mitä se

meillä on mieheni kanss meneillään järjetön riita. Alkoi heti tiistaina. Hän petti minua vappuna, ja koska tunnen hänet (vaarallisen)hyvin, tajusin ja huomasin sen heti. Sitten tein sen alhaisen ilkeän teon, eli luin hänen tekstarinsa. No, sieltäpä se varmuus sitten löytyikin. Tämä ei ikävä kyllä ole edes ensimmäinen kerta. 2 vuotta sitten kun menimme naimisiin hän VANNOI, että ei enää ikinä petä minua. Ensin alkoi se, että hän osittain tunnusti; että kaikki johtui siitä, että olen niin mahdoton ihminen. Ja ollut koko talven oikea piru.Eilen hän kiisti jyrkästi, että mitään ei ole tapahtunut ja minä ymmärsin (täysin selväsanaisen) tekstarin väärin. "Milloin viimeksi näytit, että rakastat minua" hän kysyi? Minä en enää sitten tiedä, mitä se rakkaus on? Minulle se on hellyyttä, toisen kunnioittamista, normaalia puhetta, ei jatkuvaa huutamista, vaikka pinna kireällä töistä. Minulle se on jonkinasteista hänen passaamistaan ja hellittelyä. Minulle se on USKOLLISUUTTA. Pesen pyykit, laitan ruuat, käyn kaupassa. Kannustan häntä, koska hän on yrittäjä. Teen hänen yritykselleen kaikenlaisia palveluksia. Haluan hänen parastaan, puolustan häntä jne. Mutta se ei ole hänen mielestään rakkautta. Kertokaa nyt rakkaat ihmiset, MITÄ SE RAKKUS SITTEN ON? JA MITEN SE OSOITETAAN? Hän kuulema rakastaa minua niin hirmuisen paljon. Hän raataa firmassaankin vain minun takiani. Ja se on rakkautta.
Eikö nyt kuitenkin kuulosta siltä,että tässä suhteessa ei ole rakkautta laisinkaan, on vain kaksi onnetonta läheisriippuvaista ihmistä yhdessä, jotka eivät voi elää yhdessä eivätkä erossa?
3588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jätä mies. Miksi olet tuollaisen miehen kanssa, joka kerta toisensa jälkeen pettää? Ehkä mies pettää aina uudelleen, kun _tietää_, että annat anteeksi? Älä anna anteeksi. Tuollaisia kusipäitä on valitettavasti paljon. Onko viestin lukeminen alhaisempi ja ilkeämpi teko kuin pettäminen? Minun mielestäni ei.

Joten järki käteen nyt! Kukaan EI VOI RAKASTAA toista jos pettää tätä.

Voimia sinulle!

Äänestä

Ei tossa teidän tapauksessanne ollut kysymys rakkaudesta tai sen erilaisuudesta tai sen puutteesta ensinkään.
Oli kyse miehen noususta takajaloilleen kun hän jäi taas kerran kiinni rysän päältä. Oli kyse hänen yrityksestään puolustautua syyllistämällä sinut vastahyökkäyksellään.

Samaan hengenvetoonhan hän olisi voinut väittää sinusta vaikka mitä kun kerran sen vastahyökkäyksen tien valitsi! Tarkotushan oli vaan panna sutkin tuntemaan syyllisyyttä ja unohtamaan sen mistä alunperin oli kyse: sinä vaadit ukkoasi vastuuseen teoistaan.

Äänestä
  • oikeasti just yhen pointin! Eli hän onnistuu jäätyään kiinni selittämään ja kääntämään asiat niin, että lopulta tuntuu just siltä, että syyllinen olisinkin loppujen lopuksi minä itse!!!Tää on aivan älytöntä. Sitten itketään, että rakastetaan, eikä voida elää ilman minua. Aikuisella miehellä ei ole "munaa" vastata teoistaan, vaikka muutoin sitä munaa ollaan kyllä joka paikkaan työntämässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkaus on kirjoitti:

meillä on mieheni kanss meneillään järjetön riita. Alkoi heti tiistaina. Hän petti minua vappuna, ja koska tunnen hänet (vaarallisen)hyvin, tajusin ja huomasin sen heti. Sitten tein sen alhaisen ilkeän teon, eli luin hänen tekstarinsa. No, sieltäpä se varmuus sitten löytyikin. Tämä ei ikävä kyllä ole edes ensimmäinen kerta. 2 vuotta sitten kun menimme naimisiin hän VANNOI, että ei enää ikinä petä minua. Ensin alkoi se, että hän osittain tunnusti; että kaikki johtui siitä, että olen niin mahdoton ihminen. Ja ollut koko talven oikea piru.Eilen hän kiisti jyrkästi, että mitään ei ole tapahtunut ja minä ymmärsin (täysin selväsanaisen) tekstarin väärin. "Milloin viimeksi näytit, että rakastat minua" hän kysyi? Minä en enää sitten tiedä, mitä se rakkaus on? Minulle se on hellyyttä, toisen kunnioittamista, normaalia puhetta, ei jatkuvaa huutamista, vaikka pinna kireällä töistä. Minulle se on jonkinasteista hänen passaamistaan ja hellittelyä. Minulle se on USKOLLISUUTTA. Pesen pyykit, laitan ruuat, käyn kaupassa. Kannustan häntä, koska hän on yrittäjä. Teen hänen yritykselleen kaikenlaisia palveluksia. Haluan hänen parastaan, puolustan häntä jne. Mutta se ei ole hänen mielestään rakkautta. Kertokaa nyt rakkaat ihmiset, MITÄ SE RAKKUS SITTEN ON? JA MITEN SE OSOITETAAN? Hän kuulema rakastaa minua niin hirmuisen paljon. Hän raataa firmassaankin vain minun takiani. Ja se on rakkautta.
Eikö nyt kuitenkin kuulosta siltä,että tässä suhteessa ei ole rakkautta laisinkaan, on vain kaksi onnetonta läheisriippuvaista ihmistä yhdessä, jotka eivät voi elää yhdessä eivätkä erossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu