Mitä tehdä, kun naiset, joita kykenen saamaan, ovat kaikki järjestään rumia, enkä saa syttymään heidän kanssaan mitään tunteita. Sitten ihailen kaunottaria ja kuvittelen miten heitä silittelisin. Ja joskus kun kanssani on kaksi kaunista naista ollut "säälistä", eivät ole saaneet tunteitaan herätettyä minua kohtaan. Olen muuten aika "kultainen" joten siksi on kanssani yritetty. En ole ruma, perustavis vaan. Teenkö siis itsemurhan vai mitä? Olen yrittänyt rumaa naista, mutta ei sellaisesta välinpitämättömyydestä mitään suhdetta synny. Ikää nyt kolmekymmentä ja olen tosi parisuhdeihminen. En viihdy sinkkuna ollenkaan joten ikävä ristiriitatilanne. Olen jo liian monesti kokeillut ruman kanssa yrittämistä, en enää halua loukata ketään lisää vedättämällä juttuun ja toteamalla, että eipä kiinnosta.
Nainen on ruma
miessinkku
455311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ei siitä kyllä varmasti mitään tulekaan, kun kokoajan syynäät ulkonäön päälle. Naisessa on paljon muutakin kun ulkokuori, ei me mitään koristeita olla vaan ihan ajattelevia olentoja. Jos katsoisit välillä pinnan alle.
Toi toimii naisella, emotionaalinen kun on. Miehen Pénis vaatii kuitenkin tiettyjä ulkoisia avuja naiselta. Jotain mielenkiintoisia piirteitä. Ei sen tartte välttämättä kaunotar olla sanan varsinaisessa mielessä. Tavallinen tyttö tietyillä säväyttävillä piirteillä kelpaa.
En kiellä, etteikö mies tarvitse riittävästi ulkoista viehätystä naiselta saadakseen keppinsä heilahtamaan. Mutta pointti onkin siinä, että eri miehille nää ulkoiset avut tarkoittavat eri asiaa. Ellei näin olisi, kaikki lihavat, rumat, tavalliset ja ei-niin-näyttävät naiset olisivat sinkkuja, ja vaan muodokkaat kaunottaret seurustelisivat. Nythän näin ei ole, vaan pariskuntia on yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin. Että aika sopeutuvainen se Penis loppujen lopuksi näyttää olevan.
Pientä variaatiota yksilöllisissä kauneuskäsityksissä on, mutta ihmisen "kauneustaso" on useimmiten sama jokaisessa kulttuurissa. Kaikki miehet eivät valitse kauneimpia naisia, vaan pyrkivät valitsemaan kauneimman mahdollisen, johon heillä on mahdollisuus. Se on ollut evoluutiossa järkevää, koska liian korkea vaatimustaso olisi tuottanut nolla jälkeläistä, kun taas tason realistinen maksimointi maksimoi samalla jälkeläisten laadun.
Niin, Pénis sopeutuu tarvittaessa hyvinkin erikokoiseen tilaan ja värkkiin. Alkkareissa lötkönä ja tarvittaessa vaikka terhakkaana naulakkona tai hattutelineenä. Kuten sanoin, tavallinen tyttönenkin voi olla jostain syystä viehättävä, ja sehän toki vaihtelee mitä kukin mies sattuu viehättävänä piirteenä pitämään. Ja kyllähän se luonnekin vaikuttaa. Meinaan toisethan ei saa mitään irti hissukasta vaikka se olisi kuinka kauniskin, täytyy olla särmää. Vaikka kyllähän siihenkin hissukkaankin Péniksen työntää. Voipi olla että vallan villiintyykin.;)
Ne miehet jotka rakastuvat valitsevat sen rakastamansa naisen, eikä mitään malli-ikonia, jota eivät silti rakasta sen enempää. Ja rakastuneena rakastettu näyttää kokonaisvaltaisesti kauniilta, mikä on parempaa, kuin mikään ulkonäöllinen yksityiskohtien summa. Jos ei kykene rakastamaan muuta kuin ulkonäköä, voi jo harkita kannattaako yleensäkään harkita tunnesuhdetta jos ei kerta pysty siihen.
tuo pilinpalvonta on vähän tainnut paisua sulla yli. Ei kukaan jaksa kiinnostua sun värkeistäsi yhtä paljon kuin sinä itse.
Jos et pysty tai halua ymmärtää kirjoituksia, niin älä kommentoi.
"Ne miehet jotka rakastuvat valitsevat sen rakastamansa naisen..."
Eli miehet valitsevat naisen, johon ovat jo etukäteen rakastuneet, vaikka eivät ole tavanneet tätä aiemmin? Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Jonkinlaisen ideaalinaisen malli on varmasti monella miehellä mielessään, johon he alitajuisesti vastaantulijoita vertaavat. Siihen kuuluu myös ulkonäkö. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
"Ja rakastuneena rakastettu näyttää kokonaisvaltaisesti kauniilta, mikä on parempaa, kuin mikään ulkonäöllinen yksityiskohtien summa."
Näin varmasti on, mutta miten tämäkään liittyy siihen, että kehen mies pystyy rakastumaan? Kyse ei ole halusta tai tietoisesta prosessista. Rakastumisessa on kyse aivokemiallisesta muutoksesta, esim. dopamiinin eritys lisääntyy merkittävästi, mikä aiheuttaa huumaantumisen ja leimaantumisen tunteen kumppaniin. Tämä kuitenkaan edellyttää tiettyjä (myös ulkoisia) kriteerejä kumppanilta.
"Jos ei kykene rakastamaan muuta kuin ulkonäköä, voi jo harkita kannattaako yleensäkään harkita tunnesuhdetta jos ei kerta pysty siihen."
Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain?
Pientä variaatiota yksilöllisissä kauneuskäsityksissä on, mutta ihmisen "kauneustaso" on useimmiten sama jokaisessa kulttuurissa.
kauneuskäsitys erilainen eri kulttuureissa, joten kauneustaso(jos nyt ymmärsin oikein mitä sanalla tarkoitit) ei ole kulttuurisidonnainen.
"kauneuskäsitys erilainen eri kulttuureissa, joten kauneustaso(jos nyt ymmärsin oikein mitä sanalla tarkoitit) ei ole kulttuurisidonnainen."
Symmetrisiä ja naisella korkeasta estrogeenitasosta kieliviä kasvoja suositaan jokaisessa kulttuurissa. Pieniä kulttuurista johtuvia vivahde-eroja toki on, mutta ne eivät ole merkittäviä. Kauneuskäsitys ei ole tietoinen valinta, jota voisi muovailla aivokuorella vaan evoluution tulos.
Mitäs jos saisit sen tosi kauniin nainen ja vaikka hän vaikka saisi jossain vaiheessa kasvoihin halvauksen, ihosyövän, palovamman, murtuman tms. Kiinnostus ja rakkaus lopahtais varmaan kuin seinään ?
Jaat ihmiset kauniisiin ja rumiin. Itse lähinnä ihastun tai en ihastu. Voin ihasta hyvin erinäköisiin ihmisiin. Ihastuminen voi tapahtua vasta paljon myöhemminkin ensitapaamisen jälkeen. Ihastuminen myös paljon muutakin kuin ulkonäköä.
Katseletko kenties paljon pornoa ? Jos kyllä, niin sen vähentäminen voisi auttaa, kun kysyit, että mitä tehdä. Naiskuva alkaa realistumaan.
Mutta ylipäänsä kannattaa tietty jatkaa sellasten kanssa joihin ihastuu. Ja eihän sitä ihastumista voi pakottaa. Tavis vaan yleensä saa taviksen. Miten et sitten niihin taviksiin ole törmännyt vielä ?
Mutta syynä nyt ei ole ollut se, ettenkö kykenisi rajaamaan omat mahdollisuuteni.
Nohh, sun ongelmahan on mitä ilmiömäisin, mistäpä ne 30v sinkkumiehet tulevatkaan jos ei kauniiden vippien ravintoloista.Vaihda mestoja!!
Kauneus, se on katoavaista pitemmän päälle.Haluatko sopankeittäjän, liedenvartijan? Ehkä äänen kotiisi jne..Yritä silloin nähdä söpöissä ja kivannäköisissä kauneutta.Onnea!BTW:nyt on muuten entistä enemmän sporttimimmejä Hesan kaduilla.Vilkaise.
olet! Ootpa joo tosi kultainen! Eikös luonne merkkaa sulle pätkääkään. Joku missi pitäis tollaselle tavikselle tietty eteen tupsahtaa, mutta sama sitten onko sillä barbilla aivoja vaiko ei. Parempi että jäät jannu suosiolla kotiis äitin helmoihin pyörimään. Noilla älynlahjoilla tuskin parempaa naisseuraa saatkaan, heh...
En ole viestiketjun aloittaja, mutta on kommentoitava silti. Miehelle on tutkitustikin tärkeämpää puolison ulkonäkö kuin naiselle. Se on biologinen, aivoihin evoluution myötä syntynyt ominaisuus. Silti tuskin kukaan rakastuu kehenkään pelkän ulkonäön perusteella, mutta ihastumiselle ja sen jälkeiselle rakastumisen tunteelle voi olla tiettyjä kynnyskriteerejä. Yksi niistä on usein juuri tietyn tasoinen ulkonäkö. Aloittaja ei ottanut viestissään kantaa henkisiin ominaisuuksiin, mutta eihän se tarkoita, ettei hän niitä arvostaisi! Itsekään en kerta kaikkiaan pysty tuntemaan mitään vähemmän viehättäviä tyttöjä kohtaan, vaikka hän olisi miten mukava ja kultainen tahansa. Ihminen tiedosaa alitajuisesti tasonsa ("markkina-arvonsa") ja sitä kautta kumppanin ulkonäön tason, johon hänellä on mahdollisuuksia. Ihastuminen huomattavasti tätä rumempiin ei taida olla juuri mahdollista. Ihminen on visuaalinen eläin, jonka kasvot ovat erittäin hyvä geneettisen laadun mittari (symmetria, sekundaariset sukupuolen ominaisuudet). Tämä korostuu etenkin miehen kohdalla.
Lukemista aiheesta: Osmo Tammisalo: Rakkauden evoluutio.
ja varsinkin jos olisi jonkinlaista käytännön elämän kokemusta ja näkemystä, niin ehkä olisi mahdollista kehittyä kykyä näkemään näennäisten teoriaväittämien taakse ja vähän kyseenalaistamaan asioita. Lue vielä jotakin ihan relevantteja tutkimuksia ja vähän monipuolisemmalla näkökulmalla varustettuja opuksia, niin voisi tulla sitä arvostelukykyä ja kehittyä käyttökelpoista kritiikintajua.
Olenko sanonut oman tietouteni rajoittuvan tuohon kirjaan? Annoin sen esimerkiksi siksi, että se on yleistajuinen eikä vaadi biologin tai antropologin koulutusta. Oletan lukeneeni "oikeita" tutkimuksia jo opintojeni takia huomattavasti enemmän kuin sinä. Tammisalon teos perustuu muuten ihan evoluutiotutkijoiden julkaisuihin. Se oli myös Tieto-Finlandia-ehdokas, joten huuhaasta ei ole kysymys. Ja jos kerran väität minun olevan arvostelukyvytön niin voisit edes kirjoittaa itse jotakin asiaa. Viestisi ei ollut muuta kuin minun vähättelyä ilman yhtäkään kohtaa tekstissäni, jonka olisit nostanut esiin. Jos sinulla on enemmän arvostelukykyä ja oikeampaa tietoa, niin olisi mielenkiintoista sivistyä ja kuulla vasta-argumenttisi.
"ja varsinkin jos olisi jonkinlaista käytännön elämän kokemusta ja näkemystä, niin ehkä olisi mahdollista kehittyä kykyä näkemään näennäisten teoriaväittämien taakse"
Sinun mielestäsi siis arkikokemus on arvokkaampi totuuden lähde kuin tieteellinen tutkimus. Ihmisen parinvalintaan liittyvät kysymykset aiheuttavat tietyissä henkilöissä aina allergisen reaktion. Ihmisessä ei kuitenkaan ole sen enempää henkisyyttä tai jumalisuutta kuin sen yksittäisessä solussa. Toki ihminen on monimutkaisempi kokonaisuus. Selvitä itsellesi vielä teorian ja hypoteesin ero tieteessä.
Jokaisessa relevantissa ja painoarvoltaan merkittävässä tutkimuksessa on selvitetty tutkimustulosten luotettavuus ja virhemarginaalit. Tätä elämän monimuotoisuutta katsos ei vain pysty laittamaan faktaksi mihinkään teoriaan ja täydellisimpäänkin fakturaaliseen tuotantoon liittyy aina empiria, joka on tutkimuksesta otoskoosta riippuen joko pienempi tai suurempi, mutta ei koskaan täydellinen. Siksi voidaankin esittää vain malleja, jotka tietyissä olosuhteissa tietyillä kriteereillä tuottavat tietyn tuloksen, mutta yleistysluontoisena siitä voi saada korkeintaan viitteitä tai mahdollisia väittämiä. Väittämät taas perustuvat empiiriseen ilmiöön, jotka niinkin sattumanvaraisessa tapahtumassa kuin pariutumisessa tapahtuvat ilman tähän mennessä tarkkaan selvitettyjä lainalaisuuksia, koska periaatteessa mikään mahdollisuus ei sulje toista pois.
"Tätä elämän monimuotoisuutta katsos ei vain pysty laittamaan faktaksi mihinkään teoriaan ja täydellisimpäänkin fakturaaliseen tuotantoon"
Eli tämä lausahduksesi tarkoittaa käytännössä sitä, ettei luonnontiede ole tiedettä ja että luonnon kuvaaminen on mahdotonta. Tieteessä on tehty monimutkaisemmistakin luonnon ominaisuuksista teorioita kuin ihmisen parinvalinnasta, kuten suhteellisuusteoria ja evoluutioteoria. Tiedeyhteisön hyväksymä teoria ei ole täydellinen totuus, vaan kuvaus todellisuudesta. Se on silti useimmiten oikeampi kuin yksittäisen ihmisen arkikokemus. Vai pitäisikö mielestäsi syöpää hoitaa koivun mahlalla ihan yhtä hyvin sädehoidon sijasta, jos lääketieteellinen tutkimus näyttää sädehoidosta selviävien keskimääräisen kuolleisuuden olevan pienempi kuin verrokkiryhmän lumelääkkeenä käytetyn koivumahlaa saaneiden ryhmän kuolleisuus? Miksi luottaisit tässäkään empiriiseen tutkimukseen?
"Väittämät taas perustuvat empiiriseen ilmiöön, jotka niinkin sattumanvaraisessa tapahtumassa kuin pariutumisessa tapahtuvat ilman tähän mennessä tarkkaan selvitettyjä lainalaisuuksia."
Parinvalinta ei missään tapauksessa ole sattumanvarainen ilmiö! Opettele ensin alkeet vaikkapa biologiasta ja evoluutiosta, ennenkuin tulet tuommoisia älyttömyyksiä väittämään. Evoluutio ei kehitä mitään ominaisuuksia turhaan, ja ihmisellä parinvalintaan liittyvät aivorakenteet ja niistä seuraavat käyttäytymismallit ovat hyvinkin paljon resursseja vaativia. Niiden tarkoitus on maksimoida jälkeläisten laatu. Joillakin lajeilla esiintyy sattumanvaraista pariutumista, mutta vähänkin kehittyneemmillä selkärankaisilla näin ei ole. Ihminen huolehtii jopa nisäkkäänkin mittakaavalla erittäin paljon jälkeläisestään ja saa suhteellisen vähän jälkeläisiä. Siksi sattumanvaraisesti pariutuneet yksilöt, joilla lisääntymiskumppanin ominaisuuksilla (mm. ulkonäkö, käyttäytyminen) ei ole mitään väliä, ovat karsiutuneet tulevissa sukupolvissa, koska he ovat saaneet vähemmän kelpoisia jälkeläisiä.
Ei ole missään nimessä sattumaa, että keskimäärin mies pitää viehättävimpänä naista, joka on / jolla on:
- Symmetriset kasvot ja virheetön iho (geneettinen laatu, kohdunaikainen hormonitasapaino)
- n. 20-vuotias (nainen on hedelmällisimmillään n. 20-vuotiaana).
- Kapea vyötärö, leveähkö lantio (kielii korkeasta estrogeenitasosta -> korkea hedelmällisyys)
- Suhteellisen suuret silmät, pieni leuka ja nenä (ks. edellinen. Vähäinen maskulinisaatio)
Mitähän mun pitäis tehdä, kun mä saan järjestään niitä rumia ja huonostipukeutuvia, tyylittömiä ja tylsiä miehiä? Ja siitäkin huolimatta, vaikka haaveilen juuri niistä komeista, siisteistä ja hyväkroppaisista komistuksista? Ikää lähes kolmekymmentä, ja parisuhdeihminen olen todella. Joskus oon yrittäny ruman miehen kanssa, muttei siitä mitään tuu kun mulla ei viisari värähdäkkään...
Että ei käy tasan onnen lahjat tässä maailmassa, sullakaan näköjään...
Ehkä sinun pitäisi tiedostaa tasosi, jos et saa parempaa. Sama vinkki aloittajalle.
Se nyt vaan on niin, että mallin ulkonäöllä varustettu muija ei kiinnostu mistään nk. taviksesta, varsinkaan jos muija on vielä suhteellisen fiksu ja hyvässä työssä. Sori nyt vaan, mutta mua ainakin ällöttää keskivertoa rumemmat 10v vanhemmat ukot, jotka tulee lääppiin baarissa kännissä, vaikka mulla on mies mukana. Ei meinaan todellakaan innosta!
Jos et saa kuin oikeasti rumia naisia, niin ehkä vika on kuitenkin sussa. Sisimmällä on enemmän väliä kuin ulkoisella, mutta suhteessa molemmat ovat tärkeitä. Ulkonäölle voi tehdä tosi paljon. Kai tajuat, että esim. minä käyn kosmetologilla, hoidan ihoani, syön todella terveellisesti "puhdasta ruokaa", reenaan 2krt/pvä (kerran aamulla, kerran illalla), käytän rahaa vaatteisiin ja meikkeihin, en tupakoi, juon alkoholia aika vähän vaikka baareissa käynkin (viimeksi ollut humalassa yli 1v sitten), värjään hiukseni säännöllisesti... Ja sitten pitäisi ottaa joku mies, jolla on Tarjoustalon vaatteet ja joka ei tiedä, mikä on kuntosali. Just.
Vaikka luonne kuinka ratkaisisi, myös elämäntapavalinnoilla on väliä. Roskaruokaa syövä, liikuntaa harrastamaton ihminen on ainakin mun silmissä auttamattomasti "out".
Hei hei hei! Kyllä minä tiedän muutamankin ruman äijän joka harva se päivä nai ns. mallin näköisiä naisia. Tai yksikössä, siis naista yleensä kylläkin. Se on vähän kulttuuristakin kiinni. Lapselliset suomalaispissikset nyrpistävät nokkaansa fiksulle ja hyvätuloiselle sedälle tämän iän ja ulkonäön tähden, mutta globaalilla tasolla äijän Pénis viettää juhlahetkiä. Annetaas kaikkien pukkien pökkiä, eikös joo? Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että tää Suomi on sellainen pikku kummajainen. Brasiliassa, Meksikossa, Thaimaassa tai vaikka Tansaniassa löytyy kyllä mallipimpslooraa ja mallivaimoja vaikka et Petäjää kummempi ulkonäöltäs oliskaan. Ja hyvä niin!
PS. Kuntosali on luusereiden paikka. Juoksentelu ja naiminen pitää kropankin kunnossa. Ja tarjoustalon vaatteet kelpaa kyllä. Ei se sun äijäs niitä hepeniä mieti kun päälläsi ähkii.
"Brasiliassa, Meksikossa, Thaimaassa tai vaikka Tansaniassa löytyy kyllä mallipimpslooraa ja mallivaimoja vaikka et Petäjää kummempi ulkonäöltäs oliskaan."
Jos sinulla on rahaa ja suostut viemään mimmin pois köyhyydestä. Tuskin sielläkään mikään 70-vuotias vuohipaimen saa jatkuvasti malleilta, ellei sitten ole joku arvostettu poppamies tai suku järjestä avioliittoa. Siis kyllähän Hjalliskin saa nuoria ja nättejä tyttöjä, mutta sellaista se on. Rikkaita ei koske muiden säännöt. Liza Minelli on kauhea harppu ja ollut ties kuinka monta kertaa naimisissa. Mutta tosiasia on, että näille panopupuille ja lelupojille on oma nimi. Se on onnenonkija. Jos sellaisen itselleen tahtoo, niin sellaisen voi kyllä itselleen hankkia.
"Juoksentelu ja naiminen pitää kropankin kunnossa."
Oikean käden rasitusvamma, vai? :=)
Ei hei oikeasti, salilla voi harrastaa muutakin kuin punttien nostoa. Vaikka järkevä ihminen harrastaa toki jonkun verran lihaskuntoa nostavaa liikuntaa.
Nykyään miehet käyvät spinnaamassa siinä missä naisetkin, eivät jumpat ole enää mikään tyttöjen juttu. Samoin osa naisista käy jo puntilla.
Juoksu polttaa rasvaa, mutta on pidemmän päälle vallan yksipuolinen aerobinen harrastus.
Vaikutat kuitenkin sellaiseltatiukkapipolta,että otan mieluummin vähemmän treenatun naisen,jonka maailma ei täysin pyöri oman itsensä ympärillä eikä ota tätä elämää liian vakavasti.
Olet suoraan sanottuna tylsän oloinen.
Makuja on monia. En ole missään väittänyt, että jokaikinen mies tahtoisi ilman muuta seurustella kanssani.
En kyllä osaa nähdä jotain Thaimaan typyä onnenonkijana, jos hän arvostaa miehessä sitä että tämä kykenee pyörittämään taloutta. Tottakai typylle elämä on silloin helpompaa kuin olla jonkun (komeankin!) köyhimyksen kanssa, mutta tuo on arvokysymys ja perustuu vapaaseen valintaan. Typy ei ole MILLÄÄN TAVALLA enemmän onnenonkija kuin sellainen, joka juoksee ulkoisen habituksen perässä. Sikäli kun tutkittujakin nämä jutut ovat, ollaan havaittu että esim. Thainaisten ja Suomimiesten avioliitot ovat pysyvämmästä päästä suhteista, jossa osapuolet ovat eri maista. Syyksi on tarjottu molempien osapuolien taholta vakavaa pyrkimystä löytää kestävä avioliitto. Varmaankin on joukossa myös onnenonkijoita, mutta järki päässä kun valitsee aviopuolisoa niin tn onnistuu välttämään ongelmatkin.
Se on tietty eri juttu, kuka sitä avioliittoa nyt niin hanakasti haluaa. Lapset ottaa itse kutakin hermoille joskus, ja jos vaihtoehtona on nautiskella sinkkuna "mallineidoista", niin täytyykö sitä aina perhettä perustaa?
Tuo Poppamies on varmaan kovassa suosiossa Afrikan heimotasolla. Kyllähän täällä lännessäkin ja jenkkilässä varsinkin on myös meikäläisiä Poppamiehiä, jotka houkuttelevat peiton alle kilttejä kristittyjä naaraita... Siinä karisma menee yli taloudellisten ja ulkonäöllisten arvojen. Meitä on moneksi.
Rasitusvammoja ei tule, kun neiti vaihtaa kätöstä siellä miehensä alapäässä puuhatessa. Naisen on tärkeää osata hieroa miehensä munat. Naiminen treenaa kroppaa, ja välillä on hyvä antaa tyttösille piiskaa pyllylle. Se treenaa käsiä.
Kirjoitin sinulle tuonne alemmas otsikolla "turhasta valittaminen".
Siis sinusta thaimaalainen ei ole onnenonkija? Kyllä minusta - ei nyt millään pahalla - kuka tahansa lyhyen tuttavuuden jälkeen naimisiin hinkuva, ulkomaille muuttamisesta haaveileva ja mieluiten kotiin uudessa maassa jäävä nainen on onnenonkija. Ja tällaisia thaimaalaiset ovat, usko tai älä. Eivät ole yhtä tyrkkyjä kuin brasilialaiset, mutta ei tässä siitä ole kysymys että he erityisesti "tahtoisivat" pitkän parisuhteen jonkun suomalaisen kanssa, vaan kyllä he nimenomaan tahtovat sen elättäjän. Kuuluu toki osin kulttuuriin, sitä en kiellä. Ja eroja on edelleen enemmän kuin samanmaalaisten kesken solmituissa liitoissa. Suurin osa naisista lähtee kyllä lätkimään heti, jos parempaa eli siis yksinkertaisesti varakkaampaa tulee tarjolle.
"Naiminen treenaa kroppaa, ja välillä on hyvä antaa tyttösille piiskaa pyllylle. Se treenaa käsiä."
Jos olet niitä kynäniskamiehiä, jotka tekevät kahden kilon käsipainoilla kuusi toistoa ja itkevät sitten, miksi lihas ei kasva, niin varmaan tietsikan hiiren liikuttelukin treenaa käsiä.
ekaksi ei naiset ole kauniita, sitten kun ne on, niin keksitään joku muu vika. Taitaa olla vika korvien välissä kun ei mikään kelpaa.
Tsekkaapas tuolta thaiklupi.fi:n sivuilta noita naisasioita, niin huomaat että Thaikkulasta on löydetty niin ehtaa rakkautta kuin lyhytaikaista hupiaki. Sulla on kova yleistysmeininki päällä, mutta ei se mitään, sillä mallithan tunnetusti ovat tyhjäpäisiä.:)
Niin, ja jos puhutaan ihan oikeista onnenonkijoista, niin niitähän löytyy kaikkialta. Sinäkin vaikutat sellaiselta. Monella tavallahan onneakin voi onkia. Ei sen rahan tartte olla keskiössä.
Sulla on kyllä ihan sikatyhmiä mielipiteitä.
Offtopiciksihan tämä mennyt jo aikaa sitten, mutta...
En ole missään vaiheessa väittänyt, että jokaikinen thaimaalainen olisi aina ja ikuisesti rahan perässä. Monet ovat, siitä nyt et pääse mihinkään. Eivät suomalaiset miehet takuulla ole thaimaalaisista naisista älyttömän paljon mukavampia, viisaampia tai komeampia kuin paikalliset. Miksi sitten valita tai oikeastaan joidenkin tapauksessa hakemalla hakea ulkomaalainen mies? Jättää sukulaiset ja ystävät kauas?
Kirjoitat nyt postauksissasi ristiin. Ensin totesit, että esim. Thaimaassa nuorelle ja kauniille naiselle kelpaa vanha, varakas setä. Sitten, kun esitän tähän todennäköisen syyn (varakkuus), alat ylistämään thaimaalaisen ja suomalaisen avioliiton onnea ja autuutta. Avioliiton laadulla ei kuitenkaan ole välttämättä mitään tekemistä avioliiton solmimissyiden kanssa. Monet järjestetyissä liitoissa elävät ovat onnellisia puolisonsa kanssa. Liitto on aina vaihtokauppa, mutta itse en tahtoisi kumppania joka haluaisi minut ensisijaisesti varallisuuden ja asuinpaikkani perusteella. Muuten voisin mennä Etiopiaan hakemaan nälkiintyneen miehen luokseni.
"Monella tavallahan onneakin voi onkia."
Yleisessä kielenkäytössä termillä tarkoitetaan etujen tavoittelua muiden kustannuksella.
Sinulle ihmisen onni voi olla sikatyhmä asia jos se ei tapahdu vain sikamakeille ihmisille, mutta kun ei tuon kummempaa sanottavaa itselläsi ole, niin jospa pitäisit kärsäsi kiinni.
"mutta itse en tahtoisi kumppania joka haluaisi minut ensisijaisesti varallisuuden ja asuinpaikkani perusteella. Muuten voisin mennä Etiopiaan hakemaan nälkiintyneen miehen luokseni."
Mutta otat Suomessa kumppanin jonka tiedät ottavan sinut ULKONÄKÖSI tähden. Ja otat itse kumppanin samoin perustein. Tätähän aiemmin julkitoit. Ja tällöin et varmastikaan mitään pallomahaista mustaa huoli. Se on saletti. Olethan mallinnäköinen, ja juuri äsken kirjoitit ettet taviksennäköisistä kiinnostu. Ja nyt otat muka MUSTAN HASSUNNÄKÖISEN RUIPELON jolla on PALLOMAHA. Ristiriitaista?
Ahkeran mutta ruman suomimiehen perustulo on tietenkin suuri etu naismarkkinoilla, mutta kuten ulkonäkökin, tulot toimivat parhaiten ALUKSI sytykkeenä varsinaiseen tulipesään. Toisin kuin nätiksi syntynyt mallinnäköinen, suomimies on tällöin ANSAINNUT hyvän talon ja perheen. Toisin kuin mallin tapauksessa, ahkera suomimies kykenee myös säilyttämään vaurautensa ahkeruutensa avulla. Malli rupsahtaa, ja jos yrittää Botoxilla säilyttää ulkonäkönsä, on lopputuloksena karsean näköinen "Hollywood"-mummeli. Tietänet mitä tarkoitan. Sanoisin että loppupelissä olen iloinen että olen ahkera suomimies, enkä malli jostakin.;)
"Olethan mallinnäköinen, ja juuri äsken kirjoitit ettet taviksennäköisistä kiinnostu."
En. Miehen pitää miellyttää silmää ja toisaalta taas minun pitää varmasti miellyttää miehen silmää. Ei siinä ole mitään pahaa. Sen sijaan en tahdo suhteen perustuvan ensisijaisesti jonkinlaiseen riippuvuuteen, jota talous usein aiheuttaa. Se, joka ei tienaa ollenkaan on aina enemmän tai vähemmän toisen "armoilla". Siinä on vissi ero.
"Ahkeran mutta ruman suomimiehen perustulo on tietenkin suuri etu naismarkkinoilla, mutta kuten ulkonäkökin, tulot toimivat parhaiten ALUKSI sytykkeenä varsinaiseen tulipesään."
Millä tapaa ahkeruus näkyy palkassa? Ahkera siivooja ei saa tolkuttomia tuloja, mutta suht helposti koulun ja DI:n tutkinnon saavuttanut älykäs ihminen saa jo valmistuttuaan helposti alkupalkaksi yli 2000e/kk. Ja palkkakäyrä on nouseva. Eivät opinnot tai "hyvä työ" tarkoita välttämättä ahkeruutta, esimerkiksi itselleni koulu on ollut aina suht helppoa eivätkä hyvät arvosanat ole vaatineet suuria ponnistuksia. Tunnen kuitenkin paljon ihmisiä, joille esimerkiksi lukiossa pitkän matikan seiska vaati päivittäistä rankkaa työtä. Yleensä ne ysin ja kympin oppilaat tekivät työtä vähemmän ja saivat siitä huolimatta lahjakkuutensa ansiosta paikan hyvästä koulusta.
"Toisin kuin nätiksi syntynyt mallinnäköinen, suomimies on tällöin ANSAINNUT hyvän talon ja perheen."
Millä tavalla? Kuvauskeikat ovat rankkaa työtä, usko tai älä. Niistä tapellaan ja jokaisen pennin eteen joutuu raatamaan, usein päivä on huomattavasti pidempi kuin nk. "taviksella". Eikä työ lopu kuvauksiin, vaan ulkonäöstä on jaksettava pitää huolta, olla kireänäkin päivänä sosiaalinen ja kiltti, jotta töitä riittää jne. Jokaisella on jokin avu, jota voi hyödyntää työmarkkinoilla. Minulle mallintyöt ovat lisätuloa opintojen ohessa, sillä opintotuella ei elä ja toisaalta poseeraamalla ansaitsee enemmän kuin Siwan kassalla - tarpeellista työtä sekin, ja ovat muuten törkeän alipalkattuja kassoja monet opiskelukaverini. Tiettyjä uhrauksia mallintyö vaatii: en voi istua Hesellä syömässä joka päivä enkä kiskoa bileissä tolkuttomia kännejä, koska useimpina päivinä on töitä tai koulua. En tiedä yhtäkään mallia, joka voisi syödä "mitä tahansa", se on keksitty juttu se.
"Toisin kuin mallin tapauksessa, ahkera suomimies kykenee myös säilyttämään vaurautensa ahkeruutensa avulla."
En ikinä ole kuvitellut tienaavani mallin töillä loppuikäni. Siksi olenkin - melko arvostetussa - koulussa ja olen hankkinut kesäksi osa-aikaisen työpaikan omalta alalta. Näin se homma etenee. Tunnen toki malleja, jotka luulevat elävänsä ulkonäöllä loppuikänsä. He ovat kuitenkin vähemmistö: mallit tienaavat Suomessa niin vähän, että opinnot ja työllistyminen myöhemmin ovat välttämättömiä hyvän tulotason säilyttämiseksi. Naama kuluu jo paljon ennen kuin ulkonäkö rupsahtaa. Kukaan ei poseeraa saman lehden kannessa tai jutuissa jatkuvasti.
"Malli rupsahtaa, ja jos yrittää Botoxilla säilyttää ulkonäkönsä, on lopputuloksena karsean näköinen "Hollywood"-mummeli."
Pätee ehkä tosiaan siellä Hollywoodissa.
kannattaa tehdä itsemurha, jos on ihan tavallinen ihminen =)
Jos olet päättänyt olla seurustelematta ruman kanssa mutta kauniit eivät sinusta kiinnostu, niin minkäs teet? Elät sinkkuna tai kokeilet ajatusmallin muutosta. Mutta lopeta turhasta valittaminen...
Onko tämä turha aihe? klo 16:21 vastauksia/lukuja 23/1623.
Ja mallille tiedoksi, että käyn salilla ja minulla on ne hyvät vaatteet. Tavishan ei muuttu hyvissäkään vaatteissa. Naiset ne ovat niitä, joilla kesällä on koko naaman peittävät trendilasit ettei perusnaama näkyisi. Miten miehenä taviskasvot muuttuvat juosten tai salilla? En ole sentään täys toope Tarjoustalon vaatteissa, joten älyttömät kärjistykset voi jättää pois.
Pitkälti mielekäs ulkonäkö on muutakin kuin kangasta, ryhtiä ja hauista. Se on kasvoja.
Siinä mielessä tuo hone-y on oikeassa, että on turhaa valittaa asioista mitä ei voi muuttaa.
"Pitkälti mielekäs ulkonäkö on muutakin kuin kangasta, ryhtiä ja hauista. Se on kasvoja."
Olet näköjään asian oivaltanut, nyt tarvitsee vain enää hyväksyä se
Kärjistykset ja sarkasmi ovat juuri parasta netissä! :=)
Kasvoilla on tietysti väliä. Toki niitäkin voi muuttaa, varsinkin jos kyse on iho-ongelmasta. Jos ongelma on vain tavalliset - eivät siis rumat - piirteet, on täysin mahdollista puntata niin paljon, että joku siro metsänkeiju rakastuu massaasi. Aika iso osa bodareista esim. meidän salilla on ihan tavallisen näköisiä kasvoiltaan, mutta naisia kyllä riittää. Osa niistä on tietysti mielettömän komeita kasvoineen kaikkineen. :=) Kasvoihin vaikuttaa muuten jonkin verran hiusmalli ja parta. Jos piirteet ovat tylsät ja seinästä erottuvat, kasvata parta. Jos tukka lähtee vetäytymään, vedä kaikki pois. Ellei, kasvata pitkät hiukset. Niillä varsinkin yhdistettynä teräksiseen kroppaan on vannoutunut fanikuntansa myös kauniiden naisten joukossa. Yhdelle tuntemalleni tytölle meidän mallitoimistossa kasvot ovat ihan sama kunhan lihasta ja tukkaa löytyy.
En mielelläni alkaisi hormoneita käyttämään. On luonnotonta olla huippubodari ilman hormonaalista hoitoa. Ilman horskaa olenkin jo käynyt salilla kolmisen vuotta ja jatkan samaa rataa, mutta kehityksellä on rajansa ilman mömmöjä. Kaikki Arnoldin ja Halmeen kaltaiset käyttävät hormoneita, se on hyvä muistaa kun aikoo perustaa perhettä tällaisen miehen kanssa, jolla oma hormonitoiminta on myrkytetty kolmekymppisenä seuran ja maineen saamiseksi. Neljä-viisikymppisenä erektio-ongelmat ja sydämen häiriöt yleisiä tällöin.
Nuo hormonit sekoittavat hormonituotannon niin pahasti,että on suuri vaara tulla steriiliksi.En
suosittelisi kokeilemaan,jos haluaa tosiaankin joskus lapsia tulevaisuudessa.
....ja hyväksy tosiasiat.
Uskon ja ymmärän sua täysin. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset vetoaa aina siihen, että sisäinen kauneus ratkaisee. He tuudittautuvat myös siihen, että jos on kaunis, on myös ruma ja itseään täynnä oleva ihminen. Se ei ole totta. Ensinnäkin uskon, että varmasti löytyy aina joku, joka ei pidä esim. jonkun mielestä tosi kaunista minkään näköisenä ja taas toisinpäin.
Ja sitten tämä jo kliseeksi muodostunut "luonne sen ratkaisee". Yleisesti kaikki ihmiset ovat oikeasti ihan mukavia, ihan kaikki. Kaikilla on hyvät ja huonot puolensa, siis luonteessaan. Kaikilla ei vaan synkkaa keskenään. Ei se silti tarkoita, että toinen olisi "huono" -luonteinen, jos ei tulekaan hänen kanssaan toimeen. Ei minusta ole yleispätevää "hyvää" luonnetta. Joku tykkää siitä, että toiselle sopii kaikki: "Juu juu" tai "miten vaan" -tyypit siis. Itse haluan, että toisella on omat mielipiteet, eikä aina taivu siihen, mitä minä sanon. Minulle sopii siis esim. väitelijä -tyyppi, jota joku pitäisi suorastaan ihan kamalana. Kaikki on niin suhtellista.
Itse olen kuulemma hankala luonne, ja sen myönnänkin! :) Kaikki ovat joskus hankalia! Hankala ei ole yhtäkuin huono. Hankala ei ole myöskään suoraan verrannoliinen ulkonäköön. Katson myös ulkonäköä, sillä kaikki rehelliset ihmiset voivat myöntää sen, että silläkin on jotain väliä! Se ei silti tarkoita sitä, että jos minä pidän jotain hyvännäköisenä, niin muiden mielestäkin se olisi niin! Pakko toisessa jokin on viehettää.
Ja tottakai luonnekin merkkaa!!! Sen pitää olla minun mieleeni, mutta ei se yksistään ole tärkein asia. Jos mies on maailman mukavin ihminen, mutta ei esim. ulkonäöllään tai muutenkaan sytytä minua mitenkään, suhteesta tulee VAIN ja AINOASTAAN kaveripohjainen! Näin sen kuuluisi kaikilla olla.
Jos sitä voisi seurustella aina tosi mukavien tyyppien kanssa, niin kyllä sitä sitten olisikin vaihtoehtoja!!! Itselläni on lukuisia todella mahtavia ihmisiä ystävinä, mutta ei näistä seurustelukumppaniainesta ole.
Jatka vain etsimistä, kyllä se "sinun mielestä kaunis" vielä löytyy! Jos sitä tyytyy vaan johonkin, niin siinä tosiaan huijaa itseään ja, mikä vielä pahempaa, toista.
Hyvää kesän alkua sinulle!!!
Hieman provosoivasta aloituksesta huolimatta huomaan olevani samaa mieltä aloittajan sekä N24 kanssa. :)
Ei kenenkään tarvitse tyytyä mihinkään missä ei oikeasti halua olla. Eikä itselle 'biologisesti epäsopivaan' vaihtoehtoon. Lopulta sellainen satuttaa vain kaikkia. Jossakin on nainen, joka on aloittajalle tarpeeksi viehättävä ja sopiva, ja joka pitää myös hänestä.
Keep on trackin' sinkkumies!