Onko toivoa?

Vanha suola janottaa...on janottanut erosta asti, joka tapahtui 8kk sitten. Rakkaus ei ole loppunut, ei minun eikä hänen puolelta. Toinen osapuoli ei vain ollut valmis suhteeseen, vaan halusi olla vapaa. Olimme yhdessä miltei 2 vuotta. Suuntaan tai toiseen olisi jotain pitänyt tapahtua, joten mieheni valitsi eron. Seurustelumme alkoi miltei heti hänen edellisen eronsa jälkeen, tämäkin osaltaan varmasti oli yksi osatekijä siihen, että suhteelle kävi miten kävi. Olemme tässä 8 kk aikana olleet tekemisessä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mitään vakavaa seurustelua ei kummallakaan ole ollut, joitain treffiyrityksiä ehkä. Kun näemme, ei voi erehtyä siitä, etteikö tunteita edelleen olisi. Sen vain tietää ja se on molemminpuolista. Mieheni ei vain uskalla yrittää, koska pelkää loukkaavansa minua uudelleen. Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Miten teidän on käynyt? Oletteko palanneet yhteen vielä pitkänkin ajan kuluttua? Tuntuu, että hän olisi elämäni mies, joten on vaikea hyväksyä, että tämä olisi nyt tässä. Järjellä ajateltuna minun olisi viisainta jtakaa elämääni, eikä roikkua menneessä. Mutta mitä sitä tunteileen voi? Onkohan tässä mitään järkeä?
31239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minulla on aika sama tilanne kun sinulla.. ottaa vaan päähän se että en enää itse uskalla sanoa hänella mitään tunteista.. koska epäilen että, en ei enää halua minua, vaikka sillee haluaakin.. haluaisin unohtaa hänet, mutta en pysty lapsi muistuttaa hänestä joka päivä ja ei ne muisotkaa ole kuolleet.. nähdään joskus ja joskus ei.. mutta rakastan häntä edelleenki

Äänestä
  • mullakin aika sama tilanne kun teillä...yhteyksissä ollaan oltu vaikka erosta jo yli puoli vuotta. Yritin tehdä lopun tuostakin, koska mua satuttaa kun rakastan kuitenkin häntä edelleenkin, mutta hän ei halunnut mun poistuvan elämästään lopullisesti... typerää, tiedän mutta minkäs sitä näille tunteilleen voi...pitää vaan yrittää unohtaa vaikka rakastaa.

    Äänestä

Täällä kanssa samanlainen tilanne tavallaan. Oltiin exän kaa muutama kuukausi muutama vuosi sitten yhessä. No, ei siitä mitään tullut, oltii vähä erilaisia ja nuoria. Sitten, mä aloin seurustella ja hän omalla tahollaan. Minä erosin joku aika sitten, ja tämä ex kummitteli mielessä ja tykkäsin vieläkin hänestä. Ex erosi vuoden vaihteessa ja muutama viikko sitten satuimme samaan baariin ja kuinkas ollakaan vanha suola alkoi janottaa. Emme olleet oikeastaan nahneet oman eromme jälkeen. Näimme pari kertaa tuon baaritapaamisen jälkeen ja katsoimme parhaaksi, ettei tästä kuitenkaa tule mitään. Mutta kuinkas ollakaan, olimme toistemme kimpussa jo hetken kuluttua ja nyt puhuimme asiasta ja katsotaan kuuinka käy.. Koska välillämme kipinöi aina kun näämme, mutta ei voi tietää tuleeko meistä koskaan paria. Vai onko se vaan jotain huumaa... Kyllähän se molempia pelottaa, että jos tästä ei tule mitää. Mutta muuten ei saa tietää, jos ei yritä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastunut.............. kirjoitti:

Vanha suola janottaa...on janottanut erosta asti, joka tapahtui 8kk sitten. Rakkaus ei ole loppunut, ei minun eikä hänen puolelta. Toinen osapuoli ei vain ollut valmis suhteeseen, vaan halusi olla vapaa. Olimme yhdessä miltei 2 vuotta. Suuntaan tai toiseen olisi jotain pitänyt tapahtua, joten mieheni valitsi eron. Seurustelumme alkoi miltei heti hänen edellisen eronsa jälkeen, tämäkin osaltaan varmasti oli yksi osatekijä siihen, että suhteelle kävi miten kävi. Olemme tässä 8 kk aikana olleet tekemisessä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mitään vakavaa seurustelua ei kummallakaan ole ollut, joitain treffiyrityksiä ehkä. Kun näemme, ei voi erehtyä siitä, etteikö tunteita edelleen olisi. Sen vain tietää ja se on molemminpuolista. Mieheni ei vain uskalla yrittää, koska pelkää loukkaavansa minua uudelleen. Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Miten teidän on käynyt? Oletteko palanneet yhteen vielä pitkänkin ajan kuluttua? Tuntuu, että hän olisi elämäni mies, joten on vaikea hyväksyä, että tämä olisi nyt tässä. Järjellä ajateltuna minun olisi viisainta jtakaa elämääni, eikä roikkua menneessä. Mutta mitä sitä tunteileen voi? Onkohan tässä mitään järkeä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu