Hei vaan!
Useimmiten sisarusparvesta valittavat ne, jotka jotenkin kokevat menestyneensä sisaruksiaan huonommin. Minun tapauksessani tuntuu olevan niin, että olen jäänyt huomiotta juuri "menestykseni" takia.
Molemmilla sisaruksillani on erilaisia ongelmia, ihan psykologeillakin on juostu. Tuskin olen täysijärkinen itsekkään ;), mutta kuitekin olen normaalein meistä kolmesta: olen sosiaalinen, suhteellisen tasapainoinen ja iloinen. Minä olin jo lapsena meistä kaikista reippain ja tulin hyvin juttuun aikuistenkin kanssa. Opinnoissani olen myös menestynyt erinomaisesti.
Jotenkin kuitenkin tuntuu, että osittain minulla se erinomaisuuden tavoittelu on vanhempien huomion tavoittelua. Totta kai ymmärrän, että ongelmalliset sisarukseni tarvitsevat paljon tukea. Olisi kuitenkin joskus mukavaa kuulla onnitteluja. Esimerkiksi veljeni pääsyä melko vaatimattomaan kouluun hehkutettiin kotona ja sukulaisille aivan kamalasti, mutta sain tuskin mitään onnitteluja kirjoitettuani kouluni toiseksi parhaat yo-paperit.
Pitäisikö ryhtyä persoonallisuushäiriöiseksi alkoholistiksi, että saisin enemmän rakkautta?
Olen jo aikuinen, mutta suoraan sanottuna kaipaisin niin paljon vanhempieni huolehtimista.
Että joku joskus kiinnittäisi minunkin elämääni huomiota.

Vastaukset 5
Vanhimmat
lakkaisit odottamasta perheesi hyväksyntää?
Tietysti on väärin, että sinua ja saavutuksiasi ei huomioida. Siihen on vaan niin totuttu, että sinä selvität kaiken kiitettävästi. Sitä pidetään suorastaan itsestäänselvänä asiana.
Ehkä jotkut perheenjäsenenesi tuottavat niin paljon huolta muille, että se vie kaikkien voimat.
Todennäköisesti he kuitenkin iloitsevat saavutuksistasi ja kehuvat sinua muille. Aseta silti itsellesi uusia tavoitteita, ja iloitse niiden saavuttamisesta. Ja pikku vinkki: lakkaa olemasta niin kiltti! Liika on liikaa. Tee jotain repäisevää - ja vähemmän kilttiä ja järkevää. Kokeile edes. :)
, olet suoriutunut elämässäsi loistavasti! Olethan koko ajan rakentanut omaa tulevaisuuttasi. Tuossa on varmasti vinha perä, että sisaresi vievät niin paljon huomiota ja voimia, etteivät vanhempasi "jaksa" kannustaa sinua. He ovat ehkä tottuneet että sinä pärjäät aina. Meillä on toisin päin, toinen menestyy huippu hyvin, kehun ja kannustan jaksamaan eteenpäin. Toinen vähän huonommin, ja vaatii kannustusta extra-paljon että jaksaa suoriutua jotenkuten vaatimattommasta suorituksestaan. Ja todella, se vie paljon voimia. Silti kuulemma kannustan enemmän tätä pärjääjää (omasta mielestäni en) ja suurimmaksi osaksi kehun silloin kun toinen ei ole kuulolla...Ikinä ei siis ole oikein hyvä, ja vanhemmatkin tekevät tietämättään virheitä. Voisitko ottaa asian puheeksi vanhempiesi kanssa, ettei turhaan jää pahaa oloa, eivät kuitenkaan varmasti tarkoita väheksyä suorituksiasi. Jokatapuksessa sinä olet voittaja, kun jaksat ahertaa itsellesi loistavan tulevaisuuden!
Oli just kun mun elämästä. Mä oon kolmesta sisaruksesta keskimmäinen ja ihan noilla perinteisillä kriteereillä katsottuna ns. parhaiten menestynyt. On koulutus, perhe, talo ym. Mun molemmat siskot ovat suoraan sanottuna aika onnettomia, on alkoholismia, lääkkeiden väärinkäyttöä, koulussa eivät viihtyneet (eikä kyllä missään muuallakaan), taloudellisia ongelmia ja herra ties mitä.
Mun vanhemmat ovat aina joutunu järjesteleen siskojen asioita ja kustantamaan mun mielestä suorastaan kohtuuttomasti aikuisten ihmisten menoja ja laskuja. Siskot ovat nyhtäneet mitä vanhemmilta ovat saaneet, ja riehuneet molemmat vuorollaan vanhempien luona. Isä ja äiti ovat kyllä olleet ihania, kestäneet tuon kaiken ja aina pitäneet mun siskojen puolta. Ne on meidän lapsia, ne sano aina molemmat.
Mä oon sitten vaan ollut jonkinlainen oheislapsi, jolla on vissiin menny elämä niin putkeen ettei sitä oo tarvinnu edes muistaa. Mun koulusta ja yliopistosta valmistumiset ei ollut mitään siihen verrattuna, et esikoinen oli ollut viikon raittiina!
Aivan perseelleen homma lähti menemään kolme vuotta sitten, kun isä kuoli. Puolen vuoden kuluttua isän kuolemasta äiti sai aivohalvauksen ja on nyt vuoteenomana. Ja oikeen arvasitte, ei häntä siskot hoida, vaikka toinen asuu ajoittain samassa asunnossa. Siskot kuppaa vaan äidin rahat, mistä kotisairaanhoitajakin viime viikolla valitti.
Nyt tässä on se ongelma, että äiti ei varmaan enää tule kuntoon ja on ikäänkun periyttänyt mulle siskoista huolehtimisen. Se on jo monta kertaa pyytänyt, että kustantaisin siskoille vaikka kylpylämatkan koska hänellä ei enää ole antaa rahaa. Mulla taas on kuulemma kaikki ja mun siskoilla ei ole elämässä mitään. Vaatteiden hankkimista hän on jo pitkään multa pyytänyt, siis siskoille.
Olen vakaasti päättänyt, että en elätä aikuisia siskojani joilla ei ole koskaan ollut mitään vastuuta elämästään. Mutta mun on kovin vaikeeta sanoa ei huonokuntoiselle äidille, joka kaiken lisäks etukäteen sanoo siskoille että "Memmu (siis mä) huolehtii teistä kun äiti on kuollut". Ei voi mennä näin, helvetti.
Mistä tämmöseen tilanteeseen saisi apua? Sosiaalitoimisto ei pysty tekeen oikein mitään, eivät oo saanu siskojakaan kuriin. Ja aika pitkälle viedyltä tuntus hankkia lähestymiskieltoakaan siskoille, vaikka en halua niiden toikkaroivan lääkepöhnässä meille kun lapset on kotona.
Älä ota siskojasi kontollesi. Aikuiset ihmiset vastaavat itse itsestään ja asioistaan. Sinulla on ihan tarpeeksi jo muutenkin huolehdittavaa, kun on pienet lapset, mies ja sairas äiti. Muista pitää itsestäsikin huolta!
Äitisi meni liian pitkälle, kun kertoi sinun pitävän huolta siskoistasi. Näyttää siltä, että siskojesi ja äitisi välinen napanuora ei ole katkennut. Huonokuntoinen äitisi on nyt huolissaan "lastensa" hoidosta kuolemansa jälkeen, eikä tajua, että siskojesi tulisi huolehtia itsestään. Voisitko sanoa äidillesi, että jos siskosi tarvitsevat enemmän rahaa, heidän pitäisi mennä töihin? Ja että hänellä ei ole valtaa määrätä sinut pitämään heistä huolta? Hankala tilanne. Tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta, että siskosi olettavat saavansa työssäkäyvän taloudelliset edut vaivautumatta kuitenkaan töihin... Varsinaisia käenpoikia.
Pitäisikö äidillesi määrätä edunvalvoja tms., joka vain saisi käyttää hänen rahojaan? Kotona ei pidettäisi juuri käteistä? Tällöin siskot eivät pääsisi kuppaamaan.
Jos siskosi vain ruinaavat sinulta rahaa ja tulevat kotiisi lääkepöhnässä, eivätkä usko kieltojasi, niin lähestymiskielto ei kuullosta ollenkaan liian rankalta toimenpiteeltä. Tai siskojesi tullessa voit pyytää heitä poistumaan, ja jos eivät tottele, niin soitat poliisit paikalle hakemaan siskosi pois. Tuohan on jo kotirauhan häirintää.
Lapsuutesi on tainnut mennä pitkälti siskojen ehdoilla. Pidä huolta, että saat elää loppuelämäsi kuten sinä itse ja perheesi haluatte. Tsemppiä oman pään pitämiseen!
Et ole yksin.