vakiintuneesta parisuhteesta...

Jos rakastatte toisianne, niin eroamisesta tulee todella kova kokemus. En suosittele.

Terve Huokaus!
Olen 21-v opiskelija ja mulla on kans kriittinen
hetki.Olen seurustellu 2v ja risat..rakastan miestäni,mut jotain puuttuu..olen samalla seurustellu 2kk yhden toisen kans..ja hän tekee,mut onnelliseks..tunne puolella,sexuaalisesti..ja ei olemalla liika mustis..oma kihlattuni aavisti ja petin sitä jo toisen kans..tunnustin..en pystyny pitään sisällä...mut jos suhde lopahtaa kiinnostus mieles..ja 4v on pitkä aika..ihmisis on hyvii ja huonoi puolia paljon,mut kehottaisin viel vähän aikaa katsomaan..jos se on rakkautta ..se ei lopahda seinään..mun jätkäkaveri ei o antanu viel mulle anteeks,mut rakastaa kuulemma niin paljon ettei halua menettää mua toiselle..

mut koita selviytyä kasvotusten tilanteesta..ei kännyl...moips

Miksi olla yhdessä ja miksi ei. Jokaisen suhteen kohdalla törmätään ennen pitää samaa tilanteeseen. Rakastanko häntä, rakastaako hän minua. Miksi pitäisi, miksi ei. Rakastaminen kuolee tekojen puutteeseen. Eletään huippuhetkiä varten, odotetaan että kuluisipa elämä nopeasti, jotta tulisi taas seuraava huippuhetki. Odottavan aika käy pitkäksi ja se tappaa rakkauden. Pieni teko, pieni sana, pieni huomaavainen ele saattaa kantaa pitkälle. Yhdessäolo on aina valintojen tekemistä ja vaatii panostamista...
Kysyvälle vastaus: Keskustelkaa asiasta, ennen kuin teette mitään suuria päätöksiä. Ero näinkin pitkä yhdessäolon jälkeen sattuu aina. Miettikää onko odotettavissa parempaa, suhteessa tai ilman tämänhetkistä suhdetta.

Itseäni kyllästytti oma vuosia kestänyt suhde. Koskaan en pettänyt miestäni, mutta "sivusilmällä" vilkuilin muita ja jotenkin pidin omaa miestäni sellaisena tukevana seinänä, joka on ja pysyy siinä vierellä ilman mitään omaa panostustani suhteeseemme. Kaikki pitivät meitä sellaisina ihmisinä, jotka ovat luotuja toisilleen. Koskaan meillä ei ollut suurempia riitoja ja aiempien pettymysteni jälkeen luulin itsekin löytäneeni "sen oikean". Aivan yllättäen mieheni sitten ilmoitti, ettei halua enää jatkaa suhdettamme. Asian selvittely on vielä vähän kesken, en esim. ole saanut vielä mitään erityistä syytä eroon. Olen aivan sekaisin, enkä tiedä mitä ajatella, mutta neuvoni on se, että ala nyt hyvä ihminen miettimään ajoissa, haluatko tosiaan elää tämän ihmisen kanssa!!! Jos haluat, tee asian eteen jotain, muuten teidänkin rakkautenne voi kuolla omia aikojaan. Ehkä tästä taas jotain opin, mutta juuri nyt en pysty ajattelemaan kovin selkeästi. On vain niin tyhjää ja yksinäistä...

jos ette ole naimisissa eikä ole lapsia, niin miksi hitossa jäisit vuosikausiksi eteenpäin roikkumaan epätyydyttävään suhteeseen. itse roikuin 4 vuotta 6,5 vuodesta suhteeseeen tympääntyneenä. ero tuli kesällä, mutta meni 4 vuotta kuitenkin tavallaan "hukkaan", kun tiesin ettei ko. tyyppi kiinnosta koko loppuelämää. älä tee samaa virhettä!

Kaverin isäukko tiivisti kerran asian näin:
"Jokainen pitkä avioliitto ja ihmissuhde on kahden ihmisen selviytymistarina jossa on hyvät ja huonot ajat. Tarina ei välttämättä muutu jos sen päähenkilöt vaihtuvat."

Eli koet todennäköisesti saman tympääntymisen seuraavassakin suhteessa jos sellaiseen ratkaisuun päädyt.
Niin ja sitte se neuvo, mieti missä kohtaa omaa tarinaasi elät. Onko nyt vain ne huonot ajat vai onko tarina lopussa.

Oma kokemus: erosin ja kaduin, löysin uuden ja enää ei kaduta.