Olen tässä vuosia seurannut sivusta kaverini parisuhdetoimintaa ja olen tullut siihen tulokseen ettei jotkut muutu koskaan.
Frendillä on ollut pitkiäkin parisuhteita mutta aina hän on jokaista kumppaniaan pettänyt. Kerran tai useammin. Ei osaa sanoa, minkä takia. Luulen itse että se on jonkinlaista sitoutumisenpelkoa, rupeaa ahdistamaan se ajatus, että tässä nyt sitoudutaan parisuhteeseen. JA pettämällä saa itsensä "vapaaksi" eli syyllisyys tappaa ne tunteet omaan kumppaniinsa...
Kaverini kyllä sanoo aina että välittää tyttöystävästään hirveän paljon, eikä ymmärrä miksi taas piti mennä. Eihän se todellisuudessa menisi, jos niin paljon välittäisi. Tai uskaltaisi välittää.
Surullista katseltavaa tämän miehen toiminta. Kenestäkään hän ei pysty pitämään kiinni vaikka kovin "parisuhdeihminen" on olevinaan. Pettää ja sitten jättää kun petos paljastuu. Ei ole valmis toimintaansa ja tekojansa käsittelemään, edes itsensäkään kanssa.
Ainoa pelastus, minkä näen, ei ole maailman hemaisevin nainen, jota ei "tarvitsisi" pettää, vaan itsensä ryhdistäminen. Jos hän ottaisi itsensä tarkasteluun ja selvittäisi itselleen, mitkä on niitä omia tunnelukkoja ja suhteen kompastuskiviä (kaipaako uutuudenviehätystä nyt ja aina, pelottaako jätetyksi tuleminen tai sitoutuminen niin paljon että parempi rikkoa se kaikki hyvä ennenkuin se pääsee syntymäänkään), nämä asiat läpikäymällä hän ymmärtäisi ehkä itseään paremmin eikä aina vaan tekisi niinkuin on tottunut ja syyttäisi parisuhdetatan, että siinä oli jotain vialla...
Tulipas nyt tältä mieheltä tunteellista tekstiä. Harmittaa vain, kun muuten niin mukava mies ryssii elämäänsä, ja jää vielä yksin. Kaverit kaikki naimisissa tai ainakin menossa ja halu olisi hänelläkin, "mutta kun aina tulee ryssittyä..." Vaikka olen hänen kanssaan asiasta jutellut, ei hän tunnu osaavan käsitellä pettämistään itseensä liittyvänä heikkoutena, josta voi opetella pois.
Frendillä on ollut pitkiäkin parisuhteita mutta aina hän on jokaista kumppaniaan pettänyt. Kerran tai useammin. Ei osaa sanoa, minkä takia. Luulen itse että se on jonkinlaista sitoutumisenpelkoa, rupeaa ahdistamaan se ajatus, että tässä nyt sitoudutaan parisuhteeseen. JA pettämällä saa itsensä "vapaaksi" eli syyllisyys tappaa ne tunteet omaan kumppaniinsa...
Kaverini kyllä sanoo aina että välittää tyttöystävästään hirveän paljon, eikä ymmärrä miksi taas piti mennä. Eihän se todellisuudessa menisi, jos niin paljon välittäisi. Tai uskaltaisi välittää.
Surullista katseltavaa tämän miehen toiminta. Kenestäkään hän ei pysty pitämään kiinni vaikka kovin "parisuhdeihminen" on olevinaan. Pettää ja sitten jättää kun petos paljastuu. Ei ole valmis toimintaansa ja tekojansa käsittelemään, edes itsensäkään kanssa.
Ainoa pelastus, minkä näen, ei ole maailman hemaisevin nainen, jota ei "tarvitsisi" pettää, vaan itsensä ryhdistäminen. Jos hän ottaisi itsensä tarkasteluun ja selvittäisi itselleen, mitkä on niitä omia tunnelukkoja ja suhteen kompastuskiviä (kaipaako uutuudenviehätystä nyt ja aina, pelottaako jätetyksi tuleminen tai sitoutuminen niin paljon että parempi rikkoa se kaikki hyvä ennenkuin se pääsee syntymäänkään), nämä asiat läpikäymällä hän ymmärtäisi ehkä itseään paremmin eikä aina vaan tekisi niinkuin on tottunut ja syyttäisi parisuhdetatan, että siinä oli jotain vialla...
Tulipas nyt tältä mieheltä tunteellista tekstiä. Harmittaa vain, kun muuten niin mukava mies ryssii elämäänsä, ja jää vielä yksin. Kaverit kaikki naimisissa tai ainakin menossa ja halu olisi hänelläkin, "mutta kun aina tulee ryssittyä..." Vaikka olen hänen kanssaan asiasta jutellut, ei hän tunnu osaavan käsitellä pettämistään itseensä liittyvänä heikkoutena, josta voi opetella pois.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kun sitoutuminen vaatii aikuisuutta ja kypsymistä. Häneltä vielä puuttuu ne.
Ei ossaa sun kaveris vielä peitellä ja valehdella niinkuin muut. Vielä pittää kypsyä! Ja voihan tyhmyydestäkin olla kyse, jos aina möläyttelee väärissä paikoissa eikä tajua peitellä. Oppiikohan koskaan? =0
"Eihän se todellisuudessa menisi, jos niin paljon välittäisi. Tai uskaltaisi välittää."
Miten se sitten menee, *todellisuudessa*? =0
Ei yksin jäämisessä loppujen lopuksi ole mitään pahaa. Jos ei halua sitoutua, niin se kullekin suotakoon. Mikä sinä olet normittamaan ihmiselämää? Luuletko, että kaikki parisuhteet ovat niin ihania, että jokaisen pitää niitä tavoitella? Ei suinkaan..nykyään sinkullakin voi olla OIKEESTI ihan hyvä ja ihana elämä. Itse olen valinnut sinkkuuden saatuani maistaa näitä ihania miessuhteita. Järjestään ne kaatuivat miehen väkivaltaisuuteen ja juomiseen. Siitä sitten kun nousee, niin ei todellakaan sääli sinkkuja. Päinvastoin säälii naisia, jotka jäävät sinne kotiin miehensä seksiobjekteiksi, ruuanlaittajiksi, siivoojiksi etc. Eli tällaistako onnea sinä täällä sivuilla kaverillesi toivot. Eheiii..hän vaan nauttii elämästää siinä kun sinä yrität vaimosi avustuksella mitätöidä sinkkuelämän ihania puolia.