He kuuntelevat miestänne, kun te ette jaksa. He silittävät, kun teillä on kiire. He rakastavat, kun te haukutte ja vaaditte. He eivät pyydä mitään..joten vaimolle jää rahaa vaikkapa etelänmatkaan tai muihun hauskaan.
Aviovaimot
kiittäkää kakkosia
292043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olet täysin tunneköyhä ihminen.Ja kakkonen on aina vaan kakkonen.
varsinainen rahareikä on. Hotellihuoneet, matkakustannukset, ateriat sun muut. Laskin itse omani entisen kakkosen hinnan ,ja se oli lähes seitsemän tonnin paikkeilla. Että, aika kallis huora .Ja samanpalkkaisia kun ollaan, puolet on siis minun kukkarosta ,kun kaikki on suurinpiirtein mennyt, mitä on yhdessä tienattu.
Eipä ihme ,kun oli kaksi vuotta niin tiukkaa ja nyt taas jo rahaa riittää vanhimmaisen ajokorttiin sun muuhun.
Taas joku katkeroitunut vaimo tilittää, joka tämän luettuaan tulee selittämään "oli mulla oikeesti huora ja nyt vituttaa". Älkää ihmiset pitäkö meitä niin tyhminä kuin te haluaisitte meidän olevan. Voit kirjoittaa viestin ihan omalla sukupuoli-identiteelläkin.
Ei varmaankaan ole mahdollista, että joku voisi itsekin tajuta tuon taikka ajatella entisestä salarakkaastaan noin? Salasuhde voi tulla ihan oikeasti kalliiksi ja se saattaa harmittaa muitakin kuin ykköstä.
Tähän voisin sanoa vaikka notta "taas joku katkeroitunut kakkonen siellä hyökkää ykkösen kimppuun." Eihän siinä pettäjässä ole vikaa. :)
identiteellä? Mitä oikein tarkoitat ? Ompas sinun kirjoituksesi sekava. Kellä huora? Kuka mitä sukupuolta ? Tiedäthän ,että ykkönen tulee ensin ja kakkonen vasta sen jälkeen, siis 1,2 jne.
Eipä silitelty eikä paljon muutakaan ,oltiin fyysisesti paikalla, mutta psyykkisesti poissa ja sen vaistosi kolkkona ,kylmänä ,tylynä ilmapiirinä. Ei autettu edes vakavan sairauden kohdatessa ,oli täysi empatiatyhjiö. Et näytä tajuavan mitään mitä aiheutat ja mitä siellä perheessä vaistotaan ja koetaan.
Onpa ollut huono tuuri sinulla kakkosesi kanssa. Jotkut vaimot ovat juuri kuvailemasi laisia.
vaimoa enkä kakkosta vaan miehen käytöstä.Nyt asiat ovat hyvin. Miehen mielestä munahaukat suksikoot porttolaan ettei vahingossakaan niihin koskisi. Sinä et ole yhtään sen parempi. Typerä kommenttisi perusteella.
Kakkosella on vain ne varastetut hetket ukkomiehen kanssa. Ykkösellä on ne ihanat hetket joka ikinen yö..
tää sama jankuttaminen alkoi!!!!! ykkönen kakkonen ykkönen kakkonen ykkönen kakkonen...
että te aikuiset ihmiset edes alennutte tällaseen lapselliseen paskaan...
Väittelette ku pikkukakarat!
taas kerran saa lukea kuinka hirrrvittävästi naiset pelkää asemansa puolesta. Aina puolustuskannalla. Aina kakkosia halveksumassa, vaikka oma ukko varmaan ihan omin pikku tassuin sinne kakkosensa luokse hipsii. Ei voi käsittää.
ja pelkää samalla tavalla asemansa puolesta ;) siispä täytyy turvautua siihen ykkösen halveksuntaan ja kohta sitten sen miehenkin halveksuntaan tyyliin "en mä sitä ainakaan huolis" ;) ei silloin luulis olevan mitään syytä halveksua sitä ykköstä =))) ja omin tassuin se ukko sieltä ykkösensä luokse tulee - eikä tarvii hipsiä ;)
mutta miksi kakkonen on puolustuskannalla? mitä hän puolustaa? tekojahan tässä pitäisi ruotia, eiköstä niin..?
pääsääntöisesti vain niitä ykkösiä puolustuskannalla, eli peloissaan hutamassa kakkosia alimpaan helvettiin - sehän sitä todellista puolustuskannalla oloa on. Eikö vaan? Vanha viisas sananparsi: "se huutaa joka pelkää".
ja päätös on jokaisella itsellään omista teoistaan. Mies vastaa omista teoistaan,kakkoset omista teoistaan. Ei mies ole ressu ,joka houkutellaan vaan oikea mies itse päättää mitä tekee mitä ei.
Kas kummaa..
Ykkönen puhuu teosta, eli esim. suhteesta varattuun ihmiseen.
Kakkonen selittää suhdettaan varattuun petetyn kyvyttömyydellä hoitaa suhdettaan, pitää mies seksuaalisesti tyydytettynä, petetyn ulkonäkö ja/tai -muoto huono.
Että mikä on puolustuskannalla oloa? Ksittääkseni se, että omaa tekoaan perustelee itsen ulkopuolisilla asioilla. Tiedetään myös, että se on yleistä väkivallassa, alkoholismissa ja muissa vastaavissa asioissa. Puolustuskannalla oleva joutuu hyökkäämään henkilökohtaisuuksiin. Kakkosen huutelu aiheista on pelkoa pahimmasta päästä: ilman em. selityksiä hän joutuisi miettimään omia tekojaan itse; siis ottamaan vastuun valinnasta.
Ihmetyttää, että kakkonen ei niin voi tehdä, vaikka he usein - kuten sinä - ajattelet heidän olevan vain petokseen käytettyjä teko-pillun korvikkeita.
Mutta näin sinä toisaalla olet kyllä asian sanonut - etkös sinä keksinyt sen viisauden, että mies vaan hässii ja nainen yrittää keksiä syitä?
Voisit muuten erottaa kaksi asiaa toisistaan: vaimo voi pohtia mahdollisia syitä miehen uskottomuuteen, ja samainen vaimo voi pohtia jonkun ryhtymistä suhteeseen varatun kanssa.
Mutta sen olen juuri vähän aikaa sitten huomannut, että kakkonen unohtaa kaikki selityksensä, kun itsestään tuleekin se petetty. Kaverini ja hänen ex-vaimo eksyivät eräiden pippaloiden päätteeksi muistelemaan yhteisiä petitouhujaan. Käry kävi kaverilla. Mutta en ole koskaan kuullut niin lujaa kenenkään huutavan kuin tämän kakkosen. Ja naurettiin tosiaan koko sakki - myös tämä mies! - kun muistutettiin hänen omista lausunnoistaan aikoinaan ;)
nappiin! :)
Elo täällä vaihtelee ja osat myös. :) En minä oikeastaan asettaudu sinänsä kenenkään puoelle. Totean van sen minkä täällä näen. Yksi asia on kuitenkin sellainen, mistä en pidä: nimittäin ihmisarvon polkeminen haukkumalla ala-arvoisin nimittelyin ja halveksimalla. Siksi näennäisesti asettaudun usein puolustamaan kakkosia (ja pettäviä miehiä), koska useinmiten juuri nämä "petetyt" ykköset ovat täällä niitä, jotka sakinhivutuksella runttaavat kakkoset ja miehet alimpaan helvettiin varsin värikkäin sanakääntein. Kritisoin näitä self-made tuomareita tarkoituksellisen provosoivasti, koska en voi hyväksyä sellaista yksisilmäistä tuomitsemista.
Sitäpaitsi, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kukin ottaa itse vastuun omista teoistaan, ja kantaa myös itse omatuntonsa. Toisten syyllistävillä ja halventavilla nimittelyillä yms. ei ole asiaan mitään asioiden tilaa parantavaa vaikutusta. Luultavasti nämä törkyturvat, jotka täällä oksentavat pahaa oloaan haukkumalla silmittömästi viimekädessä saavat siitä itselleenkin vain lisää pahaa oloa. En ainakaan voi ymmärtää, miten kukaan voisi aidosti kohentaa itsetuntoaan ja oman arvon tunnettaan polkemalla muita.
ukkoni ei ainakaan vielä tarvitse harrastaa kakkosia. Minä kun jaksan kuunnella,silitellä, rakastaa.... Taitolaji - nimittäin olla ykkönen ja käyttäytyä kuin kakkonen.
Kakkonen antaa pimppaa suunnilleen aina, ja mielellään! Ei päänsärkyjä, ei kiristystä, ei taka-ajatuksia. Valmiina seikkaiuihin ja uusiin juttuihin. Ja kakkosen voi aina vaihtaa, jos kyllästyttää! Mitä sitä yhteen tyytyy?
ovat tuohon valmiita, jos se toteutuisi käytännössä yhtä harvoin kuin sen kakkosen kanssa.. ;) On eri asia nukkua saman peiton alla ja kun kylkeä kääntää, niin saattaa isännälle tulla pipari mieleen - vaikka aamulla ylikonttasi töihin lähtiessä..
Että jos vertaa tilannetta kun pari alkaa olla yhdessä, asuvat jo yhdessä, niin kyllä yleensä sekstaillaan todistetusti useimmin kuin yhdenkään kakkosen kanssa.
Ja kuka sanoo, että vain kakkosia voi vaihtaa? Kyllä puolisonkin voi =) Tosiasia on se, että eihän kukaan hyvää vaihda huonompaan ;)
Ei se määrä vaan se laatu. Siinä on malko tyhjentävä syy sekä ykkösen pitämiseen, että kakkosen pitämiseen - ja vaihtelemiseen. ;)
Leopardi päällä, Jaguaari alla ja aasi joka maksaa kaiken.
Minä tein miehestäni aasin, joka maksaa kaiken, jopa minun ja salarakkaani matkan nyt kesäkuussa etelään. Hänellä on sama vapaus vaihdella panojaan ja lähteä kuin minulla. Molemmat käytämme kai toisiamme hyväksi, molemmat kai loukkaamme toisiamme, mutta..
Minulta miehen uskottomuus vei vain luottamuksen häneen. Minä lähtiessäni - ei ole siis avioehtoa ;) - vien puolet omaisuudesta, jopa siitä rakkaimmasta: firmasta =) Kumpi tekee väärin? Minusta ei kumpikaan. Pelaamme molemmat, eri panoksilla vain.
Jos asettaa rahan rakkauden edelle, niin tilanne voi muodostua tuollaiseksi. Loppujen lopuksi tilanne tuhoaa teidät molemmat firmaa myöten. Järkevintä olisi erota ja jakaa omaisuus.
sen älyn pitäis löytyä, kun on firma menossa nurin..
Luulis, et se äly pitäis tulla tekoihin mukaan vaikka ennen uskottomuutta.. Mutta materialisteille se onkin kai se kovin paikka, kun raha on rakkauden edellä ja sit kun kaikki menee.
Ja jakoonhan tossa kait on omaisuus menossa, kun se ero tulee. Mutta ei se taida sitä firmaa pelastaa ;)
Jos molemmat aiheuttavat toisilleen pahaa, voidaan kai puhua toistensa hyväksikäyttämisestä. Jos molemmat tekevät toisilleen hyvää, sekin voidaan toki nähdä toistensa hyväksikäyttämisenä, mutta siitä käyttäisin mielummin vaikapa sanoja *toistensa tukeminen*. Siitä kai alunperin piti teidänkin kohdallanne olla kyse?
En oikein ymmärrä, miksi kumpikaa olisi sellaisessa tilanteessa, jossa molemmat aiheuttavat toisilleen enemmän pahaa kuin hyvää oloa. Se on järjen vastaista. Jollei sitten saa kicsejä pahasta olosta..? Aika pervoa.. mut miten tuota voi muutenkaan selittää??
katkera kostaja tuhoaa eniten itseään.
Voi helkkari päivän paras juttu!hah haha hahah hahahaaaa
enemmistönä! Eli onkohan niin, että uskottomuus koettelee naisia huomattavsti enemmin kuin miehiä. Ja tästä taas pääsemme siihen, että kulliliinoja ei yleensä uskottomuus paina. Se on vietti kun vetää, eikä silloin tule mieleen mitkään sitoumukset. niin..miehet ovat eläimiä. Niin se vaan on. Ihan turhaan tytöt täällä päätänne vaivaatte. Teistä ei yksikään pysty ymmärtämään kulliliinojen himoja ja kiusauksia.
se aisankannattajan rooli niin hävettävä, että ei missään uskalla hiiskahtaakaan ,paitsi kapakassa 3 promillea veressä uikuttaa.