Minkähän vuoksi naisihmisisten pitää aina totaalisesti seota, kun saavat lapsia? Eihän isätkään yleensä unohda kaikkea muuta elämää, kun perheeseen tulee lapsi.
Itseäni ahdistaa, kun ystäväpiiri supistuu ja supistuu, koska niin moni kaveri on saanut lapsia parin viime vuoden aikana eikä näistä äideistä enää ole "normaaliin" kanssakäymiseen. Tiedän kyllä, että elämä muuttuu melkoisesti kertaheitolla, kun vauva tulee perheeseen, mutta kun ystävien persoonallisuuskin tuntuu muuttuvan niin totaalisesti, etten oikein löydä enää edes yhteisiä intressejä monenkaan kanssa. Sitten ystävyyssuhteet vaan jäävät... Ja sekin harmittaa, koska ystäviä ei koskaan ole liikaa.
Mutta eipä lapsia saaneetkaan juurikaan enää ota yhteyttä, kun itselläni ei ole lapsia. Ainoita tekstareita/sähköposteja mitä heiltä päin tulee, on juurikin sellaista liirumlaarumdiipadaapaata, että vähemmästäkin tulee hulluksi. Esimerkkinä ystäväni, jonka ainoat viestit kuluneen puolen vuoden aikana ovat olleet: "Pikkuprinsessamme syntyi silloin ja silloin. t. maailman onnellisimmat iskä ja äiskä" "pikkuprinsessamme nimeksi tuli se ja se. t. maailman onnellisimmat se ja se" "rakas pikku mussukkamme hymyili tänään ensimmäistä kertaa isille ja äidille. t. niin onnelliset se ja se".
Siis eihän tuollaista täysjärkinen ihminen oikeasti jaksa. Myönnettäköön, että itselläni ei vielä tähän päivään mennessä ole vauvakuumetta ollut. Pidän kyllä lapsista ja leikin sekä hassuttelen niiden kanssa aina kun olen paikassa, jossa lapsia on. Mutta itselleni en suuremmin ole lasta haaveillut, vaikka mieskin kyllä on.
Toinen ystävättäreni uskalsi lähteä yhtään mihinkään ilman lastaan vasta, kun lapsi oli jo melkein parivuotias. Lähdimme kuuntelemaan eräs pe ilta live-esitystä. Ehdimme istua siellä kaksi tuntia, jossa vaiheessa vasta live-esiintyjä oli saapunut lavalla, ja samassa kaverini pomppasi ylös ja sanoi, että "Nyt mun kyllä täytyy lähteä kotiin katsomaan, että pikku kulta on nukkumassa". Siis en ihan käsittänyt käytöstä, koska hän oli jättänyt lapsen erittäinkin luotettavan avomiehensä/lapsen isän hoiviin ja kuvittelin, että meillä nyt sitten tulee hauska ilta pitkästä aikaa. Eikä ollut mitään ennakkovaroitusta sanonut, että hänen pitää sitten yhdeltätoista lähteä kotiin, vaikka siellä oli isä lapsen kanssa kotona. Noh, sinne minä jäin sitten yksin hölmistyneenä istumaan ja ihmettelemään. Nyt ystävättäreni sitten on ihmetellyt, että miksei minusta kuulu mitään ja miksen ole lähtenyt hänen kanssaan oikein mihinkään. Jepjep. Kerran olemme syömässä käyneet sen jälkeen ja silloinkin muksu oli otettava mukaan (vaikka isä olisi voinut katsoa lasta kotona) ja eihän meidän juttelusta tullut mitään, hyvä että syömisestäkään, koska muksu juoksi ympäri ravintolaa ja äitinsä täytyi koko ajan hakea sitä pois milloin mistäkin.
Järkyttävää vuodatusta...mutta kun olen niiiiiin kyllästynyt pikkulasten äiteihin ainakin omassa ystäväpiirissäni. En yhtään ihmettele joku aika sitten tehdyn tutkimuksen tulosta, jonka mukaan pikkulasten äitien älykkyysosamäärä on alhaisempi kuin keskivertonaisen. Ei millään pahalla, mutta kyllä sen huomaa.
JOS itse joskus päätän lapsia hankkia, niin sydämestäni toivon, etten ihan niin pahasti kuitenkaan sekoa ja eristäydy muusta maailmasta :|
Itseäni ahdistaa, kun ystäväpiiri supistuu ja supistuu, koska niin moni kaveri on saanut lapsia parin viime vuoden aikana eikä näistä äideistä enää ole "normaaliin" kanssakäymiseen. Tiedän kyllä, että elämä muuttuu melkoisesti kertaheitolla, kun vauva tulee perheeseen, mutta kun ystävien persoonallisuuskin tuntuu muuttuvan niin totaalisesti, etten oikein löydä enää edes yhteisiä intressejä monenkaan kanssa. Sitten ystävyyssuhteet vaan jäävät... Ja sekin harmittaa, koska ystäviä ei koskaan ole liikaa.
Mutta eipä lapsia saaneetkaan juurikaan enää ota yhteyttä, kun itselläni ei ole lapsia. Ainoita tekstareita/sähköposteja mitä heiltä päin tulee, on juurikin sellaista liirumlaarumdiipadaapaata, että vähemmästäkin tulee hulluksi. Esimerkkinä ystäväni, jonka ainoat viestit kuluneen puolen vuoden aikana ovat olleet: "Pikkuprinsessamme syntyi silloin ja silloin. t. maailman onnellisimmat iskä ja äiskä" "pikkuprinsessamme nimeksi tuli se ja se. t. maailman onnellisimmat se ja se" "rakas pikku mussukkamme hymyili tänään ensimmäistä kertaa isille ja äidille. t. niin onnelliset se ja se".
Siis eihän tuollaista täysjärkinen ihminen oikeasti jaksa. Myönnettäköön, että itselläni ei vielä tähän päivään mennessä ole vauvakuumetta ollut. Pidän kyllä lapsista ja leikin sekä hassuttelen niiden kanssa aina kun olen paikassa, jossa lapsia on. Mutta itselleni en suuremmin ole lasta haaveillut, vaikka mieskin kyllä on.
Toinen ystävättäreni uskalsi lähteä yhtään mihinkään ilman lastaan vasta, kun lapsi oli jo melkein parivuotias. Lähdimme kuuntelemaan eräs pe ilta live-esitystä. Ehdimme istua siellä kaksi tuntia, jossa vaiheessa vasta live-esiintyjä oli saapunut lavalla, ja samassa kaverini pomppasi ylös ja sanoi, että "Nyt mun kyllä täytyy lähteä kotiin katsomaan, että pikku kulta on nukkumassa". Siis en ihan käsittänyt käytöstä, koska hän oli jättänyt lapsen erittäinkin luotettavan avomiehensä/lapsen isän hoiviin ja kuvittelin, että meillä nyt sitten tulee hauska ilta pitkästä aikaa. Eikä ollut mitään ennakkovaroitusta sanonut, että hänen pitää sitten yhdeltätoista lähteä kotiin, vaikka siellä oli isä lapsen kanssa kotona. Noh, sinne minä jäin sitten yksin hölmistyneenä istumaan ja ihmettelemään. Nyt ystävättäreni sitten on ihmetellyt, että miksei minusta kuulu mitään ja miksen ole lähtenyt hänen kanssaan oikein mihinkään. Jepjep. Kerran olemme syömässä käyneet sen jälkeen ja silloinkin muksu oli otettava mukaan (vaikka isä olisi voinut katsoa lasta kotona) ja eihän meidän juttelusta tullut mitään, hyvä että syömisestäkään, koska muksu juoksi ympäri ravintolaa ja äitinsä täytyi koko ajan hakea sitä pois milloin mistäkin.
Järkyttävää vuodatusta...mutta kun olen niiiiiin kyllästynyt pikkulasten äiteihin ainakin omassa ystäväpiirissäni. En yhtään ihmettele joku aika sitten tehdyn tutkimuksen tulosta, jonka mukaan pikkulasten äitien älykkyysosamäärä on alhaisempi kuin keskivertonaisen. Ei millään pahalla, mutta kyllä sen huomaa.
JOS itse joskus päätän lapsia hankkia, niin sydämestäni toivon, etten ihan niin pahasti kuitenkaan sekoa ja eristäydy muusta maailmasta :|
Vastaukset 41
Vanhimmat
"JOS itse joskus päätän lapsia hankkia, niin sydämestäni toivon, etten ihan niin pahasti kuitenkaan sekoa ja eristäydy muusta maailmasta :|"
tämä on kyllä hyvä muistaa sitten joskus.
muuten olen kanssasi samaa mieltä, vaikka lapsia on minullakin 2 kappaletta.
ei kyllä kaikki äidit käyttäydy noin. kyllä niitä "älykkäitäkin" vielä löytyy. liiallisesta uhrautumisesta ei seuraa mitään hyvää. mikäköhän nykyajan ihmisiä oikein vaivaa..
se on se äidinrakkaus.oma lapsi on niin rakas ettei sitä raaski kotiin jättää,räkäisen baari-illan takia.sitä ei lapsen syntymän jälkeen saa enää mitään irti baareista ymv.
on ihana olla kotona oman rakkaan lapsen kanssa.se on nyt elämäni maailmani.lapsen lapsuus menee niin äkkiä ja ovat pian murrosiässä,jolloin ei he eivät tarvitse enää niin paljon vanhempia.silloin sitä taas on varmaan itselläkin haluja toisenlaiseen elämään.kukaan äiti ei uhraudu ,kun haluaa esim baarista pian lapsensa luo,vaan hän rakastaa niin paljon lastaan,ettei malta olla tunkkaisessa baarissa kuuntelemassa turhanpäiväisiä turinoitasi.sitä on lapsen alkuvuodet ,ikäänkuin rakastunut lapseen.tiedät tunteen ,jos olet joskus rakastunut mieheen ei sitä malta tuhlata aikaa kavereihin, kun on yksinkertasesti ihanempaa seuraa!
Pidätkö ystäviesi kanssa kommunikointia turhana turinointina? Itse olen yhden lapsen äiti, mutta tuon kirjotusesti perusteella kuulut siihen kaikkeista tyhmimpään hameväkeen joka roikkuu täysin miehessään ja lapsessaan. Sitten jos käykin huonosti että mies jättää taikka vastaavaa, niin onkin löysät housuissa. Ei ystäviä eikä ketään tukena, kun on itse tympeydellään kaikki karkoittanut.
Voi morjens, ja onnea sinne neljän seinän sisällä pyörivään pikku elämääsi!
hae hoitoa riippuvaisuuteesi idiootti. onneks miehet ei ole samanlaisia
toki äidin rakkaus on hienoo mut tiedätkö että ihmisellä voi muutakin elämää silti olla eikä se tee hänestä huonompaa vanhempaa? onneksi oma emäntäni osaa vähän löysätäkin ja nähdä kavereitaan. minustakin on ihan mukava olla sitten sillä aikaa pojan kanssa kahden. ja pimahtaahan sitä itsekukin jos ei välillä muutakin maailmaa näe kotinsa ulkopuolelta!
jos ei lapsettomien kavereiden maailma kiinnosta enää äidiksi tulon jälkeen,se ei tarkoita ettenkö tapaisi vertaisia kaveritani useinkin,jotka ovat myös äitejä,heidän kanssaan on vain samalla aaltopituudella,kun taas lapsettomien jutut on vaan,minä,minä...
lapsenkin kanssa voi olla muualla ,kuin neljän seinän sisällä.luuletko etteikö lapsen kanssa enää voi mennä mihinkään?olet pahasti väärässä!
se on aika pieni elämän osa mikä itseltäni on jäänyt siis pois ,baari-illat lapsettomien kaveriden kanssa,se elämä kun ei kiinnosta,sielä tulee vaan olo oisinpa jo kotona,enkä silti koe itseäni pimahtaneeksi, päin vastoin olo on ollut paljon terveempi, kun ei viina pöhötö aivoja,eikä tupakka kuivat ihoa..hah,hah..
kyllä itse käyn muualla ilman lastani esim harrastuksissani,hierojalla jne..elämää on siis paljon kodin ulkopuolellakin..niin ja kaiken lisäksi näen vielä noita lapsettomiakin kavereita,vaikka yhteistä ajatusmaailmaa meillä ei olekkaan.pidän heistä silti kiinni.mutta totuus on ,että varmaan puolin ja toisin toistemme jutut ällöttää välillä.
tervemenoo sinne kaikki itseensä käpertyneet äipät sinappikoneineen
mamma mia, sanoit että lapsettomien jutut ovat vain minä, minä, minä...
mutta lapsellisten jutut ovat AIVAN YHTÄ itsekeskeisiä, mutta sen sijaan että puhutaan itsestä, puhutaankin omasta lapsesta. Meidän Taneli sitä, meidän Taneli tätä ja oletetaan että se toinen ihminen on kiinnostunut siitä paskooko Taneli pottaan vai ei. Ihan samalla tavalla kuin sitä äitiä ei vois hevonpersettä kiinnostaa että se lapseton on ostanut uuden ihana topin tai kengät.
Loppujen lopuksi, ihmiset ylipäätään ovat hyvin vähän kiinnostuneita mistään muusta kuin itsestään. Tai lapsistaan. Tai lemmikeistään. Tai miehistään/vaimoistaan.
Mutta äidit ja lapsettomat ovat tässä suhteessa aivan yhtä minä-keskeisiä.
Toisaalta, itse käyn usein kahvilla erään nuoren äidin kanssa, ja silloin kyllä usein jutellaan vaipoista, koska minua kiehtoo se, että tämä äiti käyttää kestovaippoja ja se on minusta hieno asia. On myös kiva jutella ihmisen kanssa, joka oikeasit ajatteleekin lapsensa parasta monessa asiassa, eikä vain SANO ajattelevansa lapsen parasta. Minä arvostan häntä suuresti, ja on kiva jutella asioista jotka minulle on vieraita.
Ehkäpä minä olen se poikkeus joka vahvistaa säännön :)
Kirjoituksestasi tulee mieleen, että oman lapsen saaminen on maailman itsekkäin teko; tässä asiassa moni lapsen saanut yrittää selittää muuta, esimerkiksi sanomala, että 'lapsi on rakas' - tottakai on, mutta vain itselle. Lapsen teko ei ole koskaan hyväntekeväisyyttä, lapsi hankitaan aina vain itselle, itsekkäistä syistä. Henkilöt, jotka ymmärtävät tämän, eivät eristäydy muusta maailmasta ja vetoa aina lapseen, kun siltä tuntuu. He kunnioittavat ystävyyttä ja ymmärtävät sen vaatimukset.
Tiedätkö, että kun lapsettomat kaverisi puhuvat itsestään, niin tulos on MINÄ MINÄ. Kun sinä puhut itsestäsi ja lapsestasi, tulos on aivan sama, eli MINÄ MINÄ. Et vain itse tajua tätä eroa. Ketjun alooittaja on aivan oikeassa - mitä naisen aivoille tapahtuu lapsen saannin myötä? Luulenpa, että vastaus on tämä: Ei siellä ole ennen lapsen saamistakaan ollut mitään.
Mikä logiikka? Ihminen, joka ymmärtää että lapsen tekeminen on itsekästä, kunnioittavat ystävyyttä ja ymmärtävät sen vaatimukset.
Ei helvata, sä olet kyllä täys ääliö ;D!!
"lapsi on rakas", -tottakai on, mutta vain itselle..." MITÄ PASKAA!!!??
Tää netti on kyllä täynnä kaikenmaailman höyrypäitä. Laitetaan vaan sanaa toisen perään, ja mietitään, että kuulostaakos tämä nyt luettuna lauseena hyvältä... Sisällöstä viis...
Hoh-hoijaa...
Totta, lapsen teko on itsekkyyttä, varsinkin kun lisää ihmisiä tänne viimeiseksi kaivataan. Mutta toisaalta, ihmisen useimmat teot ovat itsekkäitä. Ainakin sen tyyppisten ihmisten, jotka tekevät omia lapsia.
Lasta voi rakastaa yhtä paljon, vaikka se ei olisikaan biologinen lapsi.
itsekkäitä ovat sen tyypin ihmiset, jotka eivät tee omia lapsia.
Lasta voi rakastaa paljon, vaikka se olisi naapurin, oman lapsen, serkun, ystävän, kumminkaiman tai vaikkapa sun lapsesi. Susta en olekaan ihan varma... Onko sua kukaan lapsena rakastanut?
"yhtälailla itsekkäitä ovat sen tyypin ihmiset, jotka eivät tee omia lapsia."
->ei kai edellinen juuri muuta väittänytkään. Eikä myöskään puhunut mitään lasten rakastamisesta yleensä.
Juttuhan ON niin, ettei ole olemassa kuin itsekkäitä syitä hankkia omia, biologisia lapsia tälle liikakansoitetulle pallolle, varsinkin kun orpoja ja kodittomiakin riittää. Se, että pystyn tämän toteamaan, ei tee minusta lastenvihaajaa tai rakastamaan kykenemätöntä.
Kun olet noin varma asiastasi, niin kerrohan meille, miksi lapsen laittamattomuus olisi itsekkäämpä kuin lapsen laittaminen? Ja päinvastoin, mikä lapsen laittamisessa on muka epäitsekästä? Millä tavalla muu maailma hyötyy lapsen laittamisesta? Kenelle teet hyvää laittamalla lapsen? Miten tämä maailma on parempi paikka sen jälkeen, kun sinä olet laittanut lapsen? En usko, että osaat vastata näihin kysymyksiin, ennen kuin omin silmin näen.
ei ole yhtään sen enempää itsekkyyttä kuin sen haluamattomuudessa. Jokainen halutkoon omia juttujaan, kumpikaan ratkaisu ei ole oikein tai väärin. Kuittasin vain tuohon edelliseen, joka oli mielestäni todella höhlä kommentti.
Jos ajatellaan, että mitä muut ihmiset hyötyvät muista lapsista, sinun on ensin ymmärrettävä, että lapsi on ihminen. Sitten voit kysyä itseltäsi, mitä saat muilta ihmisiltä, ja mitä muut ihmiset sinulta (olet ihminen myös).
Kysy myös, kuka maksaa tulevaisuudessa eläkkeesi ja sairauskulusi.
Jos joku tekee lapsen rakkaudesta, silloin maailma on parempi paikka. Kaikki rakkaus tekee ympäristöstä paremman.
Tuota "laittaminen" -termiä en ymmärtänyt, mutta oletan sen tarkoittavan tässä kohtaa lapsen tekemistä, joka kyllä muuten on ihan yhtä typerä sana. Eihän lapsia tehdä, niitä saadaan.
Lapsen hankkimisen plussia ja miinuksia voi jokainen miettiä omassa päässään. Niitä on molempia, jos vain osaa ajatella...
Ja ihan tiedoksi, minä en halua lapsia. Olen nimittäin itsekäs ja laiska, vaikka lapsista kovasti pidänkin. Se ei kuitenkaan estä minua ymmärtämästä myös muita näkökantoja. Hoivaan mielelläni muiden lapsia.
Kyllä minua on rakastettu paljon, kiitos kysymästä. En silti ymmärrä mitä tekemistä sillä on yhteisten geenien kanssa. Lasta haluaa suojella ja hoivata ja rakastaa, oli se omasta kohdusta tai ei.
Lapsia ei aina saada, niitä myös ihan tietoisesti hankitaan.
Pointtinihan oli (se sinun mielestäsi höhlä kommentti, jota et toisinsanoen ymmärtänyt ollenkaan) se, että lapsen hankkiminen on itsekäs teko. En kuitenkaan väittänyt että ne jotka lapsia eivät hanki, olisivat jotenkin vähemmän itsekkäitä.
Ihminen ON itsekäs eläin. Suurin osa ihmisen toiminnasta tähtää ihmisen oman aseman ja onnen parantamiseen.
Tästä voi jokainen yrittää parantua, jos haluaa.
Et ymmärrä pointtiani (en kyllä odottanutkaan...): lapsen 'saaminen' (käytetään nyt tätä sanaa, ettei menä jälleen epäolennaisuuksiin) ja lapsen saamattomuus eivät ole moraalisia kysymyksiä, vaan filosofisia: kumpikin on yhtä itsekäs tai epäitsekäs teko filosofian kannalta. Itse en ole missään sanonut, että lapsen saamattomuus olisi epäitsekäs teko. Itse luet tällaista 'rivien välistä', ja olet lähtenyt keskusteluun täysin tunnepohjalta, vaikka siihen ei ole mitään syytä näissä keskuteluissa. 'Rakkaus lapseen' ei tee itse teosta epäitsekästä.
naapurin lapseen ja siitä huolehtiminen on epäitsekästä.
En todellakaan ymmärrä pointtiasi. Alussa viesteistäsi sai sen kuvan, että mielestäsi lapsia hankkivat ihmiset olisivat huonompia kuin lapsia haluamattomat. Ja että lapsen teossa/saamisessa itsekkyys olisi jotenkin huono asia. Itsekkyys on erittäin tärkeä asia juuri lapsen hankkimisessa. Juuri itsekkyys antaa pontta hoittaa lasta kunnolla ja hyvin. Siksi puutuin aiheeseen.
Sait myös vastauksen, miksi lapset ovat hyödyllisiä sinulle ja muulle maailmalle. Taidat olla vain huono häviäjä?
Ei se ole aivan niin yksinkertaista käytännössä.
Ei orpolasta niin vaan adoptoida. Sitäpaitsi adoptio on yhtälailla itsekästä, kuin biologisen lapsen hankkiminenkin. Siis syyt on itsekkäät yleensä. Jos taas tarkoitit sijaisperheeksi alkamista, niin se on eri asia.
Siinä kasvatat toisen lasta ja se on enemmänkin auttamispohjaista. On varauduttava siihen, että lapsi palaa biologiselle äidilleen.
Kenelle se sitten sopii, minulle ei.
Pitää paikkansa, ettei biologisuus ole edellytys lapsen rakastamiselle.
Tuohon liikakansoittumiseen on vähän epäreilua syyllistää niitä ihmisiä, jotka haluavat omia lapsia. Tuolla logiikallahan meidän pitäisi tuntea huonoa omatuntoa ihan joka asiasta, mikä meillä on hyvin Suomessa. Terveyden huollosta, ruuasta, asunnoista, toimeentulosta.
Olisihan se tietysti hienoa kun kaikilla olisi hyvin asiat.
No en menisi niin pitkälle että väittäisin pikkulasten äitien älykkyysosamäärää vähäisemmäksi, mutta toki ihminen muuttuu. Tai ainakin useimmat muuttuvat.
Se on ihmeellisintä, että kun nainen kokee tämän ihana äitiyden tunteen, niin hän kuvittelee että jokaisen on se pakko kokea. Sitä on varmaan niin pää sekaisin siitä onnesta, että on pakko yrittää tuputtaa sitä sitten kaikille. Minua itseäni ärsyttää jos joku sanoo mulle että "kyllä teidänkin TÄYTYY hankkia lapsia". Ei, minun ei täydy tehdä mitään sellaista. Älkää tuputtako, minulla on syyni olla haluamatta kokea tuota ihanaa sekoamista.
Joissain äideissä (ei kaikissa) huomaa kyllä jonkinlaista itseriittoisuutta ja itsekeskeisyyttä lapsen saannin jälkeen. Sen huomaa esim. kaupoissa sellaisena välinpitämättömyytenä muita ihmisiä kohtaan ("mutta kun meidän Matti haluaa seisoa kengät jalassa bussinpenkillä") ja sellaisena minä-keskeisyytenä ("ei minun tarvitse väistää ketään, kun mulla on nämä vaunut - pois alta mummot ja männynkävyt!").
Jotkut taas muuttuvat huomaavaisemmiksi, kiltimmiksi ja rauhallisemmiksi lapsen saatuaan. Kaikki eivät :(
kannaltahan se on erittäin hyvä, että äiti/isä on kiinni lapsessaan tiukasti, mutta itse aikuisen kannalta ei välttämättä tasapainoinen olotila.
Tällaisessa on se vaara, että lapsen kasvaessa, itsenäistyessä ja irtautuessaan luonnollisesti vanhemmistaan voi vanhempi jäädä roikkumaan lapseen ja hyysää 14 vuotiasta, niin kuin pikkulasta, eikä lapsi pääse siten itsenäistymään luonnollista tietä. Onneksi on isät, jotka on enemmän lapsia irtiajavia kuin liimautuvia, joten äitikin joutuu irtautumaan lapsestaan isän antaessa kasvutilaa lapselle. Tällaisessa tilanteessa yleensä vanhemmat käyvät keskenään läpi pienen ristiriidan, jossa äiti "pakotetaan" irrottamaan otetta lapsesta.
Totta turiset. Ja esimerkkejähän hyysätyistä ja napanuoraan kiinnijätetyistä "lapsista" löytyy ihan läheltä, esim. suomalaismiesten kohdalla, kun äidit kuorii perunoita vielä näille kolmekymppisille poikasilleen. Siitä sitten onkin mukavaa tyttöystävän lähteä elämän tietä talsimaan tällaisen avuttoman nysvääjän kanssa.
joo ja meitä äitejä ärsyttää lapsettomien naisten turhamaiset hössötykset..
sitä vaan ollaan niin kahdessa erimaailmassa lapsettomat naiset ja äidit,ei sille mitään voi.
itseniki mielestä äitien jutut oli imeliä lässytyksiä ,ennen kuin olin itse äiti.
nyt taas lapsettomien naisten jutut esim;tallinnan shoppailumatkat,rällästäminen baareissa,uusi hiusväri ei kauheesti jaksa kiinnostaa,niin turhalta ja pinnallisilta ne jutut kuulostaa.
toki pidän itse ulkoisesta olemuksestani edelleen huolen,mutta en jaksa puhua käyneistä esim kosmetoligilla.
sitten ymmärrät äitejä kun itse olet äiti.
Jeps! Siis meidän lapsettomien elämähän on yhtä kosmetologilla käyntiä, bailausta ja ryyppäystä :D
Oikeasta elämästä EI voi ymmärtää ennen kuin vasta sitten kun on lapsia ;-) Että terveisiä vaan kaikille vapaasta halusta taikka pakon sanelemana lapsettomille!
Siis eräällä tavalla maailma kutistuu?
Joku jo tuossa yllä osuvasti huomauttikin, että ei kaikkien lapsettomien naisten elämä ole pinnallista ulkonäön puleeraamista tai miesten perässä juoksemista.
Mutta kun äitejä ei kiinnosta edes ne ei-pinnalliset asiat, kuten vaikka parhaan ystävän rakkaushuolet (joita ennen lapsia aina yhdessä pohdittiin ja puitiin), maailman tila, yhteiskunnalliset asiat, ihmissuhteet, tai vaikkapa puutarhanhoito.
Siis äidin maailma kutistuu siinä mielessä että enää ei kiinnosta oikeastaan mikään, mikä ei liity lapsiin.
Miehet sen sijaan ovat edelleen kiinnostuneita myös niistä asioista, joista olivat kiinnostuneita ennen lapsiakin. Lapsi on siis vain tuonut jotain uutta ja rikastuttavaa kiinnostuksenaihetta, kun taas naisella lapsi korvaa kaikki entiset kiinnostuksenaiheet.
Tuo kuulosti ihan yhtä itsekkäältä, kuin aloittajan teksti.
Itsellänikin on lapsi, mutta on kuitenkin mukava keskustella jostakin muustakin aiheesta ystävien kanssa.
Tottakai sitä kerrotaan puolin ja toisin kotikuulumisetkin. Voi kai sen ymmärtää, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita! Ihan samassa maailmassa me eletään kaikki.
Se ei ole hyvä asia, jos mikään muu ei enää kiinnosta, kuin oma elämä ja siihen liittyvät aiheet.
Elämäsi pyörii vain sinun ja lapsesi ympärillä. Biologia on järjestänyt niin, että emo huolehtii jälkeläisestään. Kuvittelet, että juttusi ovat kinnostavia, koska olet äiti, ja vastaavasti muiden jutut 'turhia', koska he eivät ole äitejä/isiä. Sinä vain toteutat luonnon lakia tajuamatta sitä itse. Se, että et tajua, on kaikkein hölmöintä. Et näe omaa napaasi pidemmälle.
jätetty pienenä roskalavalle, vai mistä moinen katkeruus? Et ymmärrä alkuunkaan toisista ihmisistä huolehtimista.
Pieni lapsi on todella avuton, eikä tule toimeen ilman äitiään (tai vastaavaa). Hoivavietti pitää huolen siitä, että normaali ihminen huolehtii jälkikasvustaan. Hoivaamista onkin sitten montaa eri tasoa. Isä tulee voimakkaammin mukaan kuvioihin vasta myöhemmässä kasvuvaiheessa.
Totta kai jokainen ymmärtää hoivavietin merkityksen, mitä oikein tarkoitat? Mutta se on yhtä normaali ja hyvä asia kuin esim. seksuaalivietti. Vai kontrolloitko sitäkin noin vihamielisesti?
Rakkaus omaan lapseen on jotain niin suurta, ettei lapsettomat välttämättä sitä ymmärrä. Sitä on valmis vaikka kuolemaan pelastaakseen oman lapsensa hengen.
Kaikkien jutut eivät ole kiinnostavia. Lapsi on kuitenkin niin iso asia, että se mullistaa sen asitisen maailman kuvan. Siinä kohtaa pikkuasiat eivät enää merkitse niin kuin aikaisemmin, henkinen kasvu on tapahtunut ja tapahtuu kokoajan eritavalla, kuin lapsettomilla. Erilainen elämäntilanne saa aikaan sen, ettei sinun "lapselliset" sinkkujuttusi jaksa kiinostaa äitiä, joka on jo sen vaiheen elänyt. Sinua taas ei kiinosta asiat, jotka eivät ole sinulle vielä läheisiä. Luonnollista ja normaalia.
Hyvä, että on aikuisia, jotka hoitavat lapsensa. Liikaa on niitä, jotka eivät kunnolla huolehdi velvollisuuksistaan.
Tässä keskustelussa puhutaan paljon siitä, miten lapsettomien ja sinkkujen jutut on "lapsellisia" tai pinnallisia, baari- ja ulkonäköhöpinöitä?
En tiedä teistä, mutta minä lapseton nainen ajattelen paljon, paljon muutakin kuin vaatteita, baareja ja miehiä (minulla on jo sellainen).
Minua ainakin loukkaisi se, jos ystäväni jolla on lapsia, alkaisivatkin suhtautua minun juttuihini jotenkin välinpitämättömästi ja alentuvasta "lapsellisina" juttuina.
En ehkä haluaisi olla tällaisten ihmisten ystävä.
Mulla on onneksi pari sellaista naisihmistä tuttavapiirissä, jotka ahkerasti mukuloistaan huolimatta käyvät kylässä sekä tulevat yhteisiin tapaamisiin. Meillä on aika vilkas ystäväpiiri ja suht usein järjestetään kivoja kotipippaloita, joissa seurustellaan ja syödään hyvin. Nytkin yksi ystävistä oli maha pystyssä synttäreillä mukana, missä kaikki muut (eritoten miehet!) oli aika hiprakassa. Mutta hauskaa hänelläkin näytti olevan siitä huolimatta että kokista vaan joi, iloinen, avaramielinen ja sosiaalinen ihminen kun on :)
Sitten on valitettavasti justiinsa näitä pirttihirmuja, jotka ovat ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä. Kodin sisälle jumittuvat läheisriippuvaiset ovat ehkä niitä kaikkein pahimpia. Luulen että ovat melkoinen rasite myös miehilleen, varmastikin juuri niitä jotka soittelevat koko ajan miehen perään ja kyselevät että missä tämä on juuri nyt, mitä tekemässä ja kenen kanssa. Ovat siis ikäviä toisille ihmisille, mutta eniten hallaa tekevät varmasti itselleen sillä, että eivät osaa elää huushollin ulkopuolella. No mutta, sehän on tosiaan heidän oma murheensa - ja ennen kaikkea häviönsä ;-)
Olen kokenut samaa ystäväni taholta. Hän ei koko ajan kehu lastaan, mutta hänen ehdoillaan ystävyytemme toimii. Hän on joskus lähtenyt jopa kesken konsertin kotiin vain päästääkseen lapsenvahdin 'pälkähästä', vaikka siihen ei ole ollut mitään järkevää syytä. Samoin hänellä on aina kiire kotiin, vaikka lastenhoito on järjestyksessä. Luulen, että kyse on huomion hakemisesta itselle. Hän tekee tästä asiasta numeron, jotta ei tarvitsisi kohdata ystävää ja ystävyyttä, ja miettiä, mikä ystävyydessä on mennyt pieleen. Lapseen vetoamalla on helppo paeta vaikeita tilanteita. Tällaisilla ihmisillä on harvoin todellisia ystäviä. Kukaan ei pidemmän päälle jaksa ylläpitää suhdetta, joka toimii täysin toisen ehdoilla.
Minulla itselläni on kolme lasta, ja mikään muu ei saa minua niin raivon partaalle, kuin nämä yhden lapsen synnyttäneet itsestään yliylpeät materialisti-äidit, jotka eivät näe maailmassa enää muutakuin lapsensa ja itsensä. Kaikki muu on unohdettu, on vain he ja lapsi. Kakara juoksee raivopäänä kaupassa ja repii tavaraa alas hyllyltä, niin jostain nurkan takaa kuuluu piikkikorkojen kopina ja huuto:" Kuules nyt Cecilia Matilda(tms. vitun hienostunut nimi), sinulle voi tulla iso pipi." Rikki menneistä tavaroista ei ole niin väliä, kunhan pikku Vertti-Ernesti saa rällätä ja pitää hauskaa. Meillä sentään on jonkinlainen kuri lapsilla, ja pidämme myös yhtetyttä ystäviimme. Emme myöskään puhu lapsistamme paljoa esim. sellaisen pariskunnan luona kenellä lapsia ei ole. Ainoastaan jos he kysyvät lasten kuulumisia, niin silloin. Huoh. hyvää alkavaa kesää kaikille.
jopa niinkin yksinkertainen kuin vaikka väsymys.Joskus pienten lasten äidit voivat olla yhtä väsyneitä kuin jopa työssäkäyvät lapsettomat ystävänsäkin, joskus jopa vielä väsyneempiäkin.Väsyneenä ihmistä(oli sitten äiti tai ei) ei jaksa kiinnostaa oikeastaan yhtään mikään samassa mittakaavassa, mitä toisia ihmisiä.
Ei se syy siis välttämättä sinussa ole vaikkeivat nämä äidit yhteyttä pidäkään.
Itse olen väkisinkin joutunut vähentämään kaveritapaamiset minimiin oman väsymykseni takia.
Jos pienikin mahdollinen hetki on, niin mielummin nykyään nukun senkin aikaa kuin tapailen poissaolevan tuntuisena ystäviäni, joiden kanssa käydyistä keskusteluista ei jää edes sanaakaan tajuntaan.
Hyvä kun kerran viikossa parissa jaksaa ystäviin pitää yhteyttä.Eikä se silti tarkoita, etteikö ystävät olisi tärkeitä minulle, mutta parempaankaan ei aina pysty.Kaikille ihmisille ei ole vain luonnostaan suotu mitään duracell-pupu-ominaisuuksia:)
Kyllä, väsymys on ihan ymmärrettävää...mutta toisaalta luulisi, että tällainen väsähtänyt äiti voisi kertoa väsymyksestään ystävälleen, ja silloin ystävänkään ei tarvitsisi miettiä että eikö vanha kaveri enää viihdykään minun seurassani, kun olen lapseton.
ystävyys on hieno asia, sitä kannattaa vaalia. Puolin ja toisin :) Monet kauniit ystävyyssuhteet ovat aikojen kuluessa minulta kadonneet ja jääne jonnekin ja vieläkin on ikävä noita ihmisiä. Pitäkää ihmiset huolta ystävistänne, olivatpa he väsähtäneitä äitejä tai hössöttäviä sinkkuja :D
"olivatpa he väsähtäneitä äitejä tai hössöttäviä sinkkuja"
Lapseton ei ensinnäkään ole sama kuin sinkku. Lapseton voi olla myöskin naimisissa. Hän ei välttämättä ole edes omasta halustaan lapseton. Toisaalta sinkulla voi hyvinkin olla lapsi! Joka tapauksessa, lapseton ei silti välttämättä ole hössöttäjä. Hössöttäjä voi aivan yhtä hyvin - ja jopa todennäköisemmin onkin - perheenäiti, joka ei pysty hetkeksikään löysäämään ja rentoutumaan.
Monesti en miehistä esimerkkiä ottaisi, mutta mielestäni nykyisät omaksuvat melkeinpä roolinsa perheenisänä terveemmin kuin äidit oman roolinsa. Miehillä vanhat ystävät pysyvät edelleen tärkeinä. Lapsia saaneet naiset taas korvaavat vanhat ystävänsä uusilla, sellaisilla joilla myöskin on lapsia.
Ehkäpä tässä on taas taustalla joku perinaisellinen kateus; lapsettomat ja pirteät naiset koetaan uhkaksi?
Miksi puutuit täysin epäolennaiseen kohtaan viestissäni, sehän tarkoitti vain että kaikki ystävät ovat tärkeitä: väsähtäneet äidit, hössöttävät sinkut ja kaikki siltä väliltä. Hössöttävät sinkut ja väsähtäneet äidit otin tuohon lauseeseen, KOSKA ne ovat ovat stereotypioita jotka ovat tulleet esille tässä keskustelussa. Tarkoitus ei ollut leimata kaikki äitejä väsähtäneiksi tai kaikkia sinkkuja hössöttäviksi tai edes kaikkia lapsettomia sinkuiksi.
Itsekin olen lapset, enkä hössötä enkä ole sinkku.
....
Mun sisko sai miehensä kanssa vauvan tuossa vajaat pari kuukautta sitten. Kyllä heillä ainakin vieraita lappaa harvase viikko ja elämä on ihan normaalia.
Ongelmana ainakin siskollani on tällä hetkellä se, ettei vauvasta voi olla sekuntiakaan erossa, koska imetys on vielä vahvasti päällä. Hän tosin sanoi, että välittömästi kun vaadittavat neljä kuukautta ovat ohi, imetys loppuu ja vauva laitetaan ulkoruokintaan :)
Olen ollut sisareni seurana hyvin usein, koska hän sanoi, että kaipaa aikuista seuraa. Toki hänen miehensä on siitä poikkeuksellinen, että todellakin osallistuu vauvan hoitoon täysillä, että äiti saa edes joskus hengähtää. Mutta näin opiskelijana voin viettää aikaa toisinaan myös päivällä sisareni kanssa ja kyllä meillä jutut on muutakin kuin pelkkää vauvasta puhumista.
Ylipäätänsäkin me ollaan molemmat sitä mieltä, että ihan liikaa toitotetaan sitä 'äiti ja vauva' -asetelmaa. Äiti nostetaan jotenkin jalustalle ja vain äiti on se, joka tietää, mikä on lapselle parasta. Isät on vain jossain sivulla tuomassa rahaa perheeseen, mutta lapset kuuluvat äidille. Useat äidit ilmeisesti haluavatkin olla niitä yliäitejä, joita ilman perhe ei tule toimeen. Olishan se nyt ihan hirveeetä, jos yhtäkkiä huomaiskin, että lapset pärjää ihan hyvin isänkin kanssa!!
Mutta siis asiaan eli ymmärrän kyllä toisaalta niitä, jotka eivät jaksa lähteä kekkuloimaan terasseille tms. Oikeasti lasten kanssa oleminen on hirmuista työtä. Erityisesti jos on pieni vauva, niin kyllä sen kanssa saa olla 24 h/vrk. Toisaalta ei varmasti haluakaan jättää lasta, koska vauva on vauva vain pienen hetken. Terasseille kyllä ehtii sitten myöhemminkin.
Itse kyllä suosin kultaista keskitietä. Täydellinen eristäytyminen ei ole hyväksi kenellekään ja sellainen yliäitiys on kuvottavaa. Täysin välinpitämätönkään ei kyllä kannata lasta kohtaan olla.
Sisareni miehensä kanssa on mielestäni ihan samanlainen kuin aikaisemminkin, en näe heissä mitään eroa entiseen. Ehkä kandee sit vain aatella omista kavereista, että kyllä se siitä tasaantuu ja uutuuden viehätys katoaa viimeistään murrosiässä...
Onneksi omalla kohdallani on sattunut ystäviksi järkeviä aikuisia ihmisiä, joilla on myös elämässään muuta kuin se äitiys. On olemassa myös työ ja harrastukset ja ystävät. Ehkä toi kotiin jumiutuminen on sitten erityisesti sellaisten kohtala, jotka eivät ole kovinkaan korkeasti koulutettuja, huonossa työssä ja elämän pääsisällöksi muodostuvat sitten ne lapset.
Ensin täytyy todeta, että ohhoh...tämähän olikin poikinut keskustelua :)
Mutta olen samoilla linjoilla sinun kanssasi siitä, että lasten laiminlyöjät ovat pahinta pohjasakkaa, eikä sellaisille lapsia soisi. Mutta että silmien ummistaminen lapsen saamisen jälkeen kaikilta muilta sosiaalisilta suhteilta kodin ulkopuolelle on myöskin vahingoksi. Kyllähän sitä moni vanhempi naisihminen sitten valittelee, että kun aikoinaan lapsia saatuaan jätti huomioimatta ystävänsä, niin nyt sitten on yksinäinen ja vanhempana uusia ystävyyssuhteita on vaikea luoda. Kultainen keskitie siis olisi hieno, kun sen jokainen taitaisi.
Omat ystäväni ovat kylläkin lähestulkoon kaikki ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, että en usko käytöksen aina liittyvän siihenkään. Itse asiassa yksi ystäväni on sosiaalityöntekijänä toiminut ennen lapsen saamista, ja hänen tapauksessaan jotenkin ymmärrän vielä sen lapseen liimautumisen, koska hän lienee nähnyt paljon epämiellyttäviä asioita lastensuojelupuolella ja ehkä ylireagoi sen vuoksi. Mutta muiden käytöstä en ihan ymmärrä :)
Aurinkoista kevättä kuitenkin sekä lapsia omaaville että lapsettomille! ;)