Lopettakaa pettäjät se ruikutus, että "miks mä silleen menin tekemään", "miks aina täytyy mennä ja ryssiä kaikki" ... jne...tai että "mä en vaan kännissä pysty kontrolloimaan itseäni, silleen se viina muhun vaikuttaa".
Jokaista parisuhteessa eläjää varmasti panettaa viihteellä ollessaan joskus. Siitä ei ole epäilystäkään. Uskollisetkin ihmiset riekkuvat baareissa kännissä, mutta jättävät silti pettämättä. Miksi? Koska he ovat tehneet sen päätöksen, OLEN USKOLLINEN.
Nyt joku uskoton varmasti ajattelee että "niin minäkin olen tehnyt, se ei vaan kännissä tms. pidä". SILLOIN SITÄ PÄÄTÖSTÄ EI OLE TEHNYT. Kyse ei siis ole lupauksesta, jonka sanoo toiselle ääneen. Kyse on päätöksestä itselleen. Siinä vaiheessa kun tekisi mieli kännissäkin panna jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa, EN SITÄ TEE, koska HALUAN olla uskollinen, VAIKKEI TOINEN PETTÄMISTÄ SAISI KOSKAAN TIETÄÄKÄÄN.
Houkutuksia on jokaisella aina ja kaikkialla. Kyse on siitä, ettei anna itsensä mennä niiden vietäväksi. Se ei ole niin vaikeaa kuin miltä se ehkä kuulostaa.
Jos ei sellaista päätöstä itselleen halua tehdä, kannattaisi miettiä, onko suhteessa oikean kumppanin kanssa, (ja kertoa se kumppanille myös). Kannattaisi myös miettiä, mistä muista syistä parisuhteesta on niin vaikea pitää kiinni.
Selittelijät "ei se vaan onnistu vaikka kuinka yritän" ovat helposti periksi antavia, varmasti muissakin asioissa. Ei uskalleta yrittää tarpeeksi. Kun pillua tai munaa kerran on tarjolla niin ei sitä hukkaan voi heittää...
Ihan niinkuin kaikki ilmainen viina firman juhlista... sehän pitää kaikki kiskoa kaksin käsin, ettei vaan lopu kesken...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei todellakaan ole mikään pakko pettää jos on yhtään oma puoliso ja vannottu vala mielessä.
Silloin saa syyttää itseään. Ja hormoonejaan.
syytä itseäni. nautin seksistä. se siitä. syytän miestäni,kun niin paska.