Mitä teen?? Olemme olleet mieheni kanssa reilu 2 vuotta yhdessä. Meillä on yhteinen omakotitalo ja lapsi 1,5kk. Riitelemme usein ja minusta tuntuu muutenkin että tämä juttu ei ole sitä mitä haluan loppuelämältä... Nyt selvisi sitten että olen raskaana ja EN TIEDÄ MITÄ TEEN!! Rakastan lapsia hirveästi mutta en tiedä miten jaksaisin 2 lapsen yksinhuoltajana jos meille tulisi mieheni kanssa ero. Mies hoitaa kullä lasta mutta nykyään hänellä menee enemmän kaljan juontiin aika kuin minun ja tytön kanssa olemiseen. Tästä asiasta en voi mieheni kanssa keskustella ilman hirveää riitaa ja syytöksiä. Minun vika on kaikki. Kertokaa oma mielipide tai jos jollain samanlaisia kokemuksia. -kiitos-
mitä tehdä??
Lapsiako??
31001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni sinun tulisi varata teille aika perheneuvolasta tai perheasiain neuvottelukeskuksesta, jotta voisitte ulkopuolisen avun turvin keskustella siitä, mitä vanhemmus pikkulapsiperheessä vaatii ihmisiltä ja miten parisuhdetta tulee siinä samalla hoitaa, ettei "kasveta erilleen".
Kun on ulkopuolinen auttaja (mielellään vielä mies), eivät hänen toteamansa asiat tunnu samalla tavoin syyllistäviltä, eikä teidän tarvitse riidellä siitä kumpi on enemmän oikeassa tai väärässä.
Miehesi suostuu kyllä, jos perustelet hänelle haluavasi molemmille hyvää ja erityisesti lapselle mukavampaa elinympäristöä (=vähemmän riitoja).
Tämä asia kannattaa tehdä huolimatta siitä jatkatteko yhdessä vai ette, koska erokaan ei koskaan ole helppo asia, varsinkaan kun teillä on jo pieni lapsi. Olet joka tapauksessa "kiinni" lapsesi isässä vielä hyvin pitkään, koska lapsen takia sinun olisi erotilanteessakin pidettävä huolta siitä, että hän saa ylläpitää hyvän suhteen myös isäänsä. Mieti ja punnitse tarkkaan... Jos olet epävarma siitä mitä ajattelisit ylipäätään, varaa ensin oma aika ja sitten vasta yhteinen jonkun ulkopuolisen ammattiauttajan luota.
Itselläni oli saman tyyppinen tilanne. Menin ensin perheneuvolaan jonka jälkeen mieheni ei halunnutkaan tulla mukaan.
Olemme eronneet. Ei auttanu neuvolat eikä neuvojat.
...ei kyllä sinua ansainnutkaan! Luuserimaista käytöstä häneltä. Joka tapauksessa uskon (eron itse läpikäyneenä ja yksin ammattiapua hakeneena) olevan helpompaa koota itsensä eronkin jäljiltä, jos on hyödyntänyt ulkopuolista puolueetonta apua. Itse ei aina näe kaikkea, eikä voi ymmärtää, joskus on hyvä että toinen ihminen peilaa tilannetta, jota itse katsoo liian läheltä. Samoja virheitä ei halua toistaa jatkossa, olipa kyseessä sitten vääränlainen oma käytös tai mieltymys sellaisiin miehiin, joiden kanssa ei itse koskaan voikaan tulla onnelliseksi.