Olen jo 26 vuoden ikään ehtinyt miekkonen enkä ole koskaan elämässäni seurustellut vakavasti. Nuorempana oli jotain lyhyempiä juttuja, mutta vuosien myötä nekin on loppuneet.
Kun ihminen on liian kauan yksin, siitä muuttuu niin kuin saari joka ei tarvi ketään. Enää en edes keksi mitään syytä miksi pitäisi alkaa seurustella. Katselen telkkaa, laitan ruokaa, käyn iltakävelyllä, mihin siinä naista tarvitsisin. Ja jos seksiä tekee mieli, niin netistähän sitä materiaalia löytyy silloin kun itse haluaa.
Joskus käyn kavereiden kanssa baarissa ym. mutta enää ei tule mieleenkään että alkaisin yrittään iskeä jotain muijaa. Mulla on työn/opiskelun kautta paljon naistuttavia, ne on ihan hyvää seuraa, mutta yhtään enempää en tarvitse. Tuntuu, että kukaan nainen ei voisi tuoda mitään lisäarvoa mun elämään. En tarvitse keneltäkään mitään. Vielä muutama vuosi sitten haaveilin seurustelusta, katselin netistä treffipalstoja ym. Jossain kai menee se raja, minkä jälkeen ei enää haluakaan seurustella.
Muistakaahan ihmiset, yksinäisyys on ihan yhtä luonnollinen vaihtoehto elämässä kuin pariutuminenkin. Jotkut suhtautuvat tosi ennakkoluuloisesti kun saavat tietää että on kauan ollut sinkkuna. jotkut, varsinkin naiset syyttävät sitoutumiskammoiseksi ja luulevat että sinkkumies etsii vain irtoseksiä, jotkut miehet taas saattavat epäillä homoksi ym. ikävää.
Kun ihminen on liian kauan yksin, siitä muuttuu niin kuin saari joka ei tarvi ketään. Enää en edes keksi mitään syytä miksi pitäisi alkaa seurustella. Katselen telkkaa, laitan ruokaa, käyn iltakävelyllä, mihin siinä naista tarvitsisin. Ja jos seksiä tekee mieli, niin netistähän sitä materiaalia löytyy silloin kun itse haluaa.
Joskus käyn kavereiden kanssa baarissa ym. mutta enää ei tule mieleenkään että alkaisin yrittään iskeä jotain muijaa. Mulla on työn/opiskelun kautta paljon naistuttavia, ne on ihan hyvää seuraa, mutta yhtään enempää en tarvitse. Tuntuu, että kukaan nainen ei voisi tuoda mitään lisäarvoa mun elämään. En tarvitse keneltäkään mitään. Vielä muutama vuosi sitten haaveilin seurustelusta, katselin netistä treffipalstoja ym. Jossain kai menee se raja, minkä jälkeen ei enää haluakaan seurustella.
Muistakaahan ihmiset, yksinäisyys on ihan yhtä luonnollinen vaihtoehto elämässä kuin pariutuminenkin. Jotkut suhtautuvat tosi ennakkoluuloisesti kun saavat tietää että on kauan ollut sinkkuna. jotkut, varsinkin naiset syyttävät sitoutumiskammoiseksi ja luulevat että sinkkumies etsii vain irtoseksiä, jotkut miehet taas saattavat epäillä homoksi ym. ikävää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
itse olen myös päälle parikymppinen ja seurustelematon, mutta ehdoton hyvä puoli kun vertaa kavereihin joilla on jo muksuja: rahat menee muksuihin ja koko elämä pitää väsätä niiden pohjalta, ei sillä että lapsia tai parisuhdetta vihaisin, ne voisivat olla ihan mukaviakin.
Sinkkuillessa voi kuitenkin ostella kaikkea tarpeetonta ja coolia romua, vaikka coupen farmarin sijasta ja olla töissä tai missä ikinä lystääkin niin pitkään kuin huvittaa.
Tuntuuhan se kyllä vähän vaikealta jos nyt miettisi että pitäisi seurustella niin miten senkin osaisi kun ei ole aikaisemmin kokeillut.
yliarvostettuja ja ympäristön sekä kulttuurin paineen alaisia. pakko elää suhteessa, koska se on vain niin.
homoseksuaaliksihan minua nykyään epäilläänkin sukujuhlissa kun ei avecia ole löytynyt. Mielenkiintoista että vaikka muilla elämän osa-alueilla voin väittää menestyneeni kiitettävästi, olen silti jotenkin reppana kun ei eukkoa ole löytynyt.
täällä. Silti ei voi sanoa menestyneensä elämässä, jos sosiaalinen puoli ei ole kunnossa. Se on se tärkein, aina.
> mutta ehdoton hyvä puoli kun vertaa kavereihin joilla on jo muksuja: rahat menee muksuihin ja koko elämä pitää väsätä niiden pohjalta, ei sillä että lapsia tai parisuhdetta vihaisin, ne voisivat olla ihan mukaviakin.
Kaikkea ei pidä mitata rahassa. Olen toki jäävi sanomaan, poikamiehellä ei ole tunnetusti perhettä. Jälkikasvukaan ei estä harrastamasta. Tosin ajankäyttö menee ymmärrettävistä syistä uusiksi.
Toisaalta, kaikkea ei voi aina saada. Pitää olla hetkellisesti valmis tinkimään jostakin että vastaavasti saa jotakin uutta tilalle.
Nojoo, kyllähän tuota joskus tulee haaveiltua seurasta kun on puoli viikkoa neljän seinän sisällä köpöttänyt. Mutta ei sitä tarkemmin putkiaivoilla ajateltaessa osaa kuvitella miten tähän poikamieshelvettiin saisi toisen ihmisen sovitettua, sellainen fantasiatyttöystävä, jonka saa haettua kaapista kun tekee mieli halia, pussailla tai vähän enemmänkin ja sitten taitella takaisin kaappiin kun haluaa puuhailla omiaan, tietysti kuulostaa kivalta, mutta loppujen lopuksi varsin suuri osa arjestakin menee melko iloisissa merkeissä jos ei satu näille foorumeille tai iloisten pariskuntien ilmoille eksymään ;). (Tulipa lausehirviö, äidin kielen opet antakaa armoa.)
Tällaiset surkuttelupalstat ne on juuri niitä kun saa itsensä rypemään vielä enemmän itsesäälissä! Sitä mitä luet ja jankutat itsellesi koko ajan, sellainen myös olet. Ootte te kummaa porukkaa kun aivopesette itsenne ihan luusereiksi. Ettikää aivopesijän homma jostain pesulasta, ja sieltä sit aivopeskää se oikee. Ehkä saatte peskää!
Sama tilanne täälläkin. Aikoinaan tuli haikailtua ns. oikean tyttöystävän perään, mutta nyt ei oikeastaan enää kiinnosta. Tuntuu häiritsevän liikaa omia kuvioita. Olen mies, ikää 30 v, elämässä muuten suht hyvin menestynyt koulutuksen ja taloudellisen tilanteen suhteen. Satunnaisia lyhyitä yhden yön suhteita on naisten kanssa ollut silloin tällöin (kuitenkin melko harvoin, kun en metsästä niitä enää aktiivisesti) ja mukavia naisia on myös ystävinä. Mutta mitään seurustelua en enää varsinaisesti kaipaa. Ilmeisesti se kaipuu menee tosiaan ohi jossain vaiheessa, mikä on ihan hyvä juttu. Haittapuolena tässä elämäntyylissä on tosiaan se, että jotkut saattavat epäillä homoksi tms. ja katsoa siksi hieman kieroon. Mutta toisaalta epäilkööt ja spekuloikoot mitä vaan, jos tulevat siitä onnellisiksi. Sitäpaitsi on ihan hauska heittää välillä syötyiksi joillekin uunoille vähän naminami -huumoria, antaa ikään kuin vähän luita pureskeltavaksi ja lisää vettä myllyyn. Kun on itsensä kanssa sinut niin moisille jutuille voi naureskella melkoisen makeasti.
...mulla samanlaisia ajatuksia. Sitä vaan jotenkin luovuttaa....
Olen samassa tilanteessa 26v mies, mutta en ole heittänyt kirvestä kaivoon.
Seurustellut en ole oikein koskaan, ne ovat olleet läninnä kaverina olemista. Yhden yön jutut eivät oikein lämmitä pitemmän päälle tosin ei niitäkään paljon ole ollut.
Jos en olisi näin ujo en varmaan olisi tässä, tai ainakin näin luulen?
Olen aina ajatellut että menen naimisiin ja perustan perheen, yksin elämistä en ole edes koskaan harkinnut.
Tästä asetelmasta ei puutu kuin se kumppani!
Parisuhteessa voi tehdä omia juttuja, pitää vai huomioida että toinenkin saa tehdä omia juttuja.
Läheisyyttä ei saa netistä, mikä on minulle ainakin hirveän tärkeää.
Omat lapset ovat toinen asia mitä ei voi korvata millään.
Lyhyesti sanottuna jostain kumman syystä parisuhteessa eläminen tuntuu parhaalta vaihtoehdolta!!!?
Homoksi tai sitoutumiskammoiseksi ei kukaan luule ujous näkyy sen verran päälle, naiset yleensä sanovat että sä taidat olla ujo tai oletko ujo.
Tais tulla taas vähän sekavaa tekstiä:)
ihmeellistä ole minunkin veljeni on kohta lähemmäs 30 eikä ole seurustellut. mutta toki on ihaillut kuvia ja ollut sitä mieltä että on aikas nätti jne joistakin naisista.
mutta hänkin sanoi että ei jaksa sitä: vää kimikimi valivali. ja ainaista kyselemistä että minne meet mitä teet jne. (ja hänessäkään ei mitään vikaa ole. tai mikään "sellainen" poika ei myöskään) vaikka ei minusta homoissa tai lesboissakaan mitään vikaa ole. jokainen tykkää mistä tai kenestä tahtoo:)
itsekkin olin sinkku yli parikymppiseksi ennenkun miesystäväni tapasin. eikä minullakaan ollut aluksi mitään "seurustelu" tuntemuksia. mutta omalla painollaan se siitä lähti:) mutta onhan tämä vähän ollut shokki pitkään sinkkuna olleelle. että nyt täytyy huomioida toinen ja täytyy tehä sitä ja tätä. välillä mietinkin mitä ihanuutta se oli olla sinkku. ja kun alotin seurustelun luulin että menetän kaiken. vapauden,muut hommelit jne.. mutta oikeestaan jälkeen päin aateltuna.. en ole menettänyt mitään omasta mielestäni:) kai tähän seurusteluunkin tottuu kuten sinkkuiluunkin:)
mutta jos sinkkuilu sopii sinulle niin se on sitten sinun päätöksesi eikä minusta omituinen tai mitenkään huono lainkaan:)