Onpa kumma tunne. Halauaisin sitoutua, mutta toisaalta se ei tunnu niinkään hyvältä jos puolisoa ei rakasta niinkuin tulisi rakastaa. kertokaa syttyykö rakkaus jos on avioliitossa vuosien saatossa vai tuleeko useimmiten se 60% avioero-prosentti vastaan?
avioliitosta
miten sitoutua
2403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
monenlaisia. Ilmeisesti tarvitset ja kaipaat nimenomaan sitä romanttista rakkautta. Silloin voi tulla stoppi vastaan jossain vaiheessa.
Kyllä toista oppii rakastamaan, mikäli arvot ovat edes jokseenkin samankaltaiset, ja mikäli kunnioittaa toista. Mieti, ennen vanhaan suurin osa avioliitoista syntyi sopimalla, tai muista motiiveista kuin romanttisesta rakkaudesta. Tietysti erokin oli silloin vaikeaa tai mahdotonta ilman pätevää syytä.
Tiiän kyllä ton tunteen, että haluaisi kovasti, muttei kuitenkaan tiedä meneekö se haluaminen todellisuuden edelle. Mutta...elämä on täynnä valintoja. Tee miltä sinusta tuntuu, äläkä jää jossittelemaan, haikailemaan, katumaan tehtyjä valintoja. Virheistäkin oppii aina. Tietenkään alttarille ei kannata marssia, jos tuntuu jo siinä vaiheessa, että on tekemässä virhettä.
sitten tulisi rakastaa?? "Rakkautta" tärkeämpää on halu ja kyky sitoutua emotionaalisesti (K. Määttä), siis vahva tahto. Muuta lääkettä tutkimusten mukaan onnelliseen parisuhteeseen ei ole.
Tietenkin ilman sitä rakkautta on motivaatio sitoutumiseen hakusalla. Esim. yhteisöissä joissa ero ei ole sallittu (lähinnä uskonnolliset yhteisöt) on ihan onnellisia avioliittoja paljon. Tosin niissä on lähtökohtana usein sitten myös melko samankaltaiset arvomaailmat puolisoilla.
Itse kuulun yhteisöön jossa ei erota, joten kokemuksesta voin sanoa että sitä haluaa tosissaan hoitaa parisuhdetta koska tietää että yhdessä on pysyttävä kun kerran on tahtonut.
Miksi haluat niin kovasti sitoutua? Etkö pärjää omillasi vai haluatko lapsia vai mitä? Sanoisin että perhe ja lapset on ihan hyvä syy sitoutua (mieti puolisoehdokasta myös vanhempana) mutta epäitsenäisyys on huono lähtökohta avioliitolle.