Viisuista

Olen lukenut tässä Lordista jos jonkinlaista kommenttia, puolesta ja vastaan, en pidä itseäni yhtyeen fanina, enkä ylipäätään paljon perusta hevimusiikista, mutta olen eittämättä tyytyväinen että Lordi lähtee Euroviisuihin. En ole vaivautunut seuraamaan Euroviisuja koskaan ennen kuin nyt, miksi?

Tulos tiedettiin ennalta, Suomi häviää, joka kerta. Kiitos tästä menee karmeille edustajille ja kahta kauheammille kappaleille. Niitä hömppähumppaliirumlaarumeja ei kukaan järkevä ihminen viitsi kuunnella kahta minuuttia kauempaa vaikka aseella uhataan, ennen kuin tärykalvot alkavat vuotamaan verta, silti Suomi yrittää samaa taktiikkaa vuodesta toiseen yhtä huonolla menestyksellä. On täysin selvää ettei Suomi tällä taktiikalla tule koskaan menestymään.

Ainoa vaihtoehto on etsiä uusi ja erilainen vaihtoehto ja miksei samalla tuoda hieman uutta ravistelemaan tuota luutunutta formaattia uuteen uskoon? Lordi on tähän paras vaihtoehto. Mikäli Lordi ei menestyisikään viisuissa niin pelkästään se mitä tapahtuu jälkeenpäin tekee kisoista katsomisen arvoisen, kyllä jopa minunlaiselle vannoutuneelle Euroviisun vihaajalle.

Sitten muutama sana tästä Lordin naamareista, joka on saanut niin monet ihmiset niin valtavan raivon ja hermoromahduksen partaalle. Kyseiset naamiot kuten yhtyeen käyttämä pyrotekniikka kuuluu olennaisena osana Lordin imagoon, kaikilla yhtyeillä on omansa, joten minkä helvetin takia siitä pitää nostaa näin perk***** iso haloo? Katsokaahan esimerkiksi sellaisia bändejä kuten K.I.S.S. tai Indica. Olisiko muka sitten se parempi vaihtoehto, että kaikki musiikki olisi samaa tusinatavaraa, kaikki ihmiset samanlaisia kuin muut? En tiedä mitä muut sanovat, mutta jos maailma olisi sellainen, minä en ainakaan haluaisi siinä elää. Tästä syystä nostan hattuani Lordille, joka uskaltaa kursailematta olla erilainen ja erottua massasta. Elämä on huomattavasti rikkaampaa, kun on olemassa erilaisuutta.

Sanoisin että monet Lordin parjaajat ja solvaajat eivät tiedä tästä yhtyeestä tuon taivaallista, lukuun ottamatta ulkonäön ja tuoreimman biisin Hard Rock Hallelujah. Tietävätköhän he kuinka suosittu Lordi on Suomen ulkopuolella Euroopassa?
Eivät taatusti, ja silti ovat valmiita nakkelemaan yhtyeen jäseniä mädillä munilla ja valkosipulilla tai polttamaan roviolla. Tulee mieleen pimeän keskiajan noitavainot jolloin punahiuksisia naisia poltettiin roviolla noitina tai Espanjan inkvisition jossa ”vääräuskoisia” pakotettiin kääntymään kristinuskoon kidutuksella. Näitä tekstejä lukiessa tuntuu siltä, ettemme ole oppineet menneisyydestä mitään.

Pikkusisareni, nyt 14 vuotta tykkää yhtyeen musiikista ja kuuntelee sitä musiikkikanavalta, kiusaksi asti saanen lisätä. Hän on täysin normaali, vilkas, taiteellinen ja omaa vilkkaan mielikuvituksen, eikä todellakaan mikään saatananpalvoja. Vanhempani ovat perheen uskovaisia, mutta kyllä heillä päästä löytyy sentään tervettä järkeä, eivätkä he ole leimaamassa bändiä tai sen jäseniä saatananpalvojiksi, mikä on enemmän kuin mitä monista täällä olevista voi sanoa. Hiukan huvittuneita he olivat bändin ulkonäöstä, mutta siinä kaikki. Eivätkä he ole kieltämässä yhtyeen musiikin kuuntelua, ja miksi ihmeessä, hyvää ja tarttuvaa mättöä.

Sitten huikan musiikista itsestään, Lordi ei varsinaisesti ole kovin ”raskasta” musiikkia. Jos haluatte esimerkkejä ottakaa esim. Children of Bodom, Turmion Kätilöt ja Iron Maiden. Listasta saisi varmasti pitkän kuin nälkävuodesta, mutta miksi pitäisi, pointti menee varmasti vähemmälläkin perille. Kirjoitukseni takia jokin harrasuskovainen varmasti nyt leimaa minut varmaan Saatanan äänitorveksi, palvojaksi, tai ties miksi harhaoppiseksi tai tuomiopäivän airueksi, mutta entä sitten? Siitä vain.
Olen tuiki normaali opiskelija nuori jolla on normaali kasvatus, uskonnollinen en kuitenkaan ole. En liiku epämääräisissä porukoissa, tupakoi, juo tai käytä huumeita. Tekeekö siis se, että puolustan Lordia tai heidän musiikkiaan minusta saatananpalvojan?
Todennäköistä on että monet täällä olevat ovat minua vanhempia, mutta suurimmilta osin tuntui siltä kuin katselisi murrosikäisten teinien tappelemista tai parivuotiaiden kakaroiden riitelyä hiekkalaatikolla. Mielipiteensä voi ilmaista järkevästi tai haistattelemalla ja ärräpäitä lennättämällä, kumpikohan näistä edellä mainituista antaa kirjoittajastaan paremman kuvan? Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta minulla ei ole tämän keskustelupalstan kirjoittajista hyvää kuvaa. Annatte itsestänne huonon kuvan ja näytätte nuorille huonoa esimerkkiä ja sitten kehtaatte kotisohvalta uutisia katsellessanne päivitellä, että kyllä nykynuoriso on kamalaa. Menkää te kämisijät te mäkättäjät te kukkahattu mummelit itseenne ennen kuin alatte tuolla tavalla marmattamaan! Saatana teidänkaltaisenne idiootit saavat minut raivostumaan mikä ei ole todellakaan helppoa.

Ja te kaksinaisnaamaiset tekopyhämoralistit, te raamattu kainalossa taapertavat kiihkouskovaispässit. Teidänkaltaiset umpiluupäät saatte minun sappeni kiehumaan. Tuollainen muiden haukkuminen netissä nimettömänä on raukkamaisuutta pahimmasta päästä. Missä te olitte silloin kun Suomen Euroviisu edustajaa valittiin? Olisitte varmasti saaneet Tomi Metsäkedon tai Jari Sillanpään sinne jos olisitte tarpeeksi äänestäneet. Annatte muille edustajille täyden tuen, mutta kun vastaan tulee jokin sellainen joka sotii mieltymyksiänne vastaan alatte marista. Teillä oli mahdollisuus, ette siihen tarttuneet, sillä piste. Todella säälittävää ja vieläpä kaksinaamaista. Lordi lähtee Euroviisuihin sitä muuta mikään. Voitte minun puolestani nolata itsenne ja rähistä asiasta vaikka maailmanloppuun.

Kyllä minä mieluummin Euroviisuissa Lordia katson kuin puolipukeisia bimboja laulamassa korvia halkovaa hömppähumppaa.
4277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Loistavaa tekstiä, hyviä perusteluita eikä pelkkää provoa kuten Lordin vastustajat tuntuvat yleensä harrastavan.

"Olisiko muka sitten se parempi vaihtoehto, että kaikki musiikki olisi samaa tusinatavaraa, kaikki ihmiset samanlaisia kuin muut? "

-Niinpä, eiköhän olla jo ihan tarpeeksi niitä Pave Maijaisia, Jari Sillanpäitä ja Katri Helenoita lähetetty viisuihin?

Äänestä

Hyvin kirjoitettu teksti! Ja vaikka tuo onkin tullut moneen kertaan täälläkin jo todettua, niin hyvä, että joku vielä kertaa

Olen kyllä täysin samaa mieltä. Ei Suomi pärjää perinteisellä rallatuksella. Ja vaikka siinä oikeasit olisikin jotain hyvää (mitä siinä yleensäkään ei oikein ole), niin Suomen on vaikeata pärjätä noin piilossapysyvällä meiningillä. Ja vitut siitä, vaikka ulkomailla tulisi iso kohu, ja siellä ei pidettäisi. Eivät ne ole muutenkaan siellä oikein ihannoineet Suomea.

Oikeastaan jokainen järkevä ihminen tajuaa kyllä nopeasti, että ei Lordi ole sen pahempaa kuin joku Darin, tai mikä tahansa muu "normaalimpi" bändi.

Mutta ei Iron Maiden oikeastaan sieltä ihan raskaimmasta päästä ole, sellaista perushevimättöä se on. Vaikka kuitenkin rankempaa kuin Lordi.

Äänestä

Iron maiden raskasta? Rytmistä, monimutkaista brittimetallia. Sepultura, ja cradle of filth on paremmin sitä raskasta kaartia.

Äänestä

Kunpa kaikki ajattelisivat näin.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viisuvihaaja kirjoitti:

Olen lukenut tässä Lordista jos jonkinlaista kommenttia, puolesta ja vastaan, en pidä itseäni yhtyeen fanina, enkä ylipäätään paljon perusta hevimusiikista, mutta olen eittämättä tyytyväinen että Lordi lähtee Euroviisuihin. En ole vaivautunut seuraamaan Euroviisuja koskaan ennen kuin nyt, miksi?

Tulos tiedettiin ennalta, Suomi häviää, joka kerta. Kiitos tästä menee karmeille edustajille ja kahta kauheammille kappaleille. Niitä hömppähumppaliirumlaarumeja ei kukaan järkevä ihminen viitsi kuunnella kahta minuuttia kauempaa vaikka aseella uhataan, ennen kuin tärykalvot alkavat vuotamaan verta, silti Suomi yrittää samaa taktiikkaa vuodesta toiseen yhtä huonolla menestyksellä. On täysin selvää ettei Suomi tällä taktiikalla tule koskaan menestymään.

Ainoa vaihtoehto on etsiä uusi ja erilainen vaihtoehto ja miksei samalla tuoda hieman uutta ravistelemaan tuota luutunutta formaattia uuteen uskoon? Lordi on tähän paras vaihtoehto. Mikäli Lordi ei menestyisikään viisuissa niin pelkästään se mitä tapahtuu jälkeenpäin tekee kisoista katsomisen arvoisen, kyllä jopa minunlaiselle vannoutuneelle Euroviisun vihaajalle.

Sitten muutama sana tästä Lordin naamareista, joka on saanut niin monet ihmiset niin valtavan raivon ja hermoromahduksen partaalle. Kyseiset naamiot kuten yhtyeen käyttämä pyrotekniikka kuuluu olennaisena osana Lordin imagoon, kaikilla yhtyeillä on omansa, joten minkä helvetin takia siitä pitää nostaa näin perk***** iso haloo? Katsokaahan esimerkiksi sellaisia bändejä kuten K.I.S.S. tai Indica. Olisiko muka sitten se parempi vaihtoehto, että kaikki musiikki olisi samaa tusinatavaraa, kaikki ihmiset samanlaisia kuin muut? En tiedä mitä muut sanovat, mutta jos maailma olisi sellainen, minä en ainakaan haluaisi siinä elää. Tästä syystä nostan hattuani Lordille, joka uskaltaa kursailematta olla erilainen ja erottua massasta. Elämä on huomattavasti rikkaampaa, kun on olemassa erilaisuutta.

Sanoisin että monet Lordin parjaajat ja solvaajat eivät tiedä tästä yhtyeestä tuon taivaallista, lukuun ottamatta ulkonäön ja tuoreimman biisin Hard Rock Hallelujah. Tietävätköhän he kuinka suosittu Lordi on Suomen ulkopuolella Euroopassa?
Eivät taatusti, ja silti ovat valmiita nakkelemaan yhtyeen jäseniä mädillä munilla ja valkosipulilla tai polttamaan roviolla. Tulee mieleen pimeän keskiajan noitavainot jolloin punahiuksisia naisia poltettiin roviolla noitina tai Espanjan inkvisition jossa ”vääräuskoisia” pakotettiin kääntymään kristinuskoon kidutuksella. Näitä tekstejä lukiessa tuntuu siltä, ettemme ole oppineet menneisyydestä mitään.

Pikkusisareni, nyt 14 vuotta tykkää yhtyeen musiikista ja kuuntelee sitä musiikkikanavalta, kiusaksi asti saanen lisätä. Hän on täysin normaali, vilkas, taiteellinen ja omaa vilkkaan mielikuvituksen, eikä todellakaan mikään saatananpalvoja. Vanhempani ovat perheen uskovaisia, mutta kyllä heillä päästä löytyy sentään tervettä järkeä, eivätkä he ole leimaamassa bändiä tai sen jäseniä saatananpalvojiksi, mikä on enemmän kuin mitä monista täällä olevista voi sanoa. Hiukan huvittuneita he olivat bändin ulkonäöstä, mutta siinä kaikki. Eivätkä he ole kieltämässä yhtyeen musiikin kuuntelua, ja miksi ihmeessä, hyvää ja tarttuvaa mättöä.

Sitten huikan musiikista itsestään, Lordi ei varsinaisesti ole kovin ”raskasta” musiikkia. Jos haluatte esimerkkejä ottakaa esim. Children of Bodom, Turmion Kätilöt ja Iron Maiden. Listasta saisi varmasti pitkän kuin nälkävuodesta, mutta miksi pitäisi, pointti menee varmasti vähemmälläkin perille. Kirjoitukseni takia jokin harrasuskovainen varmasti nyt leimaa minut varmaan Saatanan äänitorveksi, palvojaksi, tai ties miksi harhaoppiseksi tai tuomiopäivän airueksi, mutta entä sitten? Siitä vain.
Olen tuiki normaali opiskelija nuori jolla on normaali kasvatus, uskonnollinen en kuitenkaan ole. En liiku epämääräisissä porukoissa, tupakoi, juo tai käytä huumeita. Tekeekö siis se, että puolustan Lordia tai heidän musiikkiaan minusta saatananpalvojan?
Todennäköistä on että monet täällä olevat ovat minua vanhempia, mutta suurimmilta osin tuntui siltä kuin katselisi murrosikäisten teinien tappelemista tai parivuotiaiden kakaroiden riitelyä hiekkalaatikolla. Mielipiteensä voi ilmaista järkevästi tai haistattelemalla ja ärräpäitä lennättämällä, kumpikohan näistä edellä mainituista antaa kirjoittajastaan paremman kuvan? Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta minulla ei ole tämän keskustelupalstan kirjoittajista hyvää kuvaa. Annatte itsestänne huonon kuvan ja näytätte nuorille huonoa esimerkkiä ja sitten kehtaatte kotisohvalta uutisia katsellessanne päivitellä, että kyllä nykynuoriso on kamalaa. Menkää te kämisijät te mäkättäjät te kukkahattu mummelit itseenne ennen kuin alatte tuolla tavalla marmattamaan! Saatana teidänkaltaisenne idiootit saavat minut raivostumaan mikä ei ole todellakaan helppoa.

Ja te kaksinaisnaamaiset tekopyhämoralistit, te raamattu kainalossa taapertavat kiihkouskovaispässit. Teidänkaltaiset umpiluupäät saatte minun sappeni kiehumaan. Tuollainen muiden haukkuminen netissä nimettömänä on raukkamaisuutta pahimmasta päästä. Missä te olitte silloin kun Suomen Euroviisu edustajaa valittiin? Olisitte varmasti saaneet Tomi Metsäkedon tai Jari Sillanpään sinne jos olisitte tarpeeksi äänestäneet. Annatte muille edustajille täyden tuen, mutta kun vastaan tulee jokin sellainen joka sotii mieltymyksiänne vastaan alatte marista. Teillä oli mahdollisuus, ette siihen tarttuneet, sillä piste. Todella säälittävää ja vieläpä kaksinaamaista. Lordi lähtee Euroviisuihin sitä muuta mikään. Voitte minun puolestani nolata itsenne ja rähistä asiasta vaikka maailmanloppuun.

Kyllä minä mieluummin Euroviisuissa Lordia katson kuin puolipukeisia bimboja laulamassa korvia halkovaa hömppähumppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu