En aio rakastua enää ikinä. Olisikin niin helppoa.. sydän särkynyt naisen takia, joka antoi odottaa niin paljon, mutta pystyi antamaan niin vähän. Tapahtuipa siis näin..
Ihastuin luokkakaveriini. Hyvin alkaa, eikö? Hänkin ihastui minuun ja tunsin, että välillämme oli sitä jotain. Kuitenkin minua pelotti tilanne, sillä olimmehan luokkakavereita ja ihastuksen kohteellani oli lapsi! Ystävien kanssa puhuttuani ja asiaa pohdittuani päätin, että elämä on elämistä varten ja riskinotto on avain täyteläiseen elämään. Näin siis ajattelin silloin ja pyysin häntä kahville. Seuraavana perjantaina, lapsen ollessa isänsä luona kävimme treffeillä ja ihastuin yhä syvemmin. Ilta oli ihana ja siitä alkoi eräs uskomattoman hieno seikkailu täysin uuteen ja minulle tuntemattomaan maailmaan. Aloin suunnitella vaikka mitä, yhteenmuuttoa tulevaisuudessa, rooliani lapsen kasvatuksessa ja itseäni aikuistumassa ja itsenäistymässä omituisen houkuttelevan tilaisuuden edessä.
No.. kuten arvata saattaa, eihän siinä hyvin käynyt. Poika luuli vihdoin viimein saaneensa tytön, mutta tyttöpä ei ollut enää ihastunut poikaan. Kiinnostunut ainoastaan ystävänä ja senkö on minulle riitettävä? En voisi kuvitellakaan, että jättäisin asian sikseen, vaikka sattuukin ja mikään ei oikein maistu. Haluaisin palavasti olla edes jossain tekemisissä tämän ihanan naisen ja hänen ihanan pienen tyttärensä kanssa, mutta pystynkö siihen, riittävätkö voimani, kun näen heidät ja tiedän, että minun tulevaisuuteni ei luultavasti kulje samoilla raiteilla? Pääni on toinen toistaan ihanampia muistoja täynnä yhteisistä hetkistämme ja nytkö minun on luovutettava ja muistettava aina se, että "mitä jos.."
Ihastuin luokkakaveriini. Hyvin alkaa, eikö? Hänkin ihastui minuun ja tunsin, että välillämme oli sitä jotain. Kuitenkin minua pelotti tilanne, sillä olimmehan luokkakavereita ja ihastuksen kohteellani oli lapsi! Ystävien kanssa puhuttuani ja asiaa pohdittuani päätin, että elämä on elämistä varten ja riskinotto on avain täyteläiseen elämään. Näin siis ajattelin silloin ja pyysin häntä kahville. Seuraavana perjantaina, lapsen ollessa isänsä luona kävimme treffeillä ja ihastuin yhä syvemmin. Ilta oli ihana ja siitä alkoi eräs uskomattoman hieno seikkailu täysin uuteen ja minulle tuntemattomaan maailmaan. Aloin suunnitella vaikka mitä, yhteenmuuttoa tulevaisuudessa, rooliani lapsen kasvatuksessa ja itseäni aikuistumassa ja itsenäistymässä omituisen houkuttelevan tilaisuuden edessä.
No.. kuten arvata saattaa, eihän siinä hyvin käynyt. Poika luuli vihdoin viimein saaneensa tytön, mutta tyttöpä ei ollut enää ihastunut poikaan. Kiinnostunut ainoastaan ystävänä ja senkö on minulle riitettävä? En voisi kuvitellakaan, että jättäisin asian sikseen, vaikka sattuukin ja mikään ei oikein maistu. Haluaisin palavasti olla edes jossain tekemisissä tämän ihanan naisen ja hänen ihanan pienen tyttärensä kanssa, mutta pystynkö siihen, riittävätkö voimani, kun näen heidät ja tiedän, että minun tulevaisuuteni ei luultavasti kulje samoilla raiteilla? Pääni on toinen toistaan ihanampia muistoja täynnä yhteisistä hetkistämme ja nytkö minun on luovutettava ja muistettava aina se, että "mitä jos.."
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuules nyt miehenalku nyt mietit liian nopeasti liian pitkälle. Äidillä on velvollisuuksia lastaan kohtaan. mies tulee siinävaiheessa vasta kakkosena.Etsi itsellesi oikea rakkauden kohde ja ole rohkea.
itse painin saman kysymyksen kanssa " mitä jos? " poikaystävä jätti noin. kuukausi sitten. tuntuu helvetin pahalta. Oltiin hyvä pari, ja mielen valtaa mitä ihanimmat muistot. mitä jos...
Menit ensimmäisten tai toisten treffien jälkeen ihastumaan liikaa johonkin naikkoseen, jota et juurikaan edes tunne. Rauhotu hyvä mies! Näinkin voi katos käydä.