Olen asunut avoni kanssa n.5 vuotta. Koko ajan on suhdettamme häirinnyt mieheni ikävä poikiaan ja entistä kotokaupunkiaan, sekä hänen rahattomuutensa(etenkin häntä itseään).Ystäviä hänellä ei siellä ollut enenpää kuin täälläkään, mutta se kiukuttelu mitä mies pitää jo 5:ttä vuotta tästä aiheesta suututtaa.Km on tuohon suuntaan 170.
Alunperinkään en ollut mieheen tutustuttuani ajatellut 2 kk:n jälkeen muuttaa yhteen, ennen todellista tutustumista,vaikka häntä rakastinkin, mutta niin siinä vaan kävi, että kerran soi ovikello, ja siinä mies oli vaatteineen oven takana. Eli tuli itse, minkä olen monasti hänelle sanonut!!
Työpaikan hän sai samasta firmasta missä olikin, mutta muutto tänne toi hänelle 100 km:n työmatkan.
Auto hänellä oli tuolloin rippikouluikäinen(itsellä uudempi), ja jo tuolloin hän himoitsi autoani, mutten oman käyttöni vuoksi sitä hänelle antanut.
Asumme omistamassani asunnossa, jossa asustelin ennen hänen tuloaan poikieni(nyt jo suurin osa pesästä lentänyt)kanssa. Otin jopa vuorotyön voidakseni paremmin maksaa asuntolainaa, ja toimeentuloni nousikin aika kivasti, vaikken mitään säästöön kuitenkaan saanut.Vapaa-aika jäi kuitenkin lyhyeen. Elettiin kuitenkin aika vaatimattomasti.
Mies taas tuli vaatteidensa, ja entisen elämänsä velvoitteiden kanssa. Elatusmaksut sekä kulutusluotot entisen elämän etelänmatkoista ym. maksuista mukanaan. Makseskeli sitten niitä ensimmäisen vuoden, ja minä maksoin asumisen ja kaiken muun ensimmäisenä vuonna. Lisäksi hänen lapsiensa vklkäynnit lisäsivät entisestään myös menojani.
Sitten mies keksi aiheen"rikastumiseen"---pörssi!
Velkaa otettiin (näitä äkkiluottoja), kun mitään vakuuksia ei ollut, ja ostettiin osakkeita.....
Aluksi näytti lupaavalta, mutta niinhän sanakin sanoo, että ahneella on pas....loppu. Niin myös miehelle kävi. Takkiin tuli n. 10 000e, ja lopuilla osakkeilla mies osti, ne realisoituaan, uudehkon auton, vaikkakin paljon ajetun...Eli velkaa jäi, jota maksaa vieläkin.
Tähän päivään asti on joten kuten mennyt, mutta nyt tuli mitta täyteen, sillä mies huusi minulle päin naamaa, että minun pitää ostaa hänelle uusi auto, jotta hän voi käydä töissä(kun kerran tänne hän minun perässäni muutti), sillä tähän viime vuonna ostettuun,paljon ajettuun autoon on tullut vikoja....
Onhan minulla auto(vaihdoin tämän entisen auton uudempaan), mutta se täytyy realisoida ja ostetaan yksi uusi auto.Yhteinen.
Kyllähän minä ostaisin vaikka mitä, kun vain sitä rahaa ja tahtoa löytyisi. Mutta kun itse tarvitsen autoa, jolla myös poikani nyt ajokortin saatuaan ajelee. Kohta menee armeijaan...
Syy kirjoitteluun on se, että mitä mieltä olette hyvät ihmiset; olenko minä aivan tumpula, kun olen miestä katsellut(rakkaudelle en voi mitään) näinkin kauan hänen ainaisesta sättimisestään huolimatta.Ja, kumpi käyttää hyväkseen; minäkö? Kun itse maksan lainanlyhennyksiäni(hän ei niitä maksa, ainoastaan ruoasta ja vastikkeesta 1/2)vaiko hän? kun olettaa, että tänne muutettuaan minun täytyy kustantaa hänelle loistokas elämä...
Ja se, että auttaako tämän yhteisen auton osto mitään? Rauhoittaako se miestä(minusta tuntuu, että ei)ja muuttuuko hän ikinä?
Mies ei ryyppää eikä rellestä, muutoinkin kunnollinen. Ainut pitkä miinus on tämä ailahtelevaisuus ja holtiton rahankäyttö.
Ja muuttaminen, se on myös tapetilla koko ajan. Meidänhän pitäisi muuttaa sinne hänen lapsiaan lähemmäksi, koska hän saa siirron sinne koska haluaa. Minulla on taas täällä hyvä työpaikka (olen 50v), enkä oikein uskaltaisi lähteä riskeeraamaan tällä iällä työpaikkaa.
Miehen mielestä tekevä töitä löytää, ja tottahan se tietenkin on, mutta tämä nykyinen ikärasismi on meidä vanhempien naisten kohdalla ainakin totta.
Mies ollut itse samassa työpaikassa 30 v, joten työnhakemisesta mies ei todellakaan tiedä mitään.Ja vanhemmat miehet kylläkin rakentamisalalla työllistyvät hyvin....
Alunperinkään en ollut mieheen tutustuttuani ajatellut 2 kk:n jälkeen muuttaa yhteen, ennen todellista tutustumista,vaikka häntä rakastinkin, mutta niin siinä vaan kävi, että kerran soi ovikello, ja siinä mies oli vaatteineen oven takana. Eli tuli itse, minkä olen monasti hänelle sanonut!!
Työpaikan hän sai samasta firmasta missä olikin, mutta muutto tänne toi hänelle 100 km:n työmatkan.
Auto hänellä oli tuolloin rippikouluikäinen(itsellä uudempi), ja jo tuolloin hän himoitsi autoani, mutten oman käyttöni vuoksi sitä hänelle antanut.
Asumme omistamassani asunnossa, jossa asustelin ennen hänen tuloaan poikieni(nyt jo suurin osa pesästä lentänyt)kanssa. Otin jopa vuorotyön voidakseni paremmin maksaa asuntolainaa, ja toimeentuloni nousikin aika kivasti, vaikken mitään säästöön kuitenkaan saanut.Vapaa-aika jäi kuitenkin lyhyeen. Elettiin kuitenkin aika vaatimattomasti.
Mies taas tuli vaatteidensa, ja entisen elämänsä velvoitteiden kanssa. Elatusmaksut sekä kulutusluotot entisen elämän etelänmatkoista ym. maksuista mukanaan. Makseskeli sitten niitä ensimmäisen vuoden, ja minä maksoin asumisen ja kaiken muun ensimmäisenä vuonna. Lisäksi hänen lapsiensa vklkäynnit lisäsivät entisestään myös menojani.
Sitten mies keksi aiheen"rikastumiseen"---pörssi!
Velkaa otettiin (näitä äkkiluottoja), kun mitään vakuuksia ei ollut, ja ostettiin osakkeita.....
Aluksi näytti lupaavalta, mutta niinhän sanakin sanoo, että ahneella on pas....loppu. Niin myös miehelle kävi. Takkiin tuli n. 10 000e, ja lopuilla osakkeilla mies osti, ne realisoituaan, uudehkon auton, vaikkakin paljon ajetun...Eli velkaa jäi, jota maksaa vieläkin.
Tähän päivään asti on joten kuten mennyt, mutta nyt tuli mitta täyteen, sillä mies huusi minulle päin naamaa, että minun pitää ostaa hänelle uusi auto, jotta hän voi käydä töissä(kun kerran tänne hän minun perässäni muutti), sillä tähän viime vuonna ostettuun,paljon ajettuun autoon on tullut vikoja....
Onhan minulla auto(vaihdoin tämän entisen auton uudempaan), mutta se täytyy realisoida ja ostetaan yksi uusi auto.Yhteinen.
Kyllähän minä ostaisin vaikka mitä, kun vain sitä rahaa ja tahtoa löytyisi. Mutta kun itse tarvitsen autoa, jolla myös poikani nyt ajokortin saatuaan ajelee. Kohta menee armeijaan...
Syy kirjoitteluun on se, että mitä mieltä olette hyvät ihmiset; olenko minä aivan tumpula, kun olen miestä katsellut(rakkaudelle en voi mitään) näinkin kauan hänen ainaisesta sättimisestään huolimatta.Ja, kumpi käyttää hyväkseen; minäkö? Kun itse maksan lainanlyhennyksiäni(hän ei niitä maksa, ainoastaan ruoasta ja vastikkeesta 1/2)vaiko hän? kun olettaa, että tänne muutettuaan minun täytyy kustantaa hänelle loistokas elämä...
Ja se, että auttaako tämän yhteisen auton osto mitään? Rauhoittaako se miestä(minusta tuntuu, että ei)ja muuttuuko hän ikinä?
Mies ei ryyppää eikä rellestä, muutoinkin kunnollinen. Ainut pitkä miinus on tämä ailahtelevaisuus ja holtiton rahankäyttö.
Ja muuttaminen, se on myös tapetilla koko ajan. Meidänhän pitäisi muuttaa sinne hänen lapsiaan lähemmäksi, koska hän saa siirron sinne koska haluaa. Minulla on taas täällä hyvä työpaikka (olen 50v), enkä oikein uskaltaisi lähteä riskeeraamaan tällä iällä työpaikkaa.
Miehen mielestä tekevä töitä löytää, ja tottahan se tietenkin on, mutta tämä nykyinen ikärasismi on meidä vanhempien naisten kohdalla ainakin totta.
Mies ollut itse samassa työpaikassa 30 v, joten työnhakemisesta mies ei todellakaan tiedä mitään.Ja vanhemmat miehet kylläkin rakentamisalalla työllistyvät hyvin....
Vastaukset 16
Vanhimmat
luulen että sinun on helponpaa poikiesi kanssa,ilman tuota ......
kiukuttelevan "ikiteinin" kanssa ja uskottelet itsellesi eläväsi miehen kanssa?
Onkohan kyse nyt jostakin naisellisesta ilmiöstä, kun omat pojat ovat miehistyneet ja lentävät pesästä, niin tarvit sinne pesään jonkun holhottavan ja kiukuttelevan "miehen" arjen harmautta pitämään yllä, jotta et vain pääsisi nauttimaan elämästäsi terveellä tavalla, johon sinulla olisi nyt täysi mahdollisuus.
En todellakaan aina ymmärrä naisia näissä suhdejutuissa. Itse hakeutuvat ja ovat epätyydyttävässä tilanteessa VAPAAEHTOISESTI ja sitten marmatetaan täällä, että voi voi ku on hankalaa....
Ensinnäkin, jos luit tarkemmin;en itse hakeutunut. Mies vain tuli tänne. Jos asiasta olisi edes keskusteltu ennen hänen tänne muuttoaan.
Enkä sen enempää "valita". Tuli vain mitta täyteen, ja aloin purkaa itseäni edes johonkin.
Mies todellakin varmaan on "ikiteini", mutta eipä meillä kenelläkään ole otsassa ominaisuustietoja lapulla, kun ollaan tutustumassa.Käyttöohjeesta puhumattakaan.....
Mutta minulla ei ole mitään "naisellista" hoivaamisviettiä, olenkin miehelle monasti sanonut että pääsisin todella vähällä, jos olisi kotona yksin.Poikakin lähtee ensi vuonna armeijaan, eikä aika, jolloin olisin yksin kotona olisi kaukana. Saisi elää todella vain itselleen....
Ei se mies tule, jos ei ovea avaa ja avainta anna. Eli itse sinä päätät, keitä asunnossasi luuhaa. Vaikka kerran avasit, voit myös näyttää ovea uudestaan. Ja poliisi avuksi jos ei muuten ymmärrä.
tällaista skeidaa viitsi meille aikuisille ihmisille ;D
"en itse hakeutunut. Mies vain tuli tänne"
Taisit itsekin ymmärtää pointin, eli sinä hiljaisuudessa hyväksyit hänen muuttonsa, ei hän väkisin sinne tule, ellet sinä päästä, eikä kyllä lähdekään, ellet sinä käske lähtemään.
Kuulostaa vähän turhan "lapsellisilta" lausahduksilta sellaiset "se vain meni niin, enkä voinut yhtään mitään".
Ellet itse näe sitä, niin me näemme jo lyhyen kirjoituksesi perusteella, että sinä hoivaat "ikiteiniä", vaikka et hoivaviettiä tunnustaisikaan.
Kyllä se on totta, että pääsisit helpolla ja kokonaisuudessaan kiinni omaan elämääsi ilman "hoitolaista". Mehän emme voi tehdä päätöksiä puolestasi, joten itse määräät päätöksilläsi tulevaisuudestasi.
Tsemppiä ja mieti oikeasti, mitä haluat ja mitä et halua. Elinkautinen tuollaisessa tilanteessa kuulostaa aika masentavalta.
Ei tämä mitää "skeidaa" ole.Mieti itse, jos olet tutustunut mukavantuntuiseen ihmiseen jonka olet tuntenut n.2kk, ja ykskaks hän pöllähtää ovesi taakse vaikkakin kimpsuinensa, niin tuskin häntä yönselkää laitat.
Ehkä minulla oli vain tuolloin "ruusunpunaiset" lasit, ja odotuksia suhteesta? Virheitä, ja vääriä valintoja on jokaisen elämä pullollaan, tämä oli minun virheeni.
Elinkautista en tästä halua, ja mittani on jo täynnä. Tuskin tämänlainen kiukuttelu on aivan tavallista missään suhteessa?, paitsi tosiaankin vanhempien ja lasten välisessä.....
sinun sijassasi en ostaisi sitä autoa, eikä muutenkaan kuullosta hyvältä sinun kannaltasi.
Minusta mies käyttää sinua hyväksi. Täältä on saanut lukea monta samantyyppistä tarinaa: Eronnut mies tulee asumaan velkoineen ja elatusmaksuineen n.50v. naisen luokse, jolla on maksettu omistusasunto ym.
Miksi me naiset yritellään uskotella itsellemme, että ne miehet on rakastumisen, eikä helpomman elämisen takia tulleet yhteen asumaan? Kuinka moni meistä on auttanut eronneita miehiä taloudellisesti? Olisi kiva lukea tarinoita toisinpäin, naisten kertomana. Ehkä miehet ei ole niin höynäytettäviä?
Kiitos vastauksestasi. Olen samaa mieltä, että meitä 50 naisia "vedätetään" mennen tullen. Itseäni en kuitenkaan voi sanoa vedätetyn, koska olen kuitenkin niin perusteellisen realisti, eikä päätäni mikään käännä, jos jotain päätän
Ilmeisesti mies senvuoksi "hakkaa päätään" jankkaamalla samoista asioista aina vaan.
Joo, en todellakaan osta sitä autoa. Ja sen myös sisimmässäni olen päättänyt, että käyköön miten käy, mutta asuntoani en ikinä tule myymään edes senvuoksi, että muutettaisiin täältä pois.
Jos sä nyt luovut autostasi ja muutat pois kotoasi, epäilen että takkiin tulee vielä rankemmin. Me naiset todella ollaan vähän liian helposti vedätettävissä, riippumatta iästä. Jos edelleen mietit liittosi jatkamista, se on ihan ok. Mutta muutto voisi jättää sut itsesi tyhjän päälle. Mies saisi lopulta kaiken mitä haluaa ja käyttäis sinua silti kynnysmattonaan, enää et vaan uskaltaisi lähteä, kun ei ole oikein mitään muutakaan jäljellä...
Juuri noin olen itsekin sitä muuttohommaa miettinyt. Eli taas alkaisi siellä miehellä uusi "mikälie" mahdollinen "tyytymättömyyden" syy. Minusta kun tuntuu, että hän on perusluonteeltaan sellainen "nopeasti kaikkeen kyllästyvä". Ihme kyllä, minun kanssani on jaksanut jo 5 vuotta.
Teillä ei suhde ole tasapainossa. Sinä elätät ja mahdollistat hänelle mukavan holtittoman elämän. Varmaan muuten tosi mukava kaveri, kun noin järkevän oloinen nainen hänen kanssaan elää.
Jos haluat suhteessa jatkaa, niin suhtaudu häneen taloudellisesti niin kuin lapseen. Mieti, paljonko "viikkorahaa" olet valmis hänelle antamaan. Sen puitteissa sählätköön niin kuin tykkää, muttei enempää. Äläkä takaa lainoja tai anna vippiä, niitä et takaisin saa. Kaikki, mitä suostut hänen puolestaan tekemään, hän ottaa vastaan. Ja tarpeet ovat loputtomat jos niille alat lämmetä. Älä osta yhteistä autoa, vaan pitäkää rahanne ja tavaranne mahdollisimman pitkälti ominanne. Olettehan molemmat aikuisia ihmisiä jo.
Mielestäni on kohtuullista, että maksatte asunnon ylläpitokulut puoliksi kun siellä molemmat kerran asutte. Laina kannattaa maksaakin itse, jotta hän ei pääse vetoamaan itselleen osuutta asuntoon sillä verukkeella.
En sanoisi miestä kuitenkaan "holtittomaksi", muutoin kuin rahan käytössä.Ja rakastan tätä "lurjusta" kuitenkin...toivoen että hän muuttuu, mutta ilmeisesti ei.
On hän rakennustaitoisena tehnyt kaikenlaista remppaa asunnossani, mitkä tarvikkeet kuitenkin olen itse maksanut. Vain kerran autoin laskujenmaksussa rahaa antamalla kun hänellä rahat eivät taaskaan riittäneet.Ja aivan vapaaehtoisesti, mutten enää senjälkeen ole sitä tehnyt.
Enhän minäkään häneltä pyykinpesusta ym. mitään veloita.
Mies kuitenkin on silloin kun hänellä rahaa on, erittäin antelias. Jo aikuiset lapset(osa), ja nämä nuoremmatkin osaavat käyttää sitä hyödyksi, että isä on niin höveli.Olen monasti sanonut, ettei parane niillä rahoilla(kun niitä joskus on) leveillä, ettei taas kohta ole PA. Senjälkeen saankin kuulla, ettei se ole minun asiani, mihin hän rahansa käyttää....
Monien hyvien ominaisuuksiensa vastapainona miehellä
on liian painavat negatiiviset ominaisuudet. Tuo vastuuntunnottomuus ja toisen huomioon ottamisen puute, kakaramainen kiukuttelu, "minä haluan, minä saan"-asenne on hyvin itserakasta. Lisäksi kun siihen soppaan vielä heittää sotkemalla sinut omiin huonosti ja tietämättömästi hankittuihin sijoituksiinsa, aiheuttaen sinulle,pienipalkkaiselle, lisää taloudellista tappiota, on ulkopuolisen hyvin vaikea ymmärtää kuinka sinä voit hoivata tuota otusta omassa kodissasi.
Lapsesi ovat jo (melkein) poissa kotoa. Miksi et käyttäisi tätä loistavaa tilaisuutta kehittääkksesi itseäsi, nauttiaksesi elämästä. Matkustele, ala tekemään jotain johon koskaan aiemmin ei riitänyt raha eikä aika. Elä itsellesi: Sinä jos kukaan on sen ansainnut. Jos haluat nukkua koko sunnuntain, voit tehdä sen paremmin kun tuo itsekäs mies ei ole koko ajan vaatimassa huomiota.
Anna tuon miehen poistua kuvioista. (Olen 100% varma että jo seuraavalla viikolla hän loytää toisen höynäytettävän, nenästä vedettävän. Mutta se ei olekkaan enää sinun huolesi.
Sanot, että miehesi on 'muuten kunnollinen'. Naiset käyttävät tätä sanaparia huomattavasti useammin miehistä kun miehet naisista; tuntuu, että kun on 'muuten kunnollinen', niin ajatuskin erosta on kohtuuton. Miksi mies ei voisi olla vähemmän kunnollinen, mutta tasapainoisempi ja luotettavampi?
Sana "kunnollinen", ettei tulisi väärinkäsityksiä. Tottakait mielelläni soisin mieheni olevan ennemminkin tasapainoinen, kuin todellakaan tasapainoton.Mutta kaikkea ei ilmeisesti voi saada?
Olen monasti miettinyt, mahtaako miehen sairastama aikuisiän diabetes olla syynä näihin mielenailahteluihin?Sokeriarvot heittelee joskus rajustikin, kun tuo makeanhimo hallitsee hänen elämäänsä.
Ajatus erosta ei ole näinä vuosina ollut kaukana ajatuksistani. Monasti olen ovea näyttänyt, mutta tuloksetta.
Älä lainaa rahaa, älä osta mitään ja PIDÄ TYÖPAIKKASI. Outoja vaatimuksia aikuiselta mieheltä. Mietippä sitä "rakkauttasikin" vielä kerran.