miesystävän kanssa on mennyt jonkin aikaa huonosti. meillä on ollut vaikeaa puolin ja toisin. ainut asia, johon ongelmat ovat vaikuttaneet on miehen halukkuus, eli hän ei ole halunnut seksiä kanssani vähään aikaan. rakastamme toisiamme suunnattomasti, emmekä ole unohtaneet sitä toisillemme kertoa. mieheni on voinut pahoin, koska ei ole tiennyt mistä hänen haluttomuutensa johtuu. sekun oli ainut asia joka viestitti ongelmista. nyt asia on ratkennut.
minulla itselläni on huono itsetunto ja olen tehnyt ja tulen tekemään kaikkeni sen kohentamiseksi. myös seurustelumme aikana mulla on ollut todella vaikeita kausia ja olen tarvinnut mieheni tukea. ongelmana siis onkin ollut, että miesystäväni rakkaus minuun tyttöystäväänsä on pikkuhiljaa muuttunut huolenpitorakkaudeksi. hän rakastaa minua tyttöystävänään, mutta päällimmäisenä hän tuntee tarvetta pitää minusta huolta ja välillä hänestä on tuntunut kuin olisin hänelle pikkusisko tms. sen vuoksi hänestä on vaikea tuntea fyysisiä tunteita minua kohtaan.
nyt ollaan kuitenkin voitonpuolella, sillä nyt tiedämme mikä on ollut ongelmana. tämä asia oli minulle todellinen shokki. olen koittanut miehelleni selittää, ettei hänen tarvitse pitää minusta huolta vaan pidän itse siinä määrin kuin jaksan ja loput voimat saan terapiasta, jossa olen käynyt pitkään.
minä rakastan häntä, ja mulla on paljon fyysisiä tunteita häntä kohtaan. haluaisin häntä lähes koko ajan. meillä on 8 vuoden ikäero, joten se on varmasti vaikuttanut myös osittain tuohon huolenpitorakkauden syntyyn. hän tarvitsisi itsevarman ihmisen vierelleen, mutta hän on antanut meille mahdollisuuden. missään välissä emme ole olleet eroamassa, mutta tämä tilanne täytyy nyt kiireesti saada katkaistua.
olen päättänyt taistella miehestäni kaikin keinoin. pönkitän itseluottamustani niin, että hän näkee minut taas naisena ja tyttöystävänä, rakkaana. tämä taistelu tulee olemaan sen arvoinen. suhteemme oli aivan uskomaton ja mahtava ennen näitä ongelmia. koskaan emme ole asioista riidelleet vaan näistä on pystytty puhumaan.
sinulle rakas, minä en aijo luovuttaa. meidän täytyy vaan jaksaa selvittää tämä. ja kuten itsekin sanoit, et halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. uskon rakkauteesi ja tiedän etten voi koskaan menettää sinua täysin. meillä on ollut niin hyviä, ihania aikoja ja ollaan yhdessä jaksettu tähänkin saakka, miksemme jaksaisi nyt. viime yö oli kaunis yö. ensimmäistä kertaa pitkään aikaan halusit minua ja minulla oli rakastettu olo, tunsin olevani sinulle tärkeä. jos me riittävästi yritetään ja riittävästi halutaan olla yhdessä, me ei voida kuin onnistua. otetaan tämä koettelemuksena ja haasteena, joka vahvistaa suhdettamme. minä rakastan sua, minä haluan sua.
minulla itselläni on huono itsetunto ja olen tehnyt ja tulen tekemään kaikkeni sen kohentamiseksi. myös seurustelumme aikana mulla on ollut todella vaikeita kausia ja olen tarvinnut mieheni tukea. ongelmana siis onkin ollut, että miesystäväni rakkaus minuun tyttöystäväänsä on pikkuhiljaa muuttunut huolenpitorakkaudeksi. hän rakastaa minua tyttöystävänään, mutta päällimmäisenä hän tuntee tarvetta pitää minusta huolta ja välillä hänestä on tuntunut kuin olisin hänelle pikkusisko tms. sen vuoksi hänestä on vaikea tuntea fyysisiä tunteita minua kohtaan.
nyt ollaan kuitenkin voitonpuolella, sillä nyt tiedämme mikä on ollut ongelmana. tämä asia oli minulle todellinen shokki. olen koittanut miehelleni selittää, ettei hänen tarvitse pitää minusta huolta vaan pidän itse siinä määrin kuin jaksan ja loput voimat saan terapiasta, jossa olen käynyt pitkään.
minä rakastan häntä, ja mulla on paljon fyysisiä tunteita häntä kohtaan. haluaisin häntä lähes koko ajan. meillä on 8 vuoden ikäero, joten se on varmasti vaikuttanut myös osittain tuohon huolenpitorakkauden syntyyn. hän tarvitsisi itsevarman ihmisen vierelleen, mutta hän on antanut meille mahdollisuuden. missään välissä emme ole olleet eroamassa, mutta tämä tilanne täytyy nyt kiireesti saada katkaistua.
olen päättänyt taistella miehestäni kaikin keinoin. pönkitän itseluottamustani niin, että hän näkee minut taas naisena ja tyttöystävänä, rakkaana. tämä taistelu tulee olemaan sen arvoinen. suhteemme oli aivan uskomaton ja mahtava ennen näitä ongelmia. koskaan emme ole asioista riidelleet vaan näistä on pystytty puhumaan.
sinulle rakas, minä en aijo luovuttaa. meidän täytyy vaan jaksaa selvittää tämä. ja kuten itsekin sanoit, et halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. uskon rakkauteesi ja tiedän etten voi koskaan menettää sinua täysin. meillä on ollut niin hyviä, ihania aikoja ja ollaan yhdessä jaksettu tähänkin saakka, miksemme jaksaisi nyt. viime yö oli kaunis yö. ensimmäistä kertaa pitkään aikaan halusit minua ja minulla oli rakastettu olo, tunsin olevani sinulle tärkeä. jos me riittävästi yritetään ja riittävästi halutaan olla yhdessä, me ei voida kuin onnistua. otetaan tämä koettelemuksena ja haasteena, joka vahvistaa suhdettamme. minä rakastan sua, minä haluan sua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ikäisiä olette? Kiinnostuin, kun itsellä hieman samoja ongelmia?!
olen siinä 20 ja mies 8v vanhempi.
hienosti asian "huolenpito-ongelmaksi". Ei ole nimittäin yhtään harvinainen tapaus. Tunnen monia pariskuntia, joissa mies huolehtii vaimostaan/tyttöystävästään kuin pikkusiskostaan ja taas niinkin päin, että nainen huolehtii miehestään/poikaystävästään kuin lapsestaan.
Hyvä, että olette tiedostaneet ongelmanne. Jaksamisia!
Rakkauteenko kuuluisi välinpitämättömyys paremmin? Ihmettelen miksi jokaisen ihmisen pitäisi muka olla itsessään niin vahva, ettei koskaan tarvitsisi huolenpitoa. Huolenpito kuuluu välittämiseen, ja rakkauteen kuuluu huoli toisesta jos sen on huono olla. Miksi otat avun vastaan terapiassa, mikset ota sitä vastaan poikaystävältä? Jos olisin poikaystäväsi, tulkitsisin ilman muuta ettet arvosta tai luota minuun etkä ole tyytyväinen. Kriisi siitä seuraisi.
Nyt en ymmärrä yhtään. Ei kai ihme että parisuhteet menee susille, kun itsestäänselvyyksistä tehdään ongelma.
ei kuulu välinpitämättömyys sen paremmin kuin terapeutti/potilas suhdekaan.
On eri asia tarvita hoivaa silloin tällöin kuin lähes aina. Silloin tällöin -hoivakaan ei saisi olla yksipuolista vaan vastavuoroista. Harvoin sellainen, jolla on terapeuttisia ongelmia itsellään pystyy toista tukemaan.
Jos toisella on ongelmia, kumppani niitä tuskin pystyy korjaamaan. Se on ihmisen tehtävä itse.
Jos ihmisellä on ongelmia oman itsetuntonsa kanssa, sitä ei saa kaataa puolisonsa niskaan. On hyvin yleistä, että masentuneiden puolisot masentuvat itsekin yrittäessään tukea toista.
Nämä ovat asioita, joista pitää selviytyä itse, ammattilaisen tukemana. Ei syöpasairauttakaan puolisolla hoidateta, lääkäreiltä saa parhaan ja varmimman avun. Puolisolla on parantumisessa korvaamaton tehtävä, kun hän vain on olemassa ja hyväksyy sinut kuin olet. Itse olen myös koko ikäni taistellut syvää itse-inhoa kohtaan ja meilläkin suhde on välillä mennyt liialliseksi hoivaamiseksi. Itselläni katosi jo suhteen alussa seksihalut, kun tuli syvä kiintymys mieheen. Ehkä isäni hylkääminen vaikutti minuun niin, että takerruin nyt poikaystävääni kuin isääni, seksittömästi halusin vain halailua, en edes suutelemista. Ajan mittaan se on helpottanut, eikä siihen auta kuin terapia.
Todellakin juuri näin.
Paitsi, että masentuneiden puolisot masentuvat itsekin yritettäessään tukea toista, yleensä he tukevat vääristä kohdista ja väärään aikaan, koska eivät ole perillä asioista kuten ammattilaiset!
Miten puoliso pystyisi toimimaan terapeuttina ilman sen kummallisempaa tietoa, taitoa ja koulutusta kuin masentuneellakaan? Vaikka puoliso olisikin ammatiltaan terapeutti, hän tekisi oikein, ellei ottaisi hartioilleen kumppaninsa "eheytystä".
Ihan ilman muuta parisuhteesta tulisi hoitosuhde jos lähdetään toista hoitamaan.
siitä että apu halutaan torjua tavalla "ei tuo kuitenkaan mitään ymmärrä mistään, terapeutti se on jotain". Näin masentunut aliarvioi toisen, mutta yleensähän masentuneet käyttäytyvätkin aika ikävästi toisia kohtaan. Mutta sen käyttäytymisen taakse tulee nähdä.
Yleinen epäluulo että tavallinen ihminen voisi auttaa toista vain jos on itsekin kokenut täsmälleen saman, on puppua. Hän voi kuunnella ja esittää näkemyksiä ja ellei apua torju, välttämättä mitää terapeuttia ei tarvitakaan. Eihän psykologitkaan sano usein mitään, kuuntelevat vain ja nyökyttelevät. Samaa nyökyttelyä ja kuuntelua voi harrastaa kyllä poikaystävä ja puolisokin. Ellei sitten toinen sano ettei sinusta ole mihinkään.
Tämä kaikki voi tapahtua tasapainoisessa liitossa ilman että kumpikaan kokisi oidipuskompleksia, terapeuttisuhdetta tai muutakaan kummallisuutta.
Että mistään TORJUMISESTA ei ole kyse! Kyllähän minä puhunkin miehelleni ja hän kuuntelee ja nyökyttelee, mutta se ei todellakaan riitä!
Kyllä tarvitaan myös ammattimaista hoitoa, johon yleensä liitetään myös lääkitys, eikä näitä kumpaakaan saa puolisolta. Ja jos suhde muuttuu potilas-hoitaja-painotteiseksi, on vaikeaa enää saada sitä uudestaan parisuhteeksi. Ja kun minä tästä paranen, en halua minkään enkä kenenkään enää muistuttavan minua kokemuksistani, siksi mieluumin hoidatan itseni muualla kuin omassa kodissani ja omalla puolisollani. Terapeutille mennessäni joudun aina keräämään itseni ja kun pääsen sieltä pois, laukeaa jännitys. Jos kotona puran sieluani liikaa on vaikeaa kytkeä se vaihe "pois päältä" yhtäkkiä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näin meillä alussa oikeastaan kävikin, kun pidin miestäni terapeuttinani, en enää osannut lopettaa itkemistä ja vuodatusta, vaan se jatkui ja jatkui yötä päivää. Nyt on selkeämpää, kun käyn terapiassa parkumassa ja sieltä astun takaisin arkielämään.
Tapauksia on monenlaisia. Kyllä sulla oikeat ajatukset on mutta kaikki ei tarvitse lääkitystä eikä terapiaakaan, riittää kun saa jauhaa asiaa kotona.
huolehtimisessa ei toki ole mitään vikaa, mutta mieheni tunne siitä, että hän on kanssani pitääkseen minusta huolta, ei ole oikein! hän on voinut pahoin ja se on ollut lähtöisin omasta masennuksestani ja huonosta itsetunnostani. olen itsekin ollut voimaton, väsynyt ja todella pahoinvoipa omien ongelmieni vuoksi.
käyn terapiassa, koska olen todennut sen auttavan minua enkä halua liian kuormittaa miestäni omilla ongelmillani.
mutta nyt on uusi lehti käännetty! haluan nimenomaan itseni ja oman jaksamiseni vuoksi löytää sen itsetunnon ja rohkeuden, joka olen kadottanut masentuneisuuden varjoon. nyt kun ongelmat suhteessamme on tiedostettu olen motivoitunut. haluan olla onnellinen, mieheni kanssa olen sitä. minun täytyy itse voida hyvin itseni kanssa, jotta mikään ihmissuhde voi onnistua. siitä on kyse.
en enää ihmettele mieheni haluttomuutta. kukapa meistä siskonsa kanssa haluaisi seksiä. ja miehestäni on tuntunut siltä, kuin olisin hänen siskonsa, josta hän on pitämässä huolta! hänen ei tarvitse tuntea niin. en aijo menettää häntä, eikä suhteemme suinkaan ole päättymässä tähän, vaan nyt on aika korjata asioita.
olen ehkä itse liiaksi käpertynyt masennukseeni ja se ollut päällimmäisenä tunteena. ei masennukselle pidä antaa valtaa, sitä vastaan taistellaan ja se voitetaan. nyt olen alkanut liikkumaan ja kuntoilemaan useammin saadakseni virkeytta ja elämän iloa, tapaan ystäviäni useammin jne. se on sitä mitä olen kaivannut ja mitä tarvitsen. kunhan saan omat asiani kuntoon, on minun hyvä olla, ja minun kanssani on hyvä olla. näin minä asiat näen.
huolta saa kantaa, mutta sen ei pidä olla päällimmäinen tunne rakkaudessa. en minä nyt niin heikko ole, sen olen itselleni päättänyt todistaa.
Kaikki ei tarvitse lääkitystä eikä terapiaa ja heille riittää, että ajattelevat asioitaan itse, avaavat solmujaan jos piuhat on sekaisin. Ei siitä tarvitse himassa jauhaa kumppanilleen. Omat on solmuni ja minä ne selvitän.