Olen miettinyt yhteen ongelmaani ratkaisua jo pidemmän aikaa. Olen vakiintuneessa suhteessa rakkaani kanssa. Hän esittää yli-itsevarmaa, vaikka tiedän hänen oikeasti olevan erittäin epävarma (johtuen mm. koulukiusaamistaustasta). Olen yrittänyt ns. "pönkittää" ja lisätä hänen itsetuntoaan kehuilla ja muilla. Ongelmaksi muodostuikin, että menetin siinä samalla oman itsetuntoni. Rakkaani vähättelee kaikkea mitä teen tai sanon, tunnen tekeväni kaiken väärin ja olevani huono. Se ilmeisesti johtuu siitä, että hän yrittää niin tukea omaa itsetuntoaan, mutta se on tuhoksi minulle. Olisin kiitollinen neuvoista, mitä voisin tehdä asian hyväksi?
Itsetunto
Tara
3370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kun itsetunto menee, siitä on sinulle enemmän haittaa kuin rakkaastasi hyötyä.
Joskus auttaa kun sanoo kertakaikkiaan suoraan. Kun hän seuraavan kerran halveeraa sinua, sano että et todellakaan ole niin paska ihminen kuin hän sinusta väittää, ja että ansaiset parempaa. Ja sano että se ei mitenkään nosta HÄNEN arvoaan että hän haukkuu sinua!
Tämä sama ongelma minulla oli kotonani. Ikinä ei kannustettu, paremminkin lannistettiin, etten luulisi olevani parempi kuin omaan surkeuteensa kietoutuneet vanhempani. Jonkin verran puolisonikin kanssa on tullut sitä esille että itseään hän kyllä kehuu, mutta minua taas arvostellaan. Mutta olen yrittänyt pitää puoleni ja tehdä asioita selväksi... Ja olenhan minäkin toisaalta arvostellut häntä. Itseäni en tosin tykkää kehua.
.. itse olin vähän vaille vuoden suhteessa tyttöön, joka oli kokenut erittäin kovia aiemmin elämässään, jonka takia hänellä oli itsetunto erittäin alhaalla. Mitä kauemmin tämän masentuneen tytön kanssa olin ja koetin hänen itsetuntoaan nostaa, sen alemmas omani meni. Kehuin ja tein kaikkeni jotta hänen olonsa paranisi, palkkioksi itse sain yleensä vain kylmää kohtelua. Mutta koska hän kuitenkin minua rakasti ja minä häntä olimme tuon pikkasen vaille vuoden yhdessä kuitenkin. Lopulta meillä sitten menikin poikki ja olen sen jälkeen ollut aika pahasti masentunut, tuntuu kuin olisin umpikujassa josta en löydä tietä ulos. En ymmärrä oloani, eihän minulla pitäisi häntä olla ikävä ja olen varmaan säälittävä kun yhä olen näin allapäin mutta en voi sille mitään. Säälittävä paska, joka ei onnistu missään. :(
ps. ajattelin vielä mainita että tämä ex-tyttöni vihaa mua nykyisin, ei edes moikkaa jos jossain näkee. "Painu vittuun" on repliikki jos yritän jutella. Sattuu.