Palkkaseteli

palkkaseteli eli työllistämisstuki...hmm....
Olen ollut monissa valtion tukemissa palkkatöissä eli työllistämistuella. Ne ovat vain pätkiä, joissa akateeminen maisteri saa tehdä ne hanttihommat, joihin muut siellä töissä ei halua puuttua. Amanuenssi, assistentti, kurssisihteeri ovat mm olleet nimikkeitä. Mistään ei työllisty pidempään, vaikka työnantaja tarvitsisikin, vaikka työntekijä tekisi työnsä hyvin. Kun pätkä loppuu, olet VAIN työtön. Oleppa vielä avioliitossa, niin et saa ukon tulojen takia penniäkään kelan työttömyyskorvausta. Eikös kaikilla olekaan oikeus työttömyyskorvaukseen? Ei ainakaan ns \"rikkaan\" miehen muijalla. Pastahommia, mutta tulipa tehtyä, naurattaa. Kannatan palkkasetelityötä mutta siihen on lisättävä velvoite palkata ko henkilö ainakin vuodeksi jälkeenpäin( ellei hlö itse sössi) ja - työvoimatoimistot saisi lopettaa tarpeettomina ja kaikki ne käsittelijät sieltä panna työttömiksi. Miksi joku merkonomi sanoo mulle maisterille työkkärissä, miten uraa pitäisi suunnitella? Voihan V! Kela hoitaisi noikin hommat ja työllistämiskurssit voisi myös lopettaa, olen käynyt 3 kpl, aivan tarpeettomia. Eihän työtön tarvi koulutusta - vaan työtä! Että valtiossa vieläkin on joku sössö joka väittää, että koulutus on tie tasa-arvoon ja työhön. Olen lähes tohtori ja tiedän, että näin ei ole. Yksi kaverini onkin tohtori ja hän (mies) kiertää vain kirppareita \"työkseen\"...näin elellään hyvinvointi-Suomessa.
41194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

edelleenkin demareita, niin sama meno jatkuu loputtomiin.

Äänestä
  • Valitsen pienpuolueista ehdokkaani ja kurjistaja SDP, kokoomus ja kepu on aina riistääneet heikompia ja osattomia.

    Äänestä

  • Örmy kirjoitti:

    Valitsen pienpuolueista ehdokkaani ja kurjistaja SDP, kokoomus ja kepu on aina riistääneet heikompia ja osattomia.

    En uskonut vajaa 4 vuotta sitten, että "Kepu pettää aina"-hokemaa todeksi, mutta nyt on uskottava.Verohelpotuksia ei pitänyt antaa oikein kenellekään ja kunnon työpaikkoja lupasivat luoda.Ja missä nyt mennään ? Rikkaille roimat verohelpotukset ja pätkä- ym.surkeita orjatyökonsteja on keksitty oikein urakalla kusettajien kesken.Demareista on tullut pelkkiä virkamiehiä, luihuja seläntaaksepiiloutujia.Olen tosi vihainen korkeasti koulutettuna,1990-luvun alkupuolelta jo syrjäytettynä.En ihmettele näitä prekaariaattinuorien touhuja yhtään.Rikokset tietty tuomitsen, mutta fiksu nuoriso kyllä hokaa het, kun niitä yritetään sumuttaa.Isoja puolueita ei kannata enää koskaan äänestää, koska ne pyrkivät aina pitämään asiat entisenlaisina.Se juuri synnyttää pahoinvointia, vaikka heidänkin joukossaan on oikeudenmukaisiakin, muttei enää tarpeeksi.Ja firmat kertoo vaan, kun heiltä yhteiskuntavastuuta perätään, että parasta ykv:tä on se kun yhtiö tekee maksimitulosta ! Siis käyttää heikompia ja alistettuja hyväkseen aina siellä, missä se kulloinkin on mahdollista.

    Äänestä

Jos olet lähdes Tohtori, mutta silti et saa työtä, olisi ehkä kannattanut miettiä sitä merkonomi vaihtoehtoa, joka siellä työkkärissä sua pompottaa. Narinat pois ja töihin. Nyt on hyvä tilaisuus rummuttaa tasa-arvoasiaa: työ kuin työn on arvokasta ja piste. Ulkomaille voit myös mennä. Maistereilla, ainakin itselläni, on useammasta kielestä hyvät taidot, joten EU:ssa uskoisin myös työllistyväni. Mutta jos on liian nirso, niin sitten sitä työtä ei kyllä. Toistaalta voit alkaa myös tutkijaksi; saahan siinäkin rahaa.

Tsemppiä sulle työn hakuun - tule yksi porras alemmaksi, niin varmasti saat työtä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eki Yrjänä-Yrjänäinen kirjoitti:

palkkaseteli eli työllistämisstuki...hmm....
Olen ollut monissa valtion tukemissa palkkatöissä eli työllistämistuella. Ne ovat vain pätkiä, joissa akateeminen maisteri saa tehdä ne hanttihommat, joihin muut siellä töissä ei halua puuttua. Amanuenssi, assistentti, kurssisihteeri ovat mm olleet nimikkeitä. Mistään ei työllisty pidempään, vaikka työnantaja tarvitsisikin, vaikka työntekijä tekisi työnsä hyvin. Kun pätkä loppuu, olet VAIN työtön. Oleppa vielä avioliitossa, niin et saa ukon tulojen takia penniäkään kelan työttömyyskorvausta. Eikös kaikilla olekaan oikeus työttömyyskorvaukseen? Ei ainakaan ns \"rikkaan\" miehen muijalla. Pastahommia, mutta tulipa tehtyä, naurattaa. Kannatan palkkasetelityötä mutta siihen on lisättävä velvoite palkata ko henkilö ainakin vuodeksi jälkeenpäin( ellei hlö itse sössi) ja - työvoimatoimistot saisi lopettaa tarpeettomina ja kaikki ne käsittelijät sieltä panna työttömiksi. Miksi joku merkonomi sanoo mulle maisterille työkkärissä, miten uraa pitäisi suunnitella? Voihan V! Kela hoitaisi noikin hommat ja työllistämiskurssit voisi myös lopettaa, olen käynyt 3 kpl, aivan tarpeettomia. Eihän työtön tarvi koulutusta - vaan työtä! Että valtiossa vieläkin on joku sössö joka väittää, että koulutus on tie tasa-arvoon ja työhön. Olen lähes tohtori ja tiedän, että näin ei ole. Yksi kaverini onkin tohtori ja hän (mies) kiertää vain kirppareita \"työkseen\"...näin elellään hyvinvointi-Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu