Avomiehen ex

Avomieheni ilmoitti päivään muutamana menevänsä isoäitinsä luo. No, eipä siinä mitään.

Hän viipyi useamman tunnin. Lähdin piipahtamaan ystäväni luona, ja mitä seisoikaan samaisen kerrostalon pihassa, rakkaani auto tietysti. Yritin soittaa hänelle, lähetin tekstiviestejä, hän ei vastannut.

Jonkin aikaa parkkipaikalla odoteltuani näin avomieheni menevän talon pyöräkellariin jonkun naisen kanssa. Minä tietysti perässä tilanteesta täysin hämmentyneenä.

Nainen paljastui mieheni exäksi, joka sattumalta asuu samassa talossa kuin ystäväni. Hän vakuutteli, ettei hänen ja mieheni välillään ole enää mitään, että mies kävi vaan korjailemassa sitä sun tätä. Samaa säesti mieskin, että kai hän saa käydä katsomassa vanhaa ystävää.

Onko kukaan joutunut vastaavaan tilanteeseen? Mies valehtelee päin naamaa. Ja roikkuu jo 2 ja 1/2 vuotta sitten päättyneessä suhteessa. Ja millainen nainen edelleen kinuaa vanhaa poikaystävää auttamaan joka ikisessä pulmassa? Herää kysymys, rajoittuuko apu vain käytännön ongelmiin vai tarvitaanko helpotusta makuukamarinkin puolella. Varsinkin, kun tapailua täytyy tuolla tavalla salailla.

Itse olen aina pistänyt lopullisesti poikki vanhojen seurustelukumppaneiden kanssa. Voiko rakkaussuhde muuttua ystävyydeksi vai janottaako vanha suola sitten kuitenkin taustalla?
11756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Otsikkoni ehkä kiteyttikin mielipiteeni. Tunnen jokusen ex-pariskunnan, joilla suhde on muuttunut ystävyydeksi, joten mahdollista se on. Exään voi ja saa pitää yhteyttä, mutta VAIN avoimesti. Silti pitäisin tärkeänä, että exien kanssa käydään vain esim kahvilla ja vaihdetaan kuulumiset, ei autella pyörien korjaamisessa ja muussa arkipäiväisessä(jollei miehesi ole pyöränkorjaaja sattumalta). Mutta nuo ovat yhteisesti sovittavia pelisääntöjä. Joidenkin luottamus voi kestää kahden exän kotona vietetyn ajan. Kaikki, mistä pitää valehella, on liikaa, eikä valehtelua parisuhteessa sallita.

Äänestä
  • En nyt ota noin tiukkaa kantaa.

    Valehtelu sinänsä on väärin, mutta jos ajatellaan, että mies sanoi menevänsä mummonsa luo siksi, ettei toinen loukkaantuisi, niin onko se paha? Nyt tietysti moni lisää, ettei ole mitään mistä loukkaantua jos kyseessä on pelkkä ystävyyssuhde. Aivan hyvin voisi kertoa. Mutta koska tämä mies ei kertonut niin hän ei kertonut ja siihen oli jokin syy! Esimerkiksi se, että kertoessaan hän itse tuntisi syyllisyyttä siitä, että tapailee exäänsä (ja kaikenkukkuraksi vielä korjailee polkupyörää - SE ainakin jos mikä on syyllisyyttä lisäävä tekijä...)

    Itsekin tapailen yhä exääni, vaikka olen ollut naimisissa jo 15 vuotta mieheni kanssa. En aina kerro tapaamisistamme, koska näen sen rasittavan miestäni, vaikkei hänellä periaatteessa mitään tapaamisia vastaan olekaan. Koska teen niin kuin tunnen oikeaksi, en näe "salailussani" mitään väärää.

    En haluaisi itsekään aina kuulla milloin mieheni tapailisi exäänsä. Hyvin nopeasti voisin sanoa, että hän tapailee exää liian usein, vaikkei se olisi tottakaan. Siitä seuraisi kiusallisia ja turhia tilanteita.

    Äänestä

  • +++++ kirjoitti:

    En nyt ota noin tiukkaa kantaa.

    En oikein ymmärrä noita lieventäviä tekijöitä. Ymmärrän kyllä, että mies ei ehkä sano mustasukkaisuuden, syyllisyydentuntonsa, jne takia totuutta, mutta se ei oikeuta valehtelemaan. Puolisoonsa pitää voida luottaa, myös asioissa, jotka ehkä luokkaavat. Teillä toimii omanlaisensa systeemi, koska kuitenkin olette periaatteessa molemmat hyväksyneet yhteydenpidon exiin. Ja jättämättä sanominen on kuitenkin kaukana etukäteen tapahtuvasta valehtelusta.

    Oikeamielinenkin salailu voi kostautua. Exäni ei tiedottanut yhteydenpidostaan vaimolleen ja auta armias mikä kolmiodraama oli käsillä, kun mies tunnusti vaimolleen elätelleensä sopimattomia aikeita suhteeni. Siinä eivät viattomat tarkoitusperäni paljoa auttaneet, kun ystäväpiiri kummasteli ja vaimo kiehui syyttäen minua ties miksi syäjättäreksi.

    Äänestä

Minusta yhteydenpito exään ei välttämättä ole paha asia. Itse en existä piittaa, mutta kun en vielä seurustellut uudestaan, olisin hyvinkin voinut pyytää exää auttamaan jossain käytännön jutussa, tuttu mies kun on. Siinä ei olisi ollut sen enempää. En kuitenkaan tekisi sitä mitenkään piilossa, ja jos exäni nykyinen ei siitä tykkäisi, en tekisi sitä lainkaan. Tässä tapauksessa minulla ei tosin alun perinkään ollut kovin suuria tuntoja exää kohtaan. Se oli vähän semmoinen "paremman puutteessa" -suhde, joten sellaisen on ehkä ollut helpompaa muuttua ystävyydeksi.

On kuitenkin outoa, että miehesi valehteli sinulle. Minusta se kertoo, että takana olisi ainakin miehesi puolelta jotain muutakin. Puhelin oli takuulla äänettömänä. Ex ei välttämättä tiennyt lainkaan, että sinä et tiedä. Kumpi heistä aikanaan lähti ja miksi? Sano miehellesi, että hän voi toki käydä exällään, jos välttämättä haluaa. Sano, ettet pidä siitä kuitenkaan etkä valehtelustakaan, joten valehtelun on parasta loppua tähän paikkaan.

Äänestä

Minusta on kummallista, että nämä ns. eksät tarvitsevat näitä entisiä ukkojaan yhdensuntoisen tavaran korjaamiseen ja laittamiseen. Ja ukot vielä suostuvat nikkaroimaan eksiensä pyörien rattaita ja muita vempaimia. Eikö näillä eukoilla ole omia 'mies'puolisia ystäviä, joilta voi pyytää apua, jos nyt ei osaa itse iskeä nauloja seinään taulun ripustamista varten? Mikä ihmeen vararemonttireiska se eksä muka on?

Kavereitahan varmaan voidaan olla, mutta miksi pitää toimia nykyisen ystävättären selän takana. Onko oikeasti ihminen niin tyhmä, että luulee, että 'kun en kerro, säästän kumppanin tunteita'. Loukkaavinta on 'suojella' toista ja salata näitä asioita.

Alkuper. kirjoittajalle sanoisin, että jos ukkosi kerran niin auliisti on auttamassa vanhaa mummua, niin anna auttaa ihan rauhassa. Tehän voisitte vaikka yhdessä mennä tekemään vessaremonttia ja siinä samalla sinäkin tutustuisit mummuun, niin ei tarvitsisi salailla vierailuja.

Äänestä
  • Tehdäänhän sitä ystävällekin palveluksia. Korjataan fillareita, autetaan remontissa, muutossa jne. Exähän on ystävä, vai onko se?

    Äänestä

poju autella exää polkupyorien ohella myös orgasmien saannissa.

Tiedä häntä?

Äänestä

Osasyy siihen, että mies ei kertonut menevänsä exäänsä tapaamaan on se, että hän tietää, etten erityisemmin ilahdu ajatuksesta. Oman käsitykseni mukaan jos suhde on ohi, se on ohi. En tietenkään voi määrätä mieheni elämästä, hän tapaa exää jos tapaa, jos he tosiaan ovat edelleen vain ystäviä, mutta ei minun silti mielestäni tarvitse ratketa riemusta, kun kuulen hänen menevän exänsä luo.

Alunperin suhtauduin tämän exän tapaamiseen ihan neutraalisti. Kun sitten ehdotin, että minäkin voisin tutustua tähän exään, jos kyseessä kerran on vaan pelkkä ystävä, niin siitähän haloo nousi. 1 ja 1/2 vuotta kanssani seurusteltuaan mies ei edelleen ollut kertonut exälle seurustelevansa taas, koska eihän sitä tiedä, miten ex parka reagoisi! Silloin minulla alkoi keittää tämä exän luona käynti.

Nyt tuntuu edelleen siltä, että jos ex ei vielä seurustele, niin kinuaako hän mieheltä muitakin kuin korjauspalveluita. Enkä kyllä edelleenkään oikein ymmärrä naista, joka vielä yli 2 vuotta suhteen päättymisen jälkeen vinkuu exäänsä auttamaan kodin pikku korjauksissa, itse mieluummin vaikka maksaisin ammattimiehelle korjauksista ellei ketään muuta saisi avuksi.

Pahinta tilanteessa on, että mies jo aiemmin sanoi, ettei enää pidä exään yhteyttä jos se minua loukkaa... Ja sitten selän takana kuitenkin kahvitellaan kimpassa.

Kaikki olisikin ok, jos minäkin voisin ystävystyä exään. Silloin uskoisin, että kyseessä todella on vain ystävyys. En okein edes tiedä, mikä heidän välinen tilanteensa on, kysymyksiini esim. suhteen päättymisestä olen saanut vain ympäripyöreitä vastauksia.

Äänestä
  • Minäkin olen sitä mieltä, että miehesi käyttäytyy vähintäänkin epäilyttävästi. Jotain hämärää asiassa nyt on. Millainen on mies, joka ei exälleen voi kertoa, että seurustelee uuden kanssa? Millainen on nainen, jolle ei voi kertoa, että hänen exänsä seurustelee? Millainen heidän suhteensa on? Arvaan, ettei kovin terve.

    Minun ehdotukseni on, että sille exälle kerrotaan lopultakin, mikä on homman nimi. Jos miehesi ja hänen exän suhteensa on terve, ei sinun tapaamisesi pitäisi exälle olla ongelma. Jos suhteessa on jotain mätää, asia täytyy selvittää. Pistä miehesi nyt lujille, äläkä anna periksi. Muuten hän pompottaa sinua lopun ikäänsä.

    Äänestä

  • Edellisen kanssa ihan samaa mieltä. Tuo ei käy! Exiä saa tavata ja niiden kanssa saa olla ystävä, mutta rehellisesti. Exän pitää tietää uudesta suhteesta ja uuden ja entisen pitää voida ystävystyä. Kyllähän sitä tutustutaan muutenkin seurustelukumppanin kavereihin. Varsinkin niihin, joiden kanssa toinen viettää paljon aikaa.
    Jos ex ei kestä uutta seurustelua, ei hänen kanssaan tarvitse hengata. Ja jos ei kestä, tarkoittaa se ettei tämä ole vielä "luopunut toivosta". Siitä taas seuraa että suhde ei ole pelkkää kaveruutta..

    Naista tässä tuskin kannata alkaa syyttelemäään. Hänhän ei edes tiedä uudesta suhteesta!
    Mies sen sijaan tekee nyt jotain väärää.. Jos ei nyt varsinaisesti petä niin ainakin pitää toista suhdetta elossa, ehkä vähän niinkuin varalla. Jos teillä menee poikki niin vanhan voi nopsasti lämmitellä uudestaan..

    Äänestä

  • ms Pink kirjoitti:

    Edellisen kanssa ihan samaa mieltä. Tuo ei käy! Exiä saa tavata ja niiden kanssa saa olla ystävä, mutta rehellisesti. Exän pitää tietää uudesta suhteesta ja uuden ja entisen pitää voida ystävystyä. Kyllähän sitä tutustutaan muutenkin seurustelukumppanin kavereihin. Varsinkin niihin, joiden kanssa toinen viettää paljon aikaa.
    Jos ex ei kestä uutta seurustelua, ei hänen kanssaan tarvitse hengata. Ja jos ei kestä, tarkoittaa se ettei tämä ole vielä "luopunut toivosta". Siitä taas seuraa että suhde ei ole pelkkää kaveruutta..

    Naista tässä tuskin kannata alkaa syyttelemäään. Hänhän ei edes tiedä uudesta suhteesta!
    Mies sen sijaan tekee nyt jotain väärää.. Jos ei nyt varsinaisesti petä niin ainakin pitää toista suhdetta elossa, ehkä vähän niinkuin varalla. Jos teillä menee poikki niin vanhan voi nopsasti lämmitellä uudestaan..

    tutustutaan seurustelukumppanin kavereihin? Ei aina ja kuitenkin toimii. Jokaisella on oma tyyli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tikru kirjoitti:

Avomieheni ilmoitti päivään muutamana menevänsä isoäitinsä luo. No, eipä siinä mitään.

Hän viipyi useamman tunnin. Lähdin piipahtamaan ystäväni luona, ja mitä seisoikaan samaisen kerrostalon pihassa, rakkaani auto tietysti. Yritin soittaa hänelle, lähetin tekstiviestejä, hän ei vastannut.

Jonkin aikaa parkkipaikalla odoteltuani näin avomieheni menevän talon pyöräkellariin jonkun naisen kanssa. Minä tietysti perässä tilanteesta täysin hämmentyneenä.

Nainen paljastui mieheni exäksi, joka sattumalta asuu samassa talossa kuin ystäväni. Hän vakuutteli, ettei hänen ja mieheni välillään ole enää mitään, että mies kävi vaan korjailemassa sitä sun tätä. Samaa säesti mieskin, että kai hän saa käydä katsomassa vanhaa ystävää.

Onko kukaan joutunut vastaavaan tilanteeseen? Mies valehtelee päin naamaa. Ja roikkuu jo 2 ja 1/2 vuotta sitten päättyneessä suhteessa. Ja millainen nainen edelleen kinuaa vanhaa poikaystävää auttamaan joka ikisessä pulmassa? Herää kysymys, rajoittuuko apu vain käytännön ongelmiin vai tarvitaanko helpotusta makuukamarinkin puolella. Varsinkin, kun tapailua täytyy tuolla tavalla salailla.

Itse olen aina pistänyt lopullisesti poikki vanhojen seurustelukumppaneiden kanssa. Voiko rakkaussuhde muuttua ystävyydeksi vai janottaako vanha suola sitten kuitenkin taustalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu