyt vaan sano, että sinä symppis, emppis, tyyppi olet ammattisi puolesta jollain lailla perheväkivallan kanssa tekemisissä. Vaihdaa alaa nopeasti .
Hiljaa mielessäni mietin.Häpeän tilannetta niin.Tuntuisi että ystävälle pitäisi puhua mutta hävettäisi myöntää tilanne muille.Olenko niin heikko ihminen että en pärjää?Välillä tuntuu että ei mitään ole tapahtunutkaan.En oikein välitä itsestäni.TIlanteet vain pahenee ja minä vähättelen tilannetta.Ymmärrän kyllä miestä siinä suhteessa että hän on ollut ilman seksiä jo kauan ja olen ollut kylmä häntä kohtaan.Mutta hän on kyllä ollut aina samanlainen.Aina löytyy syitä käyttäytymiselle.Nyt en voi peittää tilannetta.Käsi on mustana ja naarmuilla.Tämä on niin uskomatonta.
heippa
tapahtunutta ei tarvitse hävetä. se ei ole sinun syysi että mies lyö. kerro ystävillesi. et ole yksin etkä tarvitse hoitaa asiaa yksin.
minun mieheni löi minua ensin jättämättä jälkiä. sitten tuli mustelmat, haavat nenävuodot...
lopuksi katkennut kylkiluu ja murtuma lapaluussa..
poistu ajoissa. älä odota liikoja. mies joka lyö kerran lyö yleensä uudestaan.
oma mieheni joutui vankilan kautta suljetulle psykiatrianosastolle..
nyt ollut 3v vapaana ja lyö taas uutta vaimoaan
Lopetitko viimeksi palstan seuraamisen siihen uuteen alkuun? Huom: Ongelma ei poistu "unohtamalla". Olet varmaan kuullut, että väkivallalla on taipumus raaistua. Onko koskaan tullut mieleen, että niin voi tapahtua myös sinulle. Älä jää enää odottamaan seuraavia kertoja!!! Muista, että mikään ei oikeuta toista lyömään, ei edes selibaatti tai mainitsemasi "kylmyys". Mitä muuta voi sikamaisen käytöksen jälkeen olettaakaan kumppaniltaan kuin kylmyyttä...
Olen osannut odottaa tätä, toivoin että ukko rauhottuisi.Ja olet oikeassa. Itsesuojeluvaistoni puuttuu.En käsitä tätä tilannetta oikeasti yhtään. Olen kuin kaikki olisi normaalisti.Tämäkin tunne johtuu varmasti tästä tilanteesta.
Oletko siis pystynyt juttelemaan väkivaltaisuudesta ukkosi kanssa? Monet odottelevat muutosta parempaan kun ukko lupaa muuttua. Odotatko lupausten vuoksi vai siksi, ettei tunnu olevan muuta vaihtoehtoa?
Se, ettei tavallaan suostu hyväksymään sitä mitä on tapahtunut (sen vertaa että katsoisi ongelmaa silmästä silmään), sekä se jos yrittää olla niin kuin kaikki olisi ok, tuskin johtaa parempaan. Sehän on ukolle periaatteessa "lupa" toimia niin kuin toimi. Jos asiaa ei pyri korjaamaan, voi näyttää siltä että hyväksyt moisen riehumisen.
Eihän tuollainen ongelma itsestään ja odottelemalla katoa. Ota itseäsi niskasta kiinni ja katso että ukko tekee samoin. Pidä kiinni oikeuksistasi (niistä mitä vielä et ole luovuttanut) ja siitä missä menee raja.
Kyllähän jo tuosta kirjoituksesta huomaa että ainoa keino on pakata kamat ja HÄIPYÄ! Mietihän tilannetta 10v päästä jos nyt jos tuollainen, se vain pahenee ajan myötä, se on pipi päästänsä. En tajua mix aina valitetaan eikä asialle tehdä mitään, vaikeaahan se kyllä on saada tehtyä, vie voimia mutta sillä se tilanne sitten paranee. Sairas koko tyyppi, tenavillekki hyvä isä.......