Sielukkuus soitossa

Mitä tehdä? Olen aina ollut lapsuudessa soittaja joka saa ihot kananlihalle kun soitan kuulemma niin tunteita herättävästi, mutta nyt parikymppisenä musiikkia ammatikseni opiskelevana se sielukkuus on kadonnut ja jäljelle jää vain tekniikka ja äänet peräjälkeen...Sairastan tällä hetkellä masennusta joten voiko se vaikuttaa niin paljon jopa soittooni?
Sanovat että en pysty heittäytymään musiikkiin. Ja olen kyllä itsekin huomannut sen. Pelkään soittaa hyvin. Pelkään sitä tunnetta joka tulee musiikissa kun soittaa hyvin. Se on minulle jotenkin liian paljon.
Mikä ihme mua oikein vaivaa?
171092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

laulamaan kun olen henkisesti jäässä. Heti kun alkaa sulamaan, alkaa tulla ääni. Ja myös pelkään ihan helvetisti, että mitä jos se ei kelpaakaan muille ihmisille, kun se on se mitä haluan tehdä.

Äänestä

Erityisesti lahjakkaat nuoret tytöt potevat oman kokemukseni mukaan monesti masennusta ja riittämättömyyttä. Itselläni tulee kausia, jolloin vaadin mahdottomia itseltäni ja ajan itseni äärirajoille. Mutta kun pystyy hyväksymään, ettei tarviste olla paras ja täydellinen, se on jo paljon.

Äänestä
  • oman itseni ja elämänkokemusteni ilmaus. Ja siksi pelottaakin niin helvetisti, että kun laulaa sydänverellä, ja sitten jos se ei kelpaakaan, niin mitä mulle sitten enää jää jäljelle. Koska laulan persoonani "ulos", ja jos kukaan ei taaskaan kuuntele?

    Äänestä

masentunut ja siksi sinun on oltava itsellesi armollinen. Jos mahdollista tee jotain aivan muuta muutaman viikon ajan, lähde vaikka matkalle. Mielentila ja musiikin tulkinta kulkevat käsi kädessä.

Äänestä
  • Joo kiva kuulla että muilla on vähän samanlaista. mäkin sitä aina mietin että jos heittäydyn täysillä ja mut tyrmätään... Silloin ei jää jäljelle kuin tyhjää eikä mitään annettavaa. Niin mä aioinkin tehdä nyt jotain muuta. Kesällä etelänmatka tiedossa. Ja muutetnkin pidän soittamisesta vapaata. Koska muuten olen niin loppuunpalanut että mietin jo opiskelupaikan vaihtoa.

    Äänestä

soiton on pakko olla sielukasta muuten se ei ole mitään. mä puhuin tästä asiasta mun opelle, koska mulla on vaikeuksia soittotunnilla että se olis sielukasta. koska vääntelen mun naamaa ihan vähä-älyisesti nimittäin kun heittäydyn siihen. no tärkeintähän se on mitä se keikoilla on. mun ope sanoi,että koska oot tällä alalla sun pitää vaan tottuu siihen et joku tarkkailee sua. no tää oli mun ongelma,nyt mä työstän sitä,et siirtäis enemmän käsiin sitä ,mitä mun koko kropas on. No sun ongelma on erilainen vähän, siis sä et kehtaa heittäytyä ylipäänsä?mä en kehtaa kun joku katsoo. mut ei se mitään ,keikal sit ja kotona toki. tää on vähän sama juttu kun näyttelijöillä häpeän tunne. sul pitää olla niin paljon sanottavaa et sä haluat sanoa sen ja se ylittää sen häpeän tunteen.ajattele vaik et brahms on suurempi kun sun häpeäs.

Äänestä
  • on valittava, valitseeko aitouden vai kaupallisuuden. Yleensä ne, joilla ei ole enää mitään menetettävää (...) uskaltaa heittäytyä. Ja ne jotka on harjoitelleet nöyrtymistä... krmh... erilaisin metodein... Onneks laulajilla on toi mahdollisuus musiikkivideoihin, niin voi laulaa studiossa just niin idioottimaisen näköisenä kuin ilmaisu vaatii ja sit tehdään päälle video missä aukoo päätään vähän eri lailla. Ko, -kö.

    Äänestä

  • Esim. siinä, kirjoitti:

    on valittava, valitseeko aitouden vai kaupallisuuden. Yleensä ne, joilla ei ole enää mitään menetettävää (...) uskaltaa heittäytyä. Ja ne jotka on harjoitelleet nöyrtymistä... krmh... erilaisin metodein... Onneks laulajilla on toi mahdollisuus musiikkivideoihin, niin voi laulaa studiossa just niin idioottimaisen näköisenä kuin ilmaisu vaatii ja sit tehdään päälle video missä aukoo päätään vähän eri lailla. Ko, -kö.

    laulamiseen silmät auki. Ja melko tuskaisenkin näköinen sitä saattaa välillä olla.

    Äänestä

  • tasa-arvo kysymys, johon kaikki ovat oikeutettuja. jos kyvyt ei riitä niin ei riitä. ei vaikka kuinka harjoittelisi. tämä mielestäni tulisi oivaltaa. eikä hakata päätä seinään. siirtykää suosiolla harrastelijoiksi, on antoisaa ja jää muuhunkin elämään aikaa. älkää tuhlatko nuoruuttanne mahdottomaan. soittanut itse aktiivisesti amatööriorkesterissa yli 30 vuotta, näissä on tilaa ja katto korkealla.

    Äänestä

  • eiole kirjoitti:

    tasa-arvo kysymys, johon kaikki ovat oikeutettuja. jos kyvyt ei riitä niin ei riitä. ei vaikka kuinka harjoittelisi. tämä mielestäni tulisi oivaltaa. eikä hakata päätä seinään. siirtykää suosiolla harrastelijoiksi, on antoisaa ja jää muuhunkin elämään aikaa. älkää tuhlatko nuoruuttanne mahdottomaan. soittanut itse aktiivisesti amatööriorkesterissa yli 30 vuotta, näissä on tilaa ja katto korkealla.

    No kyl se vaan on niin,että jos päättää vaan voittaa ongelmat niin kyl ne voittaa.Itse ne rajat itselleen asettaa.sille mä en voi mitään jos muut ei tykkää mun soitosta,mut se on mulle henkilökohtaisesti niin tärkeä asia ,et mä teen mitä vaan sen eteen. Ja tää on mulle paras tapa nauttia elämästä, en mä tätä muuten tekiskään.Mä haluan haasteita ja mä haluan purkaa mun kärsimykset soittoon.Muuten ollaan kuin ellun kanat mut tää asia hoidetaan sydänverellä.Kuule ei oo "muu" elämä minkään arvoista,jos on tällaista elämää maistanut.Eikä oo mitään väliä kuin paljon rahaa tulee tienaamaan tai kuin kuuluisaksi päätyy,niillä ei oo paljoakaan tekemistä onnellisuuden kanssa!

    Äänestä

  • fiona kirjoitti:

    Mä olen nyt siinä vaiheessa soittoani, että en voi enää sanoa harrastavani soittoa vaan tästä tulee ammatti. Siksi suhtaudun välillä niin välinpitämättömästi soittoon. Tavallaan testaakseni itseä. Että miltä tuntuu olla soittamatta. Kun saan jonkun syyn miksi en halua soittaa. Ihan kuin tahallani epäonnistun...
    Mutta sitten kun saan aikaa vähän ajatella. Laitan soittimen nurkkaan ja katson elämää ns tavallisen ihmisen silmin niin ei se tunnu yhtään helpommalta.
    Sitten muistan kaikki mitä olen tähän mennessä kokenut soittaessani. Kyyneleitä paljon, mutta sanoinkuvaamatonta onnea onnistuessani.
    Mä luulen että tää on mulle vain jokin henkisen kasvun paikka. Antaa itselle lupa olla jotain mitä suurin osa ihmisistä ei ehkä ole ja antaaa lupa nauttia taidoista jotka tuolla kuitenkin on. En saa niitä esille kun pää ihan sekaisin tällä hetkellä.
    Koska aloitan taas tosissani harjoittelut. En tiedä, mutta kyllä mä aloitan.

    Äänestä

  • fiona kirjoitti:

    No kyl se vaan on niin,että jos päättää vaan voittaa ongelmat niin kyl ne voittaa.Itse ne rajat itselleen asettaa.sille mä en voi mitään jos muut ei tykkää mun soitosta,mut se on mulle henkilökohtaisesti niin tärkeä asia ,et mä teen mitä vaan sen eteen. Ja tää on mulle paras tapa nauttia elämästä, en mä tätä muuten tekiskään.Mä haluan haasteita ja mä haluan purkaa mun kärsimykset soittoon.Muuten ollaan kuin ellun kanat mut tää asia hoidetaan sydänverellä.Kuule ei oo "muu" elämä minkään arvoista,jos on tällaista elämää maistanut.Eikä oo mitään väliä kuin paljon rahaa tulee tienaamaan tai kuin kuuluisaksi päätyy,niillä ei oo paljoakaan tekemistä onnellisuuden kanssa!

    tuli vähän kärjistettyä. mieluusti vertaan soittamista maratonjuoksuun. siinä on niin että huiput juoksee noin 2.10h toiset käyttää 2.30h, 3h,4h,jne. hienoja suorituksia kaikki, eivät ole luusereita, näistä vaan ei ole 2.10h juoksijoiksi ikinä, vaikka mitä tekisivät. milestäni näiden hitaampienkin kannattaa harrastaa aktiiviliikkumista. mutta nauttiakseen. olen varma ettei huippumuusikon ammatti ole läheskään aina nautittavaa. äläkä ollenkaan väheksy tätä muuta elämää,kyllä siihen sopii musiikkia. ei tarkoitukseni ole masentaa, tilanne vain on se että suomi on väärällään ns. huippumuusikoita, palkanmaksajista vain on pulaa.

    Äänestä

  • eiole1 kirjoitti:

    ...

    Äänestä

kerro lääkärillesi asiasta .olin itse kokenut masennuksen se on tosi hirveetä.selvitä sen syy sen jälkeen pystyt nauttimaan soitostasi.mitä nopeammin selvität asiasi sen parenpi.ne jotka eivät ole kokeneet masennusta eivät tiedä siitä yhtään mitään.toivon sinulle voimia elämmässäsi ja hyviä hetkiä musiikin parissa.mars lääkäriin se on ensimmäinen askel. jos pitkität masennusta se yleensä pahenee. tiedän mistä puhun.t.bab.

Äänestä
  • tuntuu kuin ainoa asia elämässäni josta olen saanut iloa ja itsevarmuutta katoaa pikkuhiljaa. Silloin jäljelle ei jää mitään.
    Joo olen jo terapiassa masennukseni takia. Ja sellaisen ahdistuksen takia myös. Syitä löytyy tosi paljon perhesuhteistani ja suvusta.
    voisin vain nukkua koko päivän niin ei tarvitsisi herätä tähän kurjaan maailmaan. Kun jokainen päivä on yhtä harmaa ja mistään en pysty nauttimaan. Mutta nää aiheet ei taida enää kuulua tälle palstalle.

    Äänestä

Tuo mitä kerroit, on aivan tuttua minulle! soitan itse viulua. Monesti kun mieli on maassa ja soitan vaan jotain musiikkia ajankuluksi, ei se kuullosta samalta mitä tavallisesti soittaessani. Yleensä soitan mielellään ja sen kyllä monet sanovat hoksanneet soitostani. Se millä mielellä soitat, näkyy heti soittotavastasi. ei täyspontista soittoa voi soittaa jos mieli ei ole parhain mahdollinen. :)
Tuo sama on monella tutullanikin ollut! Kyllä se siitä!

Äänestä

Itselläni auttaa, kun käyn ulkona lenkillä ja pidän välillä taukoa...
Yleensä kun teen kappaleita, ajattelen tilanteita, tunnelmia, paikkoja, tapahtumia yms. ja saan ideani useimmiten sitä kautta.
Itse kylläkin sävellän ja soittelen pianoa sitten siinä yhteydessä ja muuten vain...

En varmaan liikaa osaa auttaa, kun metodini on kenties erilainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen kadottanut sen kirjoitti:

Mitä tehdä? Olen aina ollut lapsuudessa soittaja joka saa ihot kananlihalle kun soitan kuulemma niin tunteita herättävästi, mutta nyt parikymppisenä musiikkia ammatikseni opiskelevana se sielukkuus on kadonnut ja jäljelle jää vain tekniikka ja äänet peräjälkeen...Sairastan tällä hetkellä masennusta joten voiko se vaikuttaa niin paljon jopa soittooni?
Sanovat että en pysty heittäytymään musiikkiin. Ja olen kyllä itsekin huomannut sen. Pelkään soittaa hyvin. Pelkään sitä tunnetta joka tulee musiikissa kun soittaa hyvin. Se on minulle jotenkin liian paljon.
Mikä ihme mua oikein vaivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu